"TÖÖLÖN matkatoimistosta" avauksen voisi joko poistaa tai siirtää jollekin paremmin asiaan liittyvälle palstalle.
Tällöin asiallisemmat avaukset, kuten Oiva Härkösen valehtelun todistava avaus eivät painuisi unhon yöhön turhan joutuisaan.
Kyseinen Wiljamin tekemä avaus on ainakin syytä jonkun nostaa esiin vähintään kerran viikossa osoituksena, kuinka luotettava on kepulaisen sana (tai muisti).
Vaikka kyseessä ei olekaan kuin tuo yksi osoitus Oivan sanomisten luotettavuudesta, se herättää kysymyksen, kuinka mihinkään Oivan sanomiseen voitaisiin luottaa?
Toinen huonomuistisuutta Oivan tapauksessa osoittava asia oli tämä peitenimi "Risto", jonka yhteydessä Oiva kertoi lukeneensa joltain keskustelupalstalta tuon tiedon, että hän on ollut KGB:n tiedoksiantaja tuollaisella peitenimellä.
Jos Oiva ei itse muista tuota, kun hän täällä mainitsi tosiaan lukeneensa keskustelupalstoilta tuon itseään koskeneen tiedon, niin ymmärrän kyllä.
Kaikkea ei voi muistaa.
Mutta, kuten sanottua, alussa mainitun avauksen voisi poistaa aihepiiriin kuulumattomana.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos ylläpito bannaa nimimerkkejä saitilta sen takia, etä Seppo Hietanen on taas esittänyt itkuvirtensä ylläpidolle, niin silloin kai olisi oikein ja kohtuullista bannata myös nimimerkki K.K.Koronen saitilta??!
Käsittääkseni kyseessä on täysin sama asia, josta arvelen Seppo Hietasen märisseen ylläpidolle ja kymmenet kerrat kirjoitellut saitillakin "väärennöksistä", kun joku on rekisteröinyt vapaana olevan nikin itselleen.
Kuinka ylläpito antaakin jonkun ukonraaskun pompottaa itseään tuolla tavoin, että tekee kaiken, mitä Hietanen pyytää, kunhan Hietanen vaan valehtelee tarpeeksi sujuvasti?