Viking ruohonleikkuri sammuu

Anonyymi

Nyt on ruoho kuivaa eikä ole kovin pitkää. Aika vähän tuo vihreä työnnettävä Viking bensiiniä vie, mutta tankillista ei pysty ajamaan loppuun, koska moottori sammuu ehkä puolen tankillisen ajon jälkeen. Sitten jatketaan toisella Vikingillä.

Noilla on ikää muistaakseni noin 4 ja 5 vuotta. Kun moottori on jäähtynyt, moottorin kyllä saa käyntiin.

Nykyisissä ruohonleikkuukoneissa on EU:n määräysten takia tehoja heikennetty varmaan noin 30 vuotta sitten, joten joskus arvelin että pidempi ruoho ja varsinkin se, että nurmikko olisi kosteaa, aiheuttaa moottorin kuumenemisen. Nyt ei ole moneen päivään ole sadetta ollut yhtään, ja leikkuu aloitettiin noin klo 12 aikaan keskipäivällä.

Mistähän tuo sammuminen johtuu? Sitä on ollut molemmissa leikkureissa melkein uudesta asti. Pienkonebensiinikään ei paranna tilannetta.

16

1192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarvii laittaa tehoa lisää niiden tilalle jotka eeuu vei.

      • Anonyymi

        Ei oikein innosta ajatus, kaasuttimen vaihto mutta mitä muuta, tuskin viritystarve tuohon jäisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oikein innosta ajatus, kaasuttimen vaihto mutta mitä muuta, tuskin viritystarve tuohon jäisi?

        Vie huoltoon. Mikään vika ei täsmää oireisii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vie huoltoon. Mikään vika ei täsmää oireisii

        Käsitit väärin, tarkoitin että jos moottori on alitehoinen EU:n ideoiden ja rajoitusten takia, niin moottoriin saisi lisää tehoa virittämällä sitä. Yksi kohde on kaasutin, sen vaihto vanhanaikaisempaan. Tämä oli vain ajatus, en oikeasti osaa enkä viitsi tehdä moottorille virittämistä tehokkaammaksi.

        Joku ammattikorjaaja joka tuntee Vikingin, voisi suoraan kertoa, missä on vikaa. Onko sammuminen normaalia, eli arvelen sen johtuvan moottorin tehottomuudesta, jolloin ei siinä huoltoon vienti auta.

        Muijalla tuo sammuu useimmin. Olenkin sanonut, että terä menee liian alhalla, eli yhtä hyvin hän voisi ottaa pyörät kokonaan pois. Hän haluaa "nylkeä" ruohon pois melkein juuresta asti. Leikkuukorkeuden nosto voisi auttaa asiaa. Nyt se on aivan alimmassa mahdollisessa leikkuukorkeudessa. Joskus leikataan yht'aikaa, jolloin on kätevää olla kaksi ruohonleikkuria.

        Ota enemmän viinaa pihatöissä ja sammu ennen ruohonleikkuria

        Kaikki ne sammuu jos maahan osuu ei niitä jyrsimään ole tehty. Viikinkeissä ja stiikoissa on käytetty molemmissa kaikkia yleisiä koneita. Paha sanoa missä vika mutta älä nyt leikkurilla maata kynnä.

    • Anonyymi

      Jos se on kunnossa eli terät pidetty kunnossa eli kantti hiottu, viilattu rössöistä, kone ja kaasun säätö oikeassa kunnossa. Niin sitten vaan työnnät liian nopeasti tiettyyn ruohoon/sammaleeseen liian kovaa eikä leikkuri kerkeä leikata ja silputa alle. Eli ei vikaa itse laitteessa siinä tilanteessa.

      Bensalla ei merkitystä toimivuuteen ( jos joku ei säilytä useita vuosia )

      Sivulle heittävä vaatii vähemmän voimaa kun heinä ei pyöri terien mukana kotelossa.

      • Anonyymi

        Onko kaasulle mitään säätömahdollisuutta, kun koneen laittaa käyntiin? Terän pyörimisnopeus on varmasti pienempi kuin ikivanhoissa leikkureisa, tämäkin on joku turvallisuuskysymys.

        Kaasutinpuolella ei varmaan ole mitään säädettävää. Tällaiseksi ovat uudet leikkurit menneet.

        Ennen ilmaston muutosta ruoho kasvoi paremmin ja leikkureissa oli enemmän voimaa nykyään ruoho kasvaa heikommin ja leikkureita on rajoitettu. ympäristö kiittää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen ilmaston muutosta ruoho kasvoi paremmin ja leikkureissa oli enemmän voimaa nykyään ruoho kasvaa heikommin ja leikkureita on rajoitettu. ympäristö kiittää

        Mökillä minulla on paljon bensiiniä kuluttava ammattiluokan ikivanha ruohonleikkuri. Siitä puuttuu turvakahva ja tehoa on enemmän. Leikkuukorkeus säätyy yhdestä vivusta nopeasti. Kaasua voi säätää vivusta. Max asennossa bensiiniä kuluu paljon! Tuon ostin noin 40€ hintaan huutokaupasta. Pikkukaupungissa huutokauppatavarat eivät ole kalliita.

        Kyseessä on Stiga multiclip pro 46. Näköjään se ei olisi netin mukaan kuin 19 v vanha.
        Ainakin tavallisiin kansan leikkureihin tuli mielestäni EU:n turvakahva jo aiemmin, ehkä 30 v sitten.

      • Anonyymi

        Taidat olla oikeassa. Olisi kiva kuulla ammattikorjaajan mielipide asiasta. Onko Vikingissä mahdollisesti jokin tyyppivika, kun sammuu? Vai onko tosiaan nykyään moottorin teho niin surkea, ei vääntöä paljoakaan (turvallisuuskysymys). Tuossa äsken kirjoitin muijan omalaatuisen vaatimuksen. Ruoho pitää leikata niin alhaalta poikki kuin mahdollista. Maakaan ei ole ihan tasainen, joten terä kyllä osuu johonkin korkeampaan ruohotupsuun. Viimeksi en ollut mukana ruohoa leikkaamassa.

    • Anonyymi

      Vaihda kalvot

    • Anonyymi

      Olen usein tö r männyt vikinkeihin jitka ei toimi vaikauusia.
      Kotai kaasu y in bikaa kun on käytetty bensana 95e

      Osta mc cullok k raydasta maksaa satasen ja löhtee aina ekalla käyntii n

      Talkkari

    • Anonyymi

      Venttiilit kantaa kun kuumenee niin sammuu, jäähdyttyään toimii. Säädä siis venttiilit. Se on sama vika oli.

    • Anonyymi

      Meillä äijä sammuu joka kerta kun pitäisi tehdä jotain. Hetken se jaksaa ja sitten loppuu. Ja hetken päästä uudestaan ja taas sammuu. Joku kalvo pitäisi korjata

    • Anonyymi

      Oletko kokeillut vaihtaa sytytystulppaa niissä voi olla vanhemmiten lämpenisongelmia

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4203
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      118
      2661
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2412
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1462
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      171
      941
    Aihe