Kuka kirjoitti näin? :)))
"Lipponen taitaa olla oikeassa, ...
... kun haukkui Annelia populistiksi. Anneli on mennyt muiden helsinkiläisten höyrypäiden kelkkaan ja alkanut kannattaa Vuosaaren satamaa. Matti Huhtamäki iloitsee siitä suuresti tämän päivän Suomenmaassa. Matti oli ainoa kepulainen Helsingin valtuustossa, joka kannatti satamaa. Huhtamäki heittää, että se onkin Tallinnan satama, jonka kanssa Helsingin tavarasatama kilpailee. Sehän on aivan absurdi ajatus. Muka Helsinkiin ja Suomeen tulevat tavarat tuotaisiin ensin Tallinnaa ja sitten vasta Suomeen. Tai, että suomalaiset toimittaaisivat ulkomaille menevät tavaransa ensin Tallinnaan.
Annelin olisi vain pitänyt kärsivällisesti selostaa helsinkiläisille, että juuri heidän etunsa on se, että kaikkea toimintaa ei pidä keskittää heidän kaupunkiinsa tai yleensäkään Helsingin seudulle. Sen lisäksi, että sataman siirtäminen Vuosaareen maksaa Helsingin asukkaille, heidän on lisäksi senkin takia tänne muuttaville rakennettava infra, palvelut ja asunnot.
Ainakaan valtion ei pidä sen sataman liikenneyhteyksien rakentamiseen, niinkuin Lipponen esittää yli 100 mrd eurolla. Helsingin satamaan on kerran rakennettu liikenneyhteydet valtion toimesta. Jos kaupunki haluaa siirtää satamansa, rakentakoon itse liikenneväylät. Lisäksi Suomen rannikon satamat toimivat puolella teholla. Vaikka Helsingin keskustan tavarasatamat lopetettaisiin eikä Vuosaareen rakennettaisi uutta, meillä riittää satamakapasiteettia jo olevissa satamissa.
Helsinkiläiset, te tarvitsette rantanne asumis-ja virkistyskäyttöön, maan arvokkaimpia rantoja ei tarvitse antaa tavara-sataman alle."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoittajalla on aivan oikea asenne. Arvoitus on niin hyvä, että se on ihan pakko nostaa joka päivä esille ainakin loppukuun ajan.
Mutta sinulla myös lipsuu. Kolmen kaaren hymiö :))) kuvaa ryppyotsaisuutta.
2. arvoitus: Kuka kirjoitti näin ?
"Suo päiviesi sarjaa haipuvaa
ilon ja viinin aina virvoittaa –
kas: vaikka aarreaitan omistaisit,
et rahtuakaan Rajan taakse saa.
On viini kyllä paljon pahan syy
ja maine seurassa sen tärveltyy…
Mutt` mitä puoliksikaan yhtä oivaa
voi ostaa se, ken muille viinin myy?
Minua nyt ja aina miellyttää
näin juoda viiniä täysväkevää
ja kuulla, kuinka taivaisesti huilu
ja kolmikieli viulu heläjää…"
...