Haluan diesel autoni takaisin

Anonyymi

Keväällä vaihdoin diesel autoni täyssähkö autoon. Olen todella pettynt. Tein päätökseni silloin liiaksi perustuen polttoaineen kallistumiseen ja osittain tyhmyyteni johdosta kuuntelin kaikki tietävää mediaa. Jälkikäteen voin todeta, että diesel autoni kulutti vain 5 litraa satasella. Vaikka polttoaineen hinta ehti jo tuplaantua, ei se minun ajoillani 25000 - 30000 vuodessa ollut ollenkaan niin huono juttu verrattuna sähkö auton surkeaan akkukapasiteettiin. Lisäksi pitkällä matkalla ei tarvitse pysähtyä ja viettää tolkuttomia aikoja lataamiseen. Rahaa siinäkin kuluu, kun juot ja syöt perheen kanssa. Myöskään peräkärryn käyttö ei onnistunut kuten ennen. Sähkö autoni oli kallis. Lisäksi laturi kotiin jne... Rahaa paloi ja aivan turhaan. Kohta diesel on taas yhtä edullista kuin ennen sotaa. Tyhmyydestä siis sakotetaan. No tulipahan oppirahat maksettua ja todettua, että vanhassa vara parempi.

161

3053

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyssss ei saa puhua tosiasioista täällä… tulet kyykytetyksi toisinajattelijoiden toimesta

    • Anonyymi

      Älä välitä. Et ole yksin. Samassa ojasssa on meitä muitakin.

    • Anonyymi

      Joo kohta on diesel alle 2. Ei mitään järkeä vaihtaa sähköön.

      • Anonyymi

        Ja se pitää muistaa että sähkö kun katkeaa niin siinä sitä ollaan. Dieseli on vielä parempi mitä bensa koska sopivaa ainetta on maaseutu ja kylät täynnä.


    • Anonyymi

      Sikspä ei kannata myydä oli bensa tai diesel. Varsinkaa edullista. On halpaa pitää ajovalmiina edullista autoa jossa ei rahaa kiinni.

      Ei tule koskaan tilannetta että ei pääse milloin haluaa minne tahansa. Aina on auto lähtövalmiina,

      Pelkän sähköauton varaan ei kannata jättäytyä todellakaan. Joka sellaista pitää, ajattele kun joku aamu tai ilta tulee vika ja auton käyttö estyy.

      On toinen auto jolla voi ajaa välittömästi, pääset ruokakauppaan tai töihin.

      • Anonyymi

        Monellakaan ei ole mahdollisuutta pitää kahta autoa.


    • Anonyymi

      No, mikä on ongelma? Sähkäri menee kyllä kaupaksi, ja dieseleitä saa uutena ja käytettyinä kaupasta. Jos sähkäri ei sovi sinulle, ei sillä ole pakko ajaa.

      • Anonyymi

        ei muuten käy sähköautot kohta enää kaupaksi kun sähkön hinta pompsahtaa rajusti poliittisten päätösten takia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei muuten käy sähköautot kohta enää kaupaksi kun sähkön hinta pompsahtaa rajusti poliittisten päätösten takia.

        Ja vety tulee vie kisan!


    • Anonyymi

      Voipi olla sähköauton lataaminen kohta kallista.

      • Anonyymi

        On se kallista. Koko viime yön oli sähkön hinta alle sentin/kWh, nyt taitaa olla noin 2,5 sentiä/ kWh. Vain hullut tekivät viime syksynä pitkän sähkösopimuksen ryöstöhinnoilla. Oman auton on saanut ladattua koko talven alle 10 senttiä/kWh.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sähköautoilu tulee kuitenkin tulevana talvena kalliimmaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähköautoilu tulee kuitenkin tulevana talvena kalliimmaksi.

        Otettiin lentoasemalta taksi joka osoittautui sähköautoksi
        Lömpö vaan sisäöåööä 17 astetta ja meillä kesä baatteet kun tulkiin etelästä

        Ei voinut lisäsätä lömpöä kun olis jäönyt makykale kun akk u ei riitä

        Ei ikinämenäämkylmään sähköautoon


    • Anonyymi

      Jos kaduttaa dieselistä luopuminen, niin nyt niitä saa todella halvalla ja sähköautosta voit saada jopa enemmän mitä itse siitä maksoit, eli turha itkeskellä(lue provoilla).

      • Anonyymi

        Kirjoituksestasi paistaa läpi sähköauton hankkimisen aiheuttama ahdistus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoituksestasi paistaa läpi sähköauton hankkimisen aiheuttama ahdistus.

        Olet oikessa. Mokasin hankkiessani sähköauton.


      • Anonyymi

        Sähkiksestä ei kohta saa enää paljoakaan, seuraa markkinoita! Vety!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähkiksestä ei kohta saa enää paljoakaan, seuraa markkinoita! Vety!

        Vetya saa Lahdessa snagarilta.


    • Anonyymi

      Niin siinä kävi kun kuuntelit noita vihervassarien aivopieruja.

    • Anonyymi

      Kylläpä ne markkinat pompottaa kurjaa kuluttajaa, kaupunki jäädyttää potkukelkka reitit ensi talveksi!!🤓

    • Anonyymi

      Ei taida mannerheimintiellä kohta päästä etenemään, ellei ole potkukelkkaa.

    • Anonyymi

      Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Vehkeet tippuu.

    • Anonyymi

      Teboililta saa kohta halpaa menovettä. Ei tipu vehkeet.

      • Anonyymi

        Sitä se on ollut jo monta kuukautta.
        sai silloin alennukset kohdalleen kun mediassa nostivat venäjän kytkökset esille ja avasi suunsa mitä aineesta haluaisi maksaa.
        Tankit täynnä kokoajan tuhansia litroja käyttöön ja pienenä puskurina kokoajan.
        Eikä pääse vanhenemaan kun kierrättää.


    • Anonyymi

      Sähköautoilla vain saadaan ihmisten kyttääminen ja seuranta valtiolta ja mainonnan kohdentaminen sitten samalla.

      • Anonyymi

        Juuri näin.


      • Anonyymi

        Kerro toki tarkemmin miten ja mitä tarkoitat?


    • Vaadin parempia provoja, vaikka nämäkin tuntuvat uppoavan tyhmään kansaan kuin häkä.

      Aloittajalla ei ole ikinä ollut sähköautoa. Ei kukaan voi olla niin tyhmä, ettei ole tajunnut sähköautojen lyhyttä toimintamatkaa. Ei siitä voi mediaakaan syyttää, kun jokaikisessä testissä kerrotaan sähköautojen toimintamatka.

      Toisekseen aloittaja voisi jopa tehdä hiukan tiliä myymällä sähköautonsa joista maksetaan käytettynä jopa enemmän kuin uutena ja ostamalla nokivasaran, joiden hinnat taas ovat tippuneet.

      • Anonyymi

        Vaadi vaan.


      • Anonyymi

        Et saa enää paljoakaan käytetystä sähkäristä, dieseli ei ole tippunut yhtään! Toiveajattelua!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et saa enää paljoakaan käytetystä sähkäristä, dieseli ei ole tippunut yhtään! Toiveajattelua!

        Diidelin toimintamatkka eråöikkö ranhe in y lintuhat kilsaa ja lömöö rahatta kabiniin toiisn kun akkulaatkossa


    • Anonyymi

      Olet oikeassa. Autokauppias vahvisti tämän. Diesel autoilijat vaitavat mieluummin uudempaan dieseliin kuin hikiseen wattipiiliin.

    • Anonyymi

      Totuus sähköautosta tulee taas kohta esiin, kun kelit kylmenee. Lataus ei riitä edes puoleen kesäisestä matkan teosta. Kyllä siinä kuski kuumenee. Ei tarvita muuta lämmönlähdettä.

    • Anonyymi

      Avaajalla on hieno tilanne jos haluaa takaisin dieseliin. Voi myydä sähköautonsa todennäköisesti helposti suuremmalla summalla mitä siitä itse maksoi ja käytetyn dieselin saa nyt todella edullisesti ja tuolla voitolla mitä kertyi voi ajaa ilmaisia kilometrejä ihan kivan määrän.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Nyt kannattaa ostaa diesel. Nyt on löpökin taaz halvempaa.


    • Anonyymi

      Nokikärryt heti takaisin.

      • Anonyymi

        Kyllä. Keravasta pohjoiseen ei pärjää muilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Keravasta pohjoiseen ei pärjää muilla.

        Kyllä pärjää, jos on pitkä johto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä pärjää, jos on pitkä johto.

        Tai agregaatti ja dkeseliä takakontissa.


    • Anonyymi

      Kumma juttu puhutaan sähkösäännöstelystä ja että pitäs ajaa sähköautolla eikö se ole aika hölmöä ,pitääkö päättäjät kansaa ihan hölmöinä ? Kertokaa nyt lopultakin mitä hölmöt päättäjät tekee .

      • Anonyymi

        Sähköauto sopii hyvin, se ladataan öisin halvalla sähköllä, ja ajetaan päivällä kalliin sähkön aikaan. Se tasaa hyvin sähkön kulutusta.


    • Anonyymi

      Mistähän taas johtuu dieselin kova nousu kaikki asemat yhtäaikaa nostaa ? Kartelli jyllää !!!!!!!

      • Anonyymi

        Joo. Heti nostetaan, kun vaan mahdollista. Alaspäin ei mitään halua, vaikkei kauppa käy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo. Heti nostetaan, kun vaan mahdollista. Alaspäin ei mitään halua, vaikkei kauppa käy.

        Totta turiset.. Ihme juttu, jos diesel vero ei kohta vaihdu bensaveroon.


    • Anonyymi

      Sävkön hinta on jo moninkertainen vuoden takaiseen. Ei hinta markkinoista johdu. Se on kytköksissä uuteen teknologiaan. Kun on saatu ihmiset ostamaan sähköautoja, on kulutus jatkossa varmaa.

      • Anonyymi

        Juuri näin.


      • Anonyymi

        Eihän ihmiset enää osta sähköautoja!


    • Anonyymi

      Kyllä kohta saa löböä halvalla. Ryssä on tosi ahdingossa.

      • Anonyymi

        Ihanaa. Voin ostaa tankin täyteen ja lähteä huruttelemaan kuten aiemminkin.


    • Anonyymi

      Luin juuri norjalaisten tekemää testiä. Melkein kaikkien autojen toimintamatka jäi ilmoitettua pienemmäksi. Toisilla jopa paljon. Ihmeellistä näin kesäkelillä. Surullista oli huomata niiden kaikkien lyhyt toimintamatka. Pelkkä menomatka helsingistä rovaniemelle ei onnistu illman pitkää latausta. Kalliiksi tulee odotusaika perheen kanssa hotellissa.

      • Anonyymi

        Kohta alkaa motelleja nousemaan latauspisteiden kera. Täytyyhän akut ladata ja pussit tyhjentää.


    • Anonyymi

      Kävin ostamassa uudehkon dieselin edullisesti. Polttoainekin on jo kohtuu hintaista ja halpenee vaan. Kävin tankkaamassa teboililla ja otin kuitin todisteeksi. Eivät vie vankilaan kun on todiste taskussa.

      • Anonyymi

        Oikein. Jonkunlainen vapaudu vankilasta kortti täytyy olla.


    • Anonyymi

      Kusetuksen makua. Ensin nostetaan polttoaineen hinta ylös ja samalla sähköautojen hinta on pilvissä.

      • Anonyymi

        No silleen saadaan suomi nousuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No silleen saadaan suomi nousuun.

        Joo oikein keulimaan. Taitaa lähteä kohta mopo käsistä.


    • Anonyymi

      Taitaa olla sähköautoilu tänään kalliimpaa kuin pensalla tai dieselillä autoilu. Niin ja kohta on vielä kalliimpaa.

    • Anonyymi

      Talvi tulee. Diesel menee. Sähkis seisoo laturissa.

    • Anonyymi

      Toimiiko laturi ilman sähköä?

    • Anonyymi

      Mun sähköauton laturi ei pelaa. Jotain outoa siinä on?

      • Anonyymi

        Ei hätää. Ei kaikilla heteromiehilläkään pistoke toimi.


    • Anonyymi

      Kohta dieselin hinta pomppaa uudestaan ylöspäin.

      • Anonyymi

        M
        Se mikä menee ylös tulee kohta ryminällä alas.


      • Anonyymi

        Sähköautoilijan katkeraa kommentointia!


    • Anonyymi

      Talvi kohta yllättää sähköautoilijat.

    • Anonyymi

      Olen aloittajan kanssa samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Nyt on jo nähty kapasiteetin hiipuminen sähkiksessä. Muutama pakkasaamu ja latauksen ajomatka lyheni reilusti.

      • Anonyymi

        Tultiin ken t ältä kylmöllö sähköau y otaksilla
        Ei boinutnlaitaa lömpöömolis k äänyt. Tielle

        Oltiin kesöåävaateussa ja lämpöö vaan 16 c


    • Anonyymi

      Kyllä näin on, sähköauto on todella epäkäytännöllinen ja hankala kokonaisuus. Paluu vanhaan oli todella perusteltua. Pian kaikki ajelemme sillä vetyautolla ilman akustoja ja ympäristöystävällisemmin kuin sähkö!

      • Anonyymi

        Kyllä polttokennoautossakin on akusto jota ladataan. Tekniikka vastaa hybridiautoa, polttomoottori on vain korvattu polttokennolla.

        Vetykäyttöiset polttomoottoriautot voivat olla ilman akkua koska ne vastaavat täysin bensamoottorista autoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä polttokennoautossakin on akusto jota ladataan. Tekniikka vastaa hybridiautoa, polttomoottori on vain korvattu polttokennolla.

        Vetykäyttöiset polttomoottoriautot voivat olla ilman akkua koska ne vastaavat täysin bensamoottorista autoa.

        Sähköauto on vain siiftymävaihe parempaan. Vetyauto on jo nurkan takana.


    • Anonyymi

      Kyllä harmittaa hallituksen toimet. Varmaankin meidän muutamat autoilijat pelastavat maapallon. Harkitsen puolueeni uudestaan.

      • Anonyymi

        Minäkään en enää äänestä vihervassareita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkään en enää äänestä vihervassareita.

        Hyvä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkään en enää äänestä vihervassareita.

        Vihreet on oikeistopuolue äänestäämaina kuin kokomus sonun köyhän etuja vastaan

        Miåljonääri keskiluokka


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä

        En ole ikinä äänestänyt vihervassareita.
        Ihmettelen vain että,kuka niitä on edes viitsinyt
        koskaan äänestääkkään.


    • Anonyymi

      Yritin vaihtaa diesel autoni uuteen sähköautoon. Olisi pitänyt antaa oma toimiva heti ja halvalla myyjälle ja sitten jäädä vuodeksi odottamaan uutta. Mitä hemmetin järkeä siimä on. Saan sitten vuoden päästä uuden menopelin, mikä onkin kuitenkin jo vanhentunut.

      • Anonyymi

        Voihan ..... Onko järkee vai ei....


    • Anonyymi

      Oletko kokeillut tankata hyrynsalmella, siel tankkasin SEO kortilla, mutta sitä ei koskaan veloiteta.

      • Anonyymi

        Hyvä. Lähden sinne.


    • Anonyymi

      Eikö nykyään saa sähköauton kylkiäisenä ajrikaatin takakonttiin?

    • Anonyymi

      Löpö sen kun halpenee ja sähkö kallistuu.

    • Anonyymi

      Kannattaa ajaa vanhemmalla diezelillä vieä vuosia. Polttoainekulut ja auton muut kulut, pääomakustannukset mukaan lukien, on kokonaisuudessaan ainakin puolet vähemmän kuin sähköautolla ajettaessa.

      • Anonyymi

        Köyhät. Aja diiselillä
        Me kokoomuksessa ajteen tesloolla
        Keskiluokkainen ei sähkölaskuta valita


    • Anonyymi

      Naapurilla on uusi sähkö auto. Ajaa kulemma sitten kun rupiaa tuulemaan.

      • Anonyymi

        No ei ole sitten ajellut vähään aikaan....


    • Anonyymi

      Dieselin hinta on kivasti tullut alaspäin. Lähdenpä kaupoille.

    • Anonyymi

      Oikein kiva, että olin hidas. Vanha dieselini on taas in.

    • Anonyymi

      Alkaa nöyttää hyvältä toi löpön hinta.

    • Anonyymi

      No kohta ei harmita. Dieselin hinta laskee kivasti.

    • Anonyymi

      Deflaatio on iskenyt dieselin hintaan. Viiveellä se tulee muihinkin tuotteisiin ja palveluihin. Kannattaa siis lykätä isojen investointien tekoa tuonnemmksi.

    • Anonyymi

      Piäisikö itkeä vai nuraa. Sähköauroja hinataan virran loppumisen takia. Kanattaisi pitää pitkää jatkojohtoa mukana.

      • Anonyymi

        Sähköauton akku tyhjenee helposti kylmällä. Miksi sama homma vesisateella?


    • Anonyymi

      Moni kakku päältä kaunis, mutta perse ei kestä mervettä.

    • Anonyymi

      Ei näy kovilla pakkasilla wattipiilejä liikenteessä.

      • Anonyymi

        No ei tietenkään. Virta riittää vain tuulilasin lämmittämiseen.


    • Anonyymi

      Ei riitä virta matkan tekoon. Piti ajaa tien laitaab ripeästi, kun virta loppui. Siihen jäin odottamaan hinausautoa. Kiltisti odotin ja vitutti.

      • Anonyymi

        No hyvä, että oli jotain tuntemuksia.


    • Anonyymi

      Sähköauton teoreettinen kantama oli ilmoitettu 530 km. Totuus tuli esiin. Olikin vain 350 km. Voi v___u.

      • Anonyymi

        Pitikö noihinkin kilometreihin päästäkseen, olla kylmässä autossa ilman musiikkia ja valot pimeänä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitikö noihinkin kilometreihin päästäkseen, olla kylmässä autossa ilman musiikkia ja valot pimeänä?

        Kyllä piti. Itse täytyi laulaa. Samalla pysyi lämpimänä.


    • Anonyymi

      Milloin mHtaisi tulla oikeita kunnon sähköaugoja. Niitä joilla latauksella ajaisi yli 1000 km.

    • Anonyymi

      Ensin täytyy myydä paskat alta pois.

    • Anonyymi

      Totta on, että vielä ei ole tuotu markkinoille asiallisia sähköautoja. Ensin täytyy rahastaa pois ne vialliset ja pikasuunnittellut.

    • Anonyymi

      Ennenkin oli sähköautoja. Wartburg 353w.

      • Anonyymi

        Mikä se oli?
        Tarkoititko varpunen, joka käynnissä ollessaan lauloi trin tin tin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se oli?
        Tarkoititko varpunen, joka käynnissä ollessaan lauloi trin tin tin.

        Just se. Itä saksalaisten sähköauto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just se. Itä saksalaisten sähköauto.

        Se oli mainio peli. Taisi olla 3 sylinterinen.


    • Anonyymi

      Joo. Useita vuosia tuli ajettua. Kustannukset oli pieniä. Moni turhaan ja tietämättömyyttään pilkkasi.

    • Anonyymi

      Kyl oli hyvä prli

    • Anonyymi

      Sähköauto ei lähde käyntiin kovilla pakkasilla. Outoa, dieseli lähtee ilman webastoa.

      • Anonyymi

        Piuhat on huurussa.


    • Anonyymi

      Löpöä saa taas jo alle 2 euron. Ei siis hätää.

    • Anonyymi

      Hyvä juttu. Kohta on taas järkeä ajella asuntoautolla.

    • Anonyymi

      Kun sota loppuu, on kova tarve ostaa venäjältä halpaa dieseliä. Siinä ei eu rintama pysy yhtenäisenä. Lompakko päättää.

    • Anonyymi

      Minä ainakin ostan löpöni sieltä mistä halvimmalla saa.

    • Anonyymi

      Meikä voi ostaa vaikka teboililta, jos se on halvin.

    • Anonyymi

      Sulla täytyy olla liiton jäsenkirja. Se punainen.

    • Anonyymi

      Tätä tämä nyt sitten on. Jonotan, että pääsen lataamaan. Voi mennä tovi.

    • Anonyymi

      Asetuksen mukaan päästöt kohta oltava nolla. Tarkoittaa siis dieseleitä, bensavehkeitä ja kaikkia hybridejäkin. Huh

    • Anonyymi

      Hitto vie. Ensin meille myydään vähäpäästöisiä hybridejä. Nyt nekin kielletään.

    • Anonyymi

      Kaikki halutaan ajamaan sähköllä. Sitten voidaan korottaa sähkön hintaa.

      • Anonyymi

        Juuri näin.


    • Anonyymi

      Diesel autojen väheneminen johtaa sähköautojen verotukseen. Tulee ihan kohta pienenä, mutta kasvaa sitten joka vuosi. Kassan vaje on niin suuri, että pakko jollain paikata.

    • Anonyymi

      Valitettavasti näin tulee käymään.

    • Anonyymi

      Järkyttävää luettavaa, miten olikasn käynyt toyotan sähköautolle talvisessa norjassa.

    • Anonyymi

      Ovat kuulemma suomessa ja norjassa peruneet kauppoja ja tilauksia runsaasti.

    • Anonyymi

      No ei tojo ole ainoa surkimus.

    • Anonyymi

      Sävköautot on ylihihintaisia. Turha haaveilla autokannan uusiutumiseta.

      • Anonyymi

        Voi olla seuraavan hallituksen iso ongelma saada autokauppa piristymään.


    • Anonyymi

      Kokoomus nostaa verotusta. Tekee autoista vielä kalliimpia.

    • Anonyymi

      Kepu laskee traktoreiden verotusta ja vihreät vaativat sähkötyökoneita pelloille.

    • Anonyymi

      Sähköautoilta pitäisi pakkasella kieltää motarille meno. Laahaavat kuin lahnat siellä. Virtaa kuluu kylmällä niin paljon, ettei vauhtia voi pitää.

    • Anonyymi

      Ehkä vielä tulee toimivia sähköautoja. Odotellaan vielä kolme vuotta.

    • Anonyymi

      Autoveron muutos on seuraavan hallituksen ensitöitä. Nykyiset verot on ja pysyy. Sähköautoille tulee oma vero. Aluksi pienenä. Kasvaa vähitellen. Sähkön kulutusta tullaan lisäksi ruoskimaan yleisen alv prosentin korotuksella 25 prosenttiin.

    • Anonyymi

      Saksalaiset eivät ole tyytyväisiä. Kohta dieseleitä ruvetaan valmistamaan lisää.

    • Anonyymi

      Ihmeellistä. Diesel on halventunut ja bensa kallistunut.

    • Anonyymi

      Saksalaiset eivät luovuta. Aikovat jatkaa diedeleiden valmistusta ja käyttöä.

      • Anonyymi

        Italiassa samat ajatukset.


    • Anonyymi

      Sähkö ei missään euroopassa tule riittämään, jos sähköautojen käyttö yleistyy.

    • Anonyymi

      Mietitn sähköauton hankintaa. Miten saan virtaa siihen kotona, mökilä tai pohkoisen reissulla. Uskaltaako lähteä baltiaan? Miten maksaminen latauksesta. Käykö raha vai pankkikortti?

    • Anonyymi

      Vaikeaksi menee. Mistä virtaa kaikkiin autoihin.

    • Anonyymi

      Mukava huomata diesel polttoaineen halventuneen.

    • Anonyymi

      Eu on siis ymmärtänyt lopulta polttomoottorin käytön. Hyvä.

    • Anonyymi

      Saksa on tiukkana. Paljon sijoitettu rahaa vanhaan systeemiin,

    • Anonyymi

      Onpa mukavaa. Diesel nostaa taas päätään. Hinta bensaa halvempaa.

    • Anonyymi

      Kyllä se taas kohta kallistuu, kun karavaanarit lähtevät tien tukoksi.

      • Anonyymi

        Joo. Varmasti.


    • Anonyymi

      Onko myös hamppudieseliä?

    • Anonyymi

      On.

    • Anonyymi

      Dieselin hinta laskee uhkaavasti. Menen ostamaan d auton

    • Anonyymi

      Nouseekohan taas kohta korkeslle?

    • Anonyymi

      Kyllä dieseliin voi luottaa. Jaksaa vääntää, eikä tartte seisoskella laturilla.

    • Anonyymi

      Kannattaa tosiaan muistaa, ettei sähköautolla saa vetää peräkärryä ollenkaan.

    • Anonyymi

      Joillain voi vetää nykyisin. Suurin osa niistä on polkupyöriä. Ei koukkua voi edes laittaa

    • Anonyymi

      Joo 530 e bemari on myyjän mielestä juuri kuvailemasi polkupyörä.

    • Anonyymi

      On niitä muitakin.

    • Miksi olet ostanut sähköauton jossa on surkea akkukapasiteetti? Dieselissä sinulla menee polttoaineisiin 2500€/vuosi + dieselvero = 3000€. Sähköautolla n. 1000€. Erolla jo kestisee perhettä , kun muutenkin pysähdytään.

    • Anonyymi

      Hktto en ymmärrä edellisen kirjoitusta.

    • Anonyymi

      Kaikkea ei tartte ymmärtää. Riittää kun ymmärtää omaa akkaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      1026
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1010
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      299
      908
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe