Mihin on kadonnut medialta Matti Putkonen?
Isä Timon aikaan Matti oli joka päivä televisioruudussa.
Isä Timon aikaan Matti oli joka päivä televisioruudussa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Pääasia, että palkka juoksee. Jo soinidikatuurin aikana maksettiin kaveruudesta, ei työnteosta.
Rivipersui lla pitäisi kysellä mitä hirmupalkkainen eläkeukko oikein siellä tekee?
Kesä ja helteet. Kyllähän sitä yksi ja toinen saattaa "kadota".
Putkonen on tehnyt töitäkin. Soinin hovisyöttiläistä aika moni nautti tähtitieteellistä palkkaa pelkästä Soinin kaveruudesta.
Persujen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman esittely peruuntui ei suinkaan Purran sairausloman, vaan Työmiehen "katoamisen" vuoksi?
Elä sie hättäile laaduntarkkailuosasto puuttui asiaan :)
Ei "työmies" ole milloinkaan töitä tehnyt vaan on loisinut milloin SAK:n tai Metallityöväen liiton toimistoissa katsellen akvaariossaan käytävällä käveleviä tukityöllistettyjä matuja.
Olisiko persuilemassa eli raiskaamassa?
Niinkuin demarien insesti-isä ja vassareiden lahdenmäkikin?
Niin, Demarina kai raiskasi.
Niinhän siinä kävi.
Raiskasi -> lensi ulos demareista -> toivotettiin tervetulleeksi persuihin.
Sen jälkeen ei kelvannut kuin persuihin. Persujen tunnuslause: Kaikki maailman raiskaajat yhtykää meihin.
Minusta Putkonen olisi karkotettava Somaliaan.
Yhtymistä kylläkin huutavat vihervassarisiiderivalaat ja kaltaisesi cuckmiesoletetut.
Raiskaaja voi lähteä demareista, mutta demarius jää raiskaajiin ja raiskaushalu demareihin.
Seli seli. Perussuomalaisissa on tutkitusti eniten rikostaustan omaavia henkilöitä.
Sai oikean riikinkukon sulan hattuunsa persuilta.
Eikö 100000 :sta eurosta mene puolet veroihin.
Vastuu ja persut. Kaksi asiaa jotka eivät koskaan kohtaa. Siitä persut pitävät huolen keinolla millä tahansa.
Juu menee ja tuosta menee 17 000 € persuille.
Hävisi ryyppäämään, kuten Purra.
Ei Rikka ole dokaamassa, äitisi on.
Persujen nakki-, ydinvoima- ja naistenkäsittelymestari kylläkin toimi takapiruna persujen vallankumouksessa, kun Halla-aho sysäsi Soinilaiset syrjään. Eli ei häntä Soinilaisuudesta ainakaan voi syyttää. Mutta taisi kovasti pettyä puolueen 24.2 ottamaan linjaan ja natonaamareihin. Ilmeisesti yritti ujuttaa persuille ennen 24.2 vielä niin tyypillisiä Venäjämyönteisiä ajatuksia persujen turvallisuus ja puolustusselontekoon, mutta jäi kiinni. Mene ja tiedä. Mutta kyllä persujen sisällä nyt käydään kovaa valta- ja ideologista taistelua.
Mihin sinä Putkosta tarvitset?
Työmies voisi olla työpaikallaan ja vastaamassa huutoonsa:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4b2f0a9f-8652-40cf-943d-21a0ca2b0929
Eihän se Putkosen huutoa ole, ja Luukkanen kertoi, selvensi asian tuossa linkissäsi. Mikä siis ongelmana - taas !!
Tuohan nyt oli vara-putkosen eli Luukkasen tekstiä (vai oliko?). Joka tapauksessa persut ovat selvästi harmistuneita, ettei Venäjä-mielisyys nyt ole oikein pop.
SE PUtkis aiheutti ongelmia jo SMP:ssä
Meinaatko että siksi on "kadonnut"??
Naurettavia ne sen "Mustat listat" aikoinaan
Soini pysytellyt etäällä listasta
"Tytti Tuppurainen haluaisi ottaa palaverissa esille nimenomaan perussuomalaisten linjan ja puheenjohtajan vastuun.
– Odottaisin, että Timo Soini osoittaisi jonkinlaista rotia tässä keskustelussa. Kysyisin, allekirjoittako hän myös Putkosen listan ja sen laatimisen. Toistaiseksi hän on pysytellyt tästä sivusta, ja se ei ole mielestäni vastuullista toimintaa.
Matti Putkonen on korostanut listan olleen vain hänen ideansa, mutta Tuppuraisesta asia ei ole kuitattu näin yksinkertaisesti. Tuppurainen haluaisi selvyyden, millä mandaatilla Matti Putkonen toimii, edustaako hän perussuomalaisia vai ketä?"
https://yle.fi/uutiset/3-8273259
En kaipaa! Yksi tollo vähemmän julkisuudessa on hyvä asia.
Normaalia Putkosta. Hänhän on myös kadonnut vessaan, kesken a-studion suoraa lähetystä.