Hallitus tulee vaihtaa, punavihreät ei osaa lamaa

Voiko lama toistua yhtä kauheana kuin 1990-luvulla?
Jos vain velka on heille ainoa oikea raha, se ei toimi pitkään hallituksessa.
Toivottavasti äänestäjät osaa enemmän kuin kassaneito ja samoin ajattelevat punavihreät. Jos sodalta vältytään ja maa pysyy ehyenä meillä on mahdollisuuksia selvitä, mutta se vaatii toista mitä punavihreät esittäneet ja jo tehneet, mm turve on meillä arvokas, sitä tulee nyt hyödyntää, joka ottaa aikaa kun turve on kuivana keräsyskuntoista -vuosia.

1990-luvun painajaismainen lama oli Suomen historian pahin talouskriisi sodan jälkeen. Voiko sama toistua nyt, jos edessä on taantuma.
Asuntojen pakkomyynnit, kahden asunnon loukut, taivaita hipovat korot, massatyöttömyys, konkurssit ja yrittäjien itsemurhat.
Nämä pelottavat muistot 1990-luvulta tulevat monelle mieleen, kun jälleen puhutaan talouden mahdollisesta taantumasta tai jopa lamasta.

Meillä nyt on työpaikkoja auki paljon, joka voi pian muuttua toisenlaseksi ellei jo aleta asiaan syvästi paneutumaan, mm vesivoima yksi tekijä, nyt välittömästi avata mm Vuotos, Kollaja rakentamiset, samoin Kemijokeen jo alustabna luvan saanut uusi vesivoimala. Eikä nyt kuvitella että näillä lama voitetaan. Ei mutta yhdet monista toimista. mm Ruotsi jo suunnittelee talven sähkön säästöjä, jopa miten sähköä katkotaan kun sähkö ei riitä kaikkeen. Luin Ruotsin mediaa, ja yksikin olisi että aamusella kun sähkön kulutus suurinta asunnoista laitetaan sähköt pois määräajaksi. mm katuvaloja jo himmennetty mm Saksan kaupungeissa. Eikä taas ottaa kantaa että silläkö selvitään. Ei selvitä mutta apuina moniin muihin säästöihin.

Vihreät tehneet meille sellaisen kuprun energiassa, jopa syyte toimiin olisi mahdollista.

8

213

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      90-luvun lama on puistokävely siihen verrattuna mitä on tulossa.
      Tavalliset ihmiset tulevat häviämään koko omaisuutensa ja lopulta myös kaiken vapauden.

      • Anonyymi

        Oikeistossa hierotaan jo käsiä yhteen odotellessa pääsyä leikkaustoimiin. Siinä on luvassa kylmää kyytiä etenkin pienituloisille, että eläkeläisille ja sairaille. Sitäkö täällä halutaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeistossa hierotaan jo käsiä yhteen odotellessa pääsyä leikkaustoimiin. Siinä on luvassa kylmää kyytiä etenkin pienituloisille, että eläkeläisille ja sairaille. Sitäkö täällä halutaan?

        Pakko leikata mm nyt korotettua kehitysapua, joka 1,35 miljardia vuodessa.
        Mistä sinakin ressukka sitten rahasi saat jos ei säästetä. Punavihreät yhä vain vaatii lisää kehitystukeenkin. Mutta kun ei ole kuin velkarahaa vain, miten sitä jakaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko leikata mm nyt korotettua kehitysapua, joka 1,35 miljardia vuodessa.
        Mistä sinakin ressukka sitten rahasi saat jos ei säästetä. Punavihreät yhä vain vaatii lisää kehitystukeenkin. Mutta kun ei ole kuin velkarahaa vain, miten sitä jakaa.

        Minä saan kyllä ihan palkkatuloa vakituisesta työstä. Taidat itse olla pikemminkin riippuvainen yhteiskunnan sosiaalijärjestelmästä, kun kitiset kehitysavusta? Ei teidän nationalistien järjenjuoksussa ole pahemmin hurraamista. Kummanko mieluummin valitset, maahanmuuttokulut vaiko kehitysavun? Toinen on pakko valita, koska jos kehitysapu lopetetaan, on tiedossa runsaasti maahanmuuttokuluja uusien tulijoiden seurauksena. Tämä on kehittyneiden maiden yhteinen pyrkimys. Kehitysapu on kuin vakuutus siitä, että potentiaaliset maahantulijat pysyisivät siellä kotiseudullaan.


    • Anonyymi

      Vihreille tulee laittaa monin x hinnat.

    • Anonyymi

      Taas kerran palstapölhö esittää meille taitonsa siitä, kuinka jopa otsikoinnin voi vetää täysin perseelleen.

      "punavihreät ei osaa lamaa"

      Joku virolainen trolliko näiden älyttömyyksien takana lopulta oikein on? Längvits on kuin kauniin äidinkielemme persraiskaus.

      Muistakos sinä palstapölhö, kun hölötät 90-luvun lamasta, kuinka karua historiaa se on jättänyt jälkeensä? Nykyinen hallitus kertoi koronapandemian alettua, ettei se aio sallia samanlaisen katastrofin syntymistä kuin mitä 90-luvun lama aiheutti. Siinä veti moni suomalainen itsensä kiikkuun riippumatta poliittisesta taustastaan tai asemastaan työelämässä. Lisää ruumiitako sinä himoitset?

    • Anonyymi

      Aloittaja on täysi tomppeli.
      Sehän oli Sipilän porvarihallitus joka alkoi tulellaleikkiin, energialla.
      Eikä pitänyt olla mitään uhkaa, kun Uniperiin kapsahti ja rahoitti tuhkaa - rauniot jäljellä.

      Turha vedellä mitään 90-luvun lamaa koska silloinkin porvarihallitus kohelsi minkä ehti.
      Nyt on pankit vakavaraisia ja valuuttana Euro jolla ei spekuloida.
      Marin hallitus juuri velanotolla pelasti Suomen talouden kun pandemia sulki yrityksiä, ja tuettiin työntekijöitä, yli synkän koronavirran

      .

      • Anonyymi

        Tomppelihan se muutenkin on kuvitellessaan, että hallituksia tuosta vaan vaihdellaan ja siitä syystä, että hallitus on poliittisesti muka väärä. Samaisella tomppelilla ei ole myöskään minkäänlaista ymmärrystä siitä, millaisessa ympäristössä etenkin nykyinen hallitus on varsin ansiokkaasti toiminut. Kehumansa Sipilän hallitus ei kestänyt ihan loppuunasti vaikka toimi nousukaudella. Koko hallituskausi oli yhtä sisäistä riitelyä. Marinin hallitus taas on käynyt läpi pandemian ja paraikaa riepottelee Ukrainan sota. Hallituspuolueiden yhtenäisyys on nyt kuitenkin aivan toisella tasolla kuin Sipilän hallituksella, koska Marinin hallitus on toiminut keskellä todellisia haasteita. Ei poliittisesti värittyneiden kuten Sipilän hallituksessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      492
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe