Amway kouluttaa

Pannaan uusi ketju pystyyn kun ei tuohon Amway-ketjussa olevaan voi vastata, liekö esto päällä...

Elikkä Amway innokkaasti väittää olevansa kaupallinen organisaatio ja ettei heillä ole tätä kurssitoimintaa vaan jäsenet ostavat koulutusnauhansa ja -kirjansa esim. N21 nimisestä organisaatiosta. Nämähän ovat vain saman asian kaksi eri puolta ja pyrkivät samaan asiaan.

Verkostoon liittyneen kouluttamalla ja kuluttamalla rahastamiseen.

Se, onko näillä yksi, kaksi, kolme tai useampia organisaatiota tämän toteuttamiseen, ei ole tärkeää. Paitsi ehkä näin vältetään juuri näitä pyramidi-ongelmia joissakin maissa.
222542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

osu kohdalleen...
Amway ei saa rahoja koulutusmateriaaleista, vaan yritys, joka niitä tuottaa ja hoitaa koulutuksen. Joten Amwayn rahat eivät tule siitä, vaan tuotteista.
Esim. meillä on Internet Services, joka on koulutusorganisaatio ja oma yrityksensä ja siihen liittyminen tai mukana oleminen on täysin vapaaehtoista.
Molemmat yritykset (Amway ja IS) ovat oman alansa suurimpia maailmassa, mutta siis kaksi eri yritystä ja omistuspohjaa. Näiden koulutusorganisaatioiden toimintatavat vaihtelevat, joten yleistäminen ei kannata.

Äänestä
  • mikä on sen yrityksen virallinen nimi, joka tuottaa koulutuksen?

    Äänestä

  • "Amway ei saa rahoja koulutusmateriaaleista, vaan yritys, joka niitä tuottaa ja hoitaa koulutuksen."

    Valehteletko aivan tarkoituksella, vai näinkö sinulle on kerrottu? Mitä intressejä jollain ulkopuolisella yrityksellä olisi järjestää Amway-koulutusta? Tämän Internet Services-firman omistaa Dexter Yager, eräs Amwayn korkeimmista johtajista.

    Äänestä

  • Veka kirjoitti:

    "Amway ei saa rahoja koulutusmateriaaleista, vaan yritys, joka niitä tuottaa ja hoitaa koulutuksen."

    Valehteletko aivan tarkoituksella, vai näinkö sinulle on kerrottu? Mitä intressejä jollain ulkopuolisella yrityksellä olisi järjestää Amway-koulutusta? Tämän Internet Services-firman omistaa Dexter Yager, eräs Amwayn korkeimmista johtajista.

    Kyllä, omistaja on Dexter Yager, jolla on suurin tämän alan bisnes ja hän on itse ILH, jolla on myös suurin organisatio koko maailmassa verkostoalalla.
    Hänellä on todellakin ollut kaikki intressit perustaa koulutussysteemi, jolla oma ryhmä pääsee eteenpäin.
    Kaikki saavat saman tiedon samanlaisena, koska ei tässä ehdi kaikkia itse kouluttaa niin, että ihmiset voivat menestyä ja siinä tämä systeemi auttaa.
    Rahat siis menevät Dexterin yritykselle, eikä Amwaylle.

    Äänestä

  • Asura kirjoitti:

    Miksi näiden koulutustuotteiden myynti lasketaan kuitenkin bonusten piiriin? Ja ennen kaikkea, miksi ihmeessä timantti-tason myyjien tuloista suurin osa katsotaan tulevaksi koulutustuotteiden myynnistä?

    meillä kyllä bonuksiin lasketa mitään koulutusmateriaalia, sillä bonukset tulevat Amwayltä ja lasketaan tuotteiden perusteella.
    Kun sinä nyt tunnut kaiken tästä bisneksestä tietävän, niin hyvä sulle. Mulle riittää se mitä itsellä on yli viidessä vuodessa kokemusta tullut.
    Suomessa ei tietääkseni ole vielä yhtään timanttia, tulossa kylläkin. Heidän tuloistaan suurin osa tulee kyllä rojalti tuloista, eikä koulutusmateriaalista
    Se, mitä N21 porukassa tehdään tai heidän käytännöistään minulla ei ole tietoa, joten jos heillä on tuollaisia juttuja, paras kysyä heiltä itseltään.

    Äänestä

  • Asura kirjoitti:

    Kyllä, omistaja on Dexter Yager, jolla on suurin tämän alan bisnes ja hän on itse ILH, jolla on myös suurin organisatio koko maailmassa verkostoalalla.
    Hänellä on todellakin ollut kaikki intressit perustaa koulutussysteemi, jolla oma ryhmä pääsee eteenpäin.
    Kaikki saavat saman tiedon samanlaisena, koska ei tässä ehdi kaikkia itse kouluttaa niin, että ihmiset voivat menestyä ja siinä tämä systeemi auttaa.
    Rahat siis menevät Dexterin yritykselle, eikä Amwaylle.

    Eli siis kuka tahansa voi perustaa Amway-koulutusorganisation. Tuskin. Kyllä se asia niin on, että Amway ottaa provision nimensä käyttämisestä.

    Äänestä

  • Asura kirjoitti:

    meillä kyllä bonuksiin lasketa mitään koulutusmateriaalia, sillä bonukset tulevat Amwayltä ja lasketaan tuotteiden perusteella.
    Kun sinä nyt tunnut kaiken tästä bisneksestä tietävän, niin hyvä sulle. Mulle riittää se mitä itsellä on yli viidessä vuodessa kokemusta tullut.
    Suomessa ei tietääkseni ole vielä yhtään timanttia, tulossa kylläkin. Heidän tuloistaan suurin osa tulee kyllä rojalti tuloista, eikä koulutusmateriaalista
    Se, mitä N21 porukassa tehdään tai heidän käytännöistään minulla ei ole tietoa, joten jos heillä on tuollaisia juttuja, paras kysyä heiltä itseltään.

    Koulutuksen ulkoistamisella varmistetaan se, että Amway ei putoa pyramidipeliluokkaan.

    Äänestä

  • Asura kirjoitti:

    meillä kyllä bonuksiin lasketa mitään koulutusmateriaalia, sillä bonukset tulevat Amwayltä ja lasketaan tuotteiden perusteella.
    Kun sinä nyt tunnut kaiken tästä bisneksestä tietävän, niin hyvä sulle. Mulle riittää se mitä itsellä on yli viidessä vuodessa kokemusta tullut.
    Suomessa ei tietääkseni ole vielä yhtään timanttia, tulossa kylläkin. Heidän tuloistaan suurin osa tulee kyllä rojalti tuloista, eikä koulutusmateriaalista
    Se, mitä N21 porukassa tehdään tai heidän käytännöistään minulla ei ole tietoa, joten jos heillä on tuollaisia juttuja, paras kysyä heiltä itseltään.

    ja kun ei tule, niin Suomessa ei ikinä päästä lähellekkään sitä tulotasoa missä Jenkkilän timantit ovat. Oletko kuullut tyypistä nimeltä Brig Hart? Pitkälti hänen oikeusjuttunsa ansiosta nämä koulutusmateriaalien myyntitulot ja niiden osuus timanttien ja ylempien tuloista tulivat julkisiksi.

    kuullut henkilöstä. Ei ilmeisesti kuulu Yager-organisaatioon.

    Äänestä

  • Asura kirjoitti:

    kuullut henkilöstä. Ei ilmeisesti kuulu Yager-organisaatioon.

    "Brig Hart is a Double Diamond distributor in Dexter Yager's group."

    http://www.amquix.info/aus/hart.htm

    Äänestä

  • Asura kirjoitti:

    meillä kyllä bonuksiin lasketa mitään koulutusmateriaalia, sillä bonukset tulevat Amwayltä ja lasketaan tuotteiden perusteella.
    Kun sinä nyt tunnut kaiken tästä bisneksestä tietävän, niin hyvä sulle. Mulle riittää se mitä itsellä on yli viidessä vuodessa kokemusta tullut.
    Suomessa ei tietääkseni ole vielä yhtään timanttia, tulossa kylläkin. Heidän tuloistaan suurin osa tulee kyllä rojalti tuloista, eikä koulutusmateriaalista
    Se, mitä N21 porukassa tehdään tai heidän käytännöistään minulla ei ole tietoa, joten jos heillä on tuollaisia juttuja, paras kysyä heiltä itseltään.

    Eikö 5 vuotta, jonka Sinäkin olet ollut mukana Amwayn Suomen bisneksissä ole todellakaan riittänyt tuottamaan Yhtä (1) Timanttia ? Kerroppa minkälainen Jeesus tämä Timantti oikein on. Ajattelen, että 5 v sitten Amway oli Suomess aikalailla alkuvaiheessaan ja pääsit hyvin alkupäässä hommaan mukaan. Kaiken järjen mukaan Sinun pitäisi olla tuo Timantti.

    Äänestä

  • Timanteista kirjoitti:

    jo ruotsissä. Ruotsi on muuten sama markinna kuin suomi, eli ei tarvi pelotta että porukka loppuu (suomi+ruotsi+tanska+norja= noin 25 000 000 asukaat) + venäjä+kiina+intia.....

    Eli scandinaviassa on Huipputimanti (9x21%, ne käyttävat N21 koulutus), smaragit (3x21%, noin 15, ainakin 11 käyttävät N21 koulutus, niistä suomessa 3).

    Äänestä

  • keuhkeuh kirjoitti:

    Kun Amway ilmoittaa jäseniensä määräksi pohjoismaissa n. 30.000 ihmistä(tieto on "Tietoja
    Amwaystä" kirjeestä jota läheteltiin ylälinjoista
    pari viikkoa sitten) tarkoittaa se, että jäseneksi
    liittyy n. 0.1% populaatiosta, eli suomessa n 5000
    potentiaalista jäsentä. Jos kaikki he ostavat
    € 50 arvosta tavaraa joka kuukausi tulee liikevaihtoa € 250000/kk. Jos Amway palauttaa tästä
    50 % takaisin verkostoon tulee rahaa € 125000
    saavat verkoston jäsenet rahaa 125000/5000 eli
    € 25/nokka/kuukausi. Pilkun paikkaa siirtelemällä
    voi tietysti "elää unelmaa" ja suunnitella
    Venäjän valloitusta, Kiinassahan tämä on ollut jo pitkään kiellettyä, siellä joudut menemään myymälään ostamaan tavaraa

    Äänestä

  • niin että kirjoitti:

    kiinan kuva ei ole ihan oikein. Kaikki suoramyyntifirmat OLIVAT kieletty pyramidien takia (eli myös tupperware ;-). Mutta nyt amway on ihan ok. Logistiikka on vähän erilainen (kun maa ja kultuurikin ovat) mutta toimi. Viime vuonna Kiinassa oli 200 uuta timanteija!!

    Sun laskelma on ok, mutta matemaatinen, ei statistinen. Jos suomessa on 5000 jäsenia, 3000 eivat teke tai eivat osta mitään. 1000-1500 ovat jonkin verran aktiiviset, ja 500 aktiviset. Noin 100 tienää raha, koska ne tekevat tarpeeksi töytä!!

    Vai onko niin, että 100:lla on kunnon verkosto allaan, 500:lla jonkunlainen verkosto, 1000-1500:lla on joku allaan tai tykkäävät itse tuotteista niin paljon, että kannattaa olla mukana, 3000:lla ei ole alaverkostoa, mutta jostain syystä vielä tällä hetkellä roikkuvat mukana?

    Montako "jalkaa" amwayssä suunnilleen yhdellä jäsenellä on? Onko tätä rajoitettu jotenkin? "Pakottaako" joku sääntö hommaamaan jonkun minimimäärän jalkoja, jotta voisi tienata?

    Äänestä

  • jaska kirjoitti:

    seuraava lainaus:

    "Amway –myynti- ja markkinointisuunnitelma perustuu tasapainoon henkilökohtaisessa tuotemyynnissä ja osoitetussa kyvyssä kehittää menestyksellinen myyntivoima toisista ILH:ista, jotka puolestaan markkinoivat ja jälleenmyyvät tuotteita."

    Näin siis firma itse riimittelee. Jos tasapaino on
    kirjaimellisesti tasapaino niin ei onnistu, pitäisi myydä itse yhtä paljon kuin alalinja(t).

    Mitä ikinä tuo osoitettu kyky sitten onkaan ?

    Äänestä

  • käsittää kirjoitti:

    Selvää rahastusta materiaaleilla. Ihan tyypillistä jenkkifirmojen kusetusta. VAROKAAAAAA

    Äänestä

  • keuhkeuh kirjoitti:

    kiinan kuva ei ole ihan oikein. Kaikki suoramyyntifirmat OLIVAT kieletty pyramidien takia (eli myös tupperware ;-). Mutta nyt amway on ihan ok. Logistiikka on vähän erilainen (kun maa ja kultuurikin ovat) mutta toimi. Viime vuonna Kiinassa oli 200 uuta timanteija!!

    Sun laskelma on ok, mutta matemaatinen, ei statistinen. Jos suomessa on 5000 jäsenia, 3000 eivat teke tai eivat osta mitään. 1000-1500 ovat jonkin verran aktiiviset, ja 500 aktiviset. Noin 100 tienää raha, koska ne tekevat tarpeeksi töytä!!

    Onko joku rikastunut tekemättä mitään
    ei myös tässä ,mutta kannattaa kuunnella useamman kerran niin ehkä ymmärtää,???päätöksen tekee jokainen itse ketään ei pakoiteta..

    Äänestä

Amwayllä selkeä muutos. Tulossa oleva N21 "koulutustilaisuus" on jopa ILH:lle suunnatussa tiedottamisessa nyt selkeästi erotettu Amway:stä
ja puhutaan vain Amway:n paikallaolosta ikäänkuin
erillisenä organisaationa jolla vain tuotteet, ei
muuta. Jotakin suurta on ilmassa ! Times they are achanging !
"Kuluttajaklubi" yrittää yhteiskuntakelpoiseksi.

Mitä enemmän tätä touhua muutetaan samaan suuntaan "nettianttilan" kanssa, sitä helpommin tämä homma laimenee ja luojan kiitos loppuu lähes olemattomiin.

Äänestä
  • Täyttä jenkkihuijausta koko homma. Kalliit ja huonot tuotteet verkostomarkkinoinissa, tulee mieleen Goldenin huijaukset pahimmillaan........

    Äänestä

Menossa. Pääset samaan valokuvaan jonkun pääjehun kanssa. Aivan mahtava mahdollisuus.

Onko kukaan ollut näissä Pan-European herätyskokouksissa ja pysynyt täyspäisenä ?
Hypetys taitaa olla valtavaa.

Kuitenkin kyseessä on "lauman kaitseminen" ja
rahan kerääminen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

N21 rahastaa kirjoitti:

Pannaan uusi ketju pystyyn kun ei tuohon Amway-ketjussa olevaan voi vastata, liekö esto päällä...

Elikkä Amway innokkaasti väittää olevansa kaupallinen organisaatio ja ettei heillä ole tätä kurssitoimintaa vaan jäsenet ostavat koulutusnauhansa ja -kirjansa esim. N21 nimisestä organisaatiosta. Nämähän ovat vain saman asian kaksi eri puolta ja pyrkivät samaan asiaan.

Verkostoon liittyneen kouluttamalla ja kuluttamalla rahastamiseen.

Se, onko näillä yksi, kaksi, kolme tai useampia organisaatiota tämän toteuttamiseen, ei ole tärkeää. Paitsi ehkä näin vältetään juuri näitä pyramidi-ongelmia joissakin maissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu