Sanna astui aidan yli jossa ei ole pohjaa, huumejengit ei hoida maan asioita

Bilettäminen on näiltä vastuunkantajilta ankarasti kielletty!
Kaikkien suomalaisten on voitava luottaa siihen, että ylimmän valtiojohdon toimintakyky on taattu vuoden jokaisena päivänä ja kaikkina vuorokaudenaikoina. Virkamiespuolella tämä varmistetaan erilaisin varallaolo- ja päivystysjärjestelyin. Bilettäminen on näiltä vastuunkantajilta ankarasti kielletty.
Poliitikkojen osalta rajoittimet näyttävät sen sijaan siirtyneen Marinin vastuuttoman bilettämisen myötä selkeästi punaiselle riskialueelle.

Pääministeri on ensimmäinen vastuunkantaja lähes kaikessa – hyvässä ja pahassa. Jos kello neljältä aamuyöllä on tarpeen vastata aseellisesti Ahvenanmaalla tapahtuvaan venäläisten tekemään alueloukkaukseen, niin presidentti ja puolustusministeri varmasti konsultoivat häntä tästäkin tapahtumasta. Sopii siis toivoa, ettei pääministerin ajatuksenjuoksu ole tuolloin kovin alkoholihuuruinen.

Kuten niin usein, Sanna Marininkin kohdalla kaikki kulminoituu yksilön käsitykseen oikeuksista ja velvollisuuksista. Oikeuksia Marin esitteli tiedotustilaisuudessa koko joukon, mutta rooliinsa liittyvistä erityisistä velvollisuuksista hän puhui kovin vähän. Tämä on tyypillistä nuorille aikuisille, mutta kovin kypsymätöntä Suomen pääministerille.

Pääministerin oikeutta bilettää vastuuvuorollaan on puolustettu laajalti somessa. Yleisin peruste kuuluu, että poliitikollakin on oikeus rentoutua ja näin varmaan onkin rivikansanedustajista puhuttaessa. Pääministeri on kuitenkin toista maata, häntä ei ole valittu hommaansa ajatuksella edistää suomalaista vaate- tai baarikulttuuria.

Pääministeri Marin vannoi olleensa toimintakykyinen juhlittuaan aamuyöhön: ”Mikäli kriisitilanne olisi, kyllä tietäisin siitä ennen kello kahtatoista”
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009016469.html
Tiedostusvälineiden toistamaan kysymykseen, olitteko toimintakykyinen aamuyöllä, toistuva vastaus oli – olin!

Eli, puhetta kansalle, jonka tietoisuus alkoholin vaikutuksesta toimintakykyyn on vähintäänkin tuttua. Auton rattiinkaan ei ole sallittua mennä maistissa, sillä seuraukset tiedetään.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009016735.html
Tuossa Estonian onnettomuuden tapahtumasta – yöllä yhteys pääministeriin!

Kuka tahansa meistä muista, olisimme ikionnellisia, kun pääsisimme pääministerin tärkeään tehtävään. Sanna Marin on osoittanut, ettei häntä kiinnosta tehtävän hoitaminen 7/24/365, joten hän on todellakin epäpätevä ja epäkypsä tehtäväänsä.
Tiedotustilaisuus osoitti, ettei Marin kadu mitään, vaan toimii kuin sosiopaatti, joka uskoo olevansa aina oikeassa.

Ei Putin kerro milloin hyökkää, joten Marinin on turha keroa, että tietää kaiken olevan kunnossa, jolloin voi bilettää aamuun asti, luottaen siihen, että muut hoitavat tehtävänsä.
Jos Marin haluaa bilettää, niin bilettäköön, mutta tehtäviensä tasalla oleva sijainen on aina oltava käytettävissä.

16

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikeiston kokkeli- ja piripellethän ne ovat olleet Suomen eduskunnassa jo reilut 100 vuotta päättämässä piripäissään Suomea koskevia asioita.

      • Anonyymi

        Ps taas syyllinen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ps taas syyllinen?

        Mitä muuta ne ovat koskaan. Joko Hakkarainen on palauttanut varastamansa kirkkohopeat vai poliisiako se pakoilee Brysselissä?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Marin saa bilettää aivan niin paljon kuin huvittaa ja se ei muille kuulu!

      • Kyllä kuuluu niin kauan kuin hän PM toimessa viihtyy. Jääköön pois ja bilettäköön 24/7 jos haluaa! Ei se tosin oikein sovi pienen lapsen äidillekään joten saisi tuo SS ryhdistäytyä!


      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kyllä kuuluu niin kauan kuin hän PM toimessa viihtyy. Jääköön pois ja bilettäköön 24/7 jos haluaa! Ei se tosin oikein sovi pienen lapsen äidillekään joten saisi tuo SS ryhdistäytyä!

        Kyllä sopii, pikkujouluissakin taas pienten lasten äidit panevat menemään oikein olan takaa. Niin on aina tehty, oikeistoperheissä vielä enemmän kuin muissa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sopii, pikkujouluissakin taas pienten lasten äidit panevat menemään oikein olan takaa. Niin on aina tehty, oikeistoperheissä vielä enemmän kuin muissa.

        Kun nyt esität tilastoa oikeistoperheet vastaan muut, perheet niin mihin tutkimuksiin mahdat viitata, vai onko tuo vain hevosmiesten tietotoimiston tiedoitteesta noukittua?


    • Anonyymi

      Onpas boomerilla paha olo, no sitä se teettää, kun kaavoihinsa kangistuu, eikä ymmärrä nyky nuorisoa.

    • Anonyymi

      "Pääministeri on kuitenkin toista maata, häntä ei ole valittu hommaansa ajatuksella edistää suomalaista vaate- tai baarikulttuuria"

      Totta, siksi emme valinneetkaan pääministeriksi kokoomuslaista.

    • Anonyymi

      "Jos kello neljältä aamuyöllä on tarpeen vastata aseellisesti Ahvenanmaalla tapahtuvaan venäläisten tekemään alueloukkaukseen, niin presidentti ja puolustusministeri varmasti konsultoivat häntä tästäkin tapahtumasta."

      Syytä onkin, en luota presidentin enkä puolustusministerin arviointikykyyn vaikka olisivat selvinpäinkin.

      Kun Sanna sanoo, mitä tehdään, se onnistuu.

    • Anonyymi

      Vaarallinen tilanne jos jauhojengi johtaa Suomea.

      • Anonyymi

        Johtaa, kun on pääministerin mukana.


    • Anonyymi

      Jos Marin haluaa bilettää, niin bilettäköön, mutta tehtäviensä tasalla oleva sijainen on aina oltava käytettävissä.

    • Anonyymi

      Marin ei ole pääministeri vaan hyvin tienaava yksityisyrittäjä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      136
      2754
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      268
      2340
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      22
      1423
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1102
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      97
      1064
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1023
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      952
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      57
      851
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      282
      810
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      781
    Aihe