Mietin kuinka ihana oli olla vastarakastunut

Tekeekö kaikki vasta rakastuneet sitä että laitetaan käsi toisen päälle ja vertaillaan niiden kokoja. Piirretään sydämiä selkään sormin. Arvaillaan mitä niissä lukee. Yleensä se on minä rakastan sinua tai nimikirjaimet . Käydään hiljaa hivelen läpi toisen kasvon piirteitä . Otetaan toinen kainaloon ja koko ajan tuntuu hellä hively ja silitys. Silmiin tuijotus ja alkaa hymyilyttää
sekä naurattaa. Olo on onnellinen ja hyvä. Näitä mietin vain. Että sitä tunnetta kaipaa.
1441018
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 144

Vanhimmat

Juu, noitakin. Mä olen rakastuneena ja koko yhdessäolon muutenkin, kun rakastan sillälailla aina kuin vastarakastunut, että paijailen, silittelen ja katselen silmiin, ihailen rakastani ja hymyilen, saatan itkeä liikutuksestakin, onnesta että mulla on jotain niin ihanaa ja arvokasta luotettu vierelleni, kun on antanut itsensä ja rakkautensa mulle ja mun elämääni liittynyt.

Äänestä
  • Kiitollisuutta siitä, että toinen on rakastavana läsnä elämässäni. Ja saan lahjoittaa rakkauttani ja aikaani hänelle tehden hänelle onnellisuutta.

    Äänestä

  • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

    Kiitollisuutta siitä, että toinen on rakastavana läsnä elämässäni. Ja saan lahjoittaa rakkauttani ja aikaani hänelle tehden hänelle onnellisuutta.

    On se kuitenkin erilaista kuin vastarakastuneena. Se on ehkä hienompia elämänkokemuksia ihminen on silloin ehkä haavoittuvaisempi ja onnellisempi kuin koskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On toki, mutta minusta jopa rakastaminen on hienompaa, kun rakastuminen. Kun sitten jo tunnet toista ja rakkaus on syvempää, ei huumaavaa, mutta niin ihanaa vahvaa tunnetta.

    Äänestä

  • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

    On toki, mutta minusta jopa rakastaminen on hienompaa, kun rakastuminen. Kun sitten jo tunnet toista ja rakkaus on syvempää, ei huumaavaa, mutta niin ihanaa vahvaa tunnetta.

    Itse olen sellainen, että voin ihastua kumppaniini monta kertaa suhteen aikana uudestaan ja olla kuin vastarakastunut.

    Äänestä

  • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

    Itse olen sellainen, että voin ihastua kumppaniini monta kertaa suhteen aikana uudestaan ja olla kuin vastarakastunut.

    Harva vaan sitä tahtoo sietää. Kun itse on jo tasasen tunteen puolella.

    Äänestä

  • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

    Itse olen sellainen, että voin ihastua kumppaniini monta kertaa suhteen aikana uudestaan ja olla kuin vastarakastunut.

    Onhan se hieno kyllä. Mutta siitä uupuu se jotenkin se viattomuus ja painolasti . Harvemmin parisuhteessa nyt yhtäaikaisesti koetaan uudestaan jota vastarakkaus huumaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan se hieno kyllä. Mutta siitä uupuu se jotenkin se viattomuus ja painolasti . Harvemmin parisuhteessa nyt yhtäaikaisesti koetaan uudestaan jota vastarakkaus huumaa.

    Painolasti on asia jota on opittava antamaan anteeksi. Muuten siitä tulee este sille puhtaalle tunteelle.

    Äänestä

  • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

    Painolasti on asia jota on opittava antamaan anteeksi. Muuten siitä tulee este sille puhtaalle tunteelle.

    En ole itse vielä törmännyt suhteissani kehenkään, joka olisi tuntenut alun jälkeen uudestaan vastarakastuneen huumaa. Olen ainoa jonka tunnen.

    Olet onnekas sitten. En kyllä itsekään sitä huumaa ole kokenut uudestaan suhteissa . Ehkä joskus ihastumisen tunteita toki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet onnekas sitten. En kyllä itsekään sitä huumaa ole kokenut uudestaan suhteissa . Ehkä joskus ihastumisen tunteita toki.

    Tavallaan kai. Joskus kyllä tunnen itseni oudoksi muiden ihmisten keskuudessa. Elän niin erilaisella tunteella ja asenteellakin, kun ympärilläni eletään.

    Äänestä

  • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

    Painolasti on asia jota on opittava antamaan anteeksi. Muuten siitä tulee este sille puhtaalle tunteelle.

    Ethän sinä tiedä mikä kenenkin painolasti suhteessa on. Ei välttämätön ole mikään asia mitä toinen tehnyt tai ei tehnyt. Ne voi olla ihan elämän tuomia asioita .

    Äänestä

  • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

    Tavallaan kai. Joskus kyllä tunnen itseni oudoksi muiden ihmisten keskuudessa. Elän niin erilaisella tunteella ja asenteellakin, kun ympärilläni eletään.

    Voihan se olla toisaalta aika raskastakin suhteessa. Koska kyllähän ihminen nyt kaipaa sitä vakauttakin ja tasapainoa . Itse voisin kokea aika ahdistavanakin jos toinen jatkuvasti olisi jotenkin hullaantunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ethän sinä tiedä mikä kenenkin painolasti suhteessa on. Ei välttämätön ole mikään asia mitä toinen tehnyt tai ei tehnyt. Ne voi olla ihan elämän tuomia asioita .

    Kuitenkin, itselleenkin pitää osata antaa armoa. Kaikilla on kuormansa. Harvalla on helppoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan se olla toisaalta aika raskastakin suhteessa. Koska kyllähän ihminen nyt kaipaa sitä vakauttakin ja tasapainoa . Itse voisin kokea aika ahdistavanakin jos toinen jatkuvasti olisi jotenkin hullaantunut.

    Nimenomaan. :)

    Äänestä

  • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

    Tavallaan kai. Joskus kyllä tunnen itseni oudoksi muiden ihmisten keskuudessa. Elän niin erilaisella tunteella ja asenteellakin, kun ympärilläni eletään.

    Ja ehkäpä se tekee siitä vastarakastumisesta erityistä ja tärkeää ettei sitä koskaan voi kokea uudestaan samalla tavalla. Sillä huumalla on tarkoitus sitoa ne ihmiset yhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja ehkäpä se tekee siitä vastarakastumisesta erityistä ja tärkeää ettei sitä koskaan voi kokea uudestaan samalla tavalla. Sillä huumalla on tarkoitus sitoa ne ihmiset yhteen.

    Se on varmaan juuri noin.

    Äänestä

  • PALSTANVALTAAJA kirjoitti:

    En ole itse vielä törmännyt suhteissani kehenkään, joka olisi tuntenut alun jälkeen uudestaan vastarakastuneen huumaa. Olen ainoa jonka tunnen.

    Minäkään en ole törmännyt muihin kuin itseeni. Kiva kuulla, että muitakin on.

    Mulle se on todella helppoa palata siihen rakastamisen huumaan. No ihan siihen alun höpsähtäneisyyteen en onneksi ikinä palaa, mutta siihen rakastamisen huumaan kyllä. Aivan sama onko takana vuosi, kaksi kymmenen tai viisitoista, niin se tunne on minusta helppo löytää.

    Kiva. :)

    Se kiva tunne, kun toisen näkee rakastunein silmin ja tykästyy ikään kuin uudelleen. Siinä on sellaista tunteenpaloa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minäkään en ole törmännyt muihin kuin itseeni. Kiva kuulla, että muitakin on.

    Mulle se on todella helppoa palata siihen rakastamisen huumaan. No ihan siihen alun höpsähtäneisyyteen en onneksi ikinä palaa, mutta siihen rakastamisen huumaan kyllä. Aivan sama onko takana vuosi, kaksi kymmenen tai viisitoista, niin se tunne on minusta helppo löytää.

    Minulla ei myöskään tule mitään arkipäiväistymistä tai tunteiden laantumista vuosienkaan jälkeen. Itselläni ei taida edes olla oikein erikseen mitään alkuhuumaa, vaan toisen lähelle halusi paljon alussa ja haluaa edelleenkin, ehkä vielä enemmänkin, kun se on se oma rakas ja on jo pidemmän aikaa tullut yhä vakuuttuneemmaksi, kuinka ihana tämä toinen on.

    Äänestä

jaapa, en tiedä vielä....

Äänestä

Noin on ollunna

Äänestä

Elämä On https://youta
q
ttps://youtu.be/DNzxwwdakEU

Äänestä

Nosto

Äänestä

Rakastuminen on tietenkin aina kovin maagista ja henkeäsalpaavaa, ja kuitenkin pohjimmiltaan kemiaa. Kukaan ei pystyisi olemaan rakastunut vuosikausia, koska se on stressitila. Ja sysää syrjään myös muita elämän osa-alueita. Joillain menee ruokahalukin. Nettideittailu voi olla joillekin rakkausaddikteille paikka hakea alituiseen sitä vastarakastuneen tuntemusta. Ja kaiken suhteellisuuden taas tuo nykyään esiin Internet, jota kautta maailma alituiseen esittää kysymyksen, onko elämä tällaisenaan kuitenkaan täydellistä.

Äänestä
  • Huoh.. Ei voi muuta sanoa . Kovinkin elämän myönteinen asenne.

    Äänestä

  • Jos kävisi niin että olisin joskus sinkku. Itse kyllä olisin mieluummin vaikka yksin kun altistaisin itseni jollekin nykyajan nettideittailulle. Niin sairas ja perverssi maailma. Etsitään ulkonäkö keskeisesti panoja ja aina vaan parempaa ja parempaa. Tavataan koko ajan uusia ihmisiä ja tehdään listoja unelma kumppanista. Ei oma psyykeeni kestäisi sitä. Se mielestäni rikkoo ihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huoh.. Ei voi muuta sanoa . Kovinkin elämän myönteinen asenne.

    No jos tilanne olisi secettä tuohon pitäisi ryhtyä niin mieluummin vaikka yksin kun altistaisin itseni jollekin nykyajan nettideittailulle. Niin sairas ja perverssi maailma. Etsitään ulkonäkö keskeisesti panoja ja aina vaan parempaa ja parempaa. Tavataan koko ajan uusia ihmisiä ja tehdään listoja unelma kumppanista. Ei oma psyykeeni kestäisi sitä. Se mielestäni rikkoo ihmistä.

    Äänestä

Kaipaat sitä tunnetta ja sitten kun se hiipuu, niin uutta putkeen. Ihminen ei ole kuitenkaan tehty jatkuvia ylä ja alamäkiä varten. Siinä alkaa psyyke prakaamaan. Itse kaipaan tuota tunnetta, mutta myös oikeaa kumppanuutta. Ei tulisi mieleenkään kaivata pelkkää tunnetta.

Äänestä
  • Niin nimenomaisesti muistelin kuinka hienoa oli olla vastarakastunut ja niitä tunteita. Olen viimeksi rakastunut 12 vuotta sitten. Eli nyt ihan uutta putkeen ole ollut.

    Äänestä

  • Olen 2 kertaa rakastunut elämässääni. Enkä usko että ikinä tulen uudestaan kehenkään rakastumaan. Tokihan sitä ihmistäkin kaipaa koska hänhän ne tunteet herättää eikä kukaan muu. Mutta nyt oli lähinnä vastarakastumisen tunteesta yleensä.

    Äänestä

Kuulostaa aika lässyltä. En ole koskaan tehnyt noin enkä takuulla tule tekemäänkään. En ole sen tyyppinen. Varmaan jonkun muun makuun tosin.

Äänestä
  • Itse olen kokenut samanlaisia tunteita kun omat lapset syntyneet. Sitä ihmettelee kuinka ihania ne ovat .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse olen kokenut samanlaisia tunteita kun omat lapset syntyneet. Sitä ihmettelee kuinka ihania ne ovat .

    Sama täällä. Ja ikinä ei ole ollut pahempaa kuin että narkkari tapoi lapseni.sitä tuskaa ei voi kukaan kuvitella.

    Äänestä

Hmm ... en taida olla tehnyt noista varsinaisesti mitään vastarakastuneena. En muista myöskään toisen tehneen tuollaisia, eikä kyllä haittaa yhtään.

Äänestä
  • Sehän jokaisella omat kokemukset. Sekin minkä ikäisenä rakastunut varmasti vaikuttaa. Nuorien rakkaus erilaista.

    Äänestä

  • Sehän jokaisella omat kokemukset. Sekin minkä ikäisenä rakastunut ja luonteet hellyyden tarve varmasti vaikuttaa. Nuorien rakkaus erilaista .

    Äänestä

  • Jollain tavalla mitä enemmän hellyyttä suhteessa sen kiinteämpi läheisempi suhde on. Jos se on spontaania ja aitoa.

    Äänestä

  • Enkä kyllä lainkaan kaipaa sitä tunnetta. En pidä siitä tunteesta, mutta onneksi se menee ohitse. En kaipaa sitä vastarakastuneen lievää sekopäisyyttä, mutta rakastumisen vaihtuminen rakastamiseen on ihanaa ja se onneksi itselläni on varsin kestävää laatua oleva tunne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän jokaisella omat kokemukset. Sekin minkä ikäisenä rakastunut varmasti vaikuttaa. Nuorien rakkaus erilaista.

    En ole ollut tuollainen missään ikävaiheessa, onneksi. Eivätkä onneksi ne toisetkaan osapuolet ole olleet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jollain tavalla mitä enemmän hellyyttä suhteessa sen kiinteämpi läheisempi suhde on. Jos se on spontaania ja aitoa.

    Niin no minusta tuollainen aloituksessa kuvattu ei ole hellyyttä, vaan aika sekopäistä ja vähän ärsyttävääkin. Hellyyttä ei ole koskaan puuttunut, mutta tuollainen aloituksessa kuvattu onneksi on.

    Niin no olet löytänyt itsellesi sopivan kumppanin. Se on hienoa. Pidä siitä kiinni. Tämähän nyt oli vain yksittäinen kuvaus.
    . Minähän en voi päättää kuinka toinen hellyyttä osoittaa ja mikä sinä olet sitä tuomitsemaan. Jos on ihmisiä jotka pitävät siitä että saavat silitellä ja halailla . Itse en voi mitään sille että miehet ovat kokeneet minut sellaisena että tulee mieli ottaa sylii ja rutistaa. Pitää turvassa. Tyyppisesti. Olen vain sellainen. Tottakai rakastumisen alku huuma on sekopäistä niihän sen kuuluu ollakin ja kyllä se kertoo minkälasta tulee myös olemaan jatkossakin. Jos alussa kuivaa ja kankeaa ilman hellyyttä. Niin ei sitä tule myöhemminkään.

    Itse en olisi voinut kuvitella edes monia kertoja elämässäni rakastuvani.

    Voit toki kertoa omia kokemus. Niin minä voin sitten tuomita niitä. Sekin kertoo jotain sinusta ettet pyst kunnioittamaan toisten kertomuksia ja ajatuksia. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa tuntea rakkautta ja osoittaa sitä.

    Kokemuksiasi *...

    Ei eriävän tunteen esittäminen ole tuomitsemista. Sinä tietysti saat tuntea kuten tunnet. Minä en lähde esittämään oletuksia sinun iästäsi tai suhteessasi olevan hellyden määrästä. Minä olen jo ehtinyt elämässäni oppia ihmisten olevan erilaisia.

    Minä en tuollaista aloituksessa kuvattu tapaa kauaa kestäisi. Se kokeilu loppuisi lyhyeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse en olisi voinut kuvitella edes monia kertoja elämässäni rakastuvani.

    Maailmassa on monta asiaa, mitä ei ehkä voinut joskus edes kuvitella. Sitten sitä löytää itsensä esim. tilanteesta, jossa loppuiän kumppaniksi kuviteltu ihminen onkin kuollut. Elämä on ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin no olet löytänyt itsellesi sopivan kumppanin. Se on hienoa. Pidä siitä kiinni. Tämähän nyt oli vain yksittäinen kuvaus.
    . Minähän en voi päättää kuinka toinen hellyyttä osoittaa ja mikä sinä olet sitä tuomitsemaan. Jos on ihmisiä jotka pitävät siitä että saavat silitellä ja halailla . Itse en voi mitään sille että miehet ovat kokeneet minut sellaisena että tulee mieli ottaa sylii ja rutistaa. Pitää turvassa. Tyyppisesti. Olen vain sellainen. Tottakai rakastumisen alku huuma on sekopäistä niihän sen kuuluu ollakin ja kyllä se kertoo minkälasta tulee myös olemaan jatkossakin. Jos alussa kuivaa ja kankeaa ilman hellyyttä. Niin ei sitä tule myöhemminkään.

    Itse kysyit tekevätkö kaikki noin. Miksi hermostut, kun kysymykseesi vastataan? Koska vastaus ei ollutkaan sitä mitä odotit? Älä kysy, jos et kestä "vääränlaisia" vastauksia.

    Alku ei itseasiassa kerro yhtään mitään jatkosta. Alku kertoo vain alusta, ikävä kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en tuollaista aloituksessa kuvattu tapaa kauaa kestäisi. Se kokeilu loppuisi lyhyeen.

    Eikait se nyt vuosikausia kestä kun puhe oli alkurakkaudesta ja siitä huumasta. Tottakai se muuttuu. Aika harvoin ihmiset toivoo että toivottavasti tää suhde nyt nopeasti arkipäiväistyy. Sehän hyvä tapa monesti pilata uusi suhde kun siitä menee hohto liiankin nopeasti. Joillakin se rakkauden alkuhuuma kestää vuosia. Loppuelämä aikaa siihen arkipäivään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jollain tavalla mitä enemmän hellyyttä suhteessa sen kiinteämpi läheisempi suhde on. Jos se on spontaania ja aitoa.

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse en olisi voinut kuvitella edes monia kertoja elämässäni rakastuvani.

    Kukaan ei rakastu monta kertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse kysyit tekevätkö kaikki noin. Miksi hermostut, kun kysymykseesi vastataan? Koska vastaus ei ollutkaan sitä mitä odotit? Älä kysy, jos et kestä "vääränlaisia" vastauksia.

    Se nyt oli ehkä enemmänkin ajatuksia ei niinkään retorinen kysymys. Ei tietenkään tee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikait se nyt vuosikausia kestä kun puhe oli alkurakkaudesta ja siitä huumasta. Tottakai se muuttuu. Aika harvoin ihmiset toivoo että toivottavasti tää suhde nyt nopeasti arkipäiväistyy. Sehän hyvä tapa monesti pilata uusi suhde kun siitä menee hohto liiankin nopeasti. Joillakin se rakkauden alkuhuuma kestää vuosia. Loppuelämä aikaa siihen arkipäivään.

    Juu, ei muuttuisi miksikään mun kanssani,vaan loppuisi kokonaan. Ihan tolkuttoman rasittavaa tuollainen olisi. Kaipaan oikeaa yhdessä oloa ja hellyyttä, en tollasta sekoilua. Menisi maku tollasesta ihmisestä hyvin nopeasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmassa on monta asiaa, mitä ei ehkä voinut joskus edes kuvitella. Sitten sitä löytää itsensä esim. tilanteesta, jossa loppuiän kumppaniksi kuviteltu ihminen onkin kuollut. Elämä on ...

    Niin ei elämästä todellakaan voi tietää. Eikä onneksi tarvitsekaan . Jonkun kumppani voi kuolla joku voi huomata olevansa aivan vääränlaisen ihmisen kanssa. Elämä on arvaamatonta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikait se nyt vuosikausia kestä kun puhe oli alkurakkaudesta ja siitä huumasta. Tottakai se muuttuu. Aika harvoin ihmiset toivoo että toivottavasti tää suhde nyt nopeasti arkipäiväistyy. Sehän hyvä tapa monesti pilata uusi suhde kun siitä menee hohto liiankin nopeasti. Joillakin se rakkauden alkuhuuma kestää vuosia. Loppuelämä aikaa siihen arkipäivään.

    En kaipaa arkipäiväisyyttä, vaan vähemmän ällötystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alku ei itseasiassa kerro yhtään mitään jatkosta. Alku kertoo vain alusta, ikävä kyllä.

    Niin no sekin on sinun kokemusta. Se että muuttuuko ihminen elämän aikana ja kasvaako ihmiset erilleen sitähän ei kukaan voi ennustaa. Paljastuuko piirteitä joita alussa ei tullut näkyville myöhemmin. Nekin arvoituksia. Mutta jotenkin luulet että jos hellyydestä kyse jos sitä ei alussa ole niin ei sitä myöhemminkään ole. Toki joillakin sitä on vaan alussa. Mutta on siinä jonkinlainen käsitys kuitenkin.

    * luulen ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei eriävän tunteen esittäminen ole tuomitsemista. Sinä tietysti saat tuntea kuten tunnet. Minä en lähde esittämään oletuksia sinun iästäsi tai suhteessasi olevan hellyden määrästä. Minä olen jo ehtinyt elämässäni oppia ihmisten olevan erilaisia.

    Enkö ole olettanut mitään iästäsi. Omat rakastumiset tapahtuneet nuorena. En voi tietää miltä tuntuisi rakastua nyt. Sillä vain heitin sen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin no sekin on sinun kokemusta. Se että muuttuuko ihminen elämän aikana ja kasvaako ihmiset erilleen sitähän ei kukaan voi ennustaa. Paljastuuko piirteitä joita alussa ei tullut näkyville myöhemmin. Nekin arvoituksia. Mutta jotenkin luulet että jos hellyydestä kyse jos sitä ei alussa ole niin ei sitä myöhemminkään ole. Toki joillakin sitä on vaan alussa. Mutta on siinä jonkinlainen käsitys kuitenkin.

    Noin se yleensä menee, mutta ei tietenkään kaikilla. Sellaisiakin ihmisiä on paljon, jotka ovat täysin love love hali pusi pusi alussa, mutta vaihtavat heti uuteen, kun hali pusi pusi hiukankaan heikkenee. Toiset rakastavat sitä rakastumisen tunnetta, yhdet taas sitä tutustumisvaihetta ja homma muuttuu tylsäksi, kun toista oppii tuntemaan. Itselläni on useampi tuttava, jotka ovat juuri tuollaisia ja ikävä kyllä jättävät jälkeensä särkyneitä unelmia. Se alun touhu ei todellakaan takaa yhtään mitään. Sen varaan ei kannata laskea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enkö ole olettanut mitään iästäsi. Omat rakastumiset tapahtuneet nuorena. En voi tietää miltä tuntuisi rakastua nyt. Sillä vain heitin sen.

    Lue uudelleen miten asian ilmaisit. Noin yleisesti ottaen on kohteliainta ottaa toisten tuntemukset vastaan ilman olettamia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En kaipaa arkipäiväisyyttä, vaan vähemmän ällötystä.

    Ei se nyt varmaankaan ole kovinkaan rakkauden huumaa jos se ällöttää. Juuri silloin kun kaiken pitäisi olla ihanasti ja upeaa. Aika kylmältä kuulostaa.

    Sinusta se voi kuulostaa kylmältä. Minua taas aloituksessa kuvaamallasi tavalla käyttäytyvä tyyppii alkaisi etoa viimeistään parissa viikossa. En jaksaisi tuollaista. Minulle tuo ei ole "rakkauden huumaa", vaan rasittavaa käytöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En kaipaa arkipäiväisyyttä, vaan vähemmän ällötystä.

    Itselläni kokemus että miehet ovat ehkä enemmän hellempiä ja huomaavaisia kuin minä loppupeleissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinusta se voi kuulostaa kylmältä. Minua taas aloituksessa kuvaamallasi tavalla käyttäytyvä tyyppii alkaisi etoa viimeistään parissa viikossa. En jaksaisi tuollaista. Minulle tuo ei ole "rakkauden huumaa", vaan rasittavaa käytöstä.

    En kaipaa mitään hipsutteluja ja sipsutteluja ja käsien vertailuja ja piirtelyjä ... ei, hitto vieköön ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itselläni kokemus että miehet ovat ehkä enemmän hellempiä ja huomaavaisia kuin minä loppupeleissä.

    Jotkut ovat, jotkut eivät. Itse olen aina ollut se hellempi osapuoli. Tai sanotaan mielummin eri tavalla hellä. Vaan en tosiaan silti tee noita aloituksessa kuvattuja juttuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, ei muuttuisi miksikään mun kanssani,vaan loppuisi kokonaan. Ihan tolkuttoman rasittavaa tuollainen olisi. Kaipaan oikeaa yhdessä oloa ja hellyyttä, en tollasta sekoilua. Menisi maku tollasesta ihmisestä hyvin nopeasti.

    Miksi tuo ei ole oikeaa yhdessä oloa ? Nyt heijastuu jotain omia kokemuksia eihän tuo kerro mitään henkilöstä tai hänen persoonasta eikä kuinka vakavissaan on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi tuo ei ole oikeaa yhdessä oloa ? Nyt heijastuu jotain omia kokemuksia eihän tuo kerro mitään henkilöstä tai hänen persoonasta eikä kuinka vakavissaan on.

    Se ei ole oikeaa yhdessä oloa minulle. Se olisi yksinomaan ahdistavaa ja veisi minulta pois tunteen, että haluaisin edes olla toisen lähellä. En minä kiellä sinua toimimasta noin tai ketään muutakaan. Totean vain, ettei kannata yllättyä, jos joku kokee tuollaisen kaikkea muuta kuin mukavaksi.

    Jos itseltä tunne edes haluta toisen lähelle, niin on lopulta täysin se ja sama kuinka tosissaan toinen olisi. Sen jälkeen, jos toinen on alkanut tuntua vastenmieliseltä niin se homma on taputeltu. Ei se siitä enää korjaannu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se ei ole oikeaa yhdessä oloa minulle. Se olisi yksinomaan ahdistavaa ja veisi minulta pois tunteen, että haluaisin edes olla toisen lähellä. En minä kiellä sinua toimimasta noin tai ketään muutakaan. Totean vain, ettei kannata yllättyä, jos joku kokee tuollaisen kaikkea muuta kuin mukavaksi.

    Niin ehkäpä ongelma siinä ettet kestä toisen kosketusta. Itse koen että rakkaani kosketus on aina ihanaa ja aina oikeanlainen . Eikä mikään ole ihanampaa. Ja jos toinen uskaltaa näyttää herkkää puolta joka monelle miehelle esim vakkeaa niib sehän on upea asia. Siinä vaiheessa kun piirrelty ja hipsuteltu ollut jo niin rakastunut että varmaan olisin leikannut yhtenevät hiustyylit jos toinen olisi ehdottanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin se yleensä menee, mutta ei tietenkään kaikilla. Sellaisiakin ihmisiä on paljon, jotka ovat täysin love love hali pusi pusi alussa, mutta vaihtavat heti uuteen, kun hali pusi pusi hiukankaan heikkenee. Toiset rakastavat sitä rakastumisen tunnetta, yhdet taas sitä tutustumisvaihetta ja homma muuttuu tylsäksi, kun toista oppii tuntemaan. Itselläni on useampi tuttava, jotka ovat juuri tuollaisia ja ikävä kyllä jättävät jälkeensä särkyneitä unelmia. Se alun touhu ei todellakaan takaa yhtään mitään. Sen varaan ei kannata laskea.

    Toki on. On myös ihmisiä jotka ovat love love pusi pusi vielä silloin 25 vuoden jälkeen. Rakkauteen nyt vaan kuuluu tietynlainen heittäytyminen .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue uudelleen miten asian ilmaisit. Noin yleisesti ottaen on kohteliainta ottaa toisten tuntemukset vastaan ilman olettamia.

    Pahoittelut jatkossa ilmaisen itseäni selkeämmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toki on. On myös ihmisiä jotka ovat love love pusi pusi vielä silloin 25 vuoden jälkeen. Rakkauteen nyt vaan kuuluu tietynlainen heittäytyminen .

    Niin ja jotkut ilmaisevat hellyyttä ihan eri tavoilla, kuin piirtelemällä toistensa selkiin. Kyllä mäkin tuota muksulle tein, kun hän tykkäsi arvailla kirjaimia, mutta miehelle en ole koskaan tehnyt, enkä halua itselleni tehtävän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ehkäpä ongelma siinä ettet kestä toisen kosketusta. Itse koen että rakkaani kosketus on aina ihanaa ja aina oikeanlainen . Eikä mikään ole ihanampaa. Ja jos toinen uskaltaa näyttää herkkää puolta joka monelle miehelle esim vakkeaa niib sehän on upea asia. Siinä vaiheessa kun piirrelty ja hipsuteltu ollut jo niin rakastunut että varmaan olisin leikannut yhtenevät hiustyylit jos toinen olisi ehdottanut.

    Esität sitten taas oletuksia, miten minulla muka olisi vaikeuksia kestää kosketusta. Se, etten tykkää jostakin minusta täysin "idioottien puuhasta", ei tarkoita "normaalin kosketuksen" olevan mitenkään vaikea kestää.

    Minusta kun tuollainen ei ole herkkyyttä, vaan typeryyttä. Itse olen ihan luonnostani ja aina herkkä, mutta joku raja sentään.

    Yhtenevät hiustyylit ja samanlaiset tuulipuvut. Ihmisillä on kummallisia käsityksiä rakkaudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja jotkut ilmaisevat hellyyttä ihan eri tavoilla, kuin piirtelemällä toistensa selkiin. Kyllä mäkin tuota muksulle tein, kun hän tykkäsi arvailla kirjaimia, mutta miehelle en ole koskaan tehnyt, enkä halua itselleni tehtävän.

    Eli olisit jättänyt miehesi jos hän olisi alkanut sinua hipsutella niin rakastunut olit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minusta kun tuollainen ei ole herkkyyttä, vaan typeryyttä. Itse olen ihan luonnostani ja aina herkkä, mutta joku raja sentään.

    Miten se on typeryyttä? Se on leikkimielisyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli olisit jättänyt miehesi jos hän olisi alkanut sinua hipsutella niin rakastunut olit.

    Olisin sanonut ei ja etten halua. Jos ei toisen sanaa usko, vaan on pakko jatkaa, niin se ei osoita kunnioitusta.

    Vaan siis rehellisesti sellainen ihminen, jolle tuo on hellyyttä, on potentiaalisesti kaikenkaikkiaan ajatusmaailmaltaan aika kaukana. Ongelmat tuskin rajoittuisivat vain tuohon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli olisit jättänyt miehesi jos hän olisi alkanut sinua hipsutella niin rakastunut olit.

    Taitaa olla tasan kaksi rakastunutta täälä, nekin miehiä. Tuli keskustelusta mieleen vanha sanontani, pluuuh plaaah pluuh plaaah

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten se on typeryyttä? Se on leikkimielisyyttä.

    Koska minusta tuollainen on idiotismia. Oma henkilökohtainen mielipide ja vilpitön tunnereaktio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esität sitten taas oletuksia, miten minulla muka olisi vaikeuksia kestää kosketusta. Se, etten tykkää jostakin minusta täysin "idioottien puuhasta", ei tarkoita "normaalin kosketuksen" olevan mitenkään vaikea kestää.

    Sanot sä nyt että miehet joiden kanssa olen seurustellut ovat idiootteja? Mihinkäs hävisi se oletusten tekemättä jättäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten se on typeryyttä? Se on leikkimielisyyttä.

    Minulle leikkimielisyyskin on aivan muita asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanot sä nyt että miehet joiden kanssa olen seurustellut ovat idiootteja? Mihinkäs hävisi se oletusten tekemättä jättäminen.

    Tuskin he sinusta ovat idiootteja. Jos he taas olisivat käyttäytyneet minua kohtaan noin, niin olisin pitänyt heitä riemuidiootteina. Kyse on mielipiteestä ja siten miten asiat kokee, ei mistään absoluttisesta totuudesta. Sinä koet asian eri tavalla, eikä sen pitäisi sen kummemmin loukata. Joku tykkää kahvista ja toisen mielestä sen hiton pahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska minusta tuollainen on idiotismia. Oma henkilökohtainen mielipide ja vilpitön tunnereaktio.

    Ja sitten itkettää kun miehet ei kosketa ja miehet ei näytä tunteita kun heti mennään sanomaan että ei niin ja näin. Kyllä rakastunut on monesti idioootti mutta onneksi siinä on 2 idioottia yhdessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sitten itkettää kun miehet ei kosketa ja miehet ei näytä tunteita kun heti mennään sanomaan että ei niin ja näin. Kyllä rakastunut on monesti idioootti mutta onneksi siinä on 2 idioottia yhdessä.

    Jos joku itkee, niin se lienee hänen ongelmansa? Ei mulla ole ollut ikinä moista ongelmaa. Olen aina saanut hellyyttä ja kosketuksia, eikä mun ole koskaan tarvinnut kieltää, kun ei tuollaisia ällötyksiä ole yritetty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulle leikkimielisyyskin on aivan muita asioita.

    Toki varmaan joku ristisanojen ristiin täyttäminen.

    Tuskinpa se sänkyyn ulottuu se sun leikkimielisyys. Mihin sä luulet että nuo hivelyt ja sun muut johtaa .

    No ei kyllä käynyt mielessäkään ristisanat. Se on enemmän juttu, jota tuli tehty isäni kanssa, kun hän oli sairaana. Hän kun rakasti ristisanoja

    No ei ainakaan sänkyyn. Sen verran vastenmielistä puuhaa tollaset.

    Korkeintaan johtaa eri sänkyihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin he sinusta ovat idiootteja. Jos he taas olisivat käyttäytyneet minua kohtaan noin, niin olisin pitänyt heitä riemuidiootteina. Kyse on mielipiteestä ja siten miten asiat kokee, ei mistään absoluttisesta totuudesta. Sinä koet asian eri tavalla, eikä sen pitäisi sen kummemmin loukata. Joku tykkää kahvista ja toisen mielestä sen hiton pahaa.

    Niin ei se minua loukkaa. Minusta se on ollut ihanaa ovat hyviä ja kauniita asioita. Ja kyllähän noihin tilanteisiin liittyy paljon muutakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskinpa se sänkyyn ulottuu se sun leikkimielisyys. Mihin sä luulet että nuo hivelyt ja sun muut johtaa .

    Mun kanssani samaan sänkyyn johtaa enemmin vaikka kunnon hartiahieronta, kuin selkään piirrellyt sydämmet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ei se minua loukkaa. Minusta se on ollut ihanaa ovat hyviä ja kauniita asioita. Ja kyllähän noihin tilanteisiin liittyy paljon muutakin.

    Ja saa se sinusta ollakin ihanaa. Ei sitä kukaan kiellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei kyllä käynyt mielessäkään ristisanat. Se on enemmän juttu, jota tuli tehty isäni kanssa, kun hän oli sairaana. Hän kun rakasti ristisanoja

    Mä taas lasken enemmänkin leikkiä isäni kanssa ja meillä on aikalailla samanlainen huumorin taju. Isä myös tykkösi pitää minua sylissä kun olin pieni ja pitää kädestä. Samoin Mummo monesti piirteli selkään ja hiveli poskia . Vanhemmat nukutti mut vauvana niin että sivelivät kasvojani. Kaipa kaikki sieltä tuleekin miksi se miellyttävää minusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin no minusta tuollainen aloituksessa kuvattu ei ole hellyyttä, vaan aika sekopäistä ja vähän ärsyttävääkin. Hellyyttä ei ole koskaan puuttunut, mutta tuollainen aloituksessa kuvattu onneksi on.

    Jäät paljosta paitsi kun et tollaseen hulluuteen lähde.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mä taas lasken enemmänkin leikkiä isäni kanssa ja meillä on aikalailla samanlainen huumorin taju. Isä myös tykkösi pitää minua sylissä kun olin pieni ja pitää kädestä. Samoin Mummo monesti piirteli selkään ja hiveli poskia . Vanhemmat nukutti mut vauvana niin että sivelivät kasvojani. Kaipa kaikki sieltä tuleekin miksi se miellyttävää minusta.

    Sairaus voi viedä ihmisestä pois monia asioita. Se millainen joku on vakavasti sairaana, ei useinkaan kerro mitään siitä millainen hän on ollut vielä voimissaan ollessaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei ainakaan sänkyyn. Sen verran vastenmielistä puuhaa tollaset.

    Yleensä tapahtunut sen jälkeen. Ja oma kumppani ainakin syttyy hivelystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jäät paljosta paitsi kun et tollaseen hulluuteen lähde.

    Juu, jään paitsi paljosta rasittavuuden tunteesta. En jää kaipaamaan. Mielummin mukavia juttuja ja hyvää ja ihanaa yhdessäoloa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairaus voi viedä ihmisestä pois monia asioita. Se millainen joku on vakavasti sairaana, ei useinkaan kerro mitään siitä millainen hän on ollut vielä voimissaan ollessaan.

    Minun isäni on ollut vakavasti sairas 45 vuotiaasta lähtien samoin Äiti on vakaasti sairas. Molemmat ovat iloisia ihmisiä ja huumoria riittää. Jokaisella tietty omat kokemukset tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleensä tapahtunut sen jälkeen. Ja oma kumppani ainakin syttyy hivelystä.

    No siinähän syttyy. Täällä syttyisi vain halu poistua paikalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun kanssani samaan sänkyyn johtaa enemmin vaikka kunnon hartiahieronta, kuin selkään piirrellyt sydämmet.

    Pitääkö kaiken olla aina niin kun sinä haluat

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minun isäni on ollut vakavasti sairas 45 vuotiaasta lähtien samoin Äiti on vakaasti sairas. Molemmat ovat iloisia ihmisiä ja huumoria riittää. Jokaisella tietty omat kokemukset tässäkin asiassa.

    Sairauksiakin on monenlaisia. Toisten kanssa ei myöskään sinnitellä vuosikausia, vaikka olisi kuinka iloinen ja huumoria riittäisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitääkö kaiken olla aina niin kun sinä haluat

    Ei, sillä minähän en ole tässä se, joka jankuttaa koko ajan toisen tuntemusten olevan milloin milläkin tavalla vääriä ja pyri analysoimaan missä menee pieleen. Mä en sanonut tässä jo monet kerrat muiden (myös sinun) saavan vapaasti olla mitä ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei, sillä minähän en ole tässä se, joka jankuttaa koko ajan toisen tuntemusten olevan milloin milläkin tavalla vääriä ja pyri analysoimaan missä menee pieleen. Mä en sanonut tässä jo monet kerrat muiden (myös sinun) saavan vapaasti olla mitä ovat.

    Aika kielteisenä ilmaset itses ja haluttomana. Ja huomasin että harva täälä tykkää minkäänlaisesta läheisyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun kanssani samaan sänkyyn johtaa enemmin vaikka kunnon hartiahieronta, kuin selkään piirrellyt sydämmet.

    Mulle tulee siitä paha olo ja migreeni laukeaa monesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika kielteisenä ilmaset itses ja haluttomana. Ja huomasin että harva täälä tykkää minkäänlaisesta läheisyydestä.

    Onko kovinkin yllättävää, että tuollaisilla teorioilla ja pyrkimyksillä analysoida toista (hitokseen pieleen), saa aikaiseksi itselleen negatiivisia vastauksia? Ei luulisi yllättävän.

    Jos haluat toisenlaista keskustelua, niin kokeilepa suhtautua avoimemmin siihen, että on täysin normaali myös olla olematta samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairauksiakin on monenlaisia. Toisten kanssa ei myöskään sinnitellä vuosikausia, vaikka olisi kuinka iloinen ja huumoria riittäisi.

    Miten tää nyt liittyy mitenkään aiheeseen. On syöpiä on sydänsairauksia viimeisin halvaus. Käveleviä lääkekirjoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulle tulee siitä paha olo ja migreeni laukeaa monesti.

    Sitten se varmaankaan ei sovi sinulle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko kovinkin yllättävää, että tuollaisilla teorioilla ja pyrkimyksillä analysoida toista (hitokseen pieleen), saa aikaiseksi itselleen negatiivisia vastauksia? Ei luulisi yllättävän.

    Jos haluat toisenlaista keskustelua, niin kokeilepa suhtautua avoimemmin siihen, että on täysin normaali myös olla olematta samaa mieltä kanssasi.

    Menee pikkasen yli. Et oo ollu mun kanssa samaa mieltä mistään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten tää nyt liittyy mitenkään aiheeseen. On syöpiä on sydänsairauksia viimeisin halvaus. Käveleviä lääkekirjoja.

    Kysy sitä itseltäsi, kun aloit analysoida minun lapsuudenaikaista suhdettani isääni, sillä perusteella, että tein hänen kanssaan ristisanoja, kun hänellä oli aivosyöpä. Oletan sun ihan itse tietävän miten se tähän aiheeseen liittyy, kun kerta aiheesta aloitit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menee pikkasen yli. Et oo ollu mun kanssa samaa mieltä mistään.

    Oletko sä tässä oikein mitään muuta tehnyt, kuin tyrkyttänyt hipsuttelua "ainoana oikeana tapana"? Juu, en ole asiasta lainkaan samaa mieltä - vastenmielistä puuhaa minusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysy sitä itseltäsi, kun aloit analysoida minun lapsuudenaikaista suhdettani isääni, sillä perusteella, että tein hänen kanssaan ristisanoja, kun hänellä oli aivosyöpä. Oletan sun ihan itse tietävän miten se tähän aiheeseen liittyy, kun kerta aiheesta aloitit.

    Minä en ole liittänyt sinun isääsi tähän keskusteluun. Itse niin teit. Ikävää ole pahoillani puolestasi. Eikä minua sinun lapsuus tai sen analysointi kiinnosta. Tuntematon ihminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko sä tässä oikein mitään muuta tehnyt, kuin tyrkyttänyt hipsuttelua "ainoana oikeana tapana"? Juu, en ole asiasta lainkaan samaa mieltä - vastenmielistä puuhaa minusta.

    Joo no mä tykkään hipsutella ja kosketella ja tuijottaa ja vertailla ja halata ja pussata. Kaikki käy, kunhan on läheisyyttä. Se on parasta ja suosittelen kaikille. En minäkään aina kiinni roiku. Joskus käyn vessassa yksin.

    Sinä ihan itsevhaukut tuolla tuota hipsuttelua ja ihoon piirtelyä vastenmieliseksi, yms.idiotismiksi, typeräksi ja vaikka sun miksi sitä. Jättäisot toisen jos niin tekisi. En ole missään sanonut että sinu pitää siitö pitää. Mulle on ihan sama vaikka sua ei kukaan ikinä koskettaisi mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en ole liittänyt sinun isääsi tähän keskusteluun. Itse niin teit. Ikävää ole pahoillani puolestasi. Eikä minua sinun lapsuus tai sen analysointi kiinnosta. Tuntematon ihminen.

    En ole kertaakaan väittänyt sinun liittäneen isääni keskusteluun. En tainnut sanoa mitään sinnepäinkään. Se, että en pidä hipsuttelusta ei johdu siitä ettenkö olisi saanut lapsena saanut hellyyttä - kuten yritit vihjata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo no mä tykkään hipsutella ja kosketella ja tuijottaa ja vertailla ja halata ja pussata. Kaikki käy, kunhan on läheisyyttä. Se on parasta ja suosittelen kaikille. En minäkään aina kiinni roiku. Joskus käyn vessassa yksin.

    Sen kun tykkäät. Se on sinun asiasi.

    Minäkin pidän läheisyydestä ja hellyydestä, mutta en tyrkyttämistäsi asioista. Ne ovat minusta vastenmielisiä. Toisen ihmisen kosketuksen kuuluu olla miellyttävää ja mukavaa. Jos ei se ole, niin silloin se loppuu kokonaan. Ei kukaan itsestään vastenmielistä kosketusta halua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä ihan itsevhaukut tuolla tuota hipsuttelua ja ihoon piirtelyä vastenmieliseksi, yms.idiotismiksi, typeräksi ja vaikka sun miksi sitä. Jättäisot toisen jos niin tekisi. En ole missään sanonut että sinu pitää siitö pitää. Mulle on ihan sama vaikka sua ei kukaan ikinä koskettaisi mitenkään.

    Kyllä, koska m i n u s t a se on sitä. Se on minun henkilökohtainen mielipiteeni ja miten minä sen koen. Se ei muutu mihinkään, vaikka kuinka tyrkytät hipsuttelua. Minusta se on täyttä p.skaa. Oliko parempi ilmaisu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole kertaakaan väittänyt sinun liittäneen isääni keskusteluun. En tainnut sanoa mitään sinnepäinkään. Se, että en pidä hipsuttelusta ei johdu siitä ettenkö olisi saanut lapsena saanut hellyyttä - kuten yritit vihjata.

    Niin eli on vihjailua kertoa miksi itse pitää hipsutelusta. En ymmärrä ajatustasi mutta toki voit pitää kaikea sinuun liittyvä vihjailuna jos niin haluat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin eli on vihjailua kertoa miksi itse pitää hipsutelusta. En ymmärrä ajatustasi mutta toki voit pitää kaikea sinuun liittyvä vihjailuna jos niin haluat.

    Olenko sitten kysynyt miksi pidät hipsuttelusta? Pitäisikö minua kiinnostaa miksi pidät siitä? Sen kun pidät, ei sitä tarvitse minulle selitellä eikä oikeuttaa. Sä saa aivan vapaasti pitää siitä, täysin syystä riippumatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin eli on vihjailua kertoa miksi itse pitää hipsutelusta. En ymmärrä ajatustasi mutta toki voit pitää kaikea sinuun liittyvä vihjailuna jos niin haluat.

    *liittyvänä . No niin sain sinusta migreenin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    *liittyvänä . No niin sain sinusta migreenin.

    Ihan itsestäsi sinä sen sait. Olisit tyrkyttänyt vähemmän ja antanut mun vain vapaasti tuntea kuten tunnen.

    Migreeni on ilkee

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan itsestäsi sinä sen sait. Olisit tyrkyttänyt vähemmän ja antanut mun vain vapaasti tuntea kuten tunnen.

    En ole tyrkyttänyt sulle yhtään mitään. Itse tulit koko keskusteluun negatiivisella asenteella. Hyi yöks, ällöä , ei normaalia tyyliin. Rakastuminen o perseetä asenne otsassa. Mitä odotat sillä saavasi aikaan. En ole koskaan sanonut että sinun tarvitsee mistään pitää. Ei se multa pois ole.

    Tunne toki. Tää on keskustelua ei pitäisi liikuttaa kenenkään tuntemuksia mitenkään. Tiedän kyllä etteivät omat kokemukseni ole mitenkään outoja vaikka koitat niitä niiksi leimata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole tyrkyttänyt sulle yhtään mitään. Itse tulit koko keskusteluun negatiivisella asenteella. Hyi yöks, ällöä , ei normaalia tyyliin. Rakastuminen o perseetä asenne otsassa. Mitä odotat sillä saavasi aikaan. En ole koskaan sanonut että sinun tarvitsee mistään pitää. Ei se multa pois ole.

    En tullut keskusteluun lainkaan negatiivisella asenteella:

    "Hmm ... en taida olla tehnyt noista varsinaisesti mitään vastarakastuneena. En muista myöskään toisen tehneen tuollaisia, eikä kyllä haittaa yhtään."

    Tuossa ensimmäinen viestini.

    "Enkä kyllä lainkaan kaipaa sitä tunnetta. En pidä siitä tunteesta, mutta onneksi se menee ohitse. En kaipaa sitä vastarakastuneen lievää sekopäisyyttä, mutta rakastumisen vaihtuminen rakastamiseen on ihanaa ja se onneksi itselläni on varsin kestävää laatua oleva tunne."

    Ja tuossa toinen viestini. Kumpikaan noista ei ollut sen kummemmin negatiivinen. En vain ole kanssasi samaa mieltä. Ei sen kummempia negaatioita. Noiden jälkeen alkoikin sinun tyrkytyksesi ja yrityksesi analysoida millaisin tavoin olen mielestäsi viallinen.

    Rehellisesti, kyllä rakastuminen on minusta perseestä. Rakastaminen on ihanaa. Sori nyt vaan, jos se sinun maailmankuvaasi sovi, mutta minulla on myös täysi oikeus mielipiteeseeni.

    "Niin no minusta tuollainen aloituksessa kuvattu ei ole hellyyttä, vaan aika sekopäistä ja vähän ärsyttävääkin. Hellyyttä ei ole koskaan puuttunut, mutta tuollainen aloituksessa kuvattu onneksi on." Kutsuit miehiä riemuidiootteiksi. Ja ensimmäinen kommenttini oli että luonteet vaikuttaa sekä ikä milloinka rakastunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tullut keskusteluun lainkaan negatiivisella asenteella:

    "Hmm ... en taida olla tehnyt noista varsinaisesti mitään vastarakastuneena. En muista myöskään toisen tehneen tuollaisia, eikä kyllä haittaa yhtään."

    Tuossa ensimmäinen viestini.

    "Enkä kyllä lainkaan kaipaa sitä tunnetta. En pidä siitä tunteesta, mutta onneksi se menee ohitse. En kaipaa sitä vastarakastuneen lievää sekopäisyyttä, mutta rakastumisen vaihtuminen rakastamiseen on ihanaa ja se onneksi itselläni on varsin kestävää laatua oleva tunne."

    Ja tuossa toinen viestini. Kumpikaan noista ei ollut sen kummemmin negatiivinen. En vain ole kanssasi samaa mieltä. Ei sen kummempia negaatioita. Noiden jälkeen alkoikin sinun tyrkytyksesi ja yrityksesi analysoida millaisin tavoin olen mielestäsi viallinen.

    Rehellisesti, kyllä rakastuminen on minusta perseestä. Rakastaminen on ihanaa. Sori nyt vaan, jos se sinun maailmankuvaasi sovi, mutta minulla on myös täysi oikeus mielipiteeseeni.

    Itse rupesit minulle väittämään että tuo ei hellyyttä vai ällöä . Etkä millään lailla suostu ottamaan vastaan että minulle se nyt on hellyyden osoittamista. En ole missään vaiheessa sanonut että sinun tarvitsee siitä pitää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tullut keskusteluun lainkaan negatiivisella asenteella:

    "Hmm ... en taida olla tehnyt noista varsinaisesti mitään vastarakastuneena. En muista myöskään toisen tehneen tuollaisia, eikä kyllä haittaa yhtään."

    Tuossa ensimmäinen viestini.

    "Enkä kyllä lainkaan kaipaa sitä tunnetta. En pidä siitä tunteesta, mutta onneksi se menee ohitse. En kaipaa sitä vastarakastuneen lievää sekopäisyyttä, mutta rakastumisen vaihtuminen rakastamiseen on ihanaa ja se onneksi itselläni on varsin kestävää laatua oleva tunne."

    Ja tuossa toinen viestini. Kumpikaan noista ei ollut sen kummemmin negatiivinen. En vain ole kanssasi samaa mieltä. Ei sen kummempia negaatioita. Noiden jälkeen alkoikin sinun tyrkytyksesi ja yrityksesi analysoida millaisin tavoin olen mielestäsi viallinen.

    Rehellisesti, kyllä rakastuminen on minusta perseestä. Rakastaminen on ihanaa. Sori nyt vaan, jos se sinun maailmankuvaasi sovi, mutta minulla on myös täysi oikeus mielipiteeseeni.

    Se on ok. Että rakastumisen kokemuksesi on ollut perseestä kumppani varmaan ilahtuu kun kerrot sen hartia hieronan yhteydessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on ok. Että rakastumisen kokemuksesi on ollut perseestä kumppani varmaan ilahtuu kun kerrot sen hartia hieronan yhteydessä.

    Loppuu hartiahieronnat siihen

    Äänestä

Kuulostaa vajaalta.

Äänestä
  • Kerro toki omista kokemuksista?

    Äänestä

Teen näitä kaikkia. Enkä pelkästään vastarakastuneena. Vertailen käsiä. Kosketan aina kun on mahdollisuus. Ei katso paikkaa. Piirtelen sormilla selkään sydämmiä ja muita kuvioita, varsinkin ennen nukahtamista. Se rauhottaa mua itseäni. Myös kun yritän keskittyä, teen sitä. Luulin että naiset vaan on tälläisiä vastarakastuneita kunnes tajusin olevani mies. Nyt kysymys kuuluu, missä on mun tuleva koskettelun kohde! Missä on mun tuleva sydänselkä! Tarviin sut mun hiplailuun! Haluan sun kainaloon!

Äänestä
  • Ylös nosto

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylös nosto

    Teen sulle herkkuaterioita

    Kai syöt niitä ?

    Loukkaannun jos et

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teen sulle herkkuaterioita

    Kai syöt niitä ?

    Loukkaannun jos et

    Syön!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teen sulle herkkuaterioita

    Kai syöt niitä ?

    Loukkaannun jos et

    Oon sitten kaikki ruokanen, paitsi, maksamakkarasta en tykkää. Muussa muodossa maksa on hyvää

    Äänestä

Tuttu tarve myös uskonnonsosiologiassa. Uskoontulo on niin miellyttävä tunnemyrsky monille, että myöhempi uskovaisuus on selitettävissä pyrkimyksenä saavuttaa uudestaan tämä kokemus. Harvalla se kuitenkaan onnistuu.

Eräs sisar puhui suoraan 'kihlausajasta'. 🌹👀

Äänestä

Teininä tuli tehtyä ja myös tuntitolkulla suudeltua poikaystävän kanssa, aikuisena rakastuneena on muuttanut muotoaan toiminta, mutta rakkauden kohteen kosketus ja koskeminen on ihanaa ja energiaa tuovaa. ( puhdasta, kaunista sotkematta seksuaalisuutta heti siihen )
T.vanha nainen

Äänestä
  • Joku sentään jolla samoja kokemuksia ❤️

    Äänestä

  • Vanha ja viisas nainen on oikeassa, Koskettaminen rakkauden tai ihastuksen kohdetta on ihanaa ja voimaannuttavaa. Seksuaalisuus on myös kaunista, mutta liian hallitsevana pilaa hetken. Elämässä kaikelle on hetkensä, silloin kannattaa kunnioittaa ja arvostaa syntyvää puhdasta yhteyttä.
    https://youtu.be/uNZTz698k7c

    Äänestä

Ei mitään tollasia kiitos.

Mä tykkään ihan vaan olla lähellä, ilman mitään hipellyksiä. Kävellä käsi kädessä tai kädet toistensa vyötäisillä. Makoilla vierekkäin, niin lähellä, että toisen tuntee ja ihan vain olla. Olla toisen kainalossa ilman mitään hipeltämistä. Suukotella ja sitten makoilla otsat vastakkain. Pitää päätä toisen olkapäällä tai pitää toista sylissä jne. Tollaset hipeltelyt on musta tosi ikäviä, en tykkää 😒,

Äänestä
  • Ei ole sulle tarjollakaan ole huoleti

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tekeekö kaikki vasta rakastuneet sitä että laitetaan käsi toisen päälle ja vertaillaan niiden kokoja. Piirretään sydämiä selkään sormin. Arvaillaan mitä niissä lukee. Yleensä se on minä rakastan sinua tai nimikirjaimet . Käydään hiljaa hivelen läpi toisen kasvon piirteitä . Otetaan toinen kainaloon ja koko ajan tuntuu hellä hively ja silitys. Silmiin tuijotus ja alkaa hymyilyttää
sekä naurattaa. Olo on onnellinen ja hyvä. Näitä mietin vain. Että sitä tunnetta kaipaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu