Ulkomaalaisille tarkoitettuja kauppoja ilmestyy Venäjälle

Ei tavallisille kansalaisille tarkoitettuja kauppoja rupea tulemaan Venäjällä elokuun lopussa.

Ostaa tavaroita voi euroissa, dollareissa.
CCCPssä oli vastaava kauppa Berezka.

Moskovassa ja Pietarissa diplomaattisille tekijöille, konsulaation laitoksille, kansainvälisille järjestöille, ulkomaalaisille yhteistyötyöntekijöille ja heidän perheen jäsenilleen avattava kauppa. Yksi kauppa jokaisessa suurkaupungissa. Myydään rupleista, dollareista, euroista Duty Free järjestelmän mukaan, kuten kansainvälisillä lentokentillä. Alkoholi, tupakka, hajuvedet, kosmetiikka, leivonnaiset, kultaseppätavarat, smartpuhelimet, kellot maksavat tavallista halvempaa, koska on verovapaata.

Asiakkaat on tarkasti määrätty ukaasissa. Henkilötodistus pitää esittää sisäänpääsyssä. Käyttäjät ja ostokset tulevat välittymään MID:in henkilökunnalle.

Samanlainen järjestelmä oli olemassa CCCPssä, mutta silloin asiakkaiden ryhmä oli laajempi. Heihin lukeutuivat myös ulkomaalaisiet turistit ja erityisosaajat, sekä neuvostoliittolaiset erityistyöntekijät mukaanlukien sotilashenkilökunta, tulkit, merimiehet kaukomaista.

Neuvostoaikaan tavaroista oli pula, mutta Berezka kaupoissa tavaroita löytyi.
- Mistä erityiskauppojen tarve oikein syntyi?

- Älkää etsikö siitä taloudellista hyötyä. - kertoi KP taloustieteilijä Denis Raksha. Hyöty ei ole iso. Syy on muu. Diplomaatteille järjestetään heille tuttu ympäristö. Heitä varten on olemassa melkein joka maissa ja järjestelmästä tiedän henkilökohtaisemmin, Duty Free kauppoja. Formaati voi olla eri maissa eri kuten kataloogien kautta ulkomailta tilattava tuote, mutta idea samaa - diplomaattien talo ostaa sen, minkä he tarvitsevat ilman veroja, joten me ylläpidetään vallitseva diplomaattien järjestys.

- Miksi juuri nyt me päätettiin tukea heitä?

- Miksi miksi? Venäjän markkinoita on jättänyt iso määrä länsimaalaisia yrityksiä, mukaanlukien alkoholin tuottajaa. Tupakkateollisuus alkoi tehdä lähtöä kanssa, mutta pitäisi kyllä diplomaatteille turvata tuttuja heille tuotteita.
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kelpaakohan siellä farkut, sukkahousut ja kuulakärkikynät maksuvälineinä kuten wanhaan hywään aikaan?

Äänestä

Pikku-koivuset eli Berjozkat siis takaisin Neuvostoliiton malliin. Eliitin valuuttakauppoja niin että valtio saa edes vähän kovan valuutan tuloja. Ja pidetäänhän näillä myös eliitti tyytyväisenä.

Herää kysymys että jos valuuttakaupat palaavat takaisin niin tulevatko siinä samalla "interdevushka" valuuttahu**at myös takaisin katukuvaan?

Äänestä

Onko palstalla monta lukijaa jolla omakohtaisia kokemuksia neukkulan ajoilta berjozkoista tai albatrossi-kaupoista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei tavallisille kansalaisille tarkoitettuja kauppoja rupea tulemaan Venäjällä elokuun lopussa.

Ostaa tavaroita voi euroissa, dollareissa.
CCCPssä oli vastaava kauppa Berezka.

Moskovassa ja Pietarissa diplomaattisille tekijöille, konsulaation laitoksille, kansainvälisille järjestöille, ulkomaalaisille yhteistyötyöntekijöille ja heidän perheen jäsenilleen avattava kauppa. Yksi kauppa jokaisessa suurkaupungissa. Myydään rupleista, dollareista, euroista Duty Free järjestelmän mukaan, kuten kansainvälisillä lentokentillä. Alkoholi, tupakka, hajuvedet, kosmetiikka, leivonnaiset, kultaseppätavarat, smartpuhelimet, kellot maksavat tavallista halvempaa, koska on verovapaata.

Asiakkaat on tarkasti määrätty ukaasissa. Henkilötodistus pitää esittää sisäänpääsyssä. Käyttäjät ja ostokset tulevat välittymään MID:in henkilökunnalle.

Samanlainen järjestelmä oli olemassa CCCPssä, mutta silloin asiakkaiden ryhmä oli laajempi. Heihin lukeutuivat myös ulkomaalaisiet turistit ja erityisosaajat, sekä neuvostoliittolaiset erityistyöntekijät mukaanlukien sotilashenkilökunta, tulkit, merimiehet kaukomaista.

Neuvostoaikaan tavaroista oli pula, mutta Berezka kaupoissa tavaroita löytyi.
- Mistä erityiskauppojen tarve oikein syntyi?

- Älkää etsikö siitä taloudellista hyötyä. - kertoi KP taloustieteilijä Denis Raksha. Hyöty ei ole iso. Syy on muu. Diplomaatteille järjestetään heille tuttu ympäristö. Heitä varten on olemassa melkein joka maissa ja järjestelmästä tiedän henkilökohtaisemmin, Duty Free kauppoja. Formaati voi olla eri maissa eri kuten kataloogien kautta ulkomailta tilattava tuote, mutta idea samaa - diplomaattien talo ostaa sen, minkä he tarvitsevat ilman veroja, joten me ylläpidetään vallitseva diplomaattien järjestys.

- Miksi juuri nyt me päätettiin tukea heitä?

- Miksi miksi? Venäjän markkinoita on jättänyt iso määrä länsimaalaisia yrityksiä, mukaanlukien alkoholin tuottajaa. Tupakkateollisuus alkoi tehdä lähtöä kanssa, mutta pitäisi kyllä diplomaatteille turvata tuttuja heille tuotteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu