TV1:n marraskuussa 1968 televisioimassa teemaillassa nähtiin aborttiin kriittisesti suhtautuva Anna-Liisa-näytelmä, jossa nuori nainen suostuu raskauden keskeyttämiseen poikaystävän vaatimuksesta. Laiton sikiönlähdetys kuitenkin epäonnistuu, ja kriittisen tilanteen vuoksi raskaus keskeytetään sairaalassa.
Jälkikäteen tyttö katuu, sanoo halunneensa lasta ja arvelee useimpien aborttien johtuvan mukavuussyistä: "Nainen ei halua synnyttää eikä mies elättää." Näytelmässä nähtiin abortin vaiheista ja verisistä sikiöistä realistisia otoksia, jotka oheisista näytteistä on jätetty pois.
Ohjelmaan haastatellut lääkärit kuitenkin vastustavat ajatusta vapaasta abortista. Naistenklinikan ylilääkäri uskoo sen laskevan etenkin miesten moraalia. Toinen lääkäri pitää aborttia suoranaisena murhana ja kutsumuksensa vastaisena. Miltä toimittajasta tuntuisi tehdä pikkumurhia 37 tuntia viikossa, hän kysyy.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/27/aborttia-vastustettiin-1960-luvulla-moraalittomuutena-ja-murhana
Aborttia vastustettiin 1960-luvulla moraalittomuutena ja murhana
Anonyymi
2
188
Vastaukset
- Anonyymi
Antiikin Roomassa vastasyntyneitä ei pidetty oikeina ihmisin, joten epätoivottuja lapsia surmattiin ihan isän päätöksellä. Naisillahan ei ollut mitään oikeuksia, koska olivat miehen omaisuutta. Oi, niitä aikoja!
- Anonyymi
No, sehän tiedettiin jo 60-luvulla, että abortti on ihmiselämän lopettamista jo sen alkuvaiheessa ja siis yksilön perusoikeuksien rikkomista. Ei se ole siitä miksikään muuttunut, vaikka kuinka trollattaisiin abortin puolesta! Biologiset faktat eivät muutu, vaikka kuinka selittäisi.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770