kannattaa ajoittaa viikonloppuihin, sillä silloin maamme pääministeri on todennäköisimmin kemiallisten aineiden vaikutuksen alaisena toimintakyvytön.
Silloin pääministeri viettää vapaa-aikaa sekoillen jalat levällään lattialla "tanssien".
Toki hyökkäjien pitää ottaa seuraava skenaario huomioon. On mahdollista että teinipissiksen korvaan, tilanteen tullessa ajankohtaiseksi, Bile-Ilmari kuiskii muiden roskajengiläisten kanssa sekaisin olevan pääministerin korvaan hyviä toimintaohjeita: lisää jauhoo sieraimeen.
Tälle pääministerille tunnetusti maistuu päihteet alkoholin muodossa, ehkä muutkin pään sekoittavat aineet(jos Marinin päätä vielä enemmän voi sekoittaa).
Kun katsoo tämän pääministerin bileporukkaa, niin se kertoo kyllä kaiken, oikeasti yhteiskunnan jätettä, mitä silloin tämä pääministeri sitten on?
Vuoden äiti, vaimo, virkanainen ja vuoden teinipissis(36 vuotta, henkisesti 15 vuotta).
Tulenee voittamaan elämänsä päävoiton Darwin-arpajaisista.
Silloin pääministeri viettää vapaa-aikaa sekoillen jalat levällään lattialla "tanssien".
Toki hyökkäjien pitää ottaa seuraava skenaario huomioon. On mahdollista että teinipissiksen korvaan, tilanteen tullessa ajankohtaiseksi, Bile-Ilmari kuiskii muiden roskajengiläisten kanssa sekaisin olevan pääministerin korvaan hyviä toimintaohjeita: lisää jauhoo sieraimeen.
Tälle pääministerille tunnetusti maistuu päihteet alkoholin muodossa, ehkä muutkin pään sekoittavat aineet(jos Marinin päätä vielä enemmän voi sekoittaa).
Kun katsoo tämän pääministerin bileporukkaa, niin se kertoo kyllä kaiken, oikeasti yhteiskunnan jätettä, mitä silloin tämä pääministeri sitten on?
Vuoden äiti, vaimo, virkanainen ja vuoden teinipissis(36 vuotta, henkisesti 15 vuotta).
Tulenee voittamaan elämänsä päävoiton Darwin-arpajaisista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Nämä korkeasti koulutetut jauhojengiläiset kyllä korvaavat ne vajavaisuudet mitä Sannalla saattaa viikonloppuisin hetkellisesti ilmetä.
Mutta on se vaan liikemies Räikkönen itselleen löytänyt sivistyneen vaimon tästä Sannasta. Ja ihanaa seurata kuinka Sanna antaa sitä vähäistä vapaa-aikaa lapselleen juuri tuossa lapsen tärkeässä kehitysvaiheessa. On hän muuten ainakin vuoden äiti, kun on noin huomaavainen lastaan kohtaan. Ei uskoisi että Sanna on kehitykseltään vasta 15 vuotiaan tasolla. Voisi hänen toiminnastaan luulla että on jo ainakin 16 vuotiaan tasolla.
Sanna Marin luottaa jauhojengin apuun kriisien kohdalla, sillä bileviikonloppuisin Sanna Marin on ollut virassaan, eikä suinkaan vapaalla, tai lomalla kuten väittää.
Pääministerin virka-aika on 24/7, poislukien lomat jolloin hänellä on viransijainen.
Puolustusvoimien asioita hoitaa presidentti kriisissä, siksi Tarja Halonen oli todella riski maalle.
Kyllä se on niin että Presidentti on yksi henkilö joka hoitaa puolustuksellisia asioita kriisissä, mutta ei todellakaan ainoa. Ei ole enää olemassa sellaista diktatuuria tässä maassa.
Jokainen demari on yhteiskunnan syöpä.
Vai niin, että Jari Sarasvuokin on tyhmä kuin vasemman jalan saapas. Tämä joka asian lausunta-automaatti on nyt mölähtänyt tästä Sanna Marinin sekoilusta.
Jari Sarasvuon mukaan se on pääministerin asia mitä tekee vapaa-ajallaan.
Mutta eihän tampio-Jari tiedä että istuvalla pääministerillä ei ole muuta vapaa-aikaa kuin lomat, milloin hänellä on tuuraaja.
Sanna Marin oli nimenomaan perunut lomansa, ja hänellä ei ollut määrättyä sijaistajaa. Lausunta-automaatti Jari Sarasvuon mielestä ilmeisesti Sanna Marin oli toimintakuntoinen videoilla, ja myöhemmin kovemmassa humaltuneessa tilassa kapakassa
Muuten pääministerin tulee olla tilanteiden mukaisesti käytettävissä kokoajan.
Istuvan pääministerin lomaillessa tämä velvoite on tuuraavalla ministerillä.
Koetatko, Jari, nuoleskella Sannan persettä päästäksesi kaltaistesi turhismulkkujen joukkoon Sannan hameen alle?
Mikäli Sanna Marin olisi varustettu 36 vuotiaan aivoilla, niin hän olisi eronnut jo aamupala skandaalin aikana. Mutta kun on aivotoiminta jostakin syystä teinin tasolla, niin ei osaa tehdä johtopäätöksiä.
Sääliksi käy lastaan joka muutaman vuoden päästä lukee "äitinsä" tekosia.
"Äiti" saattaa tuolloin olla jo Piritorin kantapeikko.
Nyt Maikkari on teettänyt sivuäänistä puhdistetun raidan bilevideosta.
Siellä huudetaan JAUHOJENGII, ja sinä olet yksi huutajista.
Käy ihmeessä, Sanna Marin, kuuntelemassa se putsattu ääniraita, ja teeppä sitten johtopäätöksesi kelvollisuudestasi pääministeriksi.
Sanna Marin, jälleen jäit kiinni VALEHTELUSTA, olet aika usien jäänyt valehtelusta kiinni perseelleen menneen virkaurasi aikana.
Tuus kertomaan miltä tuntuu valehdella lehdistölle, ja miltä tuntuu kun aina jäät kiinni valehtelusta. Ei nämä valehtelut ole sinulle sattumaa, se on verissä sinulla.
Sinulla on lystikäs pikkumulkkujen puolustelijoiden kerho olemassa, joiden mielestä sinä pääministerinä voit konttailla perse pystyssä sekaisin kuin seinäkello ihan milloin vain, ja jotka eivät edes ymmärrä mitä pääministerin tehtävien hoitaminen edellyttää.
Mutta jätetään nyt ne Jarit, Timot, Almat ja Ilmarit sinne sikolättiin minne kuuluvatkin, ja keskitytään sinun valehtelemisiisi.
Oletko unohtanut aamiassotkusi, kun väitit että eihän sitä ole tullut syötyä veronmaksajien taskusta kuin parilla kolmella sadalla kuukaudessa. Ja kas vain, taisipa ollakkin totuus ihan muuta, mentiin lähelle 1500 euroa kuussa, mistä tosin vähennettiin ne kulut mitkä olivat sallittuja, mutta toista tonnia muistit(valehtelit) omaksi eduksesi. Ja toki olit syöttänyt myös lähipiiriäsi veronmaksajien piikkiin.
Entäpä Kesärannan ryyppybileet, ja sitä ennen tämä valtioneuvoston puhelimen "unohtaminen" koronaan altistuneena . Onko sinulla mahdollisesti varhais-iän dementia kun noin tärkeitä asioita unohtelet vaikka sinua toiset virkansa puolesta muistuttelevat? Vai onko todellisuus huomattavasti karumpi, päihderiippuvaisuus.
Siellä Kesärannassahan biletti valtion piikkiin aika moni näistä turhismulkuista jotka olivat tässä viimeisimmässä källissäsi.
Maistuuko kaikille samankaltaiset päihdyttävät aineet, ja ne olisivat teidät yhteen sitovia asioita?
Asian ulkopuoleltahan me tiedetään missä porukoissa on huomattava määrä näitä "viihdekäyttäjiä", joita sanotaan narkkareiksi. Sekin me tiedetään että narkkarit tekevät mitä tahansa etteivät jäisi kiinni, ovat kyllä kovia valehtelemaa kokkelilaskuissaan.
No joo, jauhojengii siellä huudettiin.
Kuuluuko Sanna Marin nyt pulveripirkkoihin?
Voi lapsiparkaa mistä joutuu kärsimään tulevaisuudessa.
Miltähän Markus Räikkösestä mahtaa tuntua kun nyt on Ylilaudan kautta levinnyt nettiin kuvaa kun joku vielä tuntematon mies nuoleskelee Sanna Marinin kaulaa kapakassa.
Varmaan ihan kaveripohjalta nuoleskelua ollut, tai sitten hmm... ollut syvemmät tarkoitusperät, tai ainakin perät.
Ehdottomasti Sanna on vuoden äiti ja vaimo matskua.
Nyt tämä keski-ikäinen luukasa ja vähintään alkoholin(ehkä muidenkin aineiden) suurkuluttaja pitää lehdistötilaisuuden kello 15.30.
Olisiko tullut niin tolkkuihinsa että ilmoittaisi eroavansa välittömästi valtioneuvostosta, syynä täydellinen kykenemättömyys hoitaa vähäisessäkään määrin virkaansa.