Ei minulla ole oikeasti ketään

Anonyymi kirjoitti:

Kaikki haluaa jotain minusta. Minusta tuntuu, että olen antanut jo itsestäni ihan kaiken pala palalta. En tiedä enää miten olla tässä maailmassa. On ollut unelma, mutten jaksa sitä yksin lähteä toteuttamaan. Kun olisi se yksi rinnalla, joka pysyisi myös siinä, se riittäisi.

Olen niin pettynyt ihmisiin, enkä usko että kukaan minua voi aidosti rakastaa. Kyllä monesti mietin, miksi kaikki meni niin pieleen? Pitäisi auttaa läheisiäkin, mutta eihän minusta ole enää mitään vanhaa jäljellä. Olen kokenut ihan kamalaa kiusaamista sekä tältä yhteiskunnalta, että ihan yksittäisiltä ihmisiltä. Yhteen ihmiseen kohdistettu sellaisella volyymilla paskaa, ettei siitä voi selvitä.

Tää maallinen vaellus on ollut hyvin raskasta, toivon välillä että pääsisin pois. Näistäkin asioista tulee valtava syyllisyys, kun on velvollisuus ja vastuu olemassa. Ja tietysti rakkaus omiin. Ihan kohtuuttomalta tuntuu, että olen niin masentunut, mitä olen ollut jo pitkään. Onhan se tietty tämä juurettomuuskin. En kuulu mihinkään yhteisöön. Toisilla on ollut sukua, mikä välittää. Minä olen se musta lammas, jonka äitikin jätti yksin.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä