Sepäs tulee Donaldillelle linnaan lähtö. Oikein moiselle porsaalle. Nääkin temput on tehty Putinin painostuksessa. Putella on Trumpin seksiseikkailuista muutama ikävä video ja niillä on hyvä kiristää.
Tarkoitus oli antaa salaiset asiakirjat Putinin käyttöön, mutta nyt ei homma onnistunut kovin hyvin.
Tarkoitus oli antaa salaiset asiakirjat Putinin käyttöön, mutta nyt ei homma onnistunut kovin hyvin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä nyt höpäjät? Kelle ja miksi?
Koomisinta on, että Trump ei luultavasti ole itse jaksanut lukea yhtäkään noista nyt takavarikoiduista salaisista dokumenteista. Oli vaan ajatellut, että nämä on hyvä jemmata jos niistä joskus olisi vaikka jotain hyötyä.
Linnatuomiota jarruttaa se, että jostain kumman syystä Trumpilla riittää edelleen kannatusta, joten vangitseminen aiheuttaisi vähintäänkin suurta mellakointia.
Kyllä Donaldille oikea paikka olisi vankila - mm. hänen osuutensa senaatin valtausyrityksessä. Esim. Suomessa se olisi selvä tapaus, eli vankilaan. Nyt sitä estää vain Trumpin kannatus, jota vielä on, mutta tuskin mikään puolue edes huolii häntä enää ehdokkaakseen. Näin arvelen. Siinä menettäisi arvonsa ja kasvonsa mikä tahansa puolue. Kyllä Donald on vain "entinen presidentti". Politiikassa tie on päättynyt umpiperään, josta tietä ei jatku enää eteenpäin. Edessä saattaa olla vain yhä suurempia vaikeuksia. "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää".
Ihmeellistä vaan miten vaikeaa näyttää olevan rakentaa pitävä juttu ja todisteet Trumpin selvään tuomitsemiseen, koska materiaalia selvästikin on. Vai pyöriikö USAn oikeussysteemi täysin lakimiesarmeijoiden ohjaamana ja se kellä on varaa maksaa huippujuristeista selviää melkein mistä vaan. Aina löytyy joku muotoseikka tms. jolla tuomiot pystytään välttämään.
USAn ja koko maailman takia toivon, että varsinkaan Trump (ja miksei Bidenkin) ei pääse edes ehdokkaaksi enää, vaan saadaan sinnekin joku tolkku nuorempi presidentti ensi vaaleissa.
Ajojahti vain nostaa Trampin takasi pressaksi!