Palkankorotus 10% tekee kuukausipalkaksi 11 000 €. Sillä lailla. Kyllä on hyvä tili kaupungin tuhoamisesta! Luulisi oikeiden töidenkin maittavan, ei pelkästään rahan mannekiinina olo.
Saako nyt rääkätä kaupunginjohtajaa työllä?
Anonyymi
45663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Ei saa rääkätä työllä!😭
Kunnanjohtajan odotetaan olevan töissä aina tarvittaessa ja tavoitettavissa myös loma-aikoina.
Näin sanoo laki.
Eikö kepuvaltuutettu ole se vertaa perillä asioista kun valittaa puhujapöntöstä, että ei kunnanjohtoakaan saa rääkätä työllä. 😂
Siksipä palkka on pikkuisen isompi kuin duunarilla. Sitäpaitsi pitää johtajan ylläpitää määrättyä elintasoa, niin on kaikilla johtajilla tapana.
Myös sille duunarille kuuluvat ikälisät, eivät vain johtajille, joille ne ovat reilummat, kun prosentit lasketaan palkasta.
Johtajien palkkaa voidaan korottaa milloin vain, kunhan valtuusto vakuuttuu korotuksen tarpeesta. Tämä ei koske duunaria. Ei kannata mennä pyytämään, voi saada vaikka alennuksen tai todetaan, että sinua ei tarvita enää.
Joka kehityskeskustelun jälkeen nostetaan Määttäsen palkkaa.Suomessa on kaupunginjohtajia jotka saa reilusti pienempää palkkaa kuin Määttänen. Lieksan kymmenentuhannen väkimäärä, joka on laskeva koko ajan ei edellytä palkankorotuksia yhtään. Toinen asia on tuo GFN jonka yksi "viisasmies" oli juurikin Määttänen. Persielleen sekin meni. Meneekö samalla lailla miljoona euroa jonka Määttänen sijoitti "pienellä riskillä"?? Missä kepu, siellä ongelma!!
Kyllä tämmönen kj joka piiloutuu lakimiesarmeijan taa on hp ukko.
Onneksi meillä on varaa
Meillä on varaa, koska Lieksa on bio öljy kaupunki!
Saako panna palkankorotuksia?🥺
Tuon palkankorotuksen peruspalkkaan lisäksi, on ikälisät kuntien työvuosista. Palkka lisät. Kunnan asukasmäärään nähden, kaupunginjohtajanne palkka on ylimitoitettu.
Kunnan+tehtävät+vähenevät+60%:lla.+Palkataan+vielä+erikseen+talousjohtaja+yli+6000+eurolla.+Hallintojohtaja+tienaa+6500+euroa.+Säästetään+sitten+siitä,+että+kirjastossa+ei+ole+riittävästi+henkilökuntaa.+Ei+mitään+rajaa!
Kirjastosta huomaamatta taas vähennettiin yksi työntekijä. Johtajaksi otettiin entinen työntekijä mutta uutta ei ole otettu tilalle.
Kaupunginjohtaja ansaitsee korotuksen. Saihan hän kaupunkiin kansaivälisen mönjätehtaan GFN. Siinä on yhdelle kaupunginjohtajalle saavutusta kerrakseen.
Hehheh. Kukahan uskaltaisi tutkia kaiken korruption, mikä Lieksassa rehottaa! Siinä päitä putoilisi.
Näin se piiri pieni pyörii ja hyvävelijärjestö pitää huolen omistaan. Kyllä luulisi saavan 9500e leivän päälle muutakin kun ylähuulen. Että saatana kehtaatte ja kehtaatehan te.
juhlaomenamehua tonnilla
Halvemmaksi tulisi pyörittää tätäkin työpaikkaa työkokeilulla.
Rehellinen, puolueeton, oikeudenmukainen, 9 € orja osaisi homman hoitaa paljon paremmin.
Pohjois-Karjalan korkein palkka kunnanjohtajista. Ja mies ei osaa edes huomenta sanoa!
Kuinkas sitten kävikään kun katsotaan v. 2022.
Olitko sanojesi mittainen mies?
Näin Jarkko Määttänen v. 2015 Yle
– Kaiken kaikkiaan hyvä kanssakäyminen rakentuu sille, että toimitaan avoimesti ja läpinäkyvästi ja kohdellaan ihmisiä yhdenvertaisesti.
– Lieksassahan on hyvä maahanmuuttostrategia, joka sinne aikoinaan tehtiin. Noudatetaan sitä. Pyritään hoitamaan asiat kuntoon niin, että ne ovat maahanmuuttajilla asianmukaisesti hoidettu ja pidetään samalla huoli siitä, että kantaväestön asiat ovat hyvin.
– Pidetään huoli siitä, että yhteisestä veneestä ei kukaan putoa. Se on parasta lääkettä sille, että tällaisia konflikteja ei synny.
Ei osaa kyllä paljon muutakaan.
Ei saa vielä "rääkätä", palkkaa pitää nostaa lisää. 😂
Jarkon palkka nousi juuri 1000 euroa, että kyllä sillä rahalla jo ssa alaiset lisää mokia aikaan ja jospa seuraava moka olisi jo yli 180000 euroa.
Työllä rääkkääminen on kaikkein pahinta työ suojelu puuttuu siihen
Ei saa rääkätä työllä eikä saa kyseenalaistaa palkankorotusta. Ennemmin tuhansia kaupunginjohtajalle kuin parikymppia pride lippuun.
Moisille joutoukoille riittäis 9€ päivä
Siis mitä hyvää tämä Määttänen on Lieksasalaisten eteen tehnyt,itselle ei tule ainuttakaan asiaa mieleen🤔 ei sitten mitään vaikka kuinka miettisi.
Ei mitään hyvää ole Määttänen saanut aikaiseksi. Eriarvoisuus ja ristiriidat vain lisääntyneet.
Kuukle sanoo jotta keskimääräinen palkka kaupunginjohtajalle on 8100 euroa. Lieksassa on pinottu vielä hillotolppaan kolme tonnia lisää vaikka on rupunen pikkukaupunki.
Helsingin pormestarin palkka on reilu 14000 euroa. Lieksassa aletaan jo lähennellä kunnon suurkaupungin palkkoja.
Helsingin kaupunginjohtaja saa palkkaa 2 senttiä per asukas, Lieksan kaupunginjohtaja reilun euron per asukas.
Suomen röyhkein palkkarohmu on Puolangalla missä johtaja saa 2,6 euroa per asukas
"Kaupunki kehuu, että strategian arvot ovat hyviä: asiakaslähtöisyys, vastuullisuus, turvallisuus, yhdenvertaisuus ja avarakatseisuus.
- Missio "Hyvää elämää ja elämäniloa Pohjois-Karjalassa: turvaa, hyvinvointia ja tukea" on vision "Yhdessä tehden vaikuttavimmat palvelut" kanssa kannatettava kokonaisuus, kaupunki kehuu."
Lähde, Lieksan lehti tänään
Asiakaslähtöisyys, vastuullisuus, turvallisuus, yhdenvertaisuus, avarakatseisuus, missio, hyvää elämää, elämäniloa, turvaa, hyvinvointia, tukea, vaikuttavaa, kannatettavaa, sanahelinää, sanahelinää, sanahelinää...
Eivät nuo ole Lieksan strategiasta peräisin.Mistä lienevät, mutta ei ainakaan Lieksasta.
Prof Dick Steel Korsosta on Lieksan seuraava kaupunginjohtaja
Harhoissaan Määttänen näkee Lieksan jonkin ylivoimaisen kansainvälisen yhtiön pääkonttorin loisteliaana paikkana. Hän itse tietenkin on joka kuvassa kylmästi hymyilevänä rohkeana ja energisenä menestyjänä. Kukaan ei kyseenalaista, ei kysy, miten kävi tavallisen kuntalaisen, jota Kortelainen väheksyy kaikissa kohdissa. -
Pielisen rannalla loistaa firman pääkonttori, käytävillä astelee hyväntuulisia ja hyväpalkkaisia kaupungin ja yrityselämän johtotyyyppejä (Määttänen ja Väänänen), Kortelainen lakaisee käytäviä heidän käydä puhtain kengin. Pääomatyypit nauraa partaansa hölmöjen hyväuskoisuutta. Korruption koko kuva.
Juuri niin. Valta on noussut päähän niin, että humina käy pitkin Pielisentietä. Mitään hyvää ei lieksalaisille ole tullut vuoden 2015 jälkeen, kun Määttänen rupesi runnomaan demokratiaa uuteen uskoon kintereillään kokkarikortelainen ja nyt Timo Väänänen.
Voi herramunvereni mikä kolmikko. Sutta ja sekundaa. 🤣
Sanopa muuta!
Kaupunginjohtaja on runkkari.
Husu Hussein on Lieksan seuraava kaupunginjohtaja. Rehelliseksi tiedetty somali, joka vielä koulutukseltaan koneinssi. Saa mönjötejtaankin tuotannon moninkertaiseksi.
Voiko kylmempiä tyyppejä olla kuin Määttänen ja Sihvonen? Toisella on tarve olla bioskan opettajan pätevyydellä oikein bisnesguru niin että oksat (ja kuntalaisten sanomiset) pois!Kyse voi olla vain siitä varmuudesta, minkä täydellinen tietämättömyys tekee.
Toinen ei voisi vähempää kiinnostua Lieksan asioista, kun koti vie laiskuri-Sihvosen Nurmekseen. Kylmempää ja laiskempaa "johtajaa" on vaikea kuvitella.
Mikä sauma onkaan kepulaista leikkivällä kaupunginhalllituksen puheenjohtaja kokkari-Väänäsellä!? Esittää kepulaista saadakseen kannatusta.
Hän on valjastanut kaupungin organisaation kaavoitusta, maankäyttöä ja rahoitusta myöten täysin omiin bisneksiinsä. Ilmankos on hyvää pataa sotahullu-Kortelaisen kanssa. Kortelainen on sota-maniassaan vaarallinen meille, mutta hyödyllinen kokkari-Väänäselle. Se kuultiin tänään kulttuuritapahtumassa Pop-Up -galkeriassa. Hahhah. Kortelainen kehui sotaisia juuriaan ja Väänänen piti vaalipuhetta. Surkeaa!
Aika epäkorrektia rehennellä sotaisilla juurilla tällaisena aikana, ja aika älytöntä jos joku haluaa vielä tällaisena aikana kiihkoilla sodasta.
Minäkin ihmettelin kun siinä sivummalla kuuntelin. Että ai, nämäkö johtavat kaupunginhallitusta ja kaupunkia. Eivät taida olla niin sanotusti ulalla, ei Kortelainen eikä Väänänen.
Aika huvittavaa, jos ei olisi karmeaa, tämäkin asia. Pöytäkirjoissa lukee, että on myönnetty palkkatukilainaa 350 euroa jonkun työttömän henkilön palkkaamiseen esimerkiksi Tukipisteelle. Se edellyttää tarkkaa raportointia ja tietenkin sen, että Tukipiste maksaa lainan takaisin kaupungille eurolleen.
Sitten huiskautetaan tonni melkein kymppitonnin palkkaan lisää kaupungin niin sanotulle johtajalle. Vain kaupunginhallituksen päätöksellä. Kukaan ei kysy, miten tuo tonni tarkalleen ottaen käytetään, mikä on sen peruste. Jarkko Määttäsen "johtajakaudesta" lähtien demokratia on kaventunut rajusti. Miten ihmeessä lieksalaiset on saatu manipuloiduksi tuohon?
Lieksa on Määttäsen ja persnuolijoiden demareiden, pärrssyjen, kokkareiden ja ennen kaikkea kokoomusta leikkivien kepulaisten johdolla viety vastakkain asettelun tilaan.