Todella huono maine Raahella. Ollut iät ja ajat, toistakymmentä vuotta jo. Kaikki kirjoitukset vain haukkuvat Raahea ja ihmiset kauhistelee, jos paikasta edes puhuu ääneen esimerkiksi Oulussa.
Voisiko joku sulkea jo sen SSAB terästehtaan sieltä, niin pääsisi vihdoin ne kituvat ja kärsivät lapsiperheet Raahesta pois ?
Tehdas pyörittää vielä Raahea hetken, mutta eikös se ole enää ajan kysymys, milloin Ruotsi tajuaa, että Raahessa ei systeemit pelaa, eikä löydy motivoituneita työntekijöitä ?
Olutta kuluu kyllä mukavasti ja lasten ylläpito syö palkat, mutta onko kukaan aidosti onnellinen Raahessa ?
Mitenköhän käy niille perheille, jotka asuu sähkölämmitteisissä taloissa, kun sähkölasku nousee yli 1000 euroon/kuukaudessa ?!
Vaikka olisi kuinka hyvät tulot tehtaalla niin päälle tulee jatkuvasti nousevat ruokakulut, sähkökulut, bensakulut, asuntolainojen lyhennykset korkoineen. Ei siinä asuntolainojen stressitestit auta enää, kun kaikkialla nousee hinnat ja palkoista tapellaan loppuelämä kaikilla aloilla.
Liian moni perhe asuu Raahessa vain olosuhteiden pakosta eli joku on töissä tehtaalla, niin koko perheen on pakko masentua sitten Raahessa. Erityisesti lasten ja nuorten elämä valuu hukkaan Raahessa. Heistähän tulee lähes automaattisesti mielenterveysongelmaisia tai päihdeongelmaisia.
Ne jotka eivät suostu muuttamaan Raaheen, ajavat perävalot kiinni toisissaan Oulusta tai Ylivieskasta asti, vaikka näillä bensakuluilla ei ole mitään mahdollisuutta entisajan pendelöintiin enää.
Mitään lähijunaahan ei oikeasti ole tulossa Oulu-Raahe välille, kuten ei Raahen Porttiakaan, Lasitettua Kävelykatua, saati "Homeista/Lahoa Elokuvateatteria", jonka joku Raahelainen käy kohta polttamassa, kuten Kuuselankin...
Lapset ovat varmaan vieläkin väistötiloissa ja väkivalta rehottaa kouluissa. Ammattitaitoista henkilökuntaa ei löydy mihinkään virkoihin. Palkkaavat ihan ketä sattuu hätätilanteeseensa. Kukaan ei taida jaksa Raahea, ei edes alkuperäiset Raahelaiset itse.
Mitään oikeaa opiskelua tai työpaikkaa ei ole kenellekkään nuorelle kyllä sillä seudulla tiedossa. Asunnot tyhjenee kovaa vauhtia, millä siellä väkilukua pidetään yllä, ulkomaalaisillako ?
Eikö vanhemmilla ole mitään kiinnostusta jälkikasvunsa tulevaisuudesta tai ylipäänsä terveydestä, kun haluavat asua ja kasvattaa kakaralaumansa noin huonomaineisessa paikassa ?
Ihmeellisen voimakas ja negatiivinen maine Raahella, miten se on mahdollista...
Mikä Raahea oikein vaivaa ?!
79
2073
Vastaukset
- Anonyymi
Itseasiassa Raahe kukoisti aikoinaan:
Oli arvostettu Raahen Kampus, jonne opiskelijat halusivat tulla muualtakin Suomesta. Eräs heistä työllistyi suoraan Ouluun Nokialle, kunnes sekin lopetettiin.
Tuli arvostettu Rautaruukki Raaheen, järjestivät iloisia koko perheen joulujuhlia niinä hyvinä aikoina, nykyään koko tehdas myyty Ruotsiin. Edelleen firma tekee valtavaa voittoa, vaan ei näy Raahessa, eikä Raahelaisille millään tavoin. Aivan järjetöntä työntekijöiden terveydellä leikkimistä, lähestulkoon hyväksikäyttöä tai muuta kaupungin kusetusta on koko touhu nykyään. Avioeroja sekä alkoholismia tullut kyytipoikana.
Raaheen piti tulla surullisen kuuluisa kauppakeskus Raahen Portti. Se olisi pelastanut Raahen 2000-luvun alussa, josta lumipalloefektin tavoin koko 8-tien varsi olisi saatu täyteen erilaisia yrityksiä, palveluita sekä uusia asutusalueita.
Mutta ei onnistunut mikään näistä aikamme legendoista, pilalle meni Raahe ja surkeat päättäjät siihen päälle vielä. Sisäsiittoisuus ja Lestadiolaisuus. Nyt on liian myöhäistä. Raahen aika oli ja meni. Jäljellä muuttotappioinen ja hiljalleen surkastuva masennuskaupunki, jossa ikääntyvä eli luonnollisesti poistuva väestö jäljellä.- Anonyymi
Fennovoima-hankkeen kaatuminen oli viimeinen niitti ja piste iin päälle.
- Anonyymi
Raahessa ei oikeasti ole mitään turisteja. Hotellikin joutaisi jo pois homehtumasta. Ei mitään matkailupäällikköä tarvitse alueelle, jossa kukaan ei matkusta yhtään mihinkään. Kuulostaa ihan huijaukselta.
( On varmaan Raahelaisia, jotka on käynyt edes joskus Oulussa, mutta kuinka paljon on Oululaisia, jotka ei ole ikinä käynyt Raahessa. Siinäpä se.. ) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raahessa ei oikeasti ole mitään turisteja. Hotellikin joutaisi jo pois homehtumasta. Ei mitään matkailupäällikköä tarvitse alueelle, jossa kukaan ei matkusta yhtään mihinkään. Kuulostaa ihan huijaukselta.
( On varmaan Raahelaisia, jotka on käynyt edes joskus Oulussa, mutta kuinka paljon on Oululaisia, jotka ei ole ikinä käynyt Raahessa. Siinäpä se.. )Oulussa Tori-hotelli homehtuu jo ennen valmistumista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oulussa Tori-hotelli homehtuu jo ennen valmistumista!
Ouluhan on käytännössä miniversio Raahesta. Täynnä lestadiolaisia ja loput jäljelle jäävät täysin tunteettomia eli varhaislapsuudessa traumatisoituneita.
- Anonyymi
Sitten etsimään puhtain ranta sinne sauna leirintä alue kylpy paljut ja vaunupaikat kilpailun voittaa pieni hinta ja hyvä laatu yhteinen vessa ja jätevesi kunnan puhdistus. Tulee elatus ja tuloja mutta myös valkoiset suomalaiset saa uimapaikan ja lomamökkiä pieniä edullisia.Ne voi myydä sitten kun ensin vuokraa.Mutta valkoiset kristityt on tosi vaikeuksissa rasistit käy päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raahessa ei oikeasti ole mitään turisteja. Hotellikin joutaisi jo pois homehtumasta. Ei mitään matkailupäällikköä tarvitse alueelle, jossa kukaan ei matkusta yhtään mihinkään. Kuulostaa ihan huijaukselta.
( On varmaan Raahelaisia, jotka on käynyt edes joskus Oulussa, mutta kuinka paljon on Oululaisia, jotka ei ole ikinä käynyt Raahessa. Siinäpä se.. )Raahe on suosittu kesä turistit paikka ja pitää hankkia saaristo veneitä retkiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oulussa Tori-hotelli homehtuu jo ennen valmistumista!
Oulussa on turisteille historiaa saaria vain yrittäjiä puuttuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oulussa on turisteille historiaa saaria vain yrittäjiä puuttuu.
Oulussa on saaria missä rantaa leirintä alue paikkoja kukaan ei vaan VIITSI. Kalaa tulee merestä .
- Anonyymi
Lol sama ongelma on oulussa tosin 1000 pahempana :`]
- Anonyymi
Mistä tiedät että on alkoholosmia ja avioeroja ?
- Anonyymi
Raahen pitäisi saada kokonaan uusi alku: SSAB: n ohella täällä ei ole juuri muuta kuin muuutama konepaja . Ei ole paljon muuttunut sitten 1980 - luvun. Raahea ei pelasta mikään muu kuin uudet työpaikat, ne toisi sitten " uutta verta". Raahella on hyvät mahdollisuudet siihen: meillä on erinomainen satama. Sellaista ei ole hetikään kaikkialla. Rohkeasti Raahe vaan " isojakin kaloja" pyytämään,ei saa olla liian vieraskorea. Näin on p a k k o tehdä.huoltosuhde vääristyy. !!!!!!!
- Anonyymi
Totta toisivat "Uutta verta" ja uusia duunarimiehiä :P
- Anonyymi
Miten ihmeessä Raahen Sotka on selviytynyt näinkin pitkään ?
https://www.iltalehti.fi/talous/a/6b79ed6c-39c3-4a46-b73f-e72084bbe7b0
No se lähtee pian, samoin Masku, joka tosin kaikkien tiedossa oleva huijari firma.- Anonyymi
Kotkassa jotain turkki mattoja kukaan kristitty niitä osta.
- Anonyymi
Surullista, mutta totta. Alkuperäisellä hieno ja oivaltava kirjoitus.
Hallinnosta ja johdostahan kaikki alunperin on kiinni. Pitäisi aina olla pari askelta edellä, eikä odottaa, että jotakin tapahtuu ja sitten "yritetään" toimia.
Uusin, Bio Huvimylly -idea täysin järjetön idea. - Anonyymi
Raahe on niinkuin joku pöpilä, masentuneita ja perhekeskeisiä ihmisiä kylä täynnä eikä ole muuta elämää kuin kulissiliitto ja velkainen omakotitalo. Sivistystaso on myös nollassa kun ei olle jaksettu kouluttautua. Onneksi kohta pääsee reissuun ja pois täältä.
- Anonyymi
Tarkoittaako kulissiliitto sitä, että Raahelaiset pettää jatkuvasti toisiaan ?
Raahe ei kyllä tunnu yhtään sellaiselta syntiseltä salaseura alueelta, päinvastoin tuntuu, ettei tapahdu mitään, eikä kukaan löydä seuraa mistään... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittaako kulissiliitto sitä, että Raahelaiset pettää jatkuvasti toisiaan ?
Raahe ei kyllä tunnu yhtään sellaiselta syntiseltä salaseura alueelta, päinvastoin tuntuu, ettei tapahdu mitään, eikä kukaan löydä seuraa mistään...Tarkoittaa pakko avioliittoja ja pidetään kulissi yllä vihataan tosiaan ja käydään bordellissa.
- Anonyymi
Käyppä joskus oulussa niin näet mikä on OIKEA pöpilä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyppä joskus oulussa niin näet mikä on OIKEA pöpilä
Oulu on PASKAKAUPUNNI
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittaa pakko avioliittoja ja pidetään kulissi yllä vihataan tosiaan ja käydään bordellissa.
Joo raahessa saa pilluva.minä kävin ja poljin mopedia sitten heräsin.
- Anonyymi
Kulissiliitto tarkoittaa sitä, että ollaan yhtedessä esim. yhteisten lasten takia tai velkojen takia, mutta rakkaus kuollut, kunhan ulospäin kaikki näyttää hyvältä. Jo ajatuksenakin ahdistava.
- Anonyymi
Raahessa ei osata pukeutua muuhun kuin tuulipukuun. Kävin Helsingissä ja kyllähän siellä naiset sekä miehet on paljon paremman näköisiä, ei pahalla.
- Anonyymi
Suurin osa helsinkiläisistä on Savosta ja Pohjois-Karjalasta. Fiksua porukkaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa helsinkiläisistä on Savosta ja Pohjois-Karjalasta. Fiksua porukkaa
No huhhuh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa helsinkiläisistä on Savosta ja Pohjois-Karjalasta. Fiksua porukkaa
Niinhån se nykyään on, ei siellä enää stadin slangia kuule. Taitaa Kärppä faneuskin olla eniten Suomessa
- Anonyymi
Hesassa on tuulipuvut lähiöissä ulkoilusta saarilla luonnossa työmatkoilla urheilussa veneilyssä vain ostoksilla ollaan muissa ja virosta tulee turistia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa helsinkiläisistä on Savosta ja Pohjois-Karjalasta. Fiksua porukkaa
Suurin osa hesalaisista on arabimaissa virosta Israelista Unkarista Ranskasta ruotsista Karjalasta ja Lapista.
- Anonyymi
Mua jotenkin hävettää ja naurattaa ihmiset, jotka haukkuu raahea ja sitten kehutaan perään oulua. Molemmat on yhtä huonoja paikkoja. Huomaa kyllä, että jotkut ei ole lähikauppaa pidemmäksi uskaltanu muuttaa.
- Anonyymi
Eihän näitä kahta voi edes verrata toisiinsa jo pelkän kokoeronsa vuoksi. 10:1 mittasuhde.
- Anonyymi
Oulua ei kehu kyllä kukaan. Ihan yhtä huono paikka kuin Raahekin. Toki raiskauksia ja huumeita huomattavasti enemmän, mutta valitsisin silti Oulun mielummin kuin Raahen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oulua ei kehu kyllä kukaan. Ihan yhtä huono paikka kuin Raahekin. Toki raiskauksia ja huumeita huomattavasti enemmän, mutta valitsisin silti Oulun mielummin kuin Raahen.
Ei kait sentään niin huono kun Raahe! Muutin Raahesta Ouluun pari vuotta sitten eikä ole kyllä kaduttanut päivääkään. Takaisin en tulisi ihan pikku rahasta. On se Raahen kylä kyllä niin syvältä.
- Anonyymi
Oulussa on kivoja asuntoja meri harrastukset kalaa saaria veneitä raitista ilmaa ja mahdollisuuksia.
- Anonyymi
Sekin on kyllä totta
- Anonyymi
Näitä ketjuja on jo lukuisia, taitaa aloittaja tuossa välillä kehua omaa kirjoitustaan.
- Anonyymi
Eikö hänen olisi parasta muuttaa Raahesta äkkiä pois, ettei masentuisi enempää. Tulee ne työttömyystuet Suomen muihinkin kaupunkeihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö hänen olisi parasta muuttaa Raahesta äkkiä pois, ettei masentuisi enempää. Tulee ne työttömyystuet Suomen muihinkin kaupunkeihin.
Eiköhän se pis.te.kir.joit.ta.ja olekin muuttanut jo pois eli entinen raahelainen tai hylätty yhteisöstä, mutta joka viikko ilmestyy siis yhä kertomaan, että lestat ovat syyllisiä kaikkeen.
- Anonyymi
Varmasti on yt-neuvotteluissa irtisanottu, entinen rautaruukkilainen. Jotkut ei toivu koskaan. Kulkevat oranssit haalarit päällä hautaan asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö hänen olisi parasta muuttaa Raahesta äkkiä pois, ettei masentuisi enempää. Tulee ne työttömyystuet Suomen muihinkin kaupunkeihin.
Tätä kyllä kannattaa ehdottaa kaupungin hallituksessa. Busseilla vaan porukkaa paremmille maille elämään ihmisarvoista elämää, eikä jäädä kärsimään tuohon likaiseen ja epämielyttävään kylään

Kun tunnut tietävän asiat älyttömän hyvin niin voisitko kertoa mikä tälläinen paremmille maille paikkakunta olisi? Kuten tässä on jo todettu Oulu ja Ylivieska eivät täytä kriteereitä.

Onko Revonlahti liian kaukana? Jos on niin pattijoelle sitten ensin.

Muuta lahteen ja mene eestiin sieltä sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuta lahteen ja mene eestiin sieltä sitten.
Minä muutan eestiin ja käyn eestin metsässä runkkaamassa aina kun tulee ikävä raahea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä muutan eestiin ja käyn eestin metsässä runkkaamassa aina kun tulee ikävä raahea.
😂 haa haa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä muutan eestiin ja käyn eestin metsässä runkkaamassa aina kun tulee ikävä raahea.
Aivan oikein, asenne kohdallaan👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä muutan eestiin ja käyn eestin metsässä runkkaamassa aina kun tulee ikävä raahea.
No niin. Alahan nyt asettua iirjoittelun suhteen ja vetele verhoja vähän kiinni kun on käteenvedon aika. Älä ihmettele, jos sinuun otetaan yhteyttä asian tiimoilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Revonlahti liian kaukana? Jos on niin pattijoelle sitten ensin.
Molemmat täysin L-positiivisiä paikkoja! Ei jatkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö hänen olisi parasta muuttaa Raahesta äkkiä pois, ettei masentuisi enempää. Tulee ne työttömyystuet Suomen muihinkin kaupunkeihin.
Raahessa on ihana meri veneet rannat mökki kesät vain kunnon leintä alueet puuttuu uimarantaa.
- Anonyymi
Lestat kiroilee enemmän kuin hellarit se on kuultu luettu myös Suomi24 lestat. Ne huorittelee eniten maailmassa muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Revonlahti liian kaukana? Jos on niin pattijoelle sitten ensin.
Revontulet alkaa pian näkyä tähdet ruska tulee ja omenaa tulee hilloamaan kaikki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuta lahteen ja mene eestiin sieltä sitten.
Eikun nykyään mennään Saimaata pitkin soutaen venäjän laatokalle syömään hylkeen lihoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä muutan eestiin ja käyn eestin metsässä runkkaamassa aina kun tulee ikävä raahea.
Kukaan ei tiedä mikä Viron nimisiä olisi. Eesti se ei ole koska se ei ole itää. Mikään itä keskusta ole olemassakaan keskellä etelä Suomea. Edes itä meri ei ole pohjoinen meri OSTAKAA OIKEA MAAPALLO KARTTA.
- Anonyymi
Aloittaja onkin putinin trolli
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä muutan eestiin ja käyn eestin metsässä runkkaamassa aina kun tulee ikävä raahea.
kolo vai jöpötys.
- Anonyymi
Huomenna on onnen päivä kun pääsen reissuun ja pois täältä pöpilästä. Fiilistelyn olen aloittanut jo eilen.
- Anonyymi
Missä Raahessa on pöpilä?
- Anonyymi
Muutin Raaheen 2012 enkä ole kotiutunut tänne. Kovasti muutto pois täältä on mielessä, ehkä 2025 se on mahdollista mutta vielä se ei ole.
- Anonyymi
Toivottavasti pelastut kadotukselta
- Anonyymi
Joku tässä kylässä ahdistaa, ehkä liian pieni paikka, ihmiset myös todella surullisen näköisiä, ei mitään tekemistä ellei joka päivä käy pitkällä kävelylenkillä. Ei kauppoja, ei työpaikkoja ei kunnon kouluja. Kylmä ja kolkko kaupunki. Joka paikaan rakennetaan vain rumia kerrostaloja, joissa nuorten on hyvä mekastaa.
- Anonyymi
Nuoriso voi Raahessa aika huonosti. Iltaisin istuvat milloin asemalla, milloin kouluilla. He kiljuvat, möykkäävät, ajavat isien ostamilla vehkeillä. Koko ajan saa pelätä mitä pahaa ne tekee esimerkiksi heittävät kiviä ikkunoihin tai sytyttävät jotakin palamaan. Missä on vanhemmat ja vastuu, sillä eihän teinien kuuluisi ilta/yö aikaan kulkea kylillä ja väkisin keksiä kaikenlaista ilkivaltaa, kun ei ole mitään oikeaa tekemistä. Vanhempien kuuluu ne harrastukset järjestää ja kustantaa, kerta ovat halunneet pukata jälkikasvua tähän paskaan maailmaan.

Isillä on töitä ja palkalla he voivat ostaa jälkikasvulleen vehkeitä. Aika hyv. Ja paas muistellen omaa nuoruuttasi vai onko dementia jo niin pitkällä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isillä on töitä ja palkalla he voivat ostaa jälkikasvulleen vehkeitä. Aika hyv. Ja paas muistellen omaa nuoruuttasi vai onko dementia jo niin pitkällä?
80-luvulla oltiin omenavarkaissa tai kaadettiin jonkun pellon viljoja kumoon kieriskellen ja ne vasta hurjia rikoksia oli, muistahan se.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
80-luvulla oltiin omenavarkaissa tai kaadettiin jonkun pellon viljoja kumoon kieriskellen ja ne vasta hurjia rikoksia oli, muistahan se.
Hyi kun rumaa kaataa leipää nurin mitä sitten syödään. Entä omenat niistä tehdään hilloja ja mehuja. Nyt istuttamaan omia omenapuita.
- Anonyymi
En minä ainakaan nuoruudessa mekastanut ja hajottanut paikkoja, enkä ajanut isin autoilla. Oman auton ostin 28 vuotiaana ja kävin vasta ajokortinkin tuossa iässä, kun ei ollut aikaisemmin varaa, jotkut kun maksaa itse autonsa ja korttinsa. Kaikki ei ole kultalusikka suussa syntynyt. Ja jos olisin reuhannut yöllä kylillä, niin kyllä kotona olisi ollut vuosisadan huudot tiedossa. Olen kyllä onnellinen, kun olen saanut maailman parhaat vanhemmat jotka piti kuria yllä, koska se on sitä välittämistä.
- Anonyymi
nykyään vanhemmat laiskoja, piereskellään vaan kotona pieruverkkareissa eikä jakseta huolehtia kersoistaan vaikka niitä on joidenkin pakko lykätä tähän maailmaan, koska joitakin tämä yhteiskunta vetää kuin pässiä narusta
- Anonyymi
Jahvejehovat hellarit synagogia nehän pilkkaa Jeesusta rahasta myy kyllä. ✡️👿🎃
- Anonyymi
Kunnon leirintä alue auttaisi turisteja viipymään pitempään.
- Anonyymi
Tuskin nyt sentään
- Anonyymi
Ei siinä leirialue auta.raaheen olisi 80 luvulla pitänyt tehdä tiettyjä asiota että olisi saatu homma toimimaan.myöhäistä enään tehdä mitään.no kaupungin hallitus vaan istuu ja jankkaa typeristä asioista vuodesta toiseen.tulevaisuuslautakunta joo.eikun muuttaa menneisyyslautakunnaksi.kaupunki vaan lisää päälliköitä joilla ei mitään tajua missä ollaan.

Sinä kun olet valveutunut ja tietäväinen asioiden tilasta, niin voisit laittaa tähän konkreettiset keinot nostaa Raahe nousuun? Ei täällä muut tiedä mitään.
- Anonyymi
No siksi huono maine kun te itkupillit palstalla vollotatte elämäänne;-) Oikeesti se huono maine on vain teidän korvanipukoiden välissä.
- Anonyymi
Aivan totta. Muutama nillittäjä unohtaa ottaa lääkkeensä ja harhailee, että joku ylävieksa on kaupunki! Raahessa on hyvä asua ja aina välillä voi piipahtaa lomalla muualla, kun tuota rahanpaskaa on perstaskuun kertynyt.
- Anonyymi
Raahelaiset saa liian harvoin PESÄÄ?
- Anonyymi
Ensinnäkin uusi koulu pitäisi saada Kummattiin.
- Anonyymi
Raahen huono maine alkoi levitä Etelä-Suomessakin kulovalkean tavoin, kun alkoivat tekemään Susikoira Roi - elokuvaa. Nyt ei puutu kuin SSAB:n terästehtaan lopetus enää, niin kaikki tietää missä sijaitsee Raahe. Hirveä haloo ja kohu varmasti syntyy siitäkin.
Mielenkiintoista nähdä, kuinka monelle irtisanotulle löytyy uusi suojatyöpaikka Oulun Stora Ensolta ? - Anonyymi
Sinun kaltaiset ihmiset. Muuta pois jos ei miellytä. Ei täällä märiseminen auta asiaa.
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569