Lähti sähköpotkulaudat

Oli arvattavissa ettei nuo täällä pärjää.
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/4797566
12428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Liian pieni kylä ilman nuorisoa.

Äänestä

Tuossa saattaa olla muutakin takana. Firmalla ei saattanut olla aivan kaikki asiat hallussa.
Siilinjärvellä hanketta ei toteutettu samalla tavalla kuin aiemmin muualla. Oli hieman riisuttu versio.

Äänestä

Laudat on tarkoitettu isompiin keskuksiin missä on mm. opiskelijoita.

Äänestä

Ei me vanhukset tarvita mitään lautoja. Nuoret menee keskuksiin eikä heitä siitä voi syyttää. Lähdin itsekin Kuopioon aikoinaan ja palasin tänne takaisin eläkepäiviä viettämään.

Äänestä
  • Siilinjärvellä väestön keski-ikä on alhaisempi kuin Kuopiossa. Nuorempia ollaan.

    Äänestä

Vika taisi olla hinnoittelussa. Kuka maksaisi 20e päivästä ja laudalla ei voisi kuitenkaan ajaa monta tuntia? Toisekseen lautoja jätettiin asiattomiin paikkoihin.

Kellä on tuommoiset rahat heittää kaivoon? Hinnoittelu jos olisi 5€/ tunti alkaisi olla jo käyttäjiä.

Äänestä
  • Ja minne täällä ajaisi..kipsivuorelle vai soramontulle. Ei ideaa tällä kylällä tuollaisille laitteille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja minne täällä ajaisi..kipsivuorelle vai soramontulle. Ei ideaa tällä kylällä tuollaisille laitteille.

    Mopolla rännääjillä ei taida olla ainakaan sitä ongelmaa, että minne ajaisi, rälläävät jokapuolella ympäri kylää...

    Äänestä

Tais vetäytymisen syynä olla lautojen rikkoontuminen, tuli bongattua niitä särjettynä mm. Moottoritieltä ja joesta.

Äänestä
  • Ihme ettei Siilinjoki ole tukkeutunut jo romusta kun jo vuosikymmeniä sittenkin jotkut dumppasi sinne pyöriä ja vaikka mitä rojua :D

    Äänestä

  • Tyypillistä toimintaa tälle kylälle.

    Äänestä

Taitaa tulla konkurssi koko firmalle. Ei toimi enää kuin Varkaudessa ja Iisalmessa. Läksi Joensuustakin pois.
Tämä tietää hyvää urheiluvälineliikkeille, nuoriso ostaa sähköpotkulaudat liikkeistä tai netistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oli arvattavissa ettei nuo täällä pärjää.
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/4797566

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu