Eilen kävin yhdessä paikassa halusin mennä sinne vaikka olin todella väsynyt ja huonossa kunnossa. Tunsin olevani muille ihmisille näkymätön. Aivan kuin he eivät näkisi minua ollenkaan. Olen tottunut ihmisten käytökseen.
Vastaukset 10
- Anonyymi
Kukaan ei ole näkymätön. Menee minne vain, niin aina joku sinut/minut näkee.
Yksinäisyys voi johtua siitäkin, että ei ole rohkeutta ottaa kontaktia tuntemattomaan ihmiseen.
Mitä rohkeammin menee jossain juttelemaan vaikkei tunnekaan toista, niin ei tarvitse kauaa olla sillä hetkellä yksin ( yksinäisyys, tai tunne siitä, ei välttämättä katoa ).
Kukaanhan ei tuntisi ketään, ihmiset toisiaan, jos ei ole joskus tullut tilannetta, että alkaa puhua ventovieraan kanssa.- Anonyymi
Sitä tarkoitan että he eivät halua puhua kanssani.
- Anonyymi
Huomaa se että sinulla on itselläsi valtaa omalla käytöksellä vaikuttaa muiden elämään. Voit tehdä esimerkiksi jonkun hyvin iloiseksi kehaisemalla vaikka hiustyyliä tai kaunista hymyä.
Jos muut eivät suoranaisesti hauku tai tuijota vihaisesti, niin se kertoo että he hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet. Jos olisit joku avaruusolio, niin suhtautuminen olisi aivan toinen. Luultavasti olisivat "heinäseipäät ja soihdut kädessä" käymässä kimppuun!- Anonyymi
Tiedän kyllä että voisin sanoa jotain mutta kun se olen minä joka joudun aloittamaan puhumisen.
Tosin en ole koskaan tainnut näille ihmisille paljon puhua. Joillekkin jotain olen.
- Anonyymi
en koe ulkopuolisuutta niinkään mutta se on tuttua että ei saa sanotuksi sanaakaan ihmisseurassa kun muut puhuu. Mutta sitten odotas kun tilanne yhtäkkiä muuttuukin eli äitini aviomiehen sisko jolle puhun kuin papukaija niin sitten kävikin niin että se äitini aviomiehen sisko hommasi itsellensä mieskaverin niin silloin en enää puhunutkaan sille äitini aviomiehen siskolle niin se ihmetteli käytökseni muuttumista johon mun piti selittää "no mä jännitän sen miehesi seurassa etten uskalla puhua sille mitään" . Että tällainen kompleksinen on mun luonne että joillekin en saa sanottua sanaakaan ja sitten joillekin puhua kuin papukaija. Se tunne on kamala iskee paha masennus kun ei saa sanotuksi sanaakaan.
- Anonyymi
Lopeta se ja ole oma itsesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta se ja ole oma itsesi.
Helppo sanoa sinun mutta kiitos kannustuksesta.
- Anonyymi
Tuttua tuo puhuminen , sen kerran kun saa puhua niin ei melkein ehdi henkeä vetämään välillä.kyllä se niin on että ihmisiä ei ole luotu olemaan yksin, mutta toisaalta mitä vanhemmaksi tulee,niin sitä vaikeammaksi menee tehdä tuttavuutta uusien ihmisten kanssa .
Yksinäisyys repii ihmisiä kunnolla, ja mitä kauemmin on yksin niin sitä ulommaksi muuttuu vaikka miten puhelias luonne on. .
Ei sitä oikein oman peilikuvansakkaan kanssa voi jutella. - Anonyymi
Minullakin ongelmaa, että välillä ei saa sanotuksi paljon mitään. Ja vaikea sitten katkaista hiljaisuutta kun se on jo pitkittynyt
Oisinpa. pelkään joutuvani kiusatuksii taas, mutta on se parempi kuin halvetuksi ja pilkatuksi tuleminen ignooraminen ja selän takana paskaa puhuminen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1531986
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3381424Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.176994Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.278730- 33621
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12621- 262619
- 191573
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20522- 42502