Hei,
Sain kuulla sivustosta Godzillavideomedia, alusta jonka tehtävänä on lisätä ihmisten tai yrittäjien näkyvyyttä SOMEssa. Päätin kokeilla mielenkiinnosta, vaikka epäilyttävältä kuulosti.
Olen käyttänyt Godzillaa 2 viikon ajan ja kerryttänyt 250 €. Siirsin rahan kryptotililleni Binanceen ja sieltä pankkitililleni. Yksinkertaisuudessaan sivusto antaa sinulle päivän taskit eli tehtävät ja palkitsee käyttäjiä, kun klikkaa somettajan videon auki ja merkkaa tehtävän tehdyksi. Käyttäjä saa palkkioksi alkuun 0,71 $ videolta, mutta alustalla on ns. bonusmalli, jolloin palkkiotaso nousee. Palkkio videosta ei tietty ole päätä huimaava, mutta yhden tehtävän tekemiseen menee muutama sekunti. Some-vaikuttaja saa vuorostaan videolle katsojan, joka lisää videon näkyvyyttä. Videoita on rajoitetusti päivän aikana, mutta ne päivittyvät "tehtäviisi" päivän välein. Nopeimillaan saat kaikki taskit tehtyä noin 5 minuutissa.
Pohdin, että mikä mahtaa olla todellinen hintalappu some-vaikuttajalle yhden katsojan saamiseksi. 0,71 dollarilla laskettuna 100 katsojaa maksaisi 71 $, mutta siihen pitäisi vielä laskea Godzillan komissio, joka ei ole tiedossa.
Niin kuin aikaisemmin mainitsin, palkkiot saat lunastettua siirtämällä saldon kryptotilille Binanceen, joka taitaa olla tälläkin hetkellä maailman suurin kryptovaluuttapörssi ja uskallan sanoa, että myös luotettavin. Binancesta saa palkkion nostettua pankkitilille jo päivässä tai sijoittaa palkkion kryptoihin hyvän tuoton toivossa. Godzillan sivustosta löytyy video-ohjeet kuinka Binance-tili luodaan, ynnä muuta hyödyllistä.
Jotta Godzillaa pääsee käyttämään, tulee tehdä käyttäjätili. Godzilla ei kysele hetuja, pankkitilinumeroita tai muuta epäilyttävää. 😄 Telegram nikki riittää. Alkuun tulee asettaa salasana kirjautumiseen ja salasana palkkion siirtämiseen kryptotilillesi, ettei ketä tahansa ei pääse nostamaan palkkioitasi.
Sivuston About us kohdasta löytyy firmasta tarkemmat tiedot hyvin vakuuttavasti kerrottuna. Yrityksen rekisteröity nimi on Godzilla Video Film PTE. LTD. Yritin selvittää yrityksen tietoja, Googlettamalla löysin ainoastaan tämän:
https://www.sgpbusiness.com/company/Godzilla-Media-Film-Pte-Ltd
Se mikä pistää mietityttämään on palkkiomalli, joka on itseasiassa erittäin avokätinen, niin kuin he About Us kohdassa ilmaisevat "generous". Jos videoiden määrää ei olisi rajoitettu, voisi Godzillaa käyttämällä tienata helposti yli 50 € tunnissa.
Kertokaa viisaammat mikä koira tässä on haudattuna? 😁 Onko kellään kokemuksia Godzillasta?
Jos kiinnostaa kokeilla Godzillaa, niin laitan tähän allelinkin, josta pääsee rekisteröitymään ja testaamaan sivustoa:
https://www.godzillavideomedia.com/welcome?s=xDbo9u&lang=en
Klikkaa videoita ja tienaa rahaa, kokemuksia Godzillavideomediasta
0
870
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2554581Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412762Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741740Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061594Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn241485- 551334
- 931245
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2061103- 471099