Hei! Tulin lopulta tänne kun en keksinyt muutakaan. En usko että saan oikeastaan apua täältä mutta ehkä kohtalotovereita, henkilöitä joille jakaa tämä tunne. Olin suhteessa vielä 2,5v sitten. Sitten tapasin ohimennen henkilön, josta voisi sanoa että rakkautta ensisilmäyksellä. Olin ihan äimänä miten olin luullut tahtovani tulevaisuuden silloisen kumppanin kanssa, mutta tämän henkilön tavattuani en ollut aiemmin tuntenut yhtä palavaa halua. Tulin siihen tulokseen että vaikken saisi vastakaikua, en voi jatkaa suhteessa, sillä tunsin niin vahvasti jotain toista kohtaan. Kerroin ihastuneeni toiseen, enkä voisi enää jatkaa, sillä se olisi väärin erityisesti kumppaniani kohtaan. Tässä vaiheessa sanoin ihastukseni kohteelle tilanteen ja että olisi hyvä jos emme olisi kauheasti tekemisissä jotta saisin tunteeni varmasti selviksi. Pidimme kuitenkin yhteyttä ja sovimme näkevämme. Hänellä oli kuitenkin jatkuvasti kiireitä, lopulta emme nähneet puoleen vuoteen. Ajattelin silti häntä toistuvasti. Näimme myöhemmin aina muutamia kertoja ja hänen käytöksestä olisi voinut olettaa hänen tuntevan jotain. Lopulta vajaa vuosi meidän tavattua hän olikin suhteessa. Olin kyllä aidosti onnellinen hänen puolestaan. Pistin lopulta välit poikki, toivoen että pääsisin eroon tästä tunteesta. Nyt edelleen päivittäin ajattelen häntä ja unelmoin meidän tiemme kohtaavan.. en ymmärrä miksei tämä tunne lakkaa, päinvastoin. Se tuntuu pahenevan. Mikään ihastus ei ole minulla kestänyt näin kauaa ja nyt mietinkin onko tämä teinimäinen pakkomielteinen halu enää normaalia? Olen todella onnellinen elämääni, enkä oikeastaan halua mitään saati suhdetta. Tämä tunne vain ei lakkaa. -epätoivoinen
Kuinka lopettaa toisesta unelmointi?
6
703
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt tuli niin paljon paskaa kerralla etten jaksa lukee
- Anonyymi
Yritin kirjoittaa jotain neuvoja, mut eihän ne mitään auta. Aika auttaa ja asian hyväksyminen. Hyväksyminen ennen kaikkea. Hyväksy, että sulla on nyt vain tärkeä ihminen, jota et voi unohtaa.
- Anonyymi
Ja lopeta odottaminen.
- Anonyymi
Ymmärrän kulta. 😔 Hitsit... 😡 ja äh.. 🤔🙃 Jos kuitenni käyt koskella vielä niitte kalakavereiden kaa jutteleen ni voithan edes heidä kas jutella. Siel koskella. Missä A ja B ja Ceekin käy. Etkö voi ees siellä käydä
- Anonyymi
Samaan kaipaan neuvoja. Jotenkin tuntuu, että viimeisen puoli vuotta olen haaveillut yhdestä menneisyyden miehestä. Haluun tän tunteen pois
- Anonyymi
Mulla oli joskus tämmoinen pakkomielle...
Ihminen voi olla samanmoinen päide kun kaikki muutki riipuviudet..
Ja joista pyristellään irti samoin..
Lopettamalla yhyedenpitä... Olematta näkemättä..
Keskitymällä muihin asioihin ja ihmisiin...
Vähentämällä huomion kohdistamista juuri häneen...
Ottamalla tietoisesti muuta tekemistä ja ajateltavaa ja katsottavaa ja kiinostsvas tilalle.
Älkää aivojen huijata..
Tunne väittää tärkeksi tunne sitä ja js tunne tätä....
Älkää kiinityäkö asiaanii niin isoa huomita tai tehkö hänestä numeroa..
Älkää nostako häntä valokeilaan.
Kyllä se lähtee viimeistään kun löydätte sen tyypin jonka kanssa jaatte niitä toiveita joita haavehenkilonne kuvaa tai saatte tietää ettei hän ole haaveisionne sopiva...
Ihastunernatoisen näker vain hyvien puolien kautte...
Ei oikeaa häntä tai mitää huonaja puolia tule edes pohdittiua... On vasn ne ihanat jutut...
Sitte ajattelemmaan niitä muita puolia..
Laajentakas kuvaa ja kappas tyyppi ei enää ookkaan niin tärkeä...
Haaveilla kuuluu kyllä sillä rakkauden jano ei sammu elkei se sitä mitä aidosti tarvii löydy...
Sit kun on kokenut tarvittavansa riitää vähempiki eikä ihmiset enää koukuta niiku nuorena...
Vasn ihmisiä tulee ja menee...
Sinä olisit halunnut hänessä jotakon...
Katso onko muita jotka tarjoaa samas..
Vai onko hän niin uniikki todella mitä ns vaalenanpunaset linssit syöttää...?
Toivon että löydätte sen mitä etsitte muualta
Nainen sivusra
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185