Luin tuossa erästä iltapäivälehteä, minne Matti Hagman oli kirjoittanut kolumnin.
Siinä Mr. Hagman ihmetteli suureen ääneen, että mikä on Mr. Wersterlundin homma joukkuuessa, sillä mieshän ei kuulemma edes "osallistu" jääharjoituksiin. Kovasti oli Mr. Hagman sitä mieltä, että Westerlund olisi ominut itselleen ns. GM paikan joukkueessa, mutta eihän se ole päävalmentajan homma, hänen pitäisi luoda taktiikat, olla koko homman pääaivot.
Lisäksi se olisi valmentajan homma myös herätää joukkue, jos johdetaan kahdella maalilla KAHDESTI ja vastustaja tulee tasoihin, vaikkapa AIKALISÄLLÄ??? Mihin Westerlundin kommentti oli, että kyllä täällä niitä aikalisiä on ihan tarpeeksi, mutta entä se ajankohta jolloin ne tulevat??? Olisiko CAN, USA ottelussa kuitenkin ollut paikoillaan aikalisän käyttö?
Lisäksi haluaisin kritisoida Suomen pelaajavalintoja ns Arvoturnauksiin, aina puhutaan, että tarvitaan ns profiilipelaajia, mutta minkä vuoksi tuntuu, että joukkueen profiiliin ei ikinä sovellu maalintekijät kuten Kimmo Kuhta, tai Kai Nurminen?
Minun mielestäni Suomen jääkiekkoliitto teki HEL****N huonon päätöken erottaessaan R. Summasen, mutta sen jälkeen olisi pitänyt ajatella asiaa enemmän, AINOA ketä on pystynyt saamaan Suomen joukkueen pelaamaan hyvin on ollut Curt Lindström, voisiko syynä olla, että ulkomaalaisella valmentajalla ei ole "kytköksiä" mihinkään Suomen seurajoukkueeseen, vaan pystyy katsomaan liigaa puolueettomammin kuin kotimainen valmentaja...? Mielestäni olisi aika heittää Westerlund kuuseen ja alkaa etsiä ulkomailta pystyvää valmentajaa.
Lisäksi tyyli jolla ketjut rakennetaan on mielestäni väärä. Jos olisi 3 Jaromir Jagr:ia varmasti Suomi löisi ne samaan kenttään, sellainen ei toimi, niinkuin ei myöskään 0-0 tilanteessa 4-ketjun peluuttaminen...
Erästä selostajaa lainatakseni sanon lopuksi:
Miettikääpä sitä?
Kommentteja odotellen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko ainoa Suomen iskuun piiskannut valmentaja Curt Lindström? Mihin jäi Aravirta ja mitalit?
Kuhtaa kokeiltiin kauden maaotteluissa 7 kertaa ja saldo 0 0=0 sekä hyytyminen Lukkoa vastaan ei mairittele.
Nurminen pelaa Tepsissä isossa roolissa eikä sellaista roolia olisi maajoukkueessa tarjolla.Puhun peliajasta...vähillä minuuteilla ei Kaitsun pelihuumori riittäisi.Jo ikänsä puolestakin Nurmisen maajoukkuepelit on pelattu.