Suomessa pakotetaan ihmiset autoilemaan

Anonyymi

Ministerin puheet ovat täyttä pötyä, sillä valtio ei ole tehnyt mitään, vaikka tässä muutamassa vuodessa bussiliikenne on käytännössä lakannut valtaosassa maata, myös suurten paikkakuntien väliltä. Sama koskee junaliikennettä, vuorotarjonta on romahtanut dramaattisesti, kun verrataan vaikka vuoden 2013 tai 2006 palvelutasoon.

Mutta koko ongelman ydin onkin, että joukkoliikenne nähdään aina pelkkänä kulueränä, joka ei tuota mitään. Samalla kuitenkin sitten kipuillaan sen kanssa, kun yhteyksiä ei ole ja seudut autioituvat. Eli ei ole alkeellistakaan hahmotusta, mitä alue- ja kansantaloudelle käy, kun joukkoliikenne puuttuu tai on olematonta. Ja käänteisesti kun kulkuyhteyksiin panostetaan, niin alueet pysyvät elinvoimaisina, kuten Ruotsissa on tilanne, jossa liikenne suunnitellaan ja toteutetaan läänitasolla, vaikka se maksaakin jotakin. Suosittelen tutustumaan esim. Norbottenin alueen liikennetarjontaan verrattuna mihinkä tahansa suomalaisen vastaavan alueen tarjonnan tasoon. Erot Tornionjoen eri puolilla ovat hämmästyttävät.

Todellisuudessa ihmisten ohjaaminen pakkoautoiluun tulee paljon kalliimmaksi, mutta tätä ei ole nähty ongelmana, kun autoilun kasvu yksisilmäisellä hahmotuksella tietää lisää verotuloja yhteiskunnalle sekä tuo hyviä satojen miljoonien väylärakennus- ja kunnossapitourakoita rakennusliikkeille. Näinpä valtion kannattaa olevinaan maksimoida autoilu ja minimoida joukkoliikenne, vaikka tämä on mm. kaikkia ilmastotavoitteita vastaan.

2

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joukkoliikenne on toimivaa vain jos se on käyttäjälleen yhtä nopeaa kuin henkilöauton käyttö ja halvempaa.
      Käytännössä se ei ole koskaan yhtä nopeaa, halvempaakin vain jos laskenta tehdään uuden auton ja graffitikoristellun ja oksennuksen hajuisen paikallisjunan välillä.
      Tukholman seudulla olen kokenut, että joukkoliikenne voi olla vaihtoehto omalle autolle. Suomessa edes pääkaupunkiseutu ei pääse lähellekään. Mutta en tiedä onko Tukholman taso edes tavoittelemisen arvoinen asia, muualla kuin juuri siellä pääkaupunkiseudulla.

    • Anonyymi

      Kyllä ne on pakottamassa köyhää pois auton ratista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      123
      2807
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      87
      2481
    3. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      65
      1910
    4. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      178
      1871
    5. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      56
      1827
    6. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      158
      1606
    7. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1596
    8. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      123
      1413
    9. Jokainen suomalainen on velvollinen puolustamaan Suomea

      Kaikilla Suomen kansalaisilla on maanpuolustusvelvollisuus eli velvollisuus osallistua Suomen puolustamiseen. Miesten m
      NATO
      402
      1348
    10. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      28
      1289
    Aihe