Vanha sananparsi sanoo, että halvalla ei saa hyvää. Se pitänee paikkansa. Ainakin Tokmannin kohdalla. Monet liikkeessä myydyt vaatteet saattavat olla huokeita, mutta huonosti ommeltuja, saumat ratkeavat jo muutaman viikon käytön jälkeen. Etenkin alusvaatteisssa. Jotkut vaatteet aiheuttavat myös allergisia reaktioita, niissä käytettyjen kemikaalien takia. Peseminen ennen käyttöä ei ole niitä ainakaan heti poistanut. Vaatteet ovat hirvittävän rumia ja koot mitä sattuu. Housuissa tarjonta olematonta. Joidenkin vaatteiden koot eivät ole vastanneet sitä, mitä niiden tuotetiedoissa ja lapuissa lukee.
Mainoslehdissä olevien tuotteiden hinnat eivät vastaa liikkeen hyllyissä olevia hintoja. Kassalla hinnat ovat olleetkin pari euroa enemmän, kuin mitä joko mainoslehdessä ilmoitettu, tai hyllyn kyljessä oleva hinta on. Kun jotkut ovat niistä menneet kysymään, vastaus ja palveleminen on jokseenkin töykeätä ja vastuusta vetäytyvää.
Suurin osa liikkeessä myydyistä tuotteista on Aasian maissa tehtyjä. Ja se kyllä näkyy. Pääosin liike myy ja tarjoaa pelkkää, vain vähän aikaa kestävää krääsää.
Tokmanni - huonoa laatua, halvalla
18
1939
Vastaukset 18
- Anonyymi
- Ja edellä kerrotut asiat pitävät paikkansa ja ovat täysin totta.
Palaute tulee tänne. Koska eihän nämä ylimieliset myyjät tai myymäläpäällikkö niihin suoriin palautteisiin koskaan mitään asiallisesti vastaakaan.- Anonyymi00017
Tokmannin tossuissa on kantapäässä kevyt kenno sisällä ja rakenne romahtaa pahimmillaan yhdellä käyttökerralla jos kävelee enemmän kuin autosta ärrälle ja takaisin. Kele !
- Anonyymi00027
Tokmannin tossuissa on kantapäässä kevyt kenno sisällä ja rakenne romahtaa pahimmillaan yhdellä käyttökerralla jos kävelee enemmän kuin autosta ärrälle ja takaisin. Kele !
- Anonyymi
Kyllä on mullakin ikävä Anttilaa, se oli hyvin hoidettu kauppaketju! Näistä tökmänneistä sun muista nykyajan kansankaupoista ei ole Anttilan korvaajaksi, taso ei ole lähelläkään Anttilaa. Tokmannillakin taitaa olla se pörssi pääasia, tainnut taas jälleen kerran käydä niin, että kun yrityksestä tulee pörssiyhtiö, meno muuttuu ylimieliseksi ja töykeäksi asiakkaita ja työntekijöitäkin kohtaan, vain osakkeenomistajaa pokkuroidaan!!
- Anonyymi
Totta. Anttila takaisin Suomen MM joukkueeseen. Tekikö mörkö maalin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Anttila takaisin Suomen MM joukkueeseen. Tekikö mörkö maalin.
Kuopion Anttila 70-luvun betonisessa asussaan, parhautta!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuopion Anttila 70-luvun betonisessa asussaan, parhautta!!
Pöljällä ollaan Joo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuopion Anttila 70-luvun betonisessa asussaan, parhautta!!
Juu, vanha kunnon Finnjet!
- Anonyymi
Anttila-nostalgiat iski kyllä nyt kovilla tämän kommentin luettua! 😭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anttila-nostalgiat iski kyllä nyt kovilla tämän kommentin luettua! 😭
Totta 😭😭😭
- Anonyymi
Taitaa taas persaukinen katkera asiakas kirjoitella. Tulet tänne taas viisastelemaan muka fiksuilla kirjoituksillasi. Tekstisi on niin tavallisen pulliaisen kansakoulu-pohjalta kirjoitettuja ettei niissä juuri mitään asiaa ole. Pelkkää tyhjää löpinää. Niinkuin joku juuri totesi mene pois, ei siksi että viestisi olematon sisältö kiukuttaisi vaan turha viisastelu. Häivy!
- Anonyymi
...en tiiä mistä löytyy aina näitä katkeria joilla ei oo mitään pointtia itse aiheesta, jotenkin huvittavaa kun niin useesti täällä raivotaan ilman mitään syytä vuoden vanhalle ketjulle ja käsketään jopa "häipymään", kun tietää ettei aloittaja mitä suurimmalla todennäköisyydellä enää ole purkautumista lukemassa. 😂😂😂
- Anonyymi
No kerrotaanpa tässä Tokmannin laadusta.
- Energy+ LED polttimot kestävät hädintuskin luvatun käyttöajan ja alkavat jo parin vuoden päästä vilkkumaan. Voi mitä haaskausta. Bilteman polttimot sentään kestivät useita vuosia ja tavalliset ESL lamput jopa vuosikymmenen.
- Ideale+ merkin mikroaaltouuni ruostuu jo kahdessa vuodessa sisältä
- Jotkin kengät kestävät kohtalaisesti, mutta muutamista halkesi pohjat jo kahden viikon jälkeen. Täydellä hintaa ei kannata ostaa koskaan.
- Polkupyörän pistonkestävät ulkorenkaat (Future) eivät ole oikeasti pistonkestäviä ja kestävät hädin tuskin yhden pyöräilykauden. Future merkin sisärengas ei kestä edes viikkoa. Hinta kuitenkin sellainen, että voisi edellyttää pidempää kestoikää.
Heidän kaupanmerkki Brucke bensa ruohonleikkuri sentään vaikuttaa jykevältä ja toimii vielä vuoden päästäkin. Saa nähdä miten kauan. Ehkä tämä oli se positiivinen huomio. - Anonyymi
Kyllä Tokmanneissa on vähän autotarvikkeita...öljykanistereista kyllä löytyy liiankin kanssa.
- Anonyymi
Entä kuinka laadukkaita tokmannin pussilakanat ovat? Miten kestäviä?
- Anonyymi
Vaatteeni koostuu pitkälti Tokmannin räteistä, mutta ostan vain -70% alennettuja ja yleensä onnistun laadun suhteen. Eipä ole varaa ostaa muuta.
- Anonyymi
Siilistä et löydä kauppaa mistä saisi laatua. Kaupunkista olen laatua joutunut hakemaan. Toisaalta eipä vastaavista muistakaan pienistä kylistä löydy.
- Anonyymi
Temu tavaraa moninkertaiseen hintaan.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521004
- 98994
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21842- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121776Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔48736- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24634- 44615
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46578
- 35560
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72558Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137536Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok119526Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen10518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 25512
- 47505