Uusi liikennemerkki?

Monesti liikenteessä ajaudutaan pattitilanteeseen seuraavalla tavalla. Olen tulossa tieltä risteykseen jossa minulla on kolmio. Vasemmalta tulee auto, joka ei näe että minulla on kolmio ja jää odottamaan tai mikä pahempaa - pikkuhiljaa alkaa hinautua keskelle risteystä. En uskalla mennä koska jos kaveri polkee kaasua niin tulee kolari ja syy on minun. Jos en mene niin heppu odottelee vielä jonkin aikaa että tule tule sieltä oikealta.

Miten on, voisiko tätä ongelmaa ratkaista uudella liikennemerkillä joka näkyisi selkeästi muualle risteykseen. "Hei täällä minulla on kolmio, mene vain" eli ilmoitus väistämisvelvollisuudesta muulle liikenteelle.
8643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei tarvita uutta liikennemerkkiä. Kolmio (tai STOP) on sijoitettu niin että sen huomaa, ja muotokin on valittu niin että sen tunnistaa jopa takapuolelta.

Etuajo-oikeutetuilla teillä tietysti lisäksi oma merkkinsä, mutta niitä harvemmin kaupunkiajossa näkee.

P.S. Jos henkilö pysähtyy odottamaan että menet, niin sen kun menet. Joustavuutta liikenteeseen.

Äänestä
  • Kyse on juuri tästä kun sitä ei kaikki aina huomaa. Näin pari viikkoa sitten kyseisen tilanteeseen ulkopuolisena. Kolmion takaa tuleva odotteli että etuajo-oikeutettu ajaisi risteyksen yli. Mutta ei, se hivuttautui ja hivuttautui... Kolmion takaa tuleva otti ja lähti risteyksen yli, mutta etuajo-oikeutettu painoikin sitten kaasua. Seurauksena kolari ja kolmion takaa tullut joutui maksumieheksi.

    Näitä sokeita, jotka eivät näe kolmioita tulee tiellä eteen usein. Kolmion takaa tuleva kuitenkin maksaa jos kyseisessä tilanteessa tulee kolari.

    Äänestä

  • toristi kirjoitti:

    Kyse on juuri tästä kun sitä ei kaikki aina huomaa. Näin pari viikkoa sitten kyseisen tilanteeseen ulkopuolisena. Kolmion takaa tuleva odotteli että etuajo-oikeutettu ajaisi risteyksen yli. Mutta ei, se hivuttautui ja hivuttautui... Kolmion takaa tuleva otti ja lähti risteyksen yli, mutta etuajo-oikeutettu painoikin sitten kaasua. Seurauksena kolari ja kolmion takaa tullut joutui maksumieheksi.

    Näitä sokeita, jotka eivät näe kolmioita tulee tiellä eteen usein. Kolmion takaa tuleva kuitenkin maksaa jos kyseisessä tilanteessa tulee kolari.

    voisi ajatella laitettavaksi "Muu vaara" merkki varustettuna "etuajo-oikeutetun liikenteen suunta" (merkki 861) lisäkilvellä. Niitä joskus näkee hiukan vastaavan kaltaisissa paikoissa.

    Äänestä

  • toristi kirjoitti:

    Kyse on juuri tästä kun sitä ei kaikki aina huomaa. Näin pari viikkoa sitten kyseisen tilanteeseen ulkopuolisena. Kolmion takaa tuleva odotteli että etuajo-oikeutettu ajaisi risteyksen yli. Mutta ei, se hivuttautui ja hivuttautui... Kolmion takaa tuleva otti ja lähti risteyksen yli, mutta etuajo-oikeutettu painoikin sitten kaasua. Seurauksena kolari ja kolmion takaa tullut joutui maksumieheksi.

    Näitä sokeita, jotka eivät näe kolmioita tulee tiellä eteen usein. Kolmion takaa tuleva kuitenkin maksaa jos kyseisessä tilanteessa tulee kolari.

    > Kolmion takaa tuleva kuitenkin maksaa jos kyseisessä tilanteessa tulee kolari.

    Muistelen että jos pysäytät auton enne risteystä, on se kehoitus muille ajaa siitä läpi. Tuossa tapauksessa toinen tietysti hidasti, joten sitä ei aivan suoraan voi soveltaa.

    En nyt yleensä tiedä mitä laki tuosta sanoo, mutta kyllä ainakin itse vetelen surutta risteystä ennen pysähtyneistä ohi, vaikka kuinka olisivat etuajo-oikeutetulla tiellä. Ei sitä voi viikoiksi jäädä sinne odottamaan... :)

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Turha sitä on kaikkien kökkiä paikallaan, jos etuajo-oikeutettu ei älyä mennä.
    Pieneen rakoon ei kuitenkaan kannata ängetä kolmion takaa. Jos etuajo-oikeutettu lähteekin liikkeelle ja osuu edes kääntyneen takapuskuriin, maksaja on aina kolmion takaa tullut.
    Tämä on puitu oikeudessa jo 70-luvulla.

    Äänestä

  • The Fat kirjoitti:

    kannattaa näyttää sille joka menee li niiku pistät käden mämmen selkä sinne autoon päin ja ---> osoitat että menes nyt

    Äänestä

liikennemerkkejä,varsinkin suurilla valtateillä on sellainen liikennemerkki,joka tarkoittaa YHTÄJAKSOISESTI ETUAJO OIKEUTETTU TIE. Eipä tarvitse enää itse miettiä että,oliskohan tosta mummon mökistä tulevan kinttupolun takia pysähdyttävä jos sieltä on joku tielle pyrkimässä. Luetaan merkkejä.

Äänestä

Tasa-arvoisia ja merkitsemättömiä risteyksiä on vain 40 km/h tai hitaammilla väylillä.
Suurempien nopeuksien alueilla väistämisvelvollisuus on merkitty kolmiolla tai stop-merkillä. Jos risteys on tasa-arvoinen niin siinä on joka suuntaan risteyksen ennakkovaroitusmerkki.

Eli jos tien sallittu nopeus on suurempi kuin 40 km/h ja sinulla ei ole kolmiota eikä stop-merkkiä eikä risteyksen varoitusmerkkiä niin ei muuta kuin silmät kiinni ja hanaa:=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

toristi kirjoitti:

Monesti liikenteessä ajaudutaan pattitilanteeseen seuraavalla tavalla. Olen tulossa tieltä risteykseen jossa minulla on kolmio. Vasemmalta tulee auto, joka ei näe että minulla on kolmio ja jää odottamaan tai mikä pahempaa - pikkuhiljaa alkaa hinautua keskelle risteystä. En uskalla mennä koska jos kaveri polkee kaasua niin tulee kolari ja syy on minun. Jos en mene niin heppu odottelee vielä jonkin aikaa että tule tule sieltä oikealta.

Miten on, voisiko tätä ongelmaa ratkaista uudella liikennemerkillä joka näkyisi selkeästi muualle risteykseen. "Hei täällä minulla on kolmio, mene vain" eli ilmoitus väistämisvelvollisuudesta muulle liikenteelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu