Mä tahdon niin kovasti lapsen. Mä olen tällä hetkellä MLL:n lastenhoitaja, teen joka päivä hoitokeikkoja, jotkut MLL:lle jotkut yksityisille perheille.
Lapset on jatkuvasti elämässäni. Mä rakastan lapsia, oon rakastanut niin kauan kuin muistan. Päiväkodissakin mä halusin aina mennä pikkuvauvoja katsomaan niiden osastolle. Se oli sit aina mun palkkio jos söin kunnolla.
Kahdeksan vuotiaasta saakka olen hoidellut äidin mukana lapsia, joten kokemusta lapsista ja vauvoista on todella paljon.
8kk:ta sitten sain tietää että ystäväni on raskaana, olin todella pettynyt ja masentunut. "Miksi hän on raskaana kun ei tahdo vauvaa?" "Miksi hän miksen minä?" He eivät käyttäneet ehkäisyä, heille abortti oli ehkäisykeino. Ystävälläni ei ollut edes kipuja, heti abortin jälkeen hän oli jalkeilla, ei tiputtanut koko aikana kyyneltäkään. Kuinka se voi olla jollekin niin yhden tekevää? Maailmassa on ihmisiä jotka eivät koskaan saa lapsia.
Toissa päivänä sain tietää että paras ystäväni on raskaana. Hän on innoissaan. Tämä on hänen unelmansa. Mutta nyt pelko poikaystävän vanhempien reaktiosta ajaa hänet aborttiin. He ovat uskovaisia. Hän joutuu tekemään abortin jos haluaa seurustella.
Mä olen 17-vuotias, ihan kohta 18. Ja uskon olevani juuri nyt parhaassa elämän tilanteessa kasvattamaan lapsen. Olen aikuislukiossa, opinnot jatkuisivat normaaliin tapaan ja kun lapsi syntyisi suorittaisin vaikka yhden kurssin jaksossa tai jotain. Koulullamme järjestetään lastenhoitoapua, lapsen saa ottaa tunnillekin.
En halua lasta lukion jälkeen, koska silloin haen poliisikouluun ja se koulutuskin vie oman aikansa ja sitten pitäisi mennä työelämään, välivuosi opiskeluiden ja töiden välillä on aina huono homma.
Nyt olisi juuri se hetki.
Mutta, jos kihlattuni jatkaa samalla pelkuri linjalla kuin nyt musta tulee äiti vasta joskus 23->. Mä haluan poliisikouluun, en halua olla 30 kun alan opiskella poliisiksi!
Poikaystäväni pelkää vanhempiensa reaktiota, mä en ole ollut koskaan heille mikään suosikki. Mä olen erilaisten syiden takia ollut paljon heidän jaloissaan ja kun tapasin kihlattuni olin tosi nuori ja aika vilkas. Ja se on jäänyt heille mieleen eivätkä he ymmärrä että minkäkin joskus aikuistun.
Lapset on jatkuvasti elämässäni. Mä rakastan lapsia, oon rakastanut niin kauan kuin muistan. Päiväkodissakin mä halusin aina mennä pikkuvauvoja katsomaan niiden osastolle. Se oli sit aina mun palkkio jos söin kunnolla.
Kahdeksan vuotiaasta saakka olen hoidellut äidin mukana lapsia, joten kokemusta lapsista ja vauvoista on todella paljon.
8kk:ta sitten sain tietää että ystäväni on raskaana, olin todella pettynyt ja masentunut. "Miksi hän on raskaana kun ei tahdo vauvaa?" "Miksi hän miksen minä?" He eivät käyttäneet ehkäisyä, heille abortti oli ehkäisykeino. Ystävälläni ei ollut edes kipuja, heti abortin jälkeen hän oli jalkeilla, ei tiputtanut koko aikana kyyneltäkään. Kuinka se voi olla jollekin niin yhden tekevää? Maailmassa on ihmisiä jotka eivät koskaan saa lapsia.
Toissa päivänä sain tietää että paras ystäväni on raskaana. Hän on innoissaan. Tämä on hänen unelmansa. Mutta nyt pelko poikaystävän vanhempien reaktiosta ajaa hänet aborttiin. He ovat uskovaisia. Hän joutuu tekemään abortin jos haluaa seurustella.
Mä olen 17-vuotias, ihan kohta 18. Ja uskon olevani juuri nyt parhaassa elämän tilanteessa kasvattamaan lapsen. Olen aikuislukiossa, opinnot jatkuisivat normaaliin tapaan ja kun lapsi syntyisi suorittaisin vaikka yhden kurssin jaksossa tai jotain. Koulullamme järjestetään lastenhoitoapua, lapsen saa ottaa tunnillekin.
En halua lasta lukion jälkeen, koska silloin haen poliisikouluun ja se koulutuskin vie oman aikansa ja sitten pitäisi mennä työelämään, välivuosi opiskeluiden ja töiden välillä on aina huono homma.
Nyt olisi juuri se hetki.
Mutta, jos kihlattuni jatkaa samalla pelkuri linjalla kuin nyt musta tulee äiti vasta joskus 23->. Mä haluan poliisikouluun, en halua olla 30 kun alan opiskella poliisiksi!
Poikaystäväni pelkää vanhempiensa reaktiota, mä en ole ollut koskaan heille mikään suosikki. Mä olen erilaisten syiden takia ollut paljon heidän jaloissaan ja kun tapasin kihlattuni olin tosi nuori ja aika vilkas. Ja se on jäänyt heille mieleen eivätkä he ymmärrä että minkäkin joskus aikuistun.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensinnäkin olet reippaan tuntuinen nuorinainen jolla on tavoitteita, ehdotan kuitenkin, että käyt koulut ensin loppuun ja sen jälkeen aloitat vasta perheen perustamisen. Poliisikoulu kestää n. 2,5v joten jos vuoden kahden päästä aloitat ko. koulun, olet edelleen tosi nuori kun valmistut.
Itse valmistuin juuri eräästä koulusta ja nyt elämä hymyilee. Kotona on avovaimo sekä vuoden ikäinen tyttö. Ei ollut kuitenkaan kovin kivaa ollu monen sadan kilometrin päässä koulussa kun perhe oli kotona. Viikonloppuisin sitten kävin katsomassa meidän ihmettämme kotona.
Näin jälkeen päin ajatellen olisi lapsi voinut hyvin syntyä vuoden myöhemminkin, silloin olisin saanut hoidettua koulun ja olisimme voineet valmistautua paremmin pienokaisen tuloon, tietysti myös taloudellinen puoli olisi ollut heti alusta asti parempi.
olen henkka kanssasi samaaa mieltä..
ja sinulle tyttönen, ajattele lapsen parasta, taloudellista tilanneta, sitä että jos nyt tekisit, olisi hän silti sun huolehdittavana poliisikoulunkin aikana.
tietenkin ihan miltä tuntuu, mutta 25v ei ole liian vanha idiksi, vaan nuoriin lasketaan edellee..
jatkoon sinulle toivon hyvää vain, päätit sitten mitä tahansa.ja muista poikaystäväsi mielipide on tärkeä, sitä ei saa sivuuttaa, sillä hänestähän se isä tulee...=)
Hei!
Oon itsekin kärsinyt kovasta vauvakuumeesta monta vuotta :) mutta joskus pitää vaan odottaa, vaikka se vaikealta tuntuiskin.
Siis tosiaan jos (KUN) pääset poliisikouluun, ei varmaan ainakaan paranna sun opiskeluintoa jos sulla on pieni lapsi kotona. Ja joudut tekee synnytyksen jälkeen aika paljon töitä, että pääset pääsykoekuntoon fyysisesti. Kaikki kenttäharjoittelut ynnä muut... mihin laitat lapsen? Hoitaako lapsen isä, jos ei ole nytkään varma, haluaako isäksi? Pärjäätkö poliisikoulussa pienen lapsen yksinhuoltajana?
Tosiaan suosittelen että PUHUTTE asiasta PALJON kihlattusi kanssa. Aika kuluu nopeasti ja suunnitelmat muuttuu, mutta älkää nyt ainakaan heti alkako tuohon epävarmaan tilanteeseen lasta pukata ;) Naisen hedelmällisin ikä on 24 vee ja silloinkin on vielä NUORI äiti. Malttia!
Sinullahan on vielä elämättä omakin lapsuus ja nuoruus. Kyllä varmasti kerkeät tehdä lapset myöhemmin. Ota nyt järki käteen!
Onneksi sinulla näyttää olevan järkevämpi poika-
ystävä. Ei 18 ikäinen vielä ole perheen perustamisiässä. Nauti tyttö nauti!
Olen monta tapausta nähnyt, jossa tehdään lapsen liian aikaisin ja sitten myöhemmin tulee menokausi ja unohdetaan ne lapset. Ymmärrätkö, että olet lapsissa kiinni seuraavat 20 vuotta?
On laitettava lapsen tarpeet omien edelle?
itse olen 16 ja poikaystäväni 18. olen nyt raskaana, lapsi ei ollut suunniteltu, mutta tervetullut kuitenkin.
me molemmat tiedämme miten rankkaa lastenhoito on ("kauhutarinoita" siitä miten kamalaa se voi nuorille ihmisille olla on kyllä tarpeeksi kuultu. ei se aina varmaan herkkua aikuisellekkaan ole esim. heräillä monta kertaa öisin lasta hoitamaan..)
Olemme ottaneet monista asioista selvää ja olemme tulleet siihen tulokseen, että voimme hoitaa lastamme. tukea löytyy tulevilta isovanhemmilta ja ystäviltä (jotka tietävät että heidän kanssaan vietettävä aika vähenee lapsen synnyttyä.)ja tutuilta ja muilta sukulaisilta. kukaan ei ole seppä syntyessään ja vanhemmiksi kasvetaan eikä kouluttauduta.
toki luemme lastenhoitoon ja kavatukseen liittyviä asioita ja otamme muiden vanhempien neuvoja vastaan ja kuuntelemme kokemuksia nyt kun odotamme lapsemme syntymään.
Poikaystävä taitaa päästä näin aluksi hiukan helpolla, menee armeijaan melkein heti kun lapsi syntyy(armeijassakin on kyllä rankkaa mutta silti) kyllä tiedän hänhän voi lähte koska haluaa, mutta kuitenkin joutuu myös itse lapsesta gulehtimaan, vaikka ei yhdessä oltaisikaan.
en pelkää hoitaa lasta yksin, moni muu on kokenut saman. mukavaahan se olisi yhdessä lasta hoitaa. selviän varmasti vaikka vaikeaa ja rankkaa tulee olemaankin. molemmilla meistä (jopa minulla) on vakituinen työpaikka (tein kouluaikana töitä aina kun mahdollista ja kun koulua en käy teen töitä säännöllisesti 5 päivää viikossa)
Armeijasta saamme tukea armeijan ajan, muuten yritämme pärjätä mahdollisimman omillamme. joitain tukia tietenkin saamme.
opiskelun aloitan rakastamallani alalla kun lapsi on tarpeeksi vanha päivähoitoon ja saan opiskelupaikan. tiedän että opiskelu lapsen kanssa tulee olemaan rankkaa, mutta selviän varmasti, koska ala on sen verran tuttu ja kiinnostava, eikä edes kovin vaikea ainakaan omasta mielestäni ettenkö selviäisi.
tulomme eivät ehkä ole huippua, mutta meidän tulomäärillämme elää isompiakin perheitä aika onnellisesti. raha ei takaa kaikkea, mutta sitäkin on oltava sen verran että varmasti pärjää.
Tiedän että suunnitelmamme voivat mennä palasiksi, mutta uskon että kukaan vanhempi silti lastaan katuu. jokainen äiti ja isä varmasti rakastaa omaa lastaan, vaikka olisikin kokenut pilaavansa nuoruutensa lapsensa takia. tuttuni ei ainakaan ole kokenut näin, mummoni kylläkin. kumpikaan ei katunut lastaan.
eikö se olisi helpompaa tehdä lapsi justiinsa sen poliisi koulun jälkeen... sillon ei olisi välttämättä niin vaikea käydä koulua. katsos lapsi vie paljon vapaa aikaasi, vaikka koulussa kävisitkin.. olen itse siinä tilassa että saan lapsen joulu-tammikuussa ja olen sitä mieltä, että koulu on helpompi käydä loppuun ja keskittyä siihen kun ei ole vielä lasta tehnyt. en halua pahoittaa mieltäsi, mutta tämä on oma näkökantani. paitsi jos olet erityisen hyvä koulussa, koulu ja lapsi tuskin ovat yhdistettynä sinulle mahdoton :) onnea sinulle