Törttöjä taas laumoittain liikkeellä

Kyllä on huviveneilyn taso päässyt heikkoon jamaan...

Samana heinäkuun lauantaina Björkön luonnonsatamassa:

1) Joku troolarityyppinen huvivene ankkuroi keskelle sisääntuloväylää.
2) Sisääntuleva purjevene koneajossa pakottaa vastaantulevan moottoriveneen väistämään vasemmalle törmäyksen estämiseksi ja tajuaa vasta sitten siirtyä väylän oikeaan laitaan.
3) Ainakin neljällä veneellä ankkurit ristissä.
4) Päivän paras: Idiootti Buster Magnumilla vetää täydessä plaanissa melkein koko täyden ankkurointilahden, mutta hidastaa septityhjennysaseman kohdalla räkäplaaniin kun ihmettelee miten väistäisi ankkurointivalmisteluja tai lähtöä tekeviä ja redillä olevia veneitä, vetää hetkeksi taas täyteen plaaniin ja uudestaan alas kun saapuu lahdenpohjukkaan. Rannalta huutoa kun kaiteet kolisee yhteen ja keulat lyö rantakallioon Busterin nostattamassa aallokossa. Busterhemmo levittelee käsiään, pitää itseään syyttömänä kaikkeen. Busterhemmo jatkaa rantautumista, hyppää maihin ilman köyttä, vene karkaa rannasta ja Busterhemmo kastelee shortsinsa kavutessaan takaisin veneeseen. Rantaa pitkin saapunut delegaatio läksyttää Busterhemmoa joka ei edelleenkään ymmärrä yskää, ei mene tarkastamaan aiheuttamaansa vahinkoa eikä myönnä mitään. Aika moni tsidi räpdiä kuvia ja ottaa rekkarin talteen...
941091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Helpottiko oloa avautua asiasta?

Äänestä
  • Mene jollekin psykologifoorumille sitä miettimään.

    Äänestä

Pakko nuo tapaukset on tuoda esiin, jotta niistä keskusteltaisiin.
On aina olemassa mahdollisuus, että jotkut törpöt ottaisivat niistä opikseen.

”Helpottiko oloa avautua asiasta?” Tuollainen kommentti on todella lapsellinen.
Herää kysymys, olitko joku noista aloittajan mainitsemista törttöilijöistä ?

Aloitus on hyvä ja tarpeellinen. Me kaikki voimme aina parantaa tapojamme.
Elämä on ikuista oppimista.

Äänestä
  • Joo, mulla on pusteri.

    Äänestä

Kun ei pystytä vaikuttamaan siihen, mitä muut tekee, niin kannattaa vaikuttaa siihen, mihin itse pystyy.

Minä laitan veneen kiinni aina niin, ettei se kolise aalloissa, vaikka sillä hetkellä olisi tyyntä. Koskaan ei voi tietää, jos joku menee veneellä ohi ja nostaa aaltoja. Se voi olla harkitsematonta ja hyvän tavan vastaista, mutta se ei ole kiellettyä ellei sitä ole merkillä erikseen kielletty.

Erityisesti väylien vieressä pitää varautua aaltoihin koska kukaan ei voi väylällä tietää kuinka huonosti joku on veneensä kiinnittänyt. Oletus on, että väylän varrella osataan varautua aaltoihin.

Äänestä
  • Yleisesti ottaen niin, mutta aiheuttamasi vahingot olet velvollinen korvaamaan. Lisäksi Björkö on ankkurointilahti johon merkitty väylä päättyy. Satamassa veneet ovat kylki kyljessä ja fendarit välissä, ja myöhemmin saapuva voi laskea ankkurin ristiin omasi kanssa ja tulla fendarituntumalle. Mitä naapuriveneet tekee, siihen et pysty vaikuttamaan, ellet istu koko ajan vahdissa omassa veneessäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleisesti ottaen niin, mutta aiheuttamasi vahingot olet velvollinen korvaamaan. Lisäksi Björkö on ankkurointilahti johon merkitty väylä päättyy. Satamassa veneet ovat kylki kyljessä ja fendarit välissä, ja myöhemmin saapuva voi laskea ankkurin ristiin omasi kanssa ja tulla fendarituntumalle. Mitä naapuriveneet tekee, siihen et pysty vaikuttamaan, ellet istu koko ajan vahdissa omassa veneessäsi.

    Periaatteessa, mutta aiheuttamisen pitää olla tuottamuksellista eli perustua tahallisuuteen, huolimattomuuteen tai välinpitämättömyyteen.

    Ei ole olemassa senttimetrimäärää aalloille eikä niin voi ollakaan. Siksi jokainen tapaus on yksilöllinen. Oikeudessa on kuitenkin tehty päätös sekä siitä, ettei väylällä liikkujan tarvitse tietää miten joku on laiturinsa tai veneensä kiinnittänyt. Toisaalta päätös löytyy myös siitä, että aaltojen tekokiellon tai nopeusrajoituksen alueella, ei parane tehdä liikaa aaltoja.

    Edelleen kuitenkin alukset tekevät jo luonnostaan eri kokoisia aaltoja eikä aallon koko yksin ole moittimisperuste, jos vene liikkuu vaikkapa tyhjäkäynnillä ja niin varovaisesti kuin sillä voi liikkua.

    Saimaalla Mikkelin suunnalla oli jokunen vuosi sitten tapaus jossa isolla puoliliukuvalla vedettiin laitureita veneineen metsän puolelle kunnon peräaallolla. Korvausvelvollisuushan siitä tuli kun asia aikoinaan käräjillä käsiteltiin.

    Eli kannattaa pitää mielessä kun sitä peräaaltoa vetää perässään.

    Iso Roska-Roope alus osaa ajaa Björkön lahden perukoille aiheuttamatta hämminkiä, mutta Busterhemmo ei osaa. Aivan varmasti Busterhemmon vaimoke häpesi äijän käyttäytymistä, eikä taatusti kukaan paikallaolija ollut Busterhemmon puolella vaan päinvastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saimaalla Mikkelin suunnalla oli jokunen vuosi sitten tapaus jossa isolla puoliliukuvalla vedettiin laitureita veneineen metsän puolelle kunnon peräaallolla. Korvausvelvollisuushan siitä tuli kun asia aikoinaan käräjillä käsiteltiin.

    Eli kannattaa pitää mielessä kun sitä peräaaltoa vetää perässään.

    https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2014110518811559

    Että näin...

    Äänestä

Tietämättä tarkemmin kohtaa tuo väylä on vain 1,8 m ja aika kapea, joten kaikilla purjeveneillä ei voi ajaa joka paikasta ja pysyä oikeassa reunassa. Karttakin on tuossa aika epämääräinen.

Äänestä
  • Siinä suuaukolla viitan kohdalla on matalaa, mutta muuten lahti on toistakymmentä metriä syvä ja tilaa on vaikka kryssiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä suuaukolla viitan kohdalla on matalaa, mutta muuten lahti on toistakymmentä metriä syvä ja tilaa on vaikka kryssiä.

    Kyllä! Tarkoitin siis tietämättä missä kohtaa se mainittu purjevene ei ollut väylän oikeassa reunassa. Tuossa matalassa kohdassa ehkä ei voinut tai uskaltanut olla ja leveässä taas asialla ei ole mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä! Tarkoitin siis tietämättä missä kohtaa se mainittu purjevene ei ollut väylän oikeassa reunassa. Tuossa matalassa kohdassa ehkä ei voinut tai uskaltanut olla ja leveässä taas asialla ei ole mitään merkitystä.

    On siinä leveässä merkitystä kun on enemmän liikennettä ja rannassa on veneitä ankkurissa, se on ahdas kulkuväylä vaikkei siinä ole väylämerkkejä ja kohdatessa väistetään aina oikealle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On siinä leveässä merkitystä kun on enemmän liikennettä ja rannassa on veneitä ankkurissa, se on ahdas kulkuväylä vaikkei siinä ole väylämerkkejä ja kohdatessa väistetään aina oikealle.

    Eipä tuolla nyt sellaista ruuhkaa koskaan ole. Muutama kymmenen venettä enintään, jotka tulevat ja lähtevät monen tunnin ikkunassa. Hyvin vähän on samaan aikaan lähteviä ja tulevia.

    Leveässä kohdassa voi sivuuttaa vastaantulijan ihan kummalta puolelta vain. Vain keulat vastakkain tilanteessa pitää konealusten väistää oikealle. Leveässä kohdassa eivät ole keulat vastakkain.

    Et ilmeisesti ole käynyt siellä vuosiin keskellä parasta lomakautta. Keskellä viime viikkoa siellä oli ihan kunnon hulinaa, rannat täynnä, osittain kahdessa rivissä, kourallinen redillä ja kymmenisen venettä kulussa suuntaan tai toiseen. Kahvila ja sinilevät on lisännyt päiväkävijöiden määrää.

    Purjevene on konealus kun se kulkee koneella. Lauantain lähtötilanteessa veneet olivat keulat vastakkain, moottorivene käänsi oikealle, purjevene vasemmalle, moottorivene jyrkemmin oikealle ja purjevene jyrkemmin vasemmalle, kunnes moottoriveneeltä loppui tila rantaan ankkuroineet huomioiden, joten se väisti vasemmalta, jonka jälkeen purjevene korjasi kurssiaan oikeaan laitaan.

    Äänestä

Noin 50 vuotta veneilleenä huomannut, että helpointa on muuttaa omaa asennetta ja katsoa ainan, että vene on kiinnitetty pahimman mukaan, näin kanssaveneilijät eivät aiheuta mielipahaa vaikka tyyli olisi personallisempi ja alus ei vaurioidu heilunnasta.

Tietysti voi jäädä kotiin, jos aallot pelottavat...

Äänestä
  • Noin 40 vuotta veneilleenä olen huomannut, että asenteet ovat menneet kohti piittaamattomuutta, itsekkyyttä osaamattomuutta ja perseilyä kiihtyvään tahtiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin 40 vuotta veneilleenä olen huomannut, että asenteet ovat menneet kohti piittaamattomuutta, itsekkyyttä osaamattomuutta ja perseilyä kiihtyvään tahtiin.

    Nuo 50v veneilleet ovat kyllä itse herkimpiä valittamaan kun se pahimman mukaan unohdettu kiinnitys pettää ja huutavat naama punaisena oli sitten aihetta tai ei. Piittaamattomuutta on montaa lajia ja syyllinen ei koskaan löydy peilistä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin 40 vuotta veneilleenä olen huomannut, että asenteet ovat menneet kohti piittaamattomuutta, itsekkyyttä osaamattomuutta ja perseilyä kiihtyvään tahtiin.

    Noin 30 vuotta veneilleenä olen huomannut, että taidot huononee nykypolvella.

    Joo, pöhöttyneen kipparin vanhat polvet ei tahdo kestää veneilyn rasituksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin 30 vuotta veneilleenä olen huomannut, että taidot huononee nykypolvella.

    Noin 45 vuotta veneilleenä olen oppinut välttämään yleisiä satamia ja ankkuripaikkoja kuin ruttoa. Ajelen pääasiassa muutoinkin väylien ulkopuolella, jotten kohtaisi kaiken maailman kanssaveneilijöitä. Merelle lähden rauhoittumaan en seurustelemaan naapuriveneilijöiden kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin 40 vuotta veneilleenä olen huomannut, että asenteet ovat menneet kohti piittaamattomuutta, itsekkyyttä osaamattomuutta ja perseilyä kiihtyvään tahtiin.

    Sinun kannattaa sitten kääntää uusi lehti, kun olet tiedostanut ongelmasi

    Sinun kannattaa harjoitella luetun ymmärrystä. En kirjoittanut "asenteeni", vaan "asenteet", eikä minulla ole ongelmaa.

    Et voi tietää muiden asenteista mitään, jos et tunne kyseisiä henkilöitä ja ole keskustellut heidän kanssaan.
    Siksi kyse on sinusta ja siitä, miten näet heidät.

    Eli käännä vain se sivu.

    Et selvästikään osaa tarkkailla ja tulkita ihmisiä. Etkä ressukka edes osaa myöntää olevasi väärässä. Mene nyt vaikka rassaamaan sitä mopoasi vaihteeksi niin teiniangsti helpottaa.

    No niin, vahvistit juuri sen, minkä aikaisemmin kirjoitin.

    Minusta ei tule ressukkaa, teinä tai vaikka kirahvia sillä, että sinä niin ajattelet tai kirjoitat. Siksi sinun kirjoituksesi eivät loukkaa.

    Paljastat itsestäsi paljon. Kerrot, ketä halveksit ja miten suhtaudut niihin ihmisiin, jotka eivät toimi sinun mielesi mukaisesti.

    Miksi minun pitäisi valehdella, että sinä olet oikeassa?
    Onko se sinun tapasi suhtautua uusiin asioihin?
    Sinulla on oppimisen paikka.

    Ihan teinitason kommenttia sinulta ainakin tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niin, vahvistit juuri sen, minkä aikaisemmin kirjoitin.

    Minusta ei tule ressukkaa, teinä tai vaikka kirahvia sillä, että sinä niin ajattelet tai kirjoitat. Siksi sinun kirjoituksesi eivät loukkaa.

    Paljastat itsestäsi paljon. Kerrot, ketä halveksit ja miten suhtaudut niihin ihmisiin, jotka eivät toimi sinun mielesi mukaisesti.

    Miksi minun pitäisi valehdella, että sinä olet oikeassa?
    Onko se sinun tapasi suhtautua uusiin asioihin?
    Sinulla on oppimisen paikka.

    Ei sinun tarvitse mitään valehdella, et vaan ymmärrä olevasi väärässä. Aivan kuten se Busterhemmo. No, elämä ehkä opettaa, ehkä ei... toivottavasti jossain vaiheessa aikuistut, vesillä ja foorumeilla liikkuu ihan tarpeeksi näsäviisaita teinejä (todelliseen ikään katsomatta) muutenkin. Fiksujakin teinejä toki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et voi tietää muiden asenteista mitään, jos et tunne kyseisiä henkilöitä ja ole keskustellut heidän kanssaan.
    Siksi kyse on sinusta ja siitä, miten näet heidät.

    Eli käännä vain se sivu.

    "Et voi tietää muiden asenteista mitään,"

    Busteristin toimet eivät siis kerro hänen asenteestaan mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Et voi tietää muiden asenteista mitään,"

    Busteristin toimet eivät siis kerro hänen asenteestaan mitään?

    Yksittäisen ihmisen yksittäinen teko ei kerro asenteesta.

    On myös mahdollista, että koko tekoa ei ole edes olemassa vaan tulkintasi on vihamielinen kuten kirjoittelusikin. Se on osa sinua, ei osa muita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sinun tarvitse mitään valehdella, et vaan ymmärrä olevasi väärässä. Aivan kuten se Busterhemmo. No, elämä ehkä opettaa, ehkä ei... toivottavasti jossain vaiheessa aikuistut, vesillä ja foorumeilla liikkuu ihan tarpeeksi näsäviisaita teinejä (todelliseen ikään katsomatta) muutenkin. Fiksujakin teinejä toki.

    Siis kaksi ihmistä on nyt väärässä ja vain sinä oikeassa?

    Tajuatko ironian?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksittäisen ihmisen yksittäinen teko ei kerro asenteesta.

    On myös mahdollista, että koko tekoa ei ole edes olemassa vaan tulkintasi on vihamielinen kuten kirjoittelusikin. Se on osa sinua, ei osa muita.

    "Yksittäisen ihmisen yksittäinen teko ei kerro asenteesta."

    Minusta se kertoo. Pidätkö siis luotettavampana asenteen ilmaisijana sitä, että keskustelet ihmisen kanssa, jolloin hän voi kertoa sinulle itsestään aivan mitä haluaa?

    Kokonaan toinen asia on, jos aloittaja valehtelee, eikä mitään kertomaansa ole tapahtunut.
    Teon olemassaolo ja tulkinta vastaavasta ovat eri asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis kaksi ihmistä on nyt väärässä ja vain sinä oikeassa?

    Tajuatko ironian?

    Syökää paskaa pojat, miljoonat kärpäset eivät voi olla väärässä. Tajuatko ironian?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis kaksi ihmistä on nyt väärässä ja vain sinä oikeassa?

    Tajuatko ironian?

    Kyllä se Busterhemmo oli pahasti vähemmistössä, kuten sinä täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Yksittäisen ihmisen yksittäinen teko ei kerro asenteesta."

    Minusta se kertoo. Pidätkö siis luotettavampana asenteen ilmaisijana sitä, että keskustelet ihmisen kanssa, jolloin hän voi kertoa sinulle itsestään aivan mitä haluaa?

    Kokonaan toinen asia on, jos aloittaja valehtelee, eikä mitään kertomaansa ole tapahtunut.
    Teon olemassaolo ja tulkinta vastaavasta ovat eri asia.

    Kyllä, minä pidän ehdottomasti luotettavampana sitä, että keskustelen ihmisen kanssa.

    Jos kyse on asenteesta, niin ei kenelläkään ole mitään ongelmaa kertoa siitä. Oletetun busterikuskin kanssa keskustelu voi käydä useammallakin tavalla.

    Busterikuski voi sanoa, että hän tekee mitä haluaa ja muut saa haistaa pitkät.

    Toisaalta hän voi sanoa, että on pahoillaan eikä tullut ajatelleeksi sitä, että aiheutti muille harmia. Hän oli vain niin keskittynyt etsimään sopivaa paikkaa veneelle.

    Näiden kahden väliin ja ulkopuolellekin mahtuu paljon vaihtoehtoja.
    Yleensä ihmiset eivät ole toistensa kanssa täysin eri mieltä vaan ymmärtävät toistensa näkemyksiä, kun ne käydään läpi. Siksi ei pidä olettaa, että toinen tekee tahallaan kiusaa tai hänellä olisi "asenne"

    Asenne se on sekin, että ottaa muut huomioon eikä aiheuta häiriötä. Asenne on sekin, että lähtee veneilemään ottamatta asioista ja menettelytavoista selvää ennakkoon. Kaikilla on asenne, joillain asennevamma.

    Asenne on johonkin sosiaalisesti merkitykselliseen kohteeseen liittyvä myönteinen tai kielteinen suhtautumistapa.

    Niin, kuten kanssaveneilijän kohtaaminen vesillä tai satamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin 40 vuotta veneilleenä olen huomannut, että asenteet ovat menneet kohti piittaamattomuutta, itsekkyyttä osaamattomuutta ja perseilyä kiihtyvään tahtiin.

    Juuri näin, siksi kannattaa miettiä pahimman mukaan aluksen kiinitystä ja suojien riittävyyttä, niin voi hymyssä suin ihmetellä "törttöjen" toimintaa ja kehitystä ikävämpään suuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin, siksi kannattaa miettiä pahimman mukaan aluksen kiinitystä ja suojien riittävyyttä, niin voi hymyssä suin ihmetellä "törttöjen" toimintaa ja kehitystä ikävämpään suuntaan.

    Ankkuroit luonnonsatamaan miten tahansa, niin kyllä joku luova keksii miten veneellesi aiheutetaan vahinkoa, ja kunnon törttö tekee sen vahingossa. Kaikkeen ei voi aina varautua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ankkuroit luonnonsatamaan miten tahansa, niin kyllä joku luova keksii miten veneellesi aiheutetaan vahinkoa, ja kunnon törttö tekee sen vahingossa. Kaikkeen ei voi aina varautua.

    Ai, ei sitten ole osunut luovia törttöjä, kun olen selvinnyt vahigoitta...

    Äänestä

Täällä on taas mukana tuo pari viimistä vuotta sivustolla häärännyt änkyrä, jolle mikään toisten esittämä asia ei missään tapauksessa sovi.

Oli aihe mikä tahansa tämä vastarannan kiiski pyörittää toiset sekaisin.
Muistan kun täällä oli keskustelu verkkosähkön kytkennöistä ja siinä kävi ilmi, ettei hän ollut perillä määräyksistä.
Tämä ei tietenkään hidastanut hänen pörräämistään. Vääntö jatkui päiväkaupalla.

Nyt näyttää löytyvän asiaa aaltojen tiimoilta.
Kannattaa varata hyvät hermot mukaan kun tuon tyypin kanssa lähtee kisaamaan D.

Äänestä
  • Avunhuutosi on kuultu, mutta saat pärjätä yksin.

    Äänestä

  • Näitä yksinäisiä ihmisiä, joille täällä riidan haastaminen on elämän sisältö, on vähän joka palstalla. Ja heidän vedättäjiään myös.

    Äänestä

  • Mistä tiedät, että kyseessä on "änkyrä" tai ettei hänelle sopisi "mikään"?

    Molemmat ajatukset vaikuttavat sisältä syntyneiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tiedät, että kyseessä on "änkyrä" tai ettei hänelle sopisi "mikään"?

    Molemmat ajatukset vaikuttavat sisältä syntyneiltä.

    Aika väsyneitä nuo juttusi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika väsyneitä nuo juttusi.

    Epäilemättä ovat sinun näkökulmastasi katsoen.

    Voit nähdä asian kuitenkin positiivisesti. Sinun tunteesi on vain sinun tunteitasi. Jos osoitat vihaa tai aggressiota muita ihmisiä kohtaan, kyse on sinun aggressiostasi. Ne eivät synny muista vaan ainoastaan kohdistuvat muihin.

    Voisit kokeilla kanavoida aggressiivisuuttasi johonkin hyödylliseen ja tehdä siitä ikään kuin käyttövoiman jollekin hyvälle sen sijaan, että roikut täällä haukkumassa muita, joita ei ehkä edes ole olemassa.

    Meinaat, että täällä on joku botti agressioita synnyttämässä? Tuskin. Agressiot eivät synny itsestään, niitä provosoidaan esille, tangoon tarvitaan kaksi.

    Aggression laukaisee usein ulkoinen tekijä, mutta se ei tarkoita sitä, että ulkoinen tekijä olisi vastuussa sen syntymisestä.

    Aggressioon ei tarvita provosointia eikä tangoon tarvita aina kahta, vaikka aggressio kohdistettaisiinkin toiseen ihmiseen. Turhautuminen ja pettyminen voivat laukaista aggressiivisuuden ilman, että kenelläkään muulla olisi osuutta asiaan. Se, että aggressio kohdistetaan vaikka busterimieheen tai johonkin muuhun henkilöön, ei tarkoita, että aggressio olisi heidän syytään tai että se edes olisi oikeutettua.

    Äänestä

  • Ihanko tosissasi kuvittelet että kunnolisen tae olisi se että määräyksiä on noudatettu?
    Suomessa on paljonkin määräysten mukaan tehtyjä hometaloja, eivätkä muuttuneet määräykset ole niiden rakentamista vähentäneet. Myös verkkosähköistä löytyy määräysten mukaan tehtyjä ongelmakohteita, myös tällä vuosituhannella rakennetuista.
    Ongelmien syy on ettei suunnittelija joudu tuotosten seurauksista vastuuseen, vaan rakennuttaja, koska se on hölmöjen määräysten seurausta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aggression laukaisee usein ulkoinen tekijä, mutta se ei tarkoita sitä, että ulkoinen tekijä olisi vastuussa sen syntymisestä.

    Aggressioon ei tarvita provosointia eikä tangoon tarvita aina kahta, vaikka aggressio kohdistettaisiinkin toiseen ihmiseen. Turhautuminen ja pettyminen voivat laukaista aggressiivisuuden ilman, että kenelläkään muulla olisi osuutta asiaan. Se, että aggressio kohdistetaan vaikka busterimieheen tai johonkin muuhun henkilöön, ei tarkoita, että aggressio olisi heidän syytään tai että se edes olisi oikeutettua.

    Sinähän et tiedä mistään mitään. :D

    Olet niin väärässä. Esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan on agressioon provosoimista, mutta se on rikos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihanko tosissasi kuvittelet että kunnolisen tae olisi se että määräyksiä on noudatettu?
    Suomessa on paljonkin määräysten mukaan tehtyjä hometaloja, eivätkä muuttuneet määräykset ole niiden rakentamista vähentäneet. Myös verkkosähköistä löytyy määräysten mukaan tehtyjä ongelmakohteita, myös tällä vuosituhannella rakennetuista.
    Ongelmien syy on ettei suunnittelija joudu tuotosten seurauksista vastuuseen, vaan rakennuttaja, koska se on hölmöjen määräysten seurausta.

    En huomaa, että kukaan olisi niin väittänyt, mutta kääntäen voidaan kai sanoa, että jos noudattaa vaikka niitä rakennusmääräyksiä, ei voi syyttää siitä, että olisi tieten tahtoen tehnyt sutta ja sekundaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet niin väärässä. Esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan on agressioon provosoimista, mutta se on rikos.

    Silloin aggression laukaisee tietoinen toiminta. En väittänyt, ettei niinkin voi tapahtua.
    Jos toinen provosoi, on vaikea olla provosoitumatta.

    On kuitenkin melko tavallista, että vaikka lapsen leikkimisestä aiheutuvat äänet tai itku saa hermostumaan, vaikka lapsen tarkoitus ei ole ehdoin tahdoin suutuuttaa ketään.

    Jos on taipumus tulkita toisten teot tahalliseksi ärsyttämiseksi, kannattaa miettiä miksi niin tekee. Epävaakaakin persoonallisuus hyötyy itsetukiskelusta siinä missä muutkin. Elämästä tulee helpompaa.

    Harvemmin idiootti on tahallaan idiootti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En huomaa, että kukaan olisi niin väittänyt, mutta kääntäen voidaan kai sanoa, että jos noudattaa vaikka niitä rakennusmääräyksiä, ei voi syyttää siitä, että olisi tieten tahtoen tehnyt sutta ja sekundaa.

    Mikäli tarkoitit sanalla "syyttää" sen juridista merkitystä lienet oikeassa.
    Mutta mikäli tarkoitit yleiskielistä merkitystä, et pahemmin väärässä voisi olla.

    Mikäli kuitenkin rakennuttaja onkin kuluttaja, voi rakennusmääräyksiä noudattanut joutua vastuuseen kuluttajansuojalain perusteella sutta tehtyään.
    Teoriassa myös maankäyttö- ja rakennuslain, mutta käytännössä se ei kuluttajalta onnistu. Oikeuden tulkinta on asiantuntijoiden näkemysten mukainen, olivatpa ne miten päättömiä tahansa, ja sutta tehneellä on aina niitä asiantuntijakavereita antamassa haluamiaan asiantuntijalausuntoja oikeudelle. Tällöin §117a ... §117i tulkinta on usein jotain aivan muuta kuin mitä laissa on tarkoitettu, ja mitä terveellä järjellä ajatellen noissa pykälissä on tarkoitettu.
    Niissä kun nimenomaan vaaditaan sitä riittävää laatua, eikä suinkaan määräysten noudattamista. Siis myös silloin kun määräysten mukaan tekemällä nuo pykälät eivät todellakaan toteudu. Ja varsinkin silloin kun on itsestään selvää ettei toteudu. Silti niissäkin tilanteissa todella usein tehdään sutta vetoamalla niihin määräyksiin.

    Esim vanhan talon peruskorjauksessa suunnitellaan kolmen tuen kattoristikolta entisen kantavan väliseinän muuttaminen kantamattomaksi, ja samalla lisätään kattokuormia alkuperäistä suuremmiksi laittamalla suunnitelmiin alkuperäisestä puuttuneet lumiesteet, jolloin lumet eivät enää poistu jyrkältä muovipinnotteiselta peltikatolta jo paljon ennen suurien lumikuormien kertymistä, kuten talossa on aina ennestään tapahtunut. Tällainen on aivan ilmeisesti 117a vastaista, mutta sehän ei suunnittelijaa kiinnosta, eikä rakennusvalvontaa. Lopputulos ei suunnitelmien mukaisesti toteutettuna kestä lumista talvea, ja vastuu on rakennuttajan, ei suunnittelijan, koska suunnitelma on rakennusmääräysten mukainen. sillä ei ole mitään väliä ettei alkuperäisistä kattoristikoista ole suunnitelmia, eikä lujuuslaskelmia, silti niitä ei peruskorjauksessa tehdä, kun ristikot jäävät entiselleen, mutta niiden tuenta ja kuormitukset eivät jää.
    Ristikkojako 1500 mm, ja jänneväli 14m, alunperin 7m välituen takia.

    Äänestä

Tuolla alkupäässä oli seuraava Anonyymin kirjoittama vastine aloittajalle.

>>>”Kun ei pystytä vaikuttamaan siihen, mitä muut tekee, niin kannattaa vaikuttaa siihen, mihin itse pystyy.

Minä laitan veneen kiinni aina niin, ettei se kolise aalloissa, vaikka sillä hetkellä olisi tyyntä. Koskaan ei voi tietää, jos joku menee veneellä ohi ja nostaa aaltoja. Se voi olla harkitsematonta ja hyvän tavan vastaista, mutta se ei ole kiellettyä ellei sitä ole merkillä erikseen kielletty.

Erityisesti väylien vieressä pitää varautua aaltoihin koska kukaan ei voi väylällä tietää kuinka huonosti joku on veneensä kiinnittänyt. Oletus on, että väylän varrella osataan varautua aaltoihin.” <<<

Kyllä kai jokainen toimii tuolla perusolettamuksella, että aina on aaltoja tulossa.

Muistan kun olin saaristossa sijanneessa mummolassa vuosikymmeniä sitten.
Salmessa oli laivaväylä, jossa sisävesilaivat kulkivat n. 10 solmun nopeuttaan vähintäin kaksi kertaa päivässä.
Niistä lähtevä peräaalto oli terävä ja jyrkkä. Kaikki tiesivät niihin varautua - kuka mitenkin.
Me lapset olimme tietenkin aina niitä aaltoja vastaanottamassa vesilelujemme kanssa.

Nyt tulemme siihen mistä tässä kaikessa on kysymys.
Kun tuollaiseen kapeahkoon salmeen tulee tuollainen jättiristeilijä sopivassa räkäplaanissa, niin siihen ei kukaan osaa varautua - eikä pysty.
Ei ne tavanomaiset rantarakenteet kestä tuollaista murjomista, mitä tuo Mikkelin seudulla ja Leppävirralla ajanut paatti teki.

Toinen asia on liian läheltä ohittaminen tai sivuuttaminen.
Kun valtavaa peräaaltoa aiheuttava vene ajaa ohi läheltä, niin ne peräaallot eivät ehdi lainkaan tasoittumaan ja voivat aiheuttaa toisessa veneessä jopa vakavia loukkaantumisia, puhumattakaan aineellisista vahingoista.

Sellainen veneilijä, joka ei näitä seikkoja ymmärrä, eikä ota niitä huomioon yleisillä vesillä liikkuessaan on vesiliikenteeseen sopimaton ja heidät tulisi määrätä maalle sekoilemaan - sinne muiden törppöjen mukaan.

Äänestä
  • Mainittakoon, että tuon lainauksen kirjoittaja ei ollut aloittaja. Tämä siis selvennyksenä, koska olemme täällä nykyisin kaikki anonyymejä.

    Aloitus on todella hyvä ja ajankohtainen, sillä kaikenlainen törkytoiminta näyttää lisääntyneen vesiliikenteessä.

    Äänestä

  • Kun tiedät täälläkin kirjoittaa, että joku asia tapahtuu, niin miten et sitten osaa siihen varautua vesillä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun tiedät täälläkin kirjoittaa, että joku asia tapahtuu, niin miten et sitten osaa siihen varautua vesillä?

    Varmasti tiedät, että meteoriitti voi osua päähän, mutta miten varaudut siihen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmasti tiedät, että meteoriitti voi osua päähän, mutta miten varaudut siihen?

    Folio hattu on hyvä.

    Äänestä

Hahhahaa.
Saimaan kanava on kiinni, tapelkaa pöljät keskenänne.
Me täällä Kuopiossa törttöillään Keilankannassa, siellä on terassi.

Äänestä
  • Pitäkää hauskaa!

    Äänestä

Jos asioihin ei voi vaikuttaa, voi silti vaikuttaa omaan suhtautumiseensa niihin.

Äänestä
  • Voi tyytyä osaansa ja taantua, tai vaikuttaa asioihin ja kehittää koko yhteiskuntaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi tyytyä osaansa ja taantua, tai vaikuttaa asioihin ja kehittää koko yhteiskuntaa.

    Jos lähtökohtana on, ettei pysty vaikuttamaan, niin silloin ei pysty.
    Turha yrittäminen ja jatkuva epäonnistuminen turhauttaa ja siitä syntyy aggressioita (kukapa olisi arvannut).

    Viisautta on sitten erottaa toisistaan tilanteet, joihin voi vaikuttaa tilanteista, joihin ei voi.

    Aloitus: "Törttöjä taas laumoittain liikkeellä" viittaa siihen, että aloittajalla on sama ongelma toistuvasti. En usko, että hän pystyy vaikuttamaa muuhun kuin omaan suhtautumiseensa.
    Voisi kokeilla vaikka huumoria.

    "Törttöjä taas laumoittain liikkeellä" viittaa siihen, että törttöilijöillä on ongelmia. Kirkossa uskotaan, sanotaan, mutta ellei usko voivansa vaikuttamaan asioihin, niin taatusti ei pysty, koska ei edes yritä.

    Tuo ei ole johdonmukaista.

    Ongelma on asia, jonka ihminen itse kokee. Aloituksen busterimies tuskin tunsi kokevansa ongelmaa ja ankuroijat saattoivat vain hoitaa homman sovussa ja yhteistyössä ja saada siitä tyydytystä eikä angstia.

    Aloitus oli suorastaan masentava ja siitä henki ettei kirjoittaja koe paljoakaan iloa vapaa-ajastaan. Sen sijaan, että nauttisi siitä, hän keskittyy muiden tekemisiin ja luettelee niitä numerojärjestyksessä ja lopuksi laittaa verhotun uhkauksen seurauksista.

    Eihän toi ole enää tervettä, mutta itse hän kärsii siitä eniten. Muut eivät edes tiedä, että hänen luettelemat "virheet" ovat olemassa.

    Ihmisellä voi vallan hyvin olla ongelmia joita ei tiedosta, ja voisi paljon paremmin jos tiedostaisi ne ja tekisi niille jotain. Jos koit aloituksen masentavaksi kirjoitustyylin takia, niin sinulla saattaa olla jonkin tason mielenterveysongelma jota et välttämättä tiedosta. Aihepiiri voi joistakin olla masentava, mutta se ei kerro aloituksen postaajasta mitään negatiivista. Ellet tiedä, että luetellut virheet ovat mahdollisia ja todennäköisesti oikeasti tapahtuneita, on sinulla toinen ongelma, josta et välttämättä vielä kärsi, mutta pitkässä juoksussa todennäköisesti kyllä. Tuskin Busterihemmostakaan oli kiva kohdata läksytystä kiukkuiselta delegaatiolta rannassa, eikä hänen sitä olisi tarvinnut kokea, jos hän olisi tiedostanut ongelmansa aiemmin. Vastaavalla käytöksellä olisi baarissa pikkutunneilla herkästi tullut delegaatiolta turpaan, vaikkei se oikeutettua olisikaan, mutta hemmon ongelma olisi konkretisoitunut selkeämmin. Shortsitkin olisi pysyneet kuivina jos olisi tiedostanut toisen ongelman aikaisemmin.

    Mikä ihmeen verhottu uhkaus tuossa muka oli? Vahinkoa kärsineet voivat tehdä rikosilmoituksen käyttäen kuvamateriaalia todistusaineistona todistajalausuntojen tukena, mutta missä tuossa on uhkaus? Kuva- tai videomateriaalia julkiselta paikalta saattaa putkahtaa julkisuuteen, eli jatkoa saattaa seurata, mutta mikä siinä on uhkaavaa? Eihän Busterhemmolla ole mitään hävettävää jos käytös oli asiallista. Kyllä sinä nyt projisoit ihan omaa mielenmaisemaasi ja yrität ylianalysoida toisten kirjoituksia.

    Se on ihan selvästi havaittavissa, että veneilykulttuurissa on menty huonompaan suuntaan. Tänäänkin havaitsin kauempaa, kun vanhempi yksinpurjehtijaherrasmies oli ilmiselvissä vaikeuksissa rantautuessaan vierasvenesataman laituriin, mutta auttamisen sijaan äijä viereisestä ökypaatista vaan pällisteli ja rapsutteli pallejaan laiturilla. Ilman muuta olisin auttanut, ottanut tarjotun köyden vastaan jos olisin ennättänyt paikalle, vaikkei mikään laki niin määrää. Ymmärrän vallan hyvin, miksi osa veneilijöistä kokee kehityssuunnan masentavana. Itse koen kehityssuunnan negatiivisena, mutta jokainen voi omilla toimillaan vaikuttaa kehityssuunnan kääntämiseen jos näkee sen aiheelliseksi ja siihen kannustan.

    Siinä tulee taas huippurakentavaa tekstiä vastaukseksi kaikille täällä veneilytapoja perään kuuluttaville.

    Huolimatta siitä kuinka busterimies koki tuon aiheuttamansa vaaratilanteen, niin mikään kehottaminen järjestystä ja sääntöjen noudattamista vaativalle keskittyä omiin asioihinsa ei tee tuosta kaahamisesta yhtään sen sopivampaa.

    On todella järkyttävää lukea tuollaista asiaan suhtautumista.
    Tuosta saa käsityksen, että me kunnolla käyttäytyvät veneilijät olemme ”masentavia” emmekä nauti ”vapaa-ajastamme”, koska me haluamme edistää turvallista ja kohteliasta veneilyä.

    Näyttää todellakin siltä, että täällä on joku joka haluaa tehdä tästä tärkeää asiaa käsittelevästä keskustelusta pelkkää pelleilyä.

    Viimeinen kappale on mielenkiintoista luettavaa. Hänen mielestään aloittajan asenne ei ole tervettä.

    ”Eihän toi ole enää tervettä, mutta itse hän kärsii siitä eniten. Muut eivät edes tiedä, että hänen luettelemat "virheet" ovat olemassa.”

    Tuohon voisi sanoa, että ne jotka eivät näe noissa mainituissa toiminnoissa mitään virhettä eivät ole sopivia kuljettamaan venettä yleisellä paikalla.
    Täällä on jo monta kertaa todettu, että tuollaiset törmäilyt on tuotava esiin, jotta nuokin törpöt oppisivat käyttäytymään vesillä.

    Noiden käytöstapojen puolustaminen tai vähättely ei ole oikea tapa lähestyä tätä kysymystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmisellä voi vallan hyvin olla ongelmia joita ei tiedosta, ja voisi paljon paremmin jos tiedostaisi ne ja tekisi niille jotain. Jos koit aloituksen masentavaksi kirjoitustyylin takia, niin sinulla saattaa olla jonkin tason mielenterveysongelma jota et välttämättä tiedosta. Aihepiiri voi joistakin olla masentava, mutta se ei kerro aloituksen postaajasta mitään negatiivista. Ellet tiedä, että luetellut virheet ovat mahdollisia ja todennäköisesti oikeasti tapahtuneita, on sinulla toinen ongelma, josta et välttämättä vielä kärsi, mutta pitkässä juoksussa todennäköisesti kyllä. Tuskin Busterihemmostakaan oli kiva kohdata läksytystä kiukkuiselta delegaatiolta rannassa, eikä hänen sitä olisi tarvinnut kokea, jos hän olisi tiedostanut ongelmansa aiemmin. Vastaavalla käytöksellä olisi baarissa pikkutunneilla herkästi tullut delegaatiolta turpaan, vaikkei se oikeutettua olisikaan, mutta hemmon ongelma olisi konkretisoitunut selkeämmin. Shortsitkin olisi pysyneet kuivina jos olisi tiedostanut toisen ongelman aikaisemmin.

    Mikä ihmeen verhottu uhkaus tuossa muka oli? Vahinkoa kärsineet voivat tehdä rikosilmoituksen käyttäen kuvamateriaalia todistusaineistona todistajalausuntojen tukena, mutta missä tuossa on uhkaus? Kuva- tai videomateriaalia julkiselta paikalta saattaa putkahtaa julkisuuteen, eli jatkoa saattaa seurata, mutta mikä siinä on uhkaavaa? Eihän Busterhemmolla ole mitään hävettävää jos käytös oli asiallista. Kyllä sinä nyt projisoit ihan omaa mielenmaisemaasi ja yrität ylianalysoida toisten kirjoituksia.

    Se on ihan selvästi havaittavissa, että veneilykulttuurissa on menty huonompaan suuntaan. Tänäänkin havaitsin kauempaa, kun vanhempi yksinpurjehtijaherrasmies oli ilmiselvissä vaikeuksissa rantautuessaan vierasvenesataman laituriin, mutta auttamisen sijaan äijä viereisestä ökypaatista vaan pällisteli ja rapsutteli pallejaan laiturilla. Ilman muuta olisin auttanut, ottanut tarjotun köyden vastaan jos olisin ennättänyt paikalle, vaikkei mikään laki niin määrää. Ymmärrän vallan hyvin, miksi osa veneilijöistä kokee kehityssuunnan masentavana. Itse koen kehityssuunnan negatiivisena, mutta jokainen voi omilla toimillaan vaikuttaa kehityssuunnan kääntämiseen jos näkee sen aiheelliseksi ja siihen kannustan.

    Olipa hieno postaus anonyymiltä eilen illalla: 27.07.2022 20:26.

    En aio vielä menettää toivoani lukiessani näitä sivuja.
    Mukana on vielä kirjoittajia, jotka eivät anna periksi näille (tai jollekin) hämmentäjälle, joka ymmärtämättömyyttään tai pahuuttaan puolustelee tuollaisia ilmiselviä perseilyitä, joista tämän ketjun aloittaja kirjoittaa.

    Kunpa tuollaisia hyvien tapojen ja järjestyksen peräänkuuluttajia olisi aina mukana pistämässä nuo sekoittajat kuriin.
    Bootmann

    Äänestä

Pariskunnat keskustelut,kun seksin kiristys ruuvin on päällä.
Alkaa suurlavalla julkinen keskustelu toinen nainen toiselle naiselle käy käsiksi.
Pihtipudas, poliisin suku, Hankkijan kävijä myös,
Kannattaa muistaa mistä on kysymys

Äänestä

Aamuyön tunteina syntyy usein merkittäviä syvältä luotaavia analyysejä.

Äänestä

Purkkari paloi ja toinen hörppi vettä. Jälkimmäisestä ei ollut vaaraa muille.

Idiootit asialla, kun ei noudata hyviä tapoja.

Äänestä

Heikoilla eväillä ollaan liikkeellä, jos ei siinä Byvikenin suulla olevan viimeisen viitan kohdalla ymmärrä, että tullaan satama-alueelle.

Jokainen tervejärkinen tajuaa sen salmen jälkeen lopettaa peräaallon vetämisen.
Muutaman sadan metrin jälkeen alkaa veneitä olla ankkurissa rannan tuntumassa ja lahden perällä niitä on vierivieressä.

Erikoiselta vaikuttavat nuo kommentit, joissa kehotetaan vaikuttamaan vain omiin valintoihinsa.
Ikäänkuin noiden örveltäjien tekemiset pitäisi jättää huomioimatta.
Jos tuollainen näkemys olisi ainoa ja vallitseva, niin meillä ei olisi mitään käyttäytymissääntöjä yhteiskunnassamme ja saisimme seurata sivusta noiden häiriköiden edesottamuksia.

Onneksi emme kuitenkaan ole tuon parin prosentin porukan vallassa, vaikka se välillä saattaa siltä näyttääkin.

Äänestä
  • Millä tavalla sinä voit vaikuttaa muiden tekemisiin?

    Jos ajattelet, että sinun kirjoituksesi vähentäisi huonoa käytöstä, niin kehotan opiskelemaan psykologiaa ja kirjoittamista. Toisten haukkuminen törtöiksi johtaa todennäköisemmin suurempiin kuin pienempiin aaltoihin. Ehkä sen ei pitäisi olla niin, mutta minkäs teet.

    Eli jos olet hiljaa, mikään ie muutu, jos haukut muita asiat menevät pahemmiksi. Jos nöyrryt sovittelemaan, niin sitten voit saada hyvää aikaan. Epäilen kuitenkin, että se on sinulle liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millä tavalla sinä voit vaikuttaa muiden tekemisiin?

    Jos ajattelet, että sinun kirjoituksesi vähentäisi huonoa käytöstä, niin kehotan opiskelemaan psykologiaa ja kirjoittamista. Toisten haukkuminen törtöiksi johtaa todennäköisemmin suurempiin kuin pienempiin aaltoihin. Ehkä sen ei pitäisi olla niin, mutta minkäs teet.

    Eli jos olet hiljaa, mikään ie muutu, jos haukut muita asiat menevät pahemmiksi. Jos nöyrryt sovittelemaan, niin sitten voit saada hyvää aikaan. Epäilen kuitenkin, että se on sinulle liikaa.

    Hah, kuinka väärässä oletkaan. Jos ne kuumakallet innostuu haukuista sikailemaan vielä enemmän, niin jäävät varmemmin haaviin ja leikki loppuu siihen. Eilenkin siellä Bodön edustalla oli rannikkotykistöpoliisi isolla paatilla vahtimassa pienveneilijöiden edesottamuksia ja nousivat maihin Björköhön pienemmällä paatilla.

    On sullakin huvit ja kiksit. No, kukin tyylillään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah, kuinka väärässä oletkaan. Jos ne kuumakallet innostuu haukuista sikailemaan vielä enemmän, niin jäävät varmemmin haaviin ja leikki loppuu siihen. Eilenkin siellä Bodön edustalla oli rannikkotykistöpoliisi isolla paatilla vahtimassa pienveneilijöiden edesottamuksia ja nousivat maihin Björköhön pienemmällä paatilla.

    Oliko oikein tykkialus siellä vahdissa vai oliko vain rannikkotykkivene?

    Rajan vartiolaiva apuveneineen siellä piti vahtia, menin toista reittiä ettei ne keksisi pysäyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah, kuinka väärässä oletkaan. Jos ne kuumakallet innostuu haukuista sikailemaan vielä enemmän, niin jäävät varmemmin haaviin ja leikki loppuu siihen. Eilenkin siellä Bodön edustalla oli rannikkotykistöpoliisi isolla paatilla vahtimassa pienveneilijöiden edesottamuksia ja nousivat maihin Björköhön pienemmällä paatilla.

    Rannikkotykistöä ei ole enää olemassa aselajina.

    Rannikkotykistöllä ei ole koskaan ollut tykkiveneitä, ainoastaan kuljetusaluksia.

    ELi mitä sinun unessasi oikein oli?

    Se on se sama kirjoittaja, jolla on vuoronperään ollut mitä ihmeellisimipiä aluksia ja kokemuksia. Eräänlainen parooni von Munhausen, mutta huonommalla tyylillä,

    Ei ole sama, ja rannikkotykistöpoliisi on lainaus Vintiöistä, viittaa yleisesti merialueella partioivaan viranomaiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah, kuinka väärässä oletkaan. Jos ne kuumakallet innostuu haukuista sikailemaan vielä enemmän, niin jäävät varmemmin haaviin ja leikki loppuu siihen. Eilenkin siellä Bodön edustalla oli rannikkotykistöpoliisi isolla paatilla vahtimassa pienveneilijöiden edesottamuksia ja nousivat maihin Björköhön pienemmällä paatilla.

    Sää oot itse törttö, et vaan huomaa omahyväisyydessäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sää oot itse törttö, et vaan huomaa omahyväisyydessäsi.

    Niinhän sä omahyväisyydessäsi luulet tietäväsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän sä omahyväisyydessäsi luulet tietäväsi.

    En, kun kirjoituksiesi ajatuksista, muuttaa toisten käyttäytymistä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En, kun kirjoituksiesi ajatuksista, muuttaa toisten käyttäytymistä...

    ...luulet tietäväsi.

    Äänestä

Jos ihminen liikkuu Busterilla, niin ei kai hän voi käyttäytyä normaalisti muissakaan asioissa. Tämä pitäisi olla jokaiselle normaalin aivokapasiteetin omaavalle selvää.

Äänestä
  • Puhut normaalista aivokapasiteetista ikään kuin sinulla olisi se.

    Äänestä

Nyt näyttää siltä, että näiden huonosti käyttäytyvien veneilijöiden puolustajat ovat keränneet voimiaan ja käyneet voimakkaaseen vastaiskuun.

Heidän käyttämänsä uusi taktiikka sisältää erilaisia häivytysmenetelmiä, joiden avulla yritetään piilottaa noiden häiriöitä aiheuttavien veneilijöiden toilailuja.

On aivan hyvä, että näiden häiriköiden aiheuttamista ongelmista keskustellaan.
Aina voidaan toivoa, että joku heistä ottaa onkeensa ja muuttaa toimintatapojaan.

Lohduttavaa on myös se, että historia on selvästi osoittanut kuinka lopulta nuokin hemmot saadaan kuriin.

Äänestä
  • Sovi naapurisi kanssa normeista ja raportoi poikkeavuuksista, toveri.

    Äänestä

  • Millä sanoilla ja tavoilla täällä on puolustettu huonoa käytöstä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millä sanoilla ja tavoilla täällä on puolustettu huonoa käytöstä?

    Tuolla edellä on joku kirjoittaja, joka kovasti vetoaa muita veneilijöitä jättämään nuo häiritsijät omaan rauhaansa.
    Jouhtoajatuksena hänellä on se, että voimme helpoimmin muuttaa omaa käytöstämme kuin puuttumalla noiden törppöjen koheltamiseen.

    Olisi mielenkiintoista nähdä sellainen ihmiskoe, jossa toimittaisiin noiden suuntaviivojen mukaisesti.
    Toisin sanoen enemmistö kääntäisi aina katseensa omaan napaansa kun tuo prosenttiporukka päättää toteuttaa jonkun heidän mielestään mahtavan jipon.
    Ainakaan perinteinen käsitys yhteiskunnan toiminnasta ei noudata tuollaista mallinnusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä on huviveneilyn taso päässyt heikkoon jamaan...

Samana heinäkuun lauantaina Björkön luonnonsatamassa:

1) Joku troolarityyppinen huvivene ankkuroi keskelle sisääntuloväylää.
2) Sisääntuleva purjevene koneajossa pakottaa vastaantulevan moottoriveneen väistämään vasemmalle törmäyksen estämiseksi ja tajuaa vasta sitten siirtyä väylän oikeaan laitaan.
3) Ainakin neljällä veneellä ankkurit ristissä.
4) Päivän paras: Idiootti Buster Magnumilla vetää täydessä plaanissa melkein koko täyden ankkurointilahden, mutta hidastaa septityhjennysaseman kohdalla räkäplaaniin kun ihmettelee miten väistäisi ankkurointivalmisteluja tai lähtöä tekeviä ja redillä olevia veneitä, vetää hetkeksi taas täyteen plaaniin ja uudestaan alas kun saapuu lahdenpohjukkaan. Rannalta huutoa kun kaiteet kolisee yhteen ja keulat lyö rantakallioon Busterin nostattamassa aallokossa. Busterhemmo levittelee käsiään, pitää itseään syyttömänä kaikkeen. Busterhemmo jatkaa rantautumista, hyppää maihin ilman köyttä, vene karkaa rannasta ja Busterhemmo kastelee shortsinsa kavutessaan takaisin veneeseen. Rantaa pitkin saapunut delegaatio läksyttää Busterhemmoa joka ei edelleenkään ymmärrä yskää, ei mene tarkastamaan aiheuttamaansa vahinkoa eikä myönnä mitään. Aika moni tsidi räpdiä kuvia ja ottaa rekkarin talteen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu