Virkanilkit hävisi hallinto-oikeudessa kesäkuussa eikä ole valittaneet KHO:een joten päätös on lain voimainen.
Kyse on asiakirjajulkisuudesta ja hallinto-oikeus päätti että viranomaisen on annettava pyytämäni asiakirjat sitten kun päätös saa lain voiman eli jo aikoja sitten. On mahdollista ettei virkanilkit noudata päätöstä ollenkaan.
Miten saada niskottelevat virkanilkit mahdollisimman pahaan kuseen?
Kyse on asiakirjajulkisuudesta ja hallinto-oikeus päätti että viranomaisen on annettava pyytämäni asiakirjat sitten kun päätös saa lain voiman eli jo aikoja sitten. On mahdollista ettei virkanilkit noudata päätöstä ollenkaan.
Miten saada niskottelevat virkanilkit mahdollisimman pahaan kuseen?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Voisin kertoa miten saisit asiakirjasi, mutta kun asenne on tuo, en viitsi.
En halua neuvoja tuollaiselta nihilistiltä.
Asiakirjat kyllä saan ja nyt on jo sen verran viivytelty että sanaktikota aion hommata virkanilkeille.
Ei se oikein näytä onnistuvan kun täällä pitää ketjussa toisensa perään kysellä ohjeita. Mutta onnea sanaktikoiden jahtaamiseen.
Tee virka-apupyyntö, ilmoita asia medialle ja anna rynnäkön päätteeksi haastattelu medialle.
Tähän liittyy muutakin virkanilkkien perseilyä joten julkisuus olisi hyvä juttu. Tutkintapyyntö poliisille on yksi keino. Kantelut ei hyödytä mitään kun munattomat laillisuusvalvojat ei määrää rikostutkintaa. Virkarikollisuus rehottaa ja rikoslain 40 luku homehtuu käytön puutteesta.
Julkisuuslaki on viranomaisille myrkkyä ja sen noudattaminen ei usein vieläkään onnistu vaikka se on ollut voimassa yli 20 vuotta.
Milleköhän viranomaiselle sellainen virka-apupyyntö tehtäisiin? Minkä viranomaisen laissa on maininta virka-avusta asiakirjojen hakemisesi väkisin toiselta viranomaiselta?
Viranomaisella on virkavelvollisuus noudattaa oikeuden päätöksiä. Lainsäätäjä ei ole ottanut huomioon sitä että virkanilkki niskuroi joten rikosilmoitus virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Niskurointi on yksi avainsanoista.
Tosin sitä on tuollaisessa "kolmas maailmansota alkaa" - ketjussa kommentoitu...
Et vastannut kysymykseen. Miltä viranomaiselta virka-apua pitäisi lain mukaan pyytää?
Kuule, mene opettamaan niskuroinnin estämistä muualle.
Sinun asenteesi on ongelma.
Jankuttaminen on myös ongelma.
Ja kysymxxxx
Ja edelleen juklkishallinnossa esiintyy halua "julistaa asiakirja salaiseksi", vaikka lain mukaan asiakirjan voi salata vain niiltä osin, kuin asiakirjassa on lain mukaan salattavia tietoja.
Kuitenkin edelleen näyttää olevan taipumusta, että ikävät asiat halutaan salata, vaikka lain mukaan virkamiesten kannalta nolo tai ikävä sisältö ei ole peruste salata asiakirjaa.
Onkohan jossain laissa säädetty hallinto-oikeuksien päätöksen toimeenpanosta ja siitä missä ajassa nuo pitää panna toimeen?
Perustus- ja hallintolain mukaan " asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä".
Tässä tapauksessa päätöksen toimeenpano kestää joitakin minuutteja, joltain täystumpelolta korkeintaan tunnin, onko 2 viikon viivyttely tahallista aiheellista viivyttelyä?
Alun perin virkanilkki yritti olla tekemättä päätöstä asiassa ollenkaan vastaamalla vain ettei asiakirjoja anneta kun julkisuuslain mukaan olisi pitänyt kysyä haluanko asian viranomaisen ratkaistavaksi jolloin olisin saanut valituskelpois päätöksen heti. Vasta vaadittuani valituskelpoista päätöstä sain sen parin viikon viivyttelyn jälkeen, kuinka iso "synti" mahtaa virkanilkin perseily em. tavalla olla?
Melkoisen jahdin jälkeen sain puhelinyhteyden päätöksen tehneeseen virkanilkkiin joka kieltäytyi antamasta lisätietoja päätöksestä ja sen perusteista ja käyttäytyi muutekin röyhkeästi ja ylimielisesti ja jopa kielsi minua tekemästä asiakirjapyyntöjä, minulla on puhelusta äänitallenne joka ei sovellu kenenkään kuunneltavaksi. Laitanko äänitteen poliisille?
Laita poliisille.
Missähän vaiheessa päätöksen noudattamatta jättäminen muuttuu viivyttelystä kieltäytymiseksi?
Kun tässä olen jo lähes vuoden odotellut pyytämiäni asiakirjoja joten voi odotella vielä lisää enkä itse asiassa enää tarvitse niitä. Jäljellä on vain sanktion saaminen virkanilkeille.
Onhan perustuslaissa pykälä jonka nojalla voit nostaa oman virkasyytteen, vaikka viranomaiset eivät sitä tekisikään (vastuu virkatoimista). Rahaa täytyy kuitenkin olla ja rutkasti, siltä varalta, että häviät oikeudenkäynnin, sillä veronmaksajien piikkiin prosessia ei saa.
En kyllä nosta omaa syytettä. Luulisi oikeuslaitoksen olevan tarkka siitä että sen tekemiä päätöksiä noudatetaan ja lakikin sen määrää joten melkoista perseilyä on jos syyttäjä ei syytä ja oikeus tuomitse.
Julkisuuslaki (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta) on varmaankin Suomen eniten laiminlyöty laki viranomaisten rikkomana. Taannoinhan oikeuskanslerikin kieltäyty lain vastaisesti antamaan toimittajalle julkisesta asiakirjasta tietoa, ja toimittajan valitettua asiasta hallinto-oikeus määräsi tiedot luovuttamaan.
Oikeuskansleri muutti kieltätymisen perustetta hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen, joten sen ei tarvinnut noudattaa asiassa edes tuomioistuimen antamaa päätöstä!!
Käytäntö on nimittäin se, että hallinto-oikeuden päätös koskee vain sitä perustetta, jolla viranomainen on alun perin kieltäytynyt tietoa antamasta. Uudesta perusteesta pitää tehdä uusi valitus, jonka käsittely voi kestää vuosia.
Eduskuntakin pyyhkii persaustaan itse säätämällään lailla
https://yle.fi/uutiset/3-9841045
Suomen suurin ongelma on, että lakeja tulkitaan usein eliitin eduksi.
Ei riitä että viranomaisissa tulkitaan vaan suoraan valehdellaan lain sisällöstä ja tarkoituksesta jättämällä pois asiakkaan oikeuksia tukevat seikat ja korostamalla viranomaisen mielipiteen kannalta tärkeitä seikkoja. On jopa käynyt niin että etsitään hallituksen esityksestä jokin irtonainen virkanilkkiä tukeva lause ja ympätään se muutenkin täysin sekopäiseen päätöksen perusteluun. Yleistä on ettei päätöksen perustelut täytä hallintolain 45§:n asettamia vaatimuksia. Olen saanut jopa täysin perustelemattoman hylkypäätöksen ja kun tein siitä virheenkorjausvaatimuksen niin se hylättiin täysin ilman perusteluja.
Että sellanen oikeusvaltio tämä suomi sitten on.
Tein viime viikolla hallintokantelun mm. hallinto-oikeuden päätöksen toimeenpanemattomuudesta ja kas kummaa tällä viikolla päätös pantiin toimeen.
Laitoin tänään lisäyksen hallintokanteluun jossa vaadin selvittämään asian käsittelyyn osallistuneiden virkamiesten toiminnan lainmukaisuutta.
Päätöksen toimeenpano kesti kohtuuttoman kauan ja voi vain arvailla miten kauan se olisi kestänyt ilman tätä hallintokantelua, olisiko päätöstä toimeenpantu ollenkaan? Pyydän Kelaa tutkimaan viivyttelikö Suvi Onninen aiheettomasti päätöksen toimeenpanossa.
Asian käsittely viranomaisessa ei ole sujunut juuri miltään osin lain mukaisesti mutta suunnilleen niin kun asiakirjapyynnöt yleensä käsitellään. Julkisuuslain 14 §:n 3 momentti näyttää olevan tosi hankala paikka kun siinä joutuu kysymään asiakkaalta ja toimimaan sen mukaan. Päätöksen saamatta jääminen kuitenkin loukkaa asiakkaan perustuslain 21§:n takaamia oikeuksia.
Julkisuuslain noudattaminen on viranomaisille vaikeaa vai onko tuossa kyse perseilystä*
https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/1518/2021
Laillisuusvalvojilla ei näytä olevan edelleenkään munaa viedä noita perseilijöitä* virkarikoskäräjille.
*perseily
Kielitoimiston sanakirjan mukaan perseilemisessä on kyse jonkin tehtävän mokaamisesta tai huonosta käytöksestä.
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/perseillä?source=suggestion
Minun määrittely:
Perseily on ryssimisen tahallien muoto.
On kyse jonkin tehtävän mokaamisesta tahallaan.
Perseilijä on siten pahempi kun ryssijä joka saattaa perseillä myös hölmöyttään.