Aleksandria kauppasi Fortumia

Anonyymi

Viime talvena. Ei pitänyt olla muuta myttyyn menevää kuin 12 vesivoimalaitosta Venäjällä. Niinpä niin. Mistä v - tusta tavan tallaaja tietää missä pörssiyhtiö on mukana.
Petyykit sijoitukseen tuli tehtyä, vain allekirjoitus ja tilisiirto hyväksynnälle puuttui.
Puuttuu ne vieläkin.
Samalla tavalla aikanaan kaupattiin Talvivaaraa. Silloin ostin muutamalla tonnilla. Minun puolestani Fortumi joutaa konkurssiin. Mitä nopeammin sen parempi.

4

1403

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse en sekaantuisi alexandrian toimiin pitkällä kepilläkään.

      Sieltä soitteli nuori kundi vuosia sitten ja sössötti luurissa että "nonii nyt varataa aika lounaalle nii tuut tänne, mihin aikaan varataa, tule nyt nii varataan aika että neuvotellaa sun raha-asiat kuntoo niin mihin aikaa varataa"

      Oli ihan pikkasen painostava tyyppi, hänen ikänsä kyllä ei antanut mitään voimaa tuohon touhuun, ja suljin luurin ihan rauhallisena ja ajattelin että kyllä siihen joku haksahtaa.

      Tuli sellainen fiilis että ottavat asiakkaidensa rahat "hoitoon", sijoittavat niitä sitten vapaalla kädellä ja voitot jaetaan, tappio jää asiakkaalle.

    • Anonyymi

      Ei nämä ennustajia oo vaik palkkiot on tähtitiedettä.

    • Anonyymi

      Vieläkö Pekka Perä aurinkorannikolla ? Kiinnostaisikohan häntä Fortumin hyväpalkkainen johtaminen ?

    • Anonyymi

      En ymmärrä alkuunkaan Fortumin sekoilua Uniperiin, varsinkin kun sen siteet epätasapainoiseen Venäjään tiedettiin ja lisäksi tuon hankinnan myötä Fortumista tuli Euroopan saastuttavampia yhtiöitä.
      Saksa pesee sotkusta kaiken lisäksi kätensä ja Suomi maksaa - siis kertakaikkiaan mahtavaa toimintaa.
      Sonera, Nokia, Fortum.... jee....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      62
      763
    2. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      730
    3. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      153
      717
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      702
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      698
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      562
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      508
    12. 39
      445
    13. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    14. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    15. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    16. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      417
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      412
    18. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      74
      404
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      53
      399
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe