EVAKUOINTITILANNE
Ulkoministeri Silvan Shalom kertoi maanantaina, että evakuointia tulisi siirtää, jos Hamas voittaa heinäkuun parlamenttivaalit. Hän puhui pian sen jälkeen, kun pääministeri Ariel Sharon ilmoitti päättäneensä siirtää evakuoinnin aloituksen Tisha B´Av-päivän jälkeen, eli 15. elokuuta. Shalom kertoi, ettei ole mitään mieltä pakkosiirtää juutalaiset asukkaat ja vetää sotilaat pois Gazan alueelta ja Samarian neljästä kylästä, jos Hamas pääsee osallistumaan PA:n hallitukseen.
Pääministerin kanslia puolestaan vakuuttaa, ettei näillä asioilla ole mitään yhteyttä, vaan evakuointi suoritetaan joka tapauksessa suunnitelmien mukaan.
Apulaispääministeri Shimon Peres murehtii jo, ettei evakuointia ehkä voida suorittaa ollenkaan. Hänen mukaansa on useita tosiasioita, jotka voivat vaikuttaa siihen. Hän vaatii, että vetäytymisen tulee olla täydellinen, eikä jättää Philadelphia-käytävää IDF:n valvontaan, koska terrorijärjestöt voivat Hizbullahin tapaan käyttää tätä verukkeena jatkaa hyökkäyksiään sotilaita ja siviilejä vastaan.
Toinen ongelma Peresin mukaan tulee siitä, että jos juutalaiskylien talot tuhotaan, niiden rauniot on myös poistettava ja alueet siistittävä, mikä Peresin mukaan kestää ainakin kolme kuukautta ja maksaa 250 miljoonaa NIS. Armeija arvioi raunioiden poistamisen maksavan 160 miljoonaa NIS. Jotkut pitävät Peresin maalaamia kauhukuvia yrityksinä vaikuttaa päätökseen rakennusten säilyttämiseksi. Peres itse tai hänen Rauhankeskuksensa tulisi ehkä toimimaan niiden myyjänä kolmannelle osapuolelle, joka myisi ne edelleen palestiinalaisille. Peresin Rauhankeskuksen ja Rauhanrahaston rahoituksia joillekin järjestöille ja yrityksille tutkitaan kaikessa hiljaisuudessa, koska Peres on mukana niiden hallinnossa ja voi saada niistä henkilökohtaista etua, mikä on laitonta vastuulliselle hallituksen ministerille.
Peres ei pidä pahana Hamasin voittoa PA:n vaaleissa ja suosittaa Israelia pysymään niistä erossa.
Gazan alueen eteläosassa paikoitettuna ollutta armeijan raskasta maansiirtokalustoa oli vaurioitettu viikon vaihteen aikana, ja niiden kylkiin oli kirjoitettu evakuoinnin vastaisia iskulauseita, kuten: ”Sharon on diktaattori”; Gush Katif pysyy ikuisesti”; ”Me emme koskaan lähde”; Meitä ei murskata”.
Armeija on varautumassa evakuointiin leventämällä ja vahvistamalla alueen teitä raskasta liikennettä varten.
Oikeusministeriön antama päivämäärä, johon mennessä Gush Katifin asukkaiden tuli allekirjoittaa sopimus suostuakseen muuttamaan Nitzamin alueelle, meni umpeen, eikä allekirjoituksia ollut kuin kourallinen. Asukkaat ovat vakuuttaneet, että hallitus tietää asukkaiden mielen: Jos evakuointi tapahtuu, jota he viimeiseen asti vastustavat, he haluavat muuttaa Nitzaniin, koska se muistuttaa nykyistä asuinpaikkaa. Hallitus olisi halunnut yli 5 000 allekirjoitusta, joiden pohjalta se olisi aloittanut Nitzanin alueen suunnittelun joko yhdeksi tai neljäksi itsenäiseksi yhteisöksi. Hallituksen esitys 108 miljoonan NIS vapauttamiseksi tilapäisten parakkien tilaamiseksi Gazasta pakkosiirrettyjä juutalaisia varten ei saanut tarvittavaa enemmistöä Knessetin talousvaliokunnassa. (JP 10.05.)
MAANANTAINA ON HYVÄ PYSYTELLÄ POISSA VALTATEILTÄ
Evakuointia vastustavat ryhmät suunnittelevat suurta mielenosoitusta, josta JP:n artikkeli käyttää nimitystä kansan vallankumous (civil revolt), ensi maanantaiksi. He sanovat lamaannuttavansa maan ensi viikoksi kuin kokeeksi evakuoinnin vastustamisprosessissa. Mielenosoitus alkaa Jerusalemissa maanantaina iltapäivällä.
Mielenosoitusta suunnittelevat pitivät strategiakokouksen Hyatt-hotellissa Jerusalemissa. Paikalla oli viitisensataa aktivistia, jotka kuuntelivat esitelmiä ja joille jaettiin ohjelehtisiä. Niissä selitetään, miten tulee toimia päivänä, jona evakuointi alkaa.
Ennen tilaisuutta jotkut ryhmät polttivat autonrenkaita Geha-risteyksessä ja Jabotinsky-kadulla Bnei Brakissa aiheuttaen pahoja liikenneruuhkia. Peri henkilöä pidätettiin.
Puhujien joukossa oli professori, kansanedustaja (NU) Aryeh Eldad, joka kehotti aktivisteja hankkimaan katkaisu-pihtejä, koska niitä voidaan tarvita aukkojen leikkaamiseksi Gazan alueen turva-aitoihin. Hän vakuutti, että vaikka valtio on päättänyt tehdä itsemurhan ja luopua velvollisuuksistaan, on olemassa raja, miten pitkään kansa on valmis kärsimään. Eldad, joka on entinen IDF:n johtava lääkintäupseeri, sanoo pystyttävänsä kenttäsairaaloita Gazan alueen juutalaiskylien ympärille, koska hän pelkää turvallisuusjoukkojen muuttavan evakuoinnin väkivaltaiseksi.
”Maa räjähtää, mutta me emme nosta kättämme sotilasta tai poliisia vastaan”, Eldad vakuuttaa. Hän sanoo, että jos armeija sulkee Gush Katifin ennen evakuointia, he tulevat sulkemaan koko maan. Sinä päivänä, jolloin evakuointi alkaa, aktivisteja kehotetaan varaamaan elintarvikkeita neljän päivän varalle ja aloittamaan marssi kohti Gush Katifia samalla sulkien liikenneväyliä ja häiriten maan päivärutiinia. (JP 10.05.05)
ARMEIJAN SUUNNITELMA EVAKUOINNIN SUORITTAMISEKSI
Armeijan eteläisen johdon koulutuskeskuksen johtaja Erez Katz kertoi toimittajille järjestetyssä tilaisuudessa, etteivät sotilaat missään olosuhteissa avaa tulta evakuoitavia asukkaita vastaan. Hän kertoi, että tehtävä on vaikea ja monimutkainen. ”Meidän tulee taistella terroria vastaan ja samaan aikaan kouluttaa sotilaita evakuoimaan hallituksen asettaman aikataulun mukaan Gazan alueen juutalaisasukkaat, jotka ovat Israelin kansalaisia ja veljiämme”, hän kertoi. Turvallisuusjoukot ympäröivät evakuoitavan alueen kuutena kehänä, jonka sisimmän muodostavat aseettomat poliisit ja sotilaat. Nämä jaetaan ryhmiin, joille annetaan tehtäväksi määrätyn talon tyhjentäminen mahdollisimman pientä väkivaltaa käyttäen. Heitä on opastettu, miten tulee käsitellä siirrettävää omaisuutta ja miten vastustaa kiusausta varastaa poistettavaa omaisuutta.
Sotilaille opetetaan itsepuolustustekniikkaa ja sotaisia itsepuolustustaitoja (martial arts) .
Toisen ja kolmannen kehän tehtävänä on eristää evakuoitava alue. Neljännen kehän tehtävänä on suojella evakuointia ulkopuolista häirintää kuten terrorismia vastaan. Viides ja kuudes kehä tulee valvomaan ulosmenoteitten turvallisuutta ja pyrkii estämään evakuoinnin vastustajien häirintäyrityksiä.
Turvallisuusjoukot ovat varautuneet aktivistien johtajien pidättämiseen evakuoinnin ajaksi. Ensimmäinen tällainen ns. ”hallinnollinen pidätys” (administrative detention) suoritettiin maanantaina. Turvallisuusjoukot pidättivät Neriva Ofan´in, 34, joka asuu Yitzhar´in setlementissa. Hänen väitettiin suunnittelevan terrori-hyökkäyksiä palestiinalaisia vastaan. Ofan järjesti kuukausittain tapahtuvia marsseja Temppelivuoren muurin ulkopuolella. Hänen pidätyksensä kestää syyskuun loppuun asti ilman syytteitä.
Binyaminin alueneuvoston johtaja Pinhas Wallerstein esitti oman kantansa pidätyksestä näin: ”Sharon voisi ottaa tunteja Stalinilta, jos hän olisi elossa, miten poliisivaltio tulee muodostaa.” (JP 10.05.05)
PÄÄRABBI AMARIN VAIMOA, TYTÄRTÄ JA POIKAA VOIDAAN SYYTTÄÄ
Poliisi sanoo keränneensä tarpeeksi näyttöjä Sephardi-päärabbin Shlomo Amarin vaimoa, tytärtä ja poikaa vastaan, että heitä voidaan syyttää oikeudessa. Oikeuskansleri Mazuz antoi poliisille luvan kuulustella päärabbia, kun hän saapuu maahan tänään tiistaina. Päärabbin asema on korkeimman oikeuden presidentin veroinen. Viimeisten väitettyä 17-vuotiaan haredi-nuorukaisen pahoinpitelyä koskevien uutisten mukaan nuorukainen ei halunnut lopettaa yhteyttä päärabbin 18-vuotiaaseen tyttäreen. Luultavasti tytön äiti kertoi asiasta pojalleen Meirille, joka suunnitteli operaation. Meir Amar irtaantui kodistaan 15 vuotta sitten, kierteli maailmalla ja vuosikausia Kauko Idässä. Hän eli pitkiä jaksoja arabi- ja beduiiniyhteisöissä, joissa hän oppi ja omaksui heidän elintapansa ja arabian kielen, jota hän ”puhuu paremmin kuin hepreaa”. Beduiineilta hän luultavasti omaksui tavan hoitaa perheen kunnianloukkausjuttu. (JP 10.05.05)
Haredi-yhteisö on ilmoittanut hyväksyvänsä päärabbin perheen tavan hoitaa kokemansa kunnian-loukkauksen. Eräs haredimies jopa piti tapaa liian hellänä: ”Mitä nyt muutama mustelma, luita tulee rikkoa.”
HAMAS MENESTYI HYVIN PALESTIINAN KUNNALLISVAALEISSA
Epävirrallisten tietojen mukaan Fatah sai 58 % äänistä (499 paikkaa) ja Hamas 33 % (299 paikkaa). Hamasin edustajat voittivat 34 kunnassa, joita on kaikkiaan 68. Gazan alueella Rafahissa Hamas voitti 13 paikkaa 18:sta. Fatahin edustajat hylkäsivät vaalien tulokset ja syyttivät Hamasin kannattajia vaalivilpistä. Ainakin yhdestä tapauksesta raportoitiin, missä naamioituneet miehet varastivat äänestyspaikan äänestyslaatikot. Fatahin kannattajat tungeksivat kaduille Rafahissa ja lisäksi Beit Lahiassa ja Al-Bureijissa.
Mielenosoittajat olivat aseistautuneet kivin, puukartuin ja terästangoin.
Länsirannalla Kalkilyassa Hamas voitti kaikki 15 kunnallista edustajapaikkaa.
Betlehemissä Hamas voitti viisi muslimeille varatuista seitsemästä paikasta. Kaupungin 15 edustajapaikasta 8 on varattu kristityille varmistamaan, jotta kaupungin johtajaksi valitaan kristitty. Fatahin edustajat saivat vain neljä paikkaa, minkä johdosta kaupungin Fatahin pääsihteeri erosi, kuten monissa muissakin kunnissa.
Palestiinan keskusvaalilautakunta pidättyi julistamasta vaalin virallisia tuloksia odotellen tutkimusten tuloksia.
Hamasin johtaja Mahmoud Zahar sanoi hylänneensä PA:n tarjouksen hallituspaikoista, jos he suostuvat siirtämään Palestiinan heinäkuun 17. päivän parlamenttivaaleja. (JP 08.05.)
BETLEHEM KUOHUU MUSLIMIEN KAAPATTUA KRISTITYN TYTÖN
Paikallinen kristitty perhe syyttää muslimimiestä siitä, että tämä kaappasi heidän 16-vuotiaan tyttärensä, jolla on USA:n kansalaisuus. Ainakin 35 kristittyä on haavoittunut yhteenotoissa miestä suojelevien poliisien kanssa. Lauantaina poliisi joutui ampumaan ilmaan hajottaakseen suuren joukon, joka pyrki hyökkäämään miehen kotitaloon. Muslimimies kaappasi yläkoululaisen kristityn tytön tiettävästi viime viikon keskiviikkona. Perhe ilmoitti poliisille, että 24-vuotias Fadi Omar oli kaapannut heidän tyttärensä. Omarilla on suhteita PA:n turvallisuuspoliisin kanssa. Hän vakuuttaa, että tyttö lähti hänen mukaansa vapaaehtoisesti ja että tyttö oli valmis kääntymään muslimiksi. Paikallisen poliisin kieltäydyttyä toimimasta perhe otti yhteyttä USA:n Jerusalemin konsulaattiin, joka lähetti edustajansa hakemaan tyttöä ottaen kirkon edustajia mukaansa. Mukana oleva perhe koki shokin nähdessään tyttärensä puettuna täydelliseen muslimiasuun pääliinalla varustettuna. Kauhistunut tyttö kieltäytyi tulemasta Betlehemiin. Seuraavana päivänä konsulaatti lähti perheen pyynnöstä uudelleen hakemaan tyttöä, joka sillä välin oli viety Hebronin kuvernöörin virastoon.
Tyttö vietiin konsulaatin autossa Jerusalemiin latinalaisen patriarkan hoitoon. Lopulta tyttö ja hänen äitinsä lähetettiin Amerikkaan, jonne koko perhe suunnittelee muuttavansa. Betlehemin kristityt ovat huolissaan, että kaupungin imago muuttuu kristittyjen muuttaessa pois muslimien ja PA:n painostuksen vuoksi.(JP 09.05.)
MESSIAANINEN AIKA ON LÄHELLÄ, sanoi Euroopan mestari Maccabi Tel Avivin rabbi Pini Gloiberman.
KESKIVIIKKONA ON KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄ, TORSTAINA ITSENÄISYYSPÄIVÄ
Maataan puolustaessaan Israelilaisia menehtyi vuodesta 1947 lähtien 20 368, vuodesta 1860 lähtien 21 954.
Muistotilaisuus alkaa tänä iltana Länsimuurilla. Sireenit soivat kaksi minuuttia 23.00 hiljaista hetkeä varten.

Vastaukset 4
Vanhimmat
EIhän kridejä kiinnosta kuin itsenäisyyden luovuttaminen pois EU:lle ja maksaa sinne lisämaksuja,sekä hyvinvointivaltiomme alasajo B.Kallismaiseen tyyliin? Ja täytyy olla moderni ja ymmärtää islamia ja samaan aikaan ajaa länsimaisten naisten oikeuksia? Miksei islamin alistettuja naisia ja lapsia auteta sitten?
Ja on modernia olla deisti uskova ja Israelia on haukuttava? Kovasti?
JA kaikki jotka vastustaa ns. uudstusmielisiä krideja on sitten vain muka vanhoillisia, vaikka vanhoilliset itse olisivat eri mieltä sellaisista mielipiteistä?
Onko olemassa muutakin kuin mustaa ja valkoista!
Onnea KD-puolueelle järkevällä kristillisellä(!) uudistumispolulla! Yes!
ISRAELIN 57. ITSENÄISYYSPÄIVÄ TORSTAINA 12.05.05
Turvallisuuspalvelu oli varautunut mahdollisiin terrori-iskuihin itsenäisyyspäivänä julistamalla maahan korkeimman hälytystilan no 4, sekä sulkemalla lähes kaiken siviililiikenteen palestiinalaisalueille.
Yksittäistä automaattiaseiden tulitusta tapahtui Gazan alueella muutaman kranaatin lisäksi, ja Libanonin puolelta ammuttiin yksi Katjusha- raketti, joka hajotti yhden liiketilan ilman henkilövahinkoja.
Kaatuneitten muistopäivää vietettiin keskiviikkona 11.05.05, johon kuului sireenin 2 minuutin kutsu hiljaiseen kunnioituksen osoitukseen sodissa ja terrori-iskuissa menehtyneille kello 11.00 aamupäivällä.
Knessetin puhemies Reuven Rivlin kertoi kirjoittaneensa kahdeksan luonnosta kaatuneitten muistopuhettaan varten. Hänen odotettiin esittävän syytöksiä Sharonin suunnitelmiin jakaa Jerusalem, mutta Rivlin siisti puheensa vain mainitsemalla siinä vastustavansa Sharonin evakuointisuunnitelmia, mutta varoitti samalla niiden kansaa hajottavasta vaikutusta ja sanoi pelkäävänsä hallituksen yksipuolisen piittaamattoman asenteen johtavan verenvuodatukseen ellei peräti sisällissotaan. Rivlin myös epäili, että palestiinalaiset käyttävät evakuointisuunnitelmaa ennakkotapauksena vaatiakseen Jerusalemin jakamista.
”Älkäämme nyt erehtykö: Kun pöly laskeutuu, he (palestiinalaiset) keskittyvät Jerusalemiin, koska tie sinne on päällystetty”, Rivlin sanoi puheessaan lisäten, että myös osa hallituksesta haluaa Jerusalemin jakoa.
Sharon sanoi osallistuessaan presidentti Katsavin järjestämään vastaanottoon torstaina, että hän tulee tekemään kaikkensa saadakseen rauhan Israeliin. ”Ehkä saamme rauhan, mutta se on hyvin vaikeaa ja monimutkaista. Juutalainen kansa on ansainnut parempia päiviä”, hän sanoi varoittaen samalla, etteivät Israelin ongelmat katoa rauhan myötä, mutta ne ovat luonteeltaan erilaisia.
Kaikkiaan 120 IDF:n upseeria kunnioitettiin heidän erinomaisista toimistaan Israelin hyväksi, ja 17 eri aloja edustavaa henkilöä palkittiin erityispalkinnoin, niiden mukana entinen päärabbi Yisrael Meir Lau.
Palestiinalaiset ovat kehittäneet oman versionsa Israelin itsenäisyyspäivän vieton vastapainoksi. Puolen päivän aikaan sunnuntaina heidän hälytyssireeninsä soivat minuutin ajan surun ja hylkäämisen osoitukseksi Israelin itsenäisyysjulistuksesta toukokuussa 1948. He kutsuvat päivää nimellä naqba, katastrofi.(JP 13.05.)
RUKOILKAA HALLEL-RUKOUS ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ
Myös Yeshan (Juudean, Samarian ja Gazan alueen) rabbit ovat kehottaneet juutalaisia rukoilemaan Hallel-rukouksen ilon osoitukseksi Israelin valtion syntymisihmeen vuoksi, joka pani alulle juutalaisen kansan syvenevän vapauttamisen. Vain Neveh Dekalimin Torat Haim Yeshivan johtaja rabbi Shmuel Tal kielsi rukoilemasta Hallel-rukousta itsenäisyyspäivänä. Hän kehotti opiskelijoita välttämään mahdollisuuksien mukaan kaikkea yhteydenpitoa Israelin valtion ja sen instituutioiden kanssa, ja kehotti heitä rukoilemaan Hallel-rukous ”juutalaisen kansan Siioniin paluun ihmeen kunniaksi” vaihtoehtoisena mutta vielä nimeämättömänä päivänä.
Monet ei-siionistiset rabbit eivät näe Israelin valtion synnyssä uskonnollista merkitystä.
Yitzharin, Elon Morehin, Gush Katifin ja Kiryat Arban rabbit ovat kehottaneet lukemaan Hallel-rukouksen, johon kuuluu säkeitä Psalmeista, ja joka luetaan raamatullisina vapaapäivinä, kunkin kuukuukauden alussa ja Hanukkana. Gush Katifin rabbi Yigal Kaminetsky sanoi, että vaikka he vastustavat hallitusta, he silti uskovat, että valtion perustaminen oli suunnaton osoitus Jumalan hyvästä tahdosta.
Ennen kuuden päivän ja Jom Kippur sotaa Israelin Päärabbinaatti kehotti rukoilemaan Hallel-rukouksen ilman siunausta, mutta 1974 sotien hämmästyttävien voittojen jälkeen ja yli kolmen miljoonan juutalaisen asuessa Israelissa, Päärabbinaatti ashkenazi-päärabbi Shlomo Gorenin johdolla päätti sisällyttää siunauksen Hallel-rukouksen lukemisen yhteyteen. Päärabbinaatin aikaisempaan kantaan vaikutti haredi-rabbien näkemys, että niin kauan, kuin valtiota johti maallistunut hallitus eikä valtaosa kansasta ollut uskonnollinen, siunausta ei lueta Hallel-rukouksen yhteydessä. Kiistaa käytiin myös sopivasta päivästä.
TULKOON HELVETTI TAI SYVÄ VESI, ME TUEMME ISRAELIA
USA:n Evankelisten Kansallisjärjestön presidentti Ted Haggard toisti nämä sanat (come hell or high water), joita presidentti Bush käytti tavatessaan evankelisten johtajia ennen marraskuun vaaleja, pääministeri Sharonin ja kahdeksan USA:n johtavan evankelisen järjestön johtohahmojen kokouksessa tiistaina.
Jerusalem Post otsikoi asiasta kertovan uutisen 11.05.05 ”Sharon tietämättään tapaa huomattavan ”juutalaisen Jeesukselle” (Sharon ”unwittingly” meets prominent ”Jew for Jesus”). Jpost tarkoitti tällä ”huomattavalla juutalaisella” Pat Robertsonin perustaman Amerikan lain ja oikeuden keskuksen johtajaa
nimeltä Jay Sekulow, jolla on läheinen yhteys Bushin kanssa ja joka on yksi kolmesta strategista, jotka Valkoisen Talon toimeksiannosta auttoivat sitä saamaan senaatin vahvistuksen kolmelle kiistanalaiselle oikeusistuimen ehdokkaalleen. Sekulow juontaa päivittäistä radio-showta, joka esitetään 550 asemalla.
Evankelisten ryhmään kuului maailman suurimman kristillisen TV-verkon Trinity Broadcasting Network perustaja ja presidentti Paul Crouch; Christian Broadcasting Network presidentti ja pääjohtaja Michael Little; ja Evankelisten Kansallisjärjestön presidentti Ted Haggard.
Sekulow kirjoitti artikkelin, joka julkaistiin tammikuussa ”Jews for Jesus” websivulla, otsikolla ”Miten juutalainen lakimies Brooklynista alkoi uskoa Jeesukseen”. Hän kertoo siinä omista ratkaisuistaan.
Pääministeri Sharon oli haluton tapaamaan evankelisten kristittyjen johtoryhmää, koska nämä ryhmät kritisoivat hänen evakuointisuunnitelmaansa Crawfordin kokouksen aikana viime kuussa, mutta hänen kansliansa virkailijat taivuttivat hänet vakuuttaen ryhmän edustavan suurta vaikutusvaltaa USA:ssa.
Haggard otti esille Presbyteerikirkon päätöksen boikotoida Israelia, ja esitti evankelisten aloittavan kampanjan Presbyteerikirkon boikottia vastaan, koska ”se on Jumalan tahdon vastainen”. Evankelisten tarkoituksena on markkinoida Israelia valtavalle evankelisten yhteisölle ulkomailla. ”Evankeliset turistit vierailivat Israelissa nykyisen väkivallan aikana kuten myös Persianlahden sodan aikana Scud-ohjusten runnellessa maata”. Ryhmän jäsenet ehdottivat erikoisrahaston perustamista, joka antaisi humanitaarista apua lääketieteen, maanviljelyksen ja opetuksen aloilla, esimerkiksi Ukrainassa. Evankeliset hoitaisivat rahoituksen ja israelilaiset osaamisen, he kaavailivat.
Sharon totesi lopuksi: ”Jatkakaa rukousta, se näyttää auttavan.” (JP 13.05.05)
EVAKUOINTIASIAA
Sisäministeriön kansallinen rakennus- ja suunnittelukomissio antoi luvan tiistaina suunnittelun aloittamiseksi Nitzanimin rakentamiseksi pakkosiirrettyjä Gazan juutalaisia varten ehdolla, että tarpeeksi allekirjoittajia löytyy kahden kuukauden sisällä. Tarvittava määrä lienee muutamia satoja. Päätös alueen suunnittelun aloittamiseksi syntyi äänin 22-3. Päätöksen mukaan rannan läheisyydessä olevat luonnonoloiset hiekkadyynit säilytetään ja sille annetaan luonnonsuojelun asema.
Matalien omakotitalojen rakentaminen Ashdodin kaupungin alueelle on joittenkin mielestä maa-alueen haaskausta. Komission päätös herätti kovaa arvostelua luonnonsuojelijain taholta.
Talousvaliokunta sai lopulta tarvittavan yhden äänen enemmistön tiistaina evakuoinnin rahoittamiseksi. Tarvittavan äänen antoi Arafatin entinen neuvonantaja Ahmed Tibi, joka tuli paikalle Barakein ilmoitettua, ettei hän voi äänestää esityksen puolesta. Likudin Ayoub Kara, joka on druusi ja vastustaa evakuointia, vinoili äänestyksen jälkeen: ”Mikä häpeä, kansa ei sulje suutaan valiokunnalta, se tulee tuomitsemaan sen. Arafatin neuvonantaja istuu täällä ja sanelee, mitä meidän tulee tehdä”, hän huusi tuohtuneena. Laborin kansanedustaja Yael Tamir syytti Karaa vähäiseksi, pateettiseksi rasistiksi.
Valiokunta myönsi varoja 139 miljoonaa NIS, josta 66.3 miljoonaa menee erikoisvarusteisten parakkien ostamiseen sekä perustustöitä varten Merkaz Shapirassa ja Nitzanissa; 45.8 miljoonaa NIS kehitystöihin kaupungeissa, joihin Gush Katifin karkotettuja sijoitetaan, sekä 27 miljoonaa NIS tilapäisten asuntoalueiden infrastruktuurin rakentamiseksi.
Opetusministeriö on luvannut lisärahoitusta Gush Katifin koululasten kesäohjelmia varten. Tarkoituksena on vahvistaa ja valmentaa lapsia elokuun pakkosiirtoa varten myös psykologisten keskustelujen avulla.
OPETUSMINISTERIÖ IRTISANOI 4 500 OPETTAJAA
Opettajat ovat pitäneet useita mielenosoituksia päätöksen johdosta. Irtisanotut opettajat ovat niitä, joilla on osapäiväinen opetus tai joiden opetusaiheet eivät välttämättä tue varsinaista opetusohjelmaa. Kiista syntyi opettajien hylättyä ministeriön laatiman uudistussuunnitelman ja talousministeriön pidätettyä 700 miljoonan NIS palauttamisen opetusministeriölle ehtona suunnitelman hyväksymiseksi. (JP 10.05.05)
POLIISI SULKI ITÄ JERUSALEMIN ÄÄNESTYSTOIMISTOJA
Oslon sopimusten mukaan palestiinalaiset eivät saa harjoittaa poliittista toimintaa Itä Jerusalemin alueella. Jerusalemin poliisi tunkeutui tiistaina kahteen Palestiinan Vaalikomission toimistoon Wadi Josissa ja Silwanissa. Poliisi takavarikoi rekisteröintikaavakkeita ja muuta materiaalia kesän PA:n parlamenttivaaleja varten. Kolme virkailijaa pidätettiin kuulusteluja varten, kertoi Shmuel Ben-Rubi Jerusalemin poliisista.
ET VOI NOIN VAIN TOIMITTAA PUTINIA HELVETTIIN
Venäläissyntyinen, Israelin kansalainen, miljonääri Moshe Kantor, joka äskettäin liittyi Venäjän Israel-delegaatioon, puuttui Israelissa esiintyneeseen Putinin arvosteluun. ”Jos kuvittelet voivasi lähettää jonkun poliitikon helvettiin, olet väärässä”, Kantor varoittaa. Hän vakuuttaa, että työyhteys Putinin kanssa on hyödyllisempi kuin pitää häntä vihollisena. Venäläiset juutalaiset Israelissa ja muualla ovat liittyneet Putinin arvostelijoihin, koska hän myy ohjuksia Syyrialle ja atomitietoutta ja –laitteita Iranille, rankaisee vahvasti juutalaisperäistä Yukos-öljy-yhtiötä, purkaa demokraattisia uudistuksia sekä sallii tai peräti rohkaisee anti-semitismiä Venäjällä. Kantor muistuttaa, että Venäjällä asuu 400 000 juutalaista mutta 15 miljoonaa muslimia. Hän sanoo, että on vaarallista pyrkiä saamaan juutalaista presidenttiä Venäjälle tai kuormittaa nykyistä liiallisilla vaatimuksilla. Putin vieraili Israelissa presidentti Katsavin kutsusta. Vierailu oli Kantorin mielestä hyvin rutiininomainen, tavallaan symbolinen, ei välttämättä käytännöllinen läpimurto.
Israelia on varoitettu luottamasta Putiiniin. Hänellä on aina ”ketun häntä kainalossa, jota hän pitää oikean kätensä alla. Kävellessään Putin heiluttaa vain vasenta kättään, ei koskaan oikeaa”. (JP 11.05.05)
IAF HALUAA PITÄÄ SILMÄLLÄ IRANIN VALLANKUMOUSARMEIJAA
Israelin Ilmavoimat IAF haluaa jatkaa ylilentojaan Libanonissa voidakseen tarkkailla Iranin sotilaitten toimia niiden täyttäessä Syyrian joukkojen jättämän tyhjiön Libanonin eteläosassa toimittaen sinne rahaa, aseita ja ohjeita Hizbullahia varten. Sillä on 13 000 ohjusta suunnattuina Israelia kohti. (JP 11.05.05)
TILASTOTIETOJA
Israelin väkiluku on nyt 6.9 miljoonaa,
Juutalaisia siitä on 5.260 000, eli 76 % Tilastoviraston antaman itsenäisyyspäivän julistuksen mukaan
Arabeja on 1.350 000, eli 20 % kokonaisväestöstä.
Maahanmuuttajia, joita ei lasketa juutalaisiksi, on 250 000.
Maan väkiluku on kasvanut 850 % sen perustamisesta lähtien, jolloin maassa oli 806 000 asukasta.
Suurissa kaupungeissa ( Jerusalem, Tel Aviv, Haifa, Rishon Legion, joiden väkiluku on yli 100 000) asuu 1.562 000 asukasta (25 %).
Jerusalemin väkiluku on vähän yli 700 000, vuonna 1948 se oli 84 000.
Rishon Legion 217 500, vuonna 1948 se oli 11 100.
Tel Avivin väkiluku n. 350 000.
Alle 2 % asuu kibbutseissa, maan itsenäistyessä 6 %.
Muualla syntyneitä juutalaisia ja arabeja oli 1.930 000, eniten entisen NL:n alueelta.
Neuvostoliiton alueella syntyneitä 950 000, Marokossa syntyneitä oli 157 000; Romaniassa 110 00; Pohjois- Amerikassa 77 000. Etiopiassa syntyneitä oli 70 000.
Vuoden aikana syntyi 149 000 vauvaa.
(Viinilasi asetetaan takaisin pöydälle ja matsa otetaan esille.)
"Halleluja ! Ylistäkää, te Herran palvelijat, ylistäkää Herran nimeä. Siunattu olkoon herran nimi nyt ja iankaikkisesti. Auringon noususta sen laskuun saakka olkoon Herran nimi ylistetty. Herran on korkea yli kaikkien pakanakansain, yli taivasten kohoaa hänen kunniansa.
Kuka on niinkuin Herra, meidän Jumalamme, joka korkealla asuu ja katsoo syvälle - taivaassa ja maassa ? Hän, joka tomusta nostaa alhaisen, korottaa loasta köyhän asettaaksensa hänen ruhtinasten rinnalle, hänen kansansa ruhtinasten rinnalle, joka antaa hedelmättömän asua kodissa iloisten lasten äitinä! Halleluja!" (Ps. 113).
"Kun Israel lähti Egyptistä; Jaakobin suku vieraskielisestä kansasta, silloin Juuda tuli Hänen pyhäkökseen, Israel hänen valtakunnaksensa. Sen näki meri ja pakeni, Jordan kääntyi takaisin. Vuoret hyppivät niinkuin oinaat, kukkulat niinkuin lammasten karitsat.
Mikä sinun on, meri, kun pakenet, mikä sinun, Jordan, kun käännyt takaisin ? Te vuoret, miksi hypitte kuin oinaat, te kukkulat, kuin lammasten karitsat ? Vapise, maa, Herran kasvojen edessä, Jaakobin Jumalan kasvojen edessä, joka muuttaa kallion vesilammikoiksi, kovan kiven vesilähteiksi" (Ps. 114).
(Peitetään matsa ja kohotetaan viinilasia)
Kiitetty olkoon Herra, meidän Jumalamme, maailman kuningas, joka antoi israelilaisille vapauden vapauttaessaan Israelin esi-isät Egyptistä ja meidät, uuden liiton uskovat, synnin orjuudesta, kalliilla sovintoverellään ja suo meidän tänä iltana syödä matsaa ja maroria.
Baruch ata Adonai, Eloheinu, melleck ha'olam, bore pri ha'gafen.
Kiitetty olet sinä Herra, meidän Jumalamme, maailman kuningas, joka olet luonut viinipuun hedelmän.
(Kallistutaan vasemmalle ja juodaan toinen viinimalja.)
PROTESTOIJAT TUKKIVAT 40 TÄRKEINTÄ RISTEYSTÄ
Sharonin Gazan suunnitelman vastustajat tukkivat eilen maanantaina nelisenkymmentä tärkeää liikenne-risteystä ja maantietä eri puolilla maata operaatiossa, jota sen järjestäjät kutsuvat ”protestiaseen testiksi”, käyttäen sotilastermiä, hepreaksi Nisui Keilim, uuden aseen testaamiseksi ennen sotaa.
Poliisi oli tietoinen operaatiosta, jota ohjaa järjestö nimeltä Bayit Leumi (Kansallinen Koti), ja oli varautunut siihen, mutta se yllättyi protestoijien kyvystä kiertää poliisin estämisyritykset. Operaatioon kuului autonrenkaitten polttamista valtateillä ja istuvia ihmismuureja vilkkaissa risteyksissä. Protestit aiheuttivat pitkiä autojonoja ja tunteet kiihtyivät autoilijoiden esittäessä omia protestejaan kaduilla istuville.
Poliisi pidätti kolmisensataa ihmistä, lisäksi 52 pidätettiin kuulusteluja varten. Mielenosoitukset alkoivat Jerusalemissa tarkoin ohjelman mukaan klo 17.00, vaikka poliisi oli aloittanut tehostetun valvonnan ja autonrenkaitten etsinnän jo aamupäivällä. Renkaita löydettiin teitten varsilta 550. Mielenosoittajilla oli iskulausekylttejä, joissa todettiin mm.: ”Juutalainen ei karkota juutalaista”; ”Hyvä autoilija, tämä tie on tukittu niin kauan kuin Gush Katif on tukossa”. Mielenosoittajien tukena oli lukuisia ihmisiä katujen varsilla, jotka huutelivat evakuointia vastustavia ivahuutoja ja pilkkasivat poliisia.
Mielenosoittajien johtajat ovat valmentaneet kannattajiaan valmistautumaan pidätyksiin ja mahdollisiin vankilatuomioihin. Yksi heistä, Baruch Marzel, kertoi maanantaina, että poliisi on häviämässä ottelun oikeistolaisia mielenosoittajia vastaan, ja että hallituksella on enää kaksi vaihtoehtoa: Uudet vaalit tai aloittaa mielenosoittajien tulittaminen; eikä se aika ole enää kaukana, Marzel ennakoi.
Aikaisemmin poliisi oli pidättänyt yhdeksän nuorta, joiden väitettiin suunnittelevan levottomuuksia Temppeli-vuorella, ja kolmen heistä väitettiin suunnitelleen ohjusiskua vuorella sijaitsevia moskeijoita vastaan. Poliisi joutui päästämään heidät vapaaksi oikeuskanslerin todettua, ettei poliisilla ole todisteita, että he olisivat tehneet mitään rikosta, ja toiseksi he sanoivat luopuneensa ajatuksesta jo ennen pidätystä. On luultavaa, että koko suunnitelman taustalla oli poliisin provokaattori, vaikka poliisi lupasi lopettaa sellaisen toiminnan.
450 PERHETTÄ VALMIS MUUTTAMAAN GUSH KATIFISTA NITZANIMIIN
Jerusalem Postin tämän aamun otsikko kertoo näin, mutta toiset lähteet väittävät uutista tekaistuksi, ja että korkeintaan satakunta perhettä ehkä ”neuvottelee asiasta”. JPost kertoo, että hankkeen takana on ryhmä nimeltä ”Agricultural Forum”, Maatalousfoorumi, joka on vuokrannut yhden huoneen toimiston ja saanut varoja palkata sihteeri ja toimitsija, jota vielä etsitään. Sitä tukee seitsemän Gush Katifin kahdestatoista maatalous-yrityksestä. Yksi foorumin puuhamiehistä kertoi, että 430 perhettä on allekirjoittanut yhden sivun sopimuksen, joka ei ole sitova, eikä sitä luovuteta viranomaisille. Gush Katifin asukkaat kertovat olevansa erittäin ristiriitaisessa tilanteessa. Toisaalta he ehdottomasti vastustavat pakkosiirtoa, mutta toisaalta heitä painaa huoli, mitä sen jälkeen, jos heidät kuitenkin karkotetaan kodeistaan. Poliisin turvautuessa vastustajien hajottamiseen soluttamiensa agenttien avulla, on luultavaa, että hallitus käyttää samoja keinoja Gazassa.
Armeijan edustajat vähättelevät evakuointia vastustavien sotilaitten ja upseerien lukumäärää. Heidän mielestään kyseessä on vain yksittäistapauksia. Eräs Golani Prikaatin upseeri erotettiin äskettäin hänen kieltäytyessään osallistumasta evakuointiin, mutta Prikaatia edustava upseeri kertoi upseerin eronneen oma-aloitteisesti, ja että hän oli ammattiupseeri.
Armeijan toimintaohjetta varten suoritetun tutkimuksen mukaan evakuointi voi epäonnistua ei vain siksi, että asukkaat vastustavat vaan siksi, että sotilaat kieltäytyvät massoittain tottelemasta upseeriensa käskyjä. Tutkimus suoritettiin suljetussa foorumissa 10 päivää sitten. Foorumiin osallistuivat yhteisesti Israelin Demokraattinen Instituutti ja IDF, ja se käsitteli rajoitettua sodankäyntiä.
PALESTIINALAISPOIKA LENNÄTETTIIN ITALIAAN MAKSANSIIRTOON
11-vuotias Yakoub Francis Matarweh, kotoisin Beit Sahurista, tuotiin hoitoon Hadassan sairaalaan Ein Karemissa, koska palestiinalaiset lääkärit eivät kyenneet toteamaan hänen sairautensa laatua.
Siellä todettiin, että poika tarvitsi pikaista maksan siirtoa. Poikaa ei voitu panna Israelin sairaaloiden leikkauslistalle, koska hän ei ole Israelin kansalainen, vaan hänet oli operoitava ulkomailla. Pojan perheellä ei ollut varaa matkaan, mutta hallituksen terveydenhoidon koordinoija Dalia Basa otti asian hoitoonsa. Hän otti yhteyttä Italian konsulaattiin, joka välittää EU:n varoja palestiinalaisille. Pojalle ja hänen vanhemmilleen saatiin ennätysvauhtia tarvittavat dokumentit ja Peresin rauhankeskus maksoi Matarwehin perheen kulut. Kolmen päivän kuluessa poika saatiin Italiaan ja neljän päivän kuluttua hänet leikattiin. Operaatioon osallistuivat Juudean ja Samarian siviilihallinto, Hadassan sairaala, Latinalainen Patriarkaatti, Italian konsulaatti Jerusalemissa ja Peres Peace Centre.
Vuonna 2004 siviilihallinto auttoi 920 palestiinalaislasta saamaan kiireistä sairaalahoitoa Israelissa.
JUUTALAISET OVAT KUIN SYÖPÄ JA VIRUS KUTEN AIDS
Nämä ”paljastukset” sisällytti sheikki Ibrahim Mudairis perjantain TV-saarnaansa. Hän myös toisti PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin tohtorinväitöskirjassaan esittämät ”paljastukset”, että juutalaiset ovat liioitelleet Hitlerin natsien murhaamien juutalaisten lukumäärän. ”Juutalaiset ovat syöpä, joka leviää kaikkialle maailmassa – juutalaiset ovat ihmiskuntaa vaivaava virus kuten AIDS – juutalaiset ovat syypäitä kaikkiin sotiin ja konflikteihin. Älä kysy mitä Saksa teki juutalaisille vaan kysy mitä juutalaiset tekivät Saksalle. Sionistisen liikkeen avulla juutalaiset kiihottivat useita maita aloittamaan taloussodan Saksaa vastaan ja boikotoivat sitä. Kyllähän saksalaiset tappoivat ja polttivat juutalaisia, mutta juutalaiset liioittelevat lukuja saadakseen propagandaetua ja sympatiaa”, sheikki saarnasi Palestiinan TV:ssä. Simon Wiesenthalkeskus
on vaatinut, että Abbas erottaa sheikki Mudairisin ennen kuin hän tapaa Bushin 26. päivä toukokuuta.
SOTILAAT AMPUIVAT PALESTIINALAISEN, JOKA YRITTI PUUKOTTAA HEITÄ
Sotilaat yrittivät pysäyttää palestiinalaisen Avnei Hefetzin tarkastuspisteessä Tulkarmista etelään maanantai-aamuna. Palestiinalainen ei välittänyt sotilaiden huudoista eikä varoituslaukauksista ilmaan, vaan hyökkäsi lähimmän sotilaan kimppuun yrittäen puukottaa tätä. Sotilaan keramiikkaliivi pelasti hänet haavoittumiselta, minkä jälkeen sotilaat ampuivat miehen kuoliaaksi.
Aboudissa Ramallahista luoteeseen sotilaat haavoittivat kahta palestiinalaista, jotka heittivät palopommeja heidän autoaan kohti. Miehet siirrettiin sairaalahoitoon Israeliin.
Sotilasasemia tulitettiin lähellä Neveh Dekalimia ja Rafia Yamissa Gazan alueella. Ei ihmisvahinkoja.
Maanantai-iltana sotilaita tulitettiin lähellä Azounia itään Kalkilysta, kukaan ei haavoittunut.
PALESTIINALAINEN HAAVOITTI TYTTÖYSTÄVÄÄNSÄ JA MURHASI TÄMÄN ÄIDIN
Tapaus sattui maanantaina Beershebassa. Palestiinalainen oli päässyt tiesulkujen läpi, ja tyttöystävä ja tämän äiti päästivät miehen sisään asuntoonsa. Miehellä on tämän juutalaistytön kanssa 3-kuukauden ikäinen tyttövauva. Mies vaati tytöltä oikeutta tavata tytärtään. Syntyneen sanaharkan päätteeksi mies otti pitkän keittiöveitsen, jolla hän haavoitti tyttöystäväänsä ja surmasi tämän äidin. Mies kaappasi tyttövauvan mukaansa, eikä häntä ole vielä tavoitettu poliisin etsinnöistä huolimatta. Tyttö ja hänen äitinsä valittivat aiemmin poliisille miehen väkivallasta, mutta poliisi kuulusteli miestä ja vapautti hänet ilman jatkotoimia.
HAMAS RAKENTAA KANSANARMEIJAANSA PA:N NENÄN EDESSÄ
Puolustusministeri Shaul Mofaz kertoi kabinetin istunnossa sunnuntaina, että Hamas on muotoutumassa ”toiseksi Palestiinan Auktoriteetiksi”, ja että se on rakentamassa omaa kansanarmeijaansa PA:n tieten, vaikka PA:n velvollisuutena on huolehtia turvallisuudesta PA:n alueilla. Hamas on lisäksi saamassa myös poliittista valtaa. Mofaz kertoi, että sinä hetkenä, jona ensimmäisen Kassam-raketti valmistuu Länsirannalla, eikä PA tee mitään asian eteen, IDF tulee toimimaan koordinoimatta toimiaan PA:n poliisin kanssa. Hän myös vahvisti, ettei IDF luovuta uusia kaupunkeja PA:n valvontaan, ennen kuin sen poliisi kerää laittomat aseet Israelin etsimiltä terroristeilta Jerikossa ja Tulkarmissa, kuten on sovittu.
Terrorismi on lisääntynyt dramaattisesti huhtikuun aikana. Viime kuukauden aikana Gazan alueelta kirjattiin 207 hengenvaarallista hyökkäystä, maaliskuussa 133 tapausta. Toukokuun lukuja ei ole vielä käytössä.
Libanonista ammuttiin itsenäisyyspäivänä kaksi Katjusha-rakettia Israeliin Shlomin alueelle ja myöhemmin 12 kranaattia Dov-vuorelle. IDF vastasi niihin tykistötulella ja helikopteri-iskuilla.
PALESTIINALAISASIOITA
Abbas puhui sunnuntaina tilaisuudessa, jolle palestiinalaiset ovat antaneet nimen ”nakba”, katastrofi, surrakseen Israelin itsenäisyysjulistusta 1948. Abbas kutsui Israelin itsenäisyyttä rikokseksi ja vaati oikeudenmukaista ratkaisua pakolaiskysymyksessä. Hän ei vaatinut heille täyttä paluuoikeutta entisiin koteihinsa, kuten mielenosoittajat tekivät pitkin palestiinalaisalueita. Jerusalemia hän kutsui miehitetyksi kaupungiksi. PA:n tiedotteen mukaan palestiinalaisia on 10 miljoonaa, heistä 3.7 miljoonaa Länsirannalla ja Gazan alueella, sekä 1.1 miljoonaa Israelissa. Loput asuvat muissa maissa.
Tunisissa asuna PLO:n toiminnanjohtaja Farouk Kaddoumi reagoi vihaisesti PLO:n hallituksen päätökseen nimetä Abbas Palestiinan valtion presidentiksi. Kaddoumin mukaan päätös on laiton, siitä voi päättää vain PLC:n täysistunto. PLC nimitti Arafatin Palestiinan presidentiksi vuonna 1988, Kaddoumin varapresidentiksi.
Palestiinalaiset journalistit syyttävät PA:n poliisia piittaamattomuudesta hyökkäyksiin heitä vastaan. Naamioidut miehet maalasivat lauantaina Wajih Abu Tharifahin auton vihreällä ja sinisellä maalilla hänen kotinsa edessä Tal al-Hawassa etelään Gazasta. Poliisi ei reagoinut siihen mitenkään. Tämä oli neljäs hyökkäys vuoden sisällä, joihin kuuluu murha, käsien katkomisia ja pahoinpitelyjä uhkausten lisäksi.
Useimmat palestiinalaiset pitävät evakuointia Gazan alueelta hyvänä rauhan edistämiseksi.
KANSAINVÄLINEN HOMOPARAATI SIIRTYY ENSI VUOTEEN
”Olemme tehneet tämän päätöksen huomioiden, että elokuussa tänä vuonna on odotettavissa kaikkein vaikein poliittinen ilmapiiri”, kertoi Jerusalemin homo- ja lesbo-keskuksen puheenjohtaja Noah Sattath, joka suunnitteli Jerusalem Pride 2005 tapahtumaa. He joutuivat peruuttamaan suuren tapahtuman monelta taholta tulevan painostuksen vuoksi. Gabrielkin lähetti oman vastustavan ja julkaistun kirjoituksensa JPostin yleisönosastoon, ehdottaen uudeksi nimeksi ”Jerusalem Shame 2005” (Jerusalemin Häpeä 2005).
Homokeskus järjestää kuitenkin pienemmän homoparaatin Jerusalemissa heinäkuun 30. päivänä 2005.
Paraatia vastustava painostus olisi osoitettava Jerusalemin kaupunginhallitukselle ja –valtuustolle, jotka voivat kieltää paraatin perustellen sen halventavan kaupungin uskonnollis-siveellistä luonnetta ja imagoa. Poliisi käsittelee lupahakemuksia vain niiden teknisiltä ja järjestykseen liittyviltä osiltaan.