Nyt monen vuoden jälkeen tunnen olevani samassa loukussa kuin silloin joskus..
En haluaisi poistua kotoani yksin mihinkään. Tunnen olevani loukussa näiden seinien sisällä. Luulen, että tässä pienessä (uudessa) kylässä kaikki tuntee kaikki. Näin ollen en saa tilattua itselleni aikaa tk:seen. Eikä tilannetta helpota, että suurin osa miehen sukulaisista on tässä paikallisessa tk:ssa töissä.
Mietin tietääkö joku saako propral nimistä lääkettä tilattua ulkomailta?
Tämä tuttu lääke viime kerrasta.
Tai jotain muuta jolla vastaava vaikutus.
Sosiaalisten tilanteiden pelko
7
303
Vastaukset
- Anonyymi
Ei tk-lääkärillä ole oikeutta kertoa asioistasi kenellekään, vaikka olisi oma miehesi. Myös henkilökunnalla ei ole oikeutta mennä kenenkään kertomuksiin, vaikka pääsisivätkin; lähtee työ alta heti. Mene rohkeasti lääkäriin, ja kysele vaikkapa escitalopramia ahdistukseen ja paniikkiin, ja propralia silloin tällöin otettavaksi jos paniikkiin liittyy fyysisiä oireita. Itselläni ainakin toimii.
- Anonyymi
Itse kokeilin propralia joskus 15 vuotta sitten, mutta en huomannut siitä muuta vaikutusta kuin että tuli hiki! Sen jälkeen en ole käyttänyt mitään lääkkeitä.
Melkein aina kun olen lähdössä jonnekin, esim. kauppaan niin kun olen valmis lähtemään ovesta ulos, istun 5 min tuolilla hiljaa ja silmät kiinni. Melkein joka kertaa tulee mieleen jotain mitä on unohtunut kauppalistalta, tai jotain muuta ideoita. Siten jaan vähemmän stressiä muihin ihmisiin. Jotkut on herkempiä. Nykyään on niin paljon ihmisiä, kaikki kiiruhtavat kaupassa. Se tarttuu. Mennään autopilotti päällä. Kaupan kassalla ollaan roolissa "ostaja" ja myyjä on roolissa "myyjä". On hyvä joskus rikkomaan näitä rooleja mihin menemme. - Anonyymi
Kiitä onneasi että edes kotona on hyvä olla. Jotkut ahdistuvat jopa vesihanasta tai jääkaapin huminasta, että pitää hommata korvatulpat.
- Anonyymi
voisin mennä kyllä pizzapaikkaan syömään jossa ihmisiä mutten tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa.
- Anonyymi
Jos todella haluaa jotain, niin halu voittaa pelon.
Älä keskity muihin, vaan keskity siihen mitä olet tekemässä.
Jos PÄÄTÄT että lähdet ulos jonain tiettynä aikana jotain tiettyä asiaa tekemään, niin sekin on hyvä keino ulos lähtemiseen. Päätät että kokeilet että lähdet vaikka käymään jossain luonnossa kävelyllä, riippumatta siitä miltä tuntuu tai mitä ajatuksia on päässä. Päätät ja sitten vain teet niin. Et oikeasti tiedä mitä ulkona on, tai mitä löydät sieltä. Tutki maailmaa uteliaisuudella ja tutki myös uteliaisuudella tunteita ja ajatuksia ja niiden poismenoa. Kaikkihan mikä nousee kokemukseen, myös lähtee kokemuksesta pois. Kaikella mitä on olemassa on kolme vaihetta, alkuvaihe, läsnäolovaihe ja poismenovaihe. Jos jotain on läsnä, niin se on jo menossa pois. Jos se on miellyttävää, et voi pitää sitä pysyvästi ja jos se on epämiellyttävää, et voi pitää sitä pysyvästi. Ja mikään ei jätä pysyvää jälkeä todelliseen sinuun, joka on havaitsija. Havaitsija pysyy aina havaitsijana.- Anonyymi
"Jos todella haluaa jotain, niin halu voittaa pelon"
No suoraan sanoen onpas hassu argumentti sinulta. No ei kai se mittään sillä suomi on demokraattinen maa jossa voi lausua mielipitteen mutta ei tuo sun mielipije ole kovin fiksu ollenkaan.
- Anonyymi
Yksityiselle lääkäriasemalle voi mennä minne tahansa Suomessa ja pyytää resepti propraaliin.
Myös julkisen puolen hoidon voi halutessaan muuttaa minne tahansa sairaalaan isompaan kaupunkiin.
Itsekkään en asioi omassa käpykylän lekurilla. Täytin kaavakkeen ja muutin hoitovastuun isompaan kaupunkiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,744282Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172748Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242507Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152432Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1102336Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112203Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992151Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6111957MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141945Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S241688