Olen jo hiukan ikääntyneempi ja tarvitsen apuvoimaa moniin askareisiin.
Bongasin ilmoituksen jossa liikunnallinen ihminen etsi työtä Joensuun alueelta.
Kokemusta monisanaisen ilmoituksen mukaan on.
Hiukan ihmetytti hauskanpitoon ja muuhun joutavointiin keskittyvä esittely osuus.
Ilmeisesti pimeätyö olisi kiinnostanut, koska työosuuskunnan kautta tapahtuva työnteko ei kiinnostanut, NO NO NO.
Kun pieneläkelaisenä ei suuria varoja ole, tarjosin mahdollisuutta tehdä työt työosuuskunnan kautta.
Työosuuskunta on yleishyödyllinen toimija jonka kautta maksetut palkat ovat työn teettäjälle mm. kotitalousvähnnykseen kelpaavia menoja.
Koska tunnen useita entisiä kollegoita ja tuttavia jotka tekevät työtä työosuuskunnan kautta, uskalsin suositella liittymistä sellaiseen.
Työosuuskunta on kaikille itseään työllistäville mahdollisuus säilyä työttömyysturvan piirissä, kerryttää eläkettä, maksaa verot ja saada palkkaa.
Työosuuskunta tilittää työnantajamaksut ja hoitaa kirjanpidon sekä maksaa palkan tilille.
Liittymismaksu olisi ollut alle 200€. Liittymisen voi maksaa erinä palkasta tai kerralla, liittymismaksu palautetaan erottaessa.
Osuuskunta on voittoa tuottamaton, jonka tulos jaetaan jäsenten kesken vuosittain.
Tilitoimisto hoitaa palkanmaksun tilille ja tarvittaessa saatava perinnän.
Marginaali on alle 2%, kun ukko.fi perii 5% laskun summasta
Joensuulaiset eivät työtä kaipaa, sossu on parempi
Anonyymi
2
128
Vastaukset
- Anonyymi
Olisko ollu peräkammarin uuninpankkopoika peräkylältä.
Kaiken lisäksi vieläpä mökin ikkunat metsään päin. - Anonyymi
Ei yhtään yllätä. Loisia ovat kaikki.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.1954517Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki313190Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma312904PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist742792Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne602776Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv902625Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest142361Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1002139- 1151337
- 631138