Mihin purjehtijan kannattaa syntyä seuraavassa elämässä?

Anonyymi

Oletetaan, että ihminen kuuluu tulotasoltaan keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan.

Minä olen harkinnut uudeksi syntymäpaikakseni Göteborgia.

Siellä on vähemmän suurempien kaupunkien kasvukipuja, mutta toisaalta sieltä pääsee suht sujuvasti purjehtimaan Norjan rannikolle mutta myös matkustamaan Keski-Eurooppaan.

Tietääkö kukaan, mihin göteborgilaiset tekevät kesälomapurjehduksia?

Mihinkäs itse olet päättänyt syntyä?

41

675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika harvalle meistä on tulotaso määrätty syntyessä.

      Et ehkä ole huomannut, mutta mikäli haluat esimerkiksi sinne Göteborgiin, niin se onnistuu ilmankin uudelleen syntymistä. Pakkaat vain tavarasi ja muutat.

    • Anonyymi

      Siellähän on hienoa saaristoa Göteborgin kohdalla ja siitä pohjoiseen. On myös Anholt Tanskan puolella, joka on oikein hieno. Vänernillä on myös hieno saaristo.

      Mutta onko hienompi kuin Saaristomeri ja Ruotsin itärannikko? Makukysymys. On Suomi aikamoinen purjehtijan paratiisi.

    • Anonyymi

      Ajattelin syntyä Wyomingiin, vuoriston laidalle.

      Ei tarvitse purjehtia. Otan jonkun inkkarinaisen vaimoksi

    • Anonyymi

      En ainakaan Göteborgiin. Mieluummin tuonne Bostonin liepeille. Klassikkovenekulttuuri arvossaan ja ympärillä aika paljon enemmän kaukaasialaista värinää kuin Göteborgissa. Syvät ja kirkkaat vedet. Ei kurkkuäänteitä.

      • Anonyymi

        Siellä toisaalta on pelkkiä maahanmuuttajia.

    • Anonyymi

      Onko Norjan rannikko hyvä purjehdusympäristö? Eikö ne vuonot ole aika hankalia purjehdittavia. Tuulet pyörii ja ankkuria ei voi käyttää. En muutenkaan ole innostunut vuorista, ne on kivoja katsella mutta ikäviä liikkumisen kannalta. Alhaalla on sumpussa ja ylös on vaikea päästä ilman kulkuneuvoja. Meidän saaristossa kun nousee 20 metriselle huipulle, näkee avoimesti joka suuntaan ja veneen saa mihin tahansa rantaan ja saa olla yksikseen ja rauhassa.

      Mutta Ranskan Atlantin rannikko voisi olla kiva. Siellä on hieno ja aktiivinen purjehduskulttuuri.

    • Anonyymi

      Sun kannattaa syntyä lampaaksi jonkun ekohörhöpariskunnan luomutilalle.

    • Anonyymi

      Tähän näin sohvalle on hyvä.

    • Anonyymi

      Tulevat Tukholman saaristoon, joka on purjehtijalle paras saaristo, jos pitää luonnonsatanista, karsina purjehtijoille Saaristomeri...

      • Anonyymi

        Satanista en niin välitä, mutta tyhjiä luonnonsatamia Saaristomerellä riittää. Vieläkö ruotsalaiset ovat sellaisia laumaeläimiä että suuntaavat siihen luonnonsatamaan missä näkyy masto?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satanista en niin välitä, mutta tyhjiä luonnonsatamia Saaristomerellä riittää. Vieläkö ruotsalaiset ovat sellaisia laumaeläimiä että suuntaavat siihen luonnonsatamaan missä näkyy masto?

        Sitä minäkin olen ihmetellyt. Etenkin kun itse olen liikkeellä, katson kartasta ja ehkä ilmakuvista jonkun mielenkiintoisen tuulensuojaisen paikan. Sitten vain kuokka pohjaan, jollalla rantaan ja nuotio pystyyn. Se on mulle ihan sama, onko se mainittu jossain kirjassa vai ei. Tällaisia paikkoja löytyy tuhansia saaristosta.

        Aika harvassa paikassa on laittoman nuotion jälkiä, mutta niitäkin valitettavasti on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satanista en niin välitä, mutta tyhjiä luonnonsatamia Saaristomerellä riittää. Vieläkö ruotsalaiset ovat sellaisia laumaeläimiä että suuntaavat siihen luonnonsatamaan missä näkyy masto?

        Kyllä ja auttavat finnjävlankin rantaan ja voi tulla likellekin, jos metsä suomalainen epäsosiaalisena uskaltautuu..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja auttavat finnjävlankin rantaan ja voi tulla likellekin, jos metsä suomalainen epäsosiaalisena uskaltautuu..

        Perkle! Menen vierasvenesatamaan jos tarvitsen apua tai haluan olla sosiaalinen. Luonnonsatama on varattu jos siellä tarvitaan lepuuttajia veneiden väliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika harvassa paikassa on laittoman nuotion jälkiä, mutta niitäkin valitettavasti on.

        Valtaosassa hyviä nuotiopaikkoja on joku vanha nuotiopohja. Suomalaiset on aina vaellelleet luonnossa ja tehneet nuotioita. Tuskin olisivat muuten pysyneet hengissäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtaosassa hyviä nuotiopaikkoja on joku vanha nuotiopohja. Suomalaiset on aina vaellelleet luonnossa ja tehneet nuotioita. Tuskin olisivat muuten pysyneet hengissäkään.

        Ei nykyään riitä perusteluksi. Ei ole riittänyt vuosikymmeniin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nykyään riitä perusteluksi. Ei ole riittänyt vuosikymmeniin.

        Kiertelepä joskus syksyisessä saaristossa. Siellä on kalaporukoiden tulia rannat täynnä. Kesällä on usein metsäpalorajoitus, niin silloin ei laiteta tulia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtaosassa hyviä nuotiopaikkoja on joku vanha nuotiopohja. Suomalaiset on aina vaellelleet luonnossa ja tehneet nuotioita. Tuskin olisivat muuten pysyneet hengissäkään.

        Sama juttu Lapissa. Vanha suomalainen perinne. Mutta vain niille, jotka osaa käsitellä tulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiertelepä joskus syksyisessä saaristossa. Siellä on kalaporukoiden tulia rannat täynnä. Kesällä on usein metsäpalorajoitus, niin silloin ei laiteta tulia.

        On kierrelty, ja "kalaporukat" nähty. Sääntöjen vastaisesti ne kännikalat valtaavat autiotuvat. Kiellettyä se nuotion sytyttäminen silti on ilman maanomistajan lupaa. Fiksut kalastajat kalastavat eikä kännää nuotiolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika harvassa paikassa on laittoman nuotion jälkiä, mutta niitäkin valitettavasti on.

        Hienot rantakalliot tosiaankin murenevat nuotioitten alla. Ei ole mukava tulla sellaiseen paikkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienot rantakalliot tosiaankin murenevat nuotioitten alla. Ei ole mukava tulla sellaiseen paikkaan.

        Ei kai kukaan rantakalliolle nuotiota laita. Mitä haittaa luonnolle on siitä, jos laittaa valmiiseen kivistä tehtyyn nuotiopohjaan tulet? Ei mitään. Menkääpä Lapin vaeltajille sanomaan, ettei tulia saa sitten tehdä. Nauravat teidät anaaliset tyypit pihalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai kukaan rantakalliolle nuotiota laita. Mitä haittaa luonnolle on siitä, jos laittaa valmiiseen kivistä tehtyyn nuotiopohjaan tulet? Ei mitään. Menkääpä Lapin vaeltajille sanomaan, ettei tulia saa sitten tehdä. Nauravat teidät anaaliset tyypit pihalle.

        No aika moni laittaa sen silokalliolle, tai entiselle sellaiselle. On näytetty, ettei osata, niin aiheesta on kielletty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No aika moni laittaa sen silokalliolle, tai entiselle sellaiselle. On näytetty, ettei osata, niin aiheesta on kielletty.

        Se ei ole heille kunniaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perkle! Menen vierasvenesatamaan jos tarvitsen apua tai haluan olla sosiaalinen. Luonnonsatama on varattu jos siellä tarvitaan lepuuttajia veneiden väliin.

        Suomalaisen epäsosiaalisen metsäläisen äänihän se kumpuaa ja manaus aloituksella, kyllä olisi henkisen kasvun paikka.

        Ilmankos Suomi jäänyt muiden pohjoismaiden jalkoihin esim. Talouden kasvussa, kun halutaan vain jöröttää ja puhua kirouksin...

    • Anonyymi

      Veneilijät on persereikiä jo nyt, eli siitä yks pykälä ylöspäin on syntyä mulkuks.

    • Anonyymi

      Entä me persaukiset purjehtijat ?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Purjehtijan kannattaa syntyä moottoriveneilijän kehoon :D

    • Anonyymi

      Yleensä halutaan syntyä parempiin olosuhteisiin, joten purjehtijan tulisi syntyä uudestaan moottoriveneeseen.

    • Anonyymi

      Purjehtijan kannattaa syntyä seuraavassa elämässä moottoriveneilijän kehoon. Vähemmän murheita ja helpompi elämä.

    • Anonyymi

      Göteborgin saaristo on upea! Mutta kyllä mä mielellään synnyn tänne kotosuomen kivikkoisille rannoille. Ei ehkä purjehtijan paratiisi mutta eipä ehdi kyllästyä. Purjehdusta kesällä, ropaamista ja pikku parantelua kevät ja muuten ollaan kuin ellun kanat.

    • Anonyymi

      Göteborg oli vielä 80-luvulla hieno kaupunki. Ei ole enää, vaikka sitä ei välttämättä niin huomaa jos asuu aidatulla alueella. Syyn tietää jokainen joka on käynyt Ruotsissa tai seurannut uutisia.

      • Anonyymi

        Ai jaa? Asuuhan siellä vielä esim. Pelle Pettersson ja pitää sitä parhaana purjehduspaikkana. Mutta ei kannata asua kaikista huonoimmassa lähiössä.

      • Anonyymi

        Olen käynyt Göteborgissa viimeksi tänä kesänä. Se on edelleen hieno paikka. Mene itse käymään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen käynyt Göteborgissa viimeksi tänä kesänä. Se on edelleen hieno paikka. Mene itse käymään!

        Kyllä, Göterborg on hieno paikka ja siellä, kuten Tukholmassakin, muualta tulleet on sullottu omiin ahtaisiin lähiöihinsä jossa elämä on ihan muuta kuin keskustassa. Mellakoita syntyy jos kotouttamisen sijasta on valittu eristäminen. Näihin ongelmiin ei törmää jos itse asuu ja shoppailee keskustassa.

        Purjehduksen kannalta mesta on mainio ja saaristo upea. Purjehduskausi on kuitenkin vain vähän pitempi kuin Suomessa. Niin paljon kuin pidänkin kesästä ja purjehduksesta, pidän myös talvesta, syksystä ja keväästä (joka kuluu paljolti veneen kimpussa ja purjehduskauden odotuksessa). Valintani on siis Suomi.

        Ei kai kukaan enää nykypäivänä usko tuohon että maahanmuuttajien ongelmien syy on ”riittämätön kotoutus”? Jopa Ruotsin demarit ovat jo myöntäneet että suurin syy on ihmisissä itsessään ja heidän kulttuurissaan. He eivät halua kotoutua vaan haluavat elää omassa rinnakkaisyhteiskunnassa jossa on oma laki ja kulttuuri. Kukaan ei pakota heitä asumaan tietyssä paikassa, kukaan ei pakota ampumaan ihmisiä ja heittelemään käsikranaatteja. Ja Ruotsissa on työvoimapula, sosiaaliturvalla eläminen on terveelle ihmiselle oma valinta.

      • Anonyymi

        Tultiin Ruotsin itärantaa alas, ja tämä ilmiö oli havaittavissa Härnösandissa, Sundsvallissa ja Gävlessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai kukaan enää nykypäivänä usko tuohon että maahanmuuttajien ongelmien syy on ”riittämätön kotoutus”? Jopa Ruotsin demarit ovat jo myöntäneet että suurin syy on ihmisissä itsessään ja heidän kulttuurissaan. He eivät halua kotoutua vaan haluavat elää omassa rinnakkaisyhteiskunnassa jossa on oma laki ja kulttuuri. Kukaan ei pakota heitä asumaan tietyssä paikassa, kukaan ei pakota ampumaan ihmisiä ja heittelemään käsikranaatteja. Ja Ruotsissa on työvoimapula, sosiaaliturvalla eläminen on terveelle ihmiselle oma valinta.

        Esim. Tukholmassa Rinkebyssä on pelkkiä kaupungin vuokra-asuntoja ja siellä asuu jotain 25 000 ihmistä. Siellä olisi todella väkivaltaista, vaikka siellä asuisi pelkkiä suomalaisia kaupungin vuokra-asukkaita. Vikaa on siis paljon olosuhteissakin. Turussa aikoinaan 90-luvulla asuin Varissuolla, joka tätä nykyä on Suomen pahimpia ghettoja. Nykyisinkin olen siellä paljon vieraillut, ja täytyy todeta, että se on paljon siistiytynyt siitä, kun siellä korvautui suuri osa suomalaisjuopoista maahanmuuttajilla. Ennen siellä makasi ihmisiä sammuneina omassa oksennuksessaan keskellä päivää ja kauppakeskuksen vieressä oli aina juoppoja vahvassa humalatilassa örisemässä. Asia ei siis ole niin yksinkertainen. Varissuossa on vähän samaa vikaa kuin Rinkebyssä. Siellä on paljon julkisia vuokra-asuntoja, joskin siellä on myös omistusasuntoja, joissa asuu myös tavallisia suomalaisia ja moni heistä kehuu Varissuota asuinpaikkana. Ruotsin ongelmat johtuvat tiettyjen vahvojen jengien muodostumisesta, mutta ei niihinkään osallistu kuin ihan pieni vähemmistö Ruotsin miljoonasta maahanmuuttajasta. Se toki on akuutti ongelma, jota on vaikea ratkaista. Mutta tuskin on oikein tuomita 100 ihmistä, joista 4 tekee jotain kiellettyä ja joita yhdistää vain sama uskonto.

        Millä tavalla kännissä oleva ja oksenteleva suomalainen juoppo oli uhka yhteiskunnalle? Väkivaltaiset maahanmuuttajajengit, uskonnollinen fanatismi, rinnakkaisyhteiskuntien syntyminen, naisten syrjintä, koulujen tason laskeminen, yms. yms. ovat vakava ongelma ja tilanne pahenee koko ajan. Tämä on aivan eri asia kuin perinteinen huono-osaisuus ja vuokralähiöt, niitä on aina ollut ja tulee olemaan.

        Väkivalta koskettaa myös sivullisia. Olen itse ollut syömässä samassa paikassa 12v lapseni kanssa jossa seuraavana vuonna ammuttiin 12v tyttö kuoliaaksi. Kyseisessä ravintolassa eikä missään koko alueellaan näkynyt yhtään kantaruotsalaista.

        No ne känniset tyypit tietysti myös tappelivat. Siellä oli paljon väkivaltaa. Suomalaiset tappavat enemmän kuin ruotsalaiset, ja usein juuri tuollaisen monen päivän kännäämisen ohessa.

        Ai seuraavana vuonna ammuttiin? Minun tuttavani äiti taas tapettiin pari vuotta sitten, suomalainen tappoi, mutten silti pelkää suomalaisia. Onhan Ruotsissa jengiongelma, mutta jos siihen jengiongelmaan osallistuu vain pieni osa maahanmuuttajista, niin miten se on niiden muiden syy? Maahanmuuttajat ovat perustaneet Ruotsiin luokkaa 100 000 yritystä, jotka työllistävät miljoona ihmistä. Ei ne kaikki juokse heittelemässä pommeja. Jos algerialainen Muhammed on huumediileri, niin miten se on afganistanilaisen bussikuski Ahmedin syy, jos he eivät ole koskaan edes tavanneet? He ovat myös yksilöitä ja on mukavampia ja epämukavampia yksilöitä.

      • Anonyymi

        Facebookin Purjevenefoorumilla on monta maahanmuuttajaa, jotka purjehtivat. Mitä jos menisit sinne kertomaan, että he ovat terroristeja ja pitää potkia pois ryhmästä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      111
      7104
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      32
      4188
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      36
      3655
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      398
      1940
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1457
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      35
      1438
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      62
      1337
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      12
      1078
    9. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      172
      1055
    10. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      1000
    Aihe