Miksi siivousalalla on huono työilmapiiri?

Minua kiinnostaisi tietää.
151318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Naisvaltainen ala.. ei pidetä toisten puolia, jokainen tuijottaa omaa napaa.. Juoruaminen on kivaa.. Esimiehet ei arvosta työntekijöitään, kaikki on aina siivoojan syytä... Siinäpä muutama syy.

1Äänestä

Siivous on sekä kellon,että kohtelun kanssa hankalaa usein.
Se on työtä,joka ei kohteessa tuota,vaan on kuluerä.
Siivoustyössä kuirmittuy,myös psyykkisesti.
Mikäpä siinä muu kärsisi kuin ilmapiiri,kun palkkakaan ei ole valtava.
Itselläni on käynyt säkä. Kohteessa olen ihminen,minulle sanotaan nimeltä huomenet! Ja toki koitan olla ihminen itsekin muille.
Kiire on välillä mutta hiukan voi eri päivinä vekslata,mikä on tärkeintä. Kunhan kohde pysyy kuosissa,ettei sotku ala pesää tehdä ja kahvia saavat ja kaikkea mitä tarttee löytävät esim vessapaperia kädellä kopasten.
Ei se sen kummempaa ole
Ja jos itse kiukkuaa,nitä metsä vastaa?
En kuulemma huuda,ja nauran vain.

Äänestä

Nykyisin on kohteet laskettu aivan liian tiukille, ja uudet tekijät eivät viihdy, koska saa koko ajan juosta, ja laadukkaasti pitäisi ehtiä työnsä tekemään. Eräskin kohde kerran viikossa siivous, ja aikaa annettu liikaa,bkun itse teen 15m. Enkä 45min. Kohde ajat on repäisty näkemättä paikkaa, mutta olen hyödyntänyt ajan toiseen kohteeseen, jossa tiedän että joka päivä on kova työmaa.

Äänestä

Vähän koulutusta, töihin otetaan aivan kuka tahansa, kieltäkin osaamaton. Vaikka työnhakuilmoituksissa liirum laarum. Riittää kun taloon tullessa ei kovasti ole päihteiden vaikutuksen alainen ja vähän reagoi mitä sanotaan. Jatkossa ei sitten niin väliä.

Äänestä
  • Nimenomaan

    Äänestä

aika lailla yksiksensähän siinä työtä tehdään koko päivä tai sitten ilta/yö aikaan. Korkeintansa kohteessa toinen siivooja. Lähimpänä työkaverina siivouskärry tai siivouskone.
Työilmapiiri on silloin tasan tarkaan minkä itsensä kanssa itsellensä luo.
Jos on vakiokohde niin varmaan jonkinlainen ihmissuhde ja kontaktia syntyy talon oman väen ( esim toimisto, kauppa, vartijat jne) kanssa. Siivous on ns. avustava työ joka ei liity kohteen työläisten työhön mitenkään,
Jos työilmapiirillä tarkoittaa suhdetta siivousfirman pomoon ja omaan siivousesimieheen niin sillä puolellahan ne hasteet enimmäksensä ovat.
Joskus voi mennä välit poikki oman siivouskoneen ja siivouskärryn kanssa.
Sitä tiuskii koneellensa tai pitää mykkäkoulua.

Äänestä
  • Eipä sevsiivouskone äyskimällä korjaannu. Kärrykään muuksi muutu.
    Ittellä on joskus koneen kanssa ollut hihna kulunut,tai harjat finaalissa,tai sähkövikaa.
    Kärry on liian korkea,ei voi säätää mitään mitenkään,joten suosiolla kipitän sankon kanssa.
    Ilmapiiri on meluisa,suojaintenkin kanssa.
    Liksan siitä sentään saa.

    Äänestä

Isot kilpailevat firmat eivät välitä siivoojista riittävästi, ja käytännössä työ on yhtä lentämistä edes taas. Pahimpia on iso kenttä vastuu, jossa on liian vähän palvelu ohjaajia, ja esimies ei ajoissa puutu henkilökunnan riittävyyteen. Kyllä esimies on velvollinen viemään asiaa eteenpäin ja tekemään jotain, jos kenttä porukka ajaa itsensä loppuun. Ongelma on työntekijöiden saaminen, ja alan mielenkiinto, kun ei kiinnosta ja lähdetään lätkimään.

Äänestä

Kaikista pahinta on stressaantunut palvelu ohjaaja, joka purkaa muihin aivan turhaan huonoa oloa, ja sen yhden päivän viikossa kun on hyvällä päällä, saa huokasta. Näistä kyllä hermojen mennessä esimies kuulee helpolla, mutta kaikki eivät uskalla sanoa, koska tietävät että aina joku asia ottaa päähän. Yleensä 60v on näitä yhteistyö haluttomia röökillä ravaavia.

Äänestä

Liian tiukaksi kilpailutetut urakat. Sama ongelma kaikissa palveluammateissa. Työntekijät nähdään vain kulueränä. Firmoille voitot on tärkein asia. Joskus isoimmat firmat irtisanoo tuottavaa porukkaa koska olettaa että uudet tulijat on vielä tuottavampia. Melko kuvottavaa touhua tuommoinen voitontavoittelu.

Äänestä

Ja ai että jos olet kipeänä.. Uhkaillaan varotuksilla ja miksi et ilmoittanut ajallaan jos olet kipeä jne jne. Sitten kukaan ei käy siivoamassa aluettasi sillä välin kun ’lorvit’ kotona.. Tulethan kuitenkin töihin taas takaisin saikun jälkeen joten samapa tuo jos itse siivoat..

Äänestä

Huonon ilmapiirin syitä:
Alalle ajautuu suurimmaksi osaksi aikoinaan huonosti koulussa pärjänneitä ihmisiä, joilla voi osalla olla ihan oikeasti itsehillinnässä ongelmia, mikä näkyy voimakkaana temperamenttina ja vihanhallinnan ongelmina. Tähän päälle oma tiukka taloustilanne, niin soppa on valmis. Mukuloita on tehty vähintään kahdelle eri isäehdokkaalle ja yh-arki on kuluttavaa. Töissä on mukava sitten kiukutella. Siivousalan johtajat ja firman omistajat tietävät, että siivousalalla työskenteleviä on helppo kyykyttää, koska siivoojat tappelevat keskenään, vaikka oikeasti siivoajien pitäisi toimia yhteistyössä ja pitää yhdessä omia puoliaan. Työ on raskasta ja palkka umpisurkea.

Äänestä
  • Tämä on myös ongelma kun kytätään työkavereitakin.. Normaalia naisvaltaisella alalla, valitettavasti. Siivoojien pitäisi pitää yhtä ja esim. lakkoilla jotta saataisiin parempi sopimus/liksa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tämä on myös ongelma kun kytätään työkavereitakin.. Normaalia naisvaltaisella alalla, valitettavasti. Siivoojien pitäisi pitää yhtä ja esim. lakkoilla jotta saataisiin parempi sopimus/liksa.

    Niinpä. Eräs ämmä kuvasi tuuratessaan vakkaritekijöiden kohteita ja esitti sitten pomolle et hän joutuu tekemään hirveästi töitä kun pitää aina tehdä toisten työt. Hankki ihmisiä vaikeuksiin,kun juoruili perättömiä pomolleenjs tää uskoi kaiken. Vaati isompaa palkkaa, kun on niin hyvä ja muut huonoja. Terveisiä vaan Jaanalle. Ei sinua kukaan kestä. Etkä ollut sen parempi kuin muut.

    Äänestä

Mun entisessä työpaikassa se johtu ainenkin huonoista esimiehistä. Ei mitää käytöstapoja ja kohteli työntekijöitä ku paskaa. Onneks pääsin pois. Kyseessä eräs sairaala.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu