Pääministerin työkunto ja tavoitettavuus ei voi olla joidenkin pintaliitävien bileporukoiden käsissä

Anonyymi

Ryhmäjohtaja Antti Lindtman (sd) sanoi torstaina, että Marinilla on Sdp:n eduskuntaryhmän täysi luottamus, mutta kankeasti tuen ilmaisu tuli.
Lopulta Lindtman jätti Marinin itsensä päätettäväksi, meneekö hän mm. Riikka Purran (ps) ja Mikko Kärnän (kesk) esittämiin huumetesteihin.

Sdp:n ryhmäjohtajan suusta oman demaripääministerin suuntaan esitetty lause on ennen kuulumaton, jos asiaa pysähtyy hetkeksikään miettimään.
On mielenkiintoiseksi mennyt keskustelu Suomen pääministerin ympärillä.
Nyt on käynyt ilmi sellainenkin kummallisuus, että pääministeri juhlii rankimmin juuri sellaiseen aikaan, kun valtioneuvoston lomatietojen mukaan pääministeri oli nimenomaisesti perunut lomansa eli 5.–7.8.

Valtioneuvoston sivuilta käy ilmi, että sijaista Marinilla ei ainakaan ollut.
Pääministerin tavoitettavuudesta ja työkyvystä voi jokainen vetää johtopäätöksensä kuvia katsomalla.
Miksi loma oli nimenomaisesti peruttu, jos juuri tuona aikana bilekenkä vipatti?

Samaan aikaan esillä oli vahvasti kesän kovin talouskatastrofi eli Uniper, jonka kupruja valtioenemmistöinen ja veronmaksajien rahoilla pelaava Fortum on jo kuitannut 8 miljardilla ja lasku paisuu.
Marin ei ole sanonut asiasta kesän aikana mitään.

Selitykset on jätetty omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraiselle (sd). Saksan liittokansleri Olaf Scholz keskeytti Uniperin takia lomansa.
Valistunut lukija lähestyi tämän kirjoittajaa:
– Tässä on koko ajan väärä näkökulma. Ilmeisen tahallisesti keskustelu viedään siihen, mikä voi uhata pääministeriä, kun oikea kysymys on, mitä kaikkea pääministeri omalla toiminnallaan vaarantaa – tehtävänsä ja maansa kannalta.
Helsingin Sanomien perjantain pääkirjoitus tiivistää Marinin aseman osuvasti:
– Tällä menolla Marin on vain yhden kohuvideon päässä poliittisesta katastrofista.
Sdp:llä on siis all-in (kaikki pelissä) Marinin nimissä eduskuntavaalien alla.

Tunnelma tovereiden keskuudessa ei ole paras mahdollinen, vaikka Sdp:n kannatus makaa hyvin pitkälti juuri suositun Marinin varassa.
Sdp:n piiripomotkin oli pari viikkoa sitten kutsuttu koolle, pitkästä aikaa kasvokkain.
Siellä, kuten puoluehallituksen ja eduskuntaryhmänkin kokouksissa on pantu merkille, että Marin viihtyy ja näprää kännykkäänsä usein muissa maailmoissa. Instagram?
Marin on sanonut haluavansa ravistella pääministeri-instituutiota.

Marinin ja myös Sdp:n kannattaisi muistaa, että pääministereitä tulee vielä Marinin jälkeenkin.
Siksi pääministeri on nimenomaan instituutio, jonka uskottavuudesta kannattaa pitää huoli.
Pääministerin tehtävä ei ole mikään bilekenkä, joka on suutaroitu vain yhteen jalkaan.

3

102

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika moni voi todistaa huumeiden käytöstä. Kaikki läsnäolijat. Tuskin kukaan uskaltaa kuitenkaan.
      Ja kyllä (kerrankin voi sanoa) suurin osa suomalaisista pitää huumeiden käyttöä pahana. Ja Sanna Marin on kaikkien suomalaisten pääministeri. Toivottavasti ei kuitenkaan kauan.

      • Anonyymi

        Sinähän puhut niinkuin olisit itse ollut paikalla.


    • Eipä häävi tuki ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      838
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      726
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      680
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      574
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      533
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      506
    Aihe