long coviad (aivosumu)

Itsellä alkoi kolme kuukautta korona tartunnan jälkeen epämääräinen olotila päässäni. Aivankuin olisi jossakin horroksessa ja sumussa. Oireet eivät vaivaa makuulla ja istuessa mutta ylösnoustessa ja kävellessä päässäni tapahtuu jotain mitä en ymmärrä. Toimintakyky täysin nolla ja väsyttää koko ajan. Itsensä aktivointi liikkumaan hyvin vaikeaa. Lääkäristä sain mieliala lääkityksen näihin aivosumu oireisiin. Nyt odotellaan koska pää palautuu entiselleen kädet ristissä. Onko vastaavia kokemuksia. Ja mikä auttaa?

18

1640

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koronapiikki 4.

    • Anonyymi

      Samanlaisia on ollut oireet, paraneminen käy hitaasti mutta kun vertaa aina kuukauden taaksepäin niin huomaa ettei ole niin huono kun viimekuussa.
      Ihan totta maatessa on okay, myös istumisesta mutta auta armias kunkövelee huoneesta toiseen niin ihan kun olis veneessä pienehkössä aallokossa,
      Lääkkeet auttaa pitkällä tähtäimellä , vaikka sitä itse haluaisi tulla normaaliksi heti.
      Joten monella on nämä tuntemukset ja tunnen yhden joka ei kahden vuoden jälkeen ole saanut hajuaistiaan takaisin , niin että odotellaan päiviä parempia

      • Anonyymi

        Veneessä pienessä aallokossa, just näin. Hyvin kuvaavaa. Rappusten alaspäin meno ei onnistu. Polvi nousee kohti leukaa jne.


    • Anonyymi

      kokeellinen mrna rokote tuollaista ainakin tehnyt

      https://www.youtube.com/watch?v=1kZY-eVN3Kg

      Thaimaassa tehtiin mRNA-injektioiden jälkeinen [1]seurantatutkimus 13-18 vuotiaille nuorille, joka keskittyi sydänperäisiin ongelmiin. Sydän- ja verisuonivaikutuksia havaittiin 29,24 prosentilla potilaista. Tutkimus on jätetty vertaisarvioon 8 elokuuta 2022. Tästä asiasta kirjoitetaan oma artikkelinsa, mutta tämä tieto on hyvä johdanto tämän artikkelin videoon, koska mRNA-injektion piikkiproteiini vaikuttaa olevan hyvin sydäntoksinen varsinkin nuorilla.

      Piikkiproteiinin vaikutuksista uusia tutkimuksia
      SARS Cov2 piikkiproteiinista on tutkimuksissa löydetty erikoinen mekanismi, jolla piikkiproteiini aiheuttaa vahinkoa kudoksille. Aikaisemmin on luultu, että sitoutuminen ACE2-reseptoriin aiheuttaa ongelmia. Nyt on havaittu, että on myös muita mekanismeja. Toimittaja Sami Antinniemi on tehnyt erinomaisen videon asiasta.

      • kiitos videosta. Hyvin mielenkiintoinen. Suurene harmina kuitenki nämä oireet ja virallisten tietojen omaksuminen lääkäreiden keskuudessa, eli daignoosia vaikea saada (ehkä vuoden sisällä ). Juu ja järkikin sen kokemuksella sanoo jos maailmassa rokotetaan miljoonia ihmosiä haitta oireita tulee jos jonkun näköistä viiveellä. Itte otannut kolme piikkii ja jos aikakoneel pääsis hieman taapäin ni jättäsin ne ottamatta.


      • ja olisi erittäin mielenkiintoista nähdä jonkinlainen tilasto ( jos laadittu ) kuinkapaljon o kyseisen aivosumun ja uupumuksen kaltaisia oireita sellaisilla rokoteiden ottajilla jotka eivät ol coviaadia sairastanut.


      • Anonyymi
        uglyman kirjoitti:

        ja olisi erittäin mielenkiintoista nähdä jonkinlainen tilasto ( jos laadittu ) kuinkapaljon o kyseisen aivosumun ja uupumuksen kaltaisia oireita sellaisilla rokoteiden ottajilla jotka eivät ol coviaadia sairastanut.

        KTL antaa oikean vastauksen , ei salaliitto lukemat


    • Anonyymi

      Tuo on rokotehaitta mikäli olet piikkejä ottanut.

      • Anonyymi

        Ei ole välttämättä rokotehaitta , sillä monella on näitä ongelmia ollut jo ennen koronaakin tai piikkiä. Joten jos ei ole koulutusta alalle ja ei ymmärrä miten rokote tehoaa solutasolla niin paras kun ei levitä niitä juttuja joita piikki pelkääjät lukee netissä .
        Sillä näitä pelkääjiä kyllä riittää , ja heidän tietonsa eivät tule asiallisista lähteistä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole välttämättä rokotehaitta , sillä monella on näitä ongelmia ollut jo ennen koronaakin tai piikkiä. Joten jos ei ole koulutusta alalle ja ei ymmärrä miten rokote tehoaa solutasolla niin paras kun ei levitä niitä juttuja joita piikki pelkääjät lukee netissä .
        Sillä näitä pelkääjiä kyllä riittää , ja heidän tietonsa eivät tule asiallisista lähteistä

        Mikä sinä olet sanomaan kenen tieto tulee asiallisista lähteistä? Eihän Suomen viranomaisetkaan näytä tietävän mitään, silti selittävät kuinka kaikki on turvallista. Tänään suoja on sitä ja sitä sen ja sen ikäisille, huomenna jo takki kääntynyt. Kysymyksiä saa esittää jos ne on etukäteen lähetetty!

        Minuun saa iskeä vaikka 100 piikkiä jos ne on tutkittu, tarpeen ja turvallisia. Koronapikkejä ei ole riittävästi tutkittu ja ne aiheuttavat ylikuolemaa. Ennenkuin selität jotain vanhoista ja sairaista, ylikuolemia on kaikkialla maailmassa. Erittäin suuressa osassa kuollut on vielä kohdussa oleva, vastasyntynyt, taapero, teini, nuori aikuinen. Muista puhumattakaan.

        Oletko tutustunut yhtään siihen mitä muualla tapahtuu? Tyhmiä ei yleensä se kiinnosta, koska oma napa tärkein.

        Maailman onnellisin kansa, jolla on maailman coolein PM ja hallitus ja jonka tämä ihana seireeni palvelijoineen luotsasi ihan itse ja yksin kohti Natoa, siinä välillä vähän hauskaa pitäen keskenkasvuisten kakaroiden kanssa, Mikä voisi mennä vikaan??!!

        Kun olet tietävinäsi niin paljon, kerropa kuka rahoittaa Suomen päämedioita ja kuka Pfizerilla isolla pallilla oli aiemmin Reutersin iso dirika? Minulla olisi enemmänkin näitä kysymyksiä, mutta tyydyn nyt näihin. Todennäköisesti vastauksesi tulee liittymään Putiniin ja trolleihin, mutta annapa nyt parastasi niin katsotaan riittääkö perustietosi vai ei. Toivottavasti vastaat etkä vastaa kysymyksellä kuten tyhmät tekevät.


    • Anonyymi

      Laita haittailmoitus Fimeaan, jos olet saanut näitä nk. rokotteita. Jälkikäteen niitä on turha sinne ilmoittaa. Tuo on rokotehaitta. Sinullahan ei ilmeisesti aiemmin ole vastaavaa ollut...

    • Viimisestä rokotteesta 7kk. Ja veikkaisin että suht hankala prosessi alkaan osoittamaan kyseistä yhteyttä. Jopa mahdoton. Ja lääkäreillä n97prossaa ei mitään tietoa kyseisestä yhteydestä. Juu eikä oo oireet helpottanut. Eikä mitään diagnoosii saatu koska kyseistä tautia long coviad ei tunnusteta, kaksi lääkärii jo kuunnellu. Sain mä mielialalääkityksen jotain ssri-roinaa joka sopi mulle ku hirvelle kiikarit. lopetin kannattamattomana. Juu. tällasii tapauksii hoidetaan oire kerrallaan ja ihmetellään. Odotan viäl muutamii tuloksii ja sit jollekkin spesiaalil joka vois jopa ymmärtää. Mut eipä tohon long coviaadiin oo lääkitystä muuta kuin aika ja auttava terapia ja oma tahto.

      • Anonyymi

        Saatiin sitten sinusta uusi maksaja. Näinhän nykyään toimitaan ettei potilasta kuunnella. Mitä enemmän kirjoitat lääkereseptejä, sen isompi liksa. Niistä saa provikat nääs! Hyvä ettet syö niitä! Long covid on piikkihaitta. Jos haluat yrittää edes osan myrkystä saada pois kropasta, niin ohjeita on. Lue ensin

        injektiopiikki.com


    • Anonyymi

      Tässä taas vahvistusta sille, miksi mt-diagnoosien ja lääkkeiden syönnin määrät on kasvussa; on sata kertaa helpompaa ja kustannustehokkaampaa "diagnosoida" masennus, ahdistus tms. kuin myöntää long covidin olemassaolo. Siksihän lc-diagnooseja ei asiantuntijoiden mukaan "kovin paljon olekaan". Hyvä kuitenkin, jos joku saa aivosumuun avun ssri-lääkkeestä. Niistä voi vaan saada sivuvaikutuksina lisää ongelmia jo valmiiksi sekaisin olevaan kroppaan.

    • Anonyymi

      Massiivinen pelottelukampanja voi olla syyllinen näihin ongelmiin. Ratkaisuna olisi luopuminen valtamedian uutisoinnin seuraamisesta.

      • Anonyymi

        Ylilääkäri Asko Järvisen haastattelu tänään Radio Suomessa oli todella hyvä. Toivottavasti myös Krista Kiuru kuunteli. Hänellä ei mitään asiantuntemusta sekaantua koronan hoitoon, se tuli kyseisestä haastattelusta erinomaisen hyvin selville.

        Toivon mukaan tämä "ns. aivosumu(tus)" viimeinkin lopetetaan.


    • Anonyymi

      Sairastin marraskuussa koronnan. Hengenahdistus ja muut oireet olivat rajuja mutta selvisin kuitenkin kotona. Kuitenkaan en ole tullut sen jälkeen enää kunnolla kuntoon. Olen koko ajan väsynyt, unohtelen sanoja sekä jatkuvasti flunssakin sekä hengenahdistusta ja kovia jäsen särkyjä. Epäilen että onkohan tämä long covidia. Tosin mulla on neurologinen sairaus ja reuma sairaus mutteivat ole vaivanneet näin paljon aiemmin kuin sen koronnan jälkeen. Sekä tuo hengenahdistus ja sanoje unohtelu ja valtava väsymys on uutta.

      • Anonyymi

        Hoitoja on olemassa ja monesti toimiviakin. Ivermektiini, sinkkiasetaatti, melatoniini, D-vitamiini mm. Lisää tietoa löydät injektiopiikki.fi tai mkrsuomi.fi

        Käy katsomassa ja kokeile.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3390
    Aihe