Kun ostatte lapsillenne leikkikaluja esim sähköpotkulaudan niin opettakaa samalla liikennesäännöt sähköpotkulaudalla ajetaan lalkakäytävän oikeaa puolta niin kuin polkupyörälläkin,eikä poukkoilla jatkuvasti puolelta toiselle,muutenkin maailma mennyt ihmeelliseksi,kakarat ei pääse enään omin jaloin mihinkään aina täytyy olla joku liikkumaväline.Taas täytyy näyttää köyhien kakaroille että meidän lapsilla on kaiken laista.
vanhempien vastuu lapsistaan
9
750
Vastaukset
- Anonyymi
mouhijärven kakarat kuriin,vai mitä välinpitämättömät vanhemmat.
- Anonyymi
Samaa mieltä.
- Anonyymi
Köyhän itkua?
- Anonyymi
Kun ostatte lapsellenne mopon, niin opettakaa samalla liikennesäännöt ja valvokaa, että tuo pärinäkone on lain mukaisessa kunnossa ja että sillä myös ajetaan sääntöjen mukaisesti. Ni!
- Anonyymi
Mopon ajamiseen vaaditaan nykyään ajokortti, eli pitää kouluttautua hommaan. Kun kouluttautuu, niin vaatimuksena on liikennesääntöjen osaaminen, että saa sen ajo-oikeuden itsellensä.
- Anonyymi
Kolme kertaa olen meinannut Saastamalassa joutua kolariin. Joka ikinen kerta se on ollut joku vanha kääkkä, joka on kiilannut eteen tai meinannut tulla kylkeen. Tuntuu siltä, että niiden Kalevien ja Uolevien pitäisi mennä takaisin autokouluun.
- Anonyymi
Kävelykadulla ajellaan ajotiellä pyörällä eri suuntiin vaikka vieressä on liikennemerkein ilmoitettu pyörä ja kävelytie. Tukkii autoliikennettä ja useamman vaaratilanteen olen nähnyt. Enimmäkseen varttuneempaa väkeä siellä seilaa, nuoriso pysynyt enimmäkseen pyörätiellä.
- Anonyymi
Väärin meni. Jalkakäytävällä ei saa pyöräillä, eikä ajaa sellaisella sähköpotkulaudalla, jota tulee ajaa pyöräilijän säännöillä.
Ainoastaan alle 12-vuotias saa pyöräillä jalkakäytävällä, mutta vain jos siitä ei aiheutu kohtuutonta haittaa jalankulkijoille. - Anonyymi
Tunne liikennesäännöt
https://www.liikenneturva.fi/kampanjat/tunne-liikennesaannot/
Aja oikein – sähköpotkulaudallakin
https://www.liikenneturva.fi/kampanjat/ajaoikein/
Kannattaa tutustua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä4110583Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12610142- 227927
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776334Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304922- 564743
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1174076Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1253429- 623147
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2263085