Eli tyttöystävällä todettiin kondylooma ennen joulua ja valitettavasti ennen tätä olimme yhdynnässä koska hän sanoi ettei hänellä ole tauteja ja on aina käyttänyt kortsua mutta ilmeisesti oli joskus unohtunut, itselle se oli ensimmäinen kerta. No kuitenkin tämän jälkeen alkoi terska yms kutiamaan joku pari viikkoa itse aktin jälkeen ja kävin testeissä, otettii klamydia ja tippuri mutta olivat negatiivisia. No nyt on aikaa kulunut ja tässä kuukausi pari sitten ilmaantui siihen esinahan kiinnikkeeseen/jänteeseen, mikä on munan alapuolella niin siinä on sellainen noin 1-2mm valkoinen patti tai nahkapala, mietin nyt, että voisiko se olla kondyloomasta johtuva tai kenties joku muu kun siinä on vain yksi tuollainen, eikä se ole ollenkaan rypälemäinen. En ole varma, onko patti pikkaisen kasvanut vai sitten venynyt hankauksen myötä mutta en ole kehdannut sitä minne lähteä näyttämäänkään kun siitä ei ole harmia pahemmin ollut, ei ole tullut verta tms. Kirvelyä oli vain silloin alussa kun harrastettiin seksiä ei enää mutta kiinnostaisi tietää mistä tuo voisi johtua?
Mikä tauti?
man...
41505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ELI SIIS TOTA NOIN älkää vaan menkö lääkäriin.
Voisitte saada tietää mikä teitä vaivaa!
Keskustelupalstoilta löytyy varmaan paljon oikeampi tieto!
Voi pyhä jysäys!
Itsellä oli myös vain yksi sellainen "nahanriekale". Siinä oli valkoinen kova pää. Condylineä peliin vain elikkä lekuriin!
Ei siitä ole niin hirveästi ollut haittaa niin on saanut olla siinä, mutta jos se siten kondyloomasta johtuu? niin paljonko se lääke/voide maksaa siihen? Voisiko se patti hävitä itsestään jos tarpeeksi kauan odottaa kun eikös elimistöllä mene aikansa ennen kuin se rupeaa puollustautumaan tuntemattomia juttuja vastaan?
Heips,
kuvauksesi mukaan kuulostaa kondyloomalta, joka on virustauti. Tyttöystävääsi et voi syyttää suojaamattomasta seksistä aiemmissa suhteissaan, sillä papilloomavirusta, joka kondylooman aiheuttaa, esiintyy valtaosalla nuorista naisista, jopa neitsyillä ja toisaalta myös nunnilla. Osa tartunnoista on siis muita kuin yhdynnästä saatuja.
Kondylooma on kiusallinen vaiva, joka saattaa vaivata vuosia. Lopulta oma puolustusjärjestelmäsi voittaa viruksen. Lääkkeillä tai jäädystyshoidoilla voidaan auttaa omaa puolustusta voittamaan virus nopeammin.
Eipä siis muuta kuin lääkäriin, sukupuolitautien poliklinikka on se oikea osoite. Tyttöystävä gynekologille ja papa-kokeeseen, sillä naisilla papilloomavirus aiheuttaa kohdunkaulamuutoksia, jotka ovat syövän esiasteita.