Useat ihmiset käyvät töissä ja maksavat palkasta veroa ja muita maksuja melkein puolet. Kaupassa he maksavat ostoksistaan arvonlisäveroa 24% ja kauppias maksaa voitostaan veroa 20%
Kympillä ostetussa vihanneskassissa on veroja maksettu 2,4 euroa alv:tä ja palkasta kympin verran veroja jo ennen kuin se on taskussa.
Jokainen työtä tekevä siis tekee töitä yhteiskunnan eteen reilusti enemmän kuin saa itse siitä hyötyä tuotteina.
Jos verrataan omavaraistalouteen, jossa kaikki tehdään itsekkäästi vain omaan käyttöön eikä kanneta vastuuta muista, tilanne on tyystin erilainen. Koska palkkaa ei tule, ei makseta veroja eikä niin ollen auteta sairaita eikä lapsia koulunkännissä.
Sen sijaan, että maksetaan veroja, otetaankin rahaa yhteiskunnalta omaan käyttöön. Vaikutus on siis kaksinkertainen. Ensin menetetään verotulot ja sitten vielä otetaan toinen mokoma.
Omavaraistalous voi vaikuttaa vastuulliselta ja ekologiselta, mutta se ei ole kumpaakaan. Siinä ei kanneta mitään vastuuta yhteiskunnan pylrittämisestä vaan käytetään yhteiskuntaa hyväksi maksimaalisesti.
On selvää, ettei pienessä mittakaavassa tehty viljely käytä maaperää tehokkasti eikä tuota kovin kummoista satoa muuten kuin reilusti ylilannoittamalla. Vaikka se hiilidioksidi ei tuprua savupiipusta, se kuitenkin syntyy ylilannoituksen ja tehottomuuden takia.
Hiilidioksidipäästö on paikallinen ja pieni, mutta ilmakehä levittää sen tehokkasti kaikialle ja se on ihmistä kohti suurempi kuin tehomaataloudessa viljellyllä vastaavalla tuotteella.
Omavaraistalous on vain kirkasotsasita veronkiertoa ja vastuun välttämistä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ole rehellistä kannattaa samaan aikaan omavaraistaloutta ja vaatia oikeudenmukaista veron maksua.
Aloittaja ei tainnut olla penaalin terävin kynä ainakaan matikan tunnilla.
Sinun argumenttisi ovat kuin sinä.
Olisi ihan kohtuullista, että kaikki ihmiset tekevät työtä, josta maksavat veroja.
Kun on saanut ilmaisen koulutuksen,
terveydenhoidon ja tulee saamaan ylläpidon vanhana, ei ole liikaa pyydetty, että osallistuu vuorollaan niiden mahdollistamiseksi.
Vihreät haluavat periaateohjelmassaan perustulon omavaraistalouteen siirtyville.
Eli he haluavat, ettei parhaassa työiässä olevien tarvitse kantaa huolta terveydenhoidon, koukutuksen tai sosiaaliturvan rahoituksesta.
Samassa ohjelmassa he haluavat että työn verotuksesta siirrytään luonnonvarojen ja ympäristön kuormittamisen verottamiseen.
Kuka uskoo, että perustulolla elävä omavaraistaloutta harjoittava pystyy kouluttamaan itse omat lapsensa ja maksamaan omat sairaanhoitokulunsa eläkkeestä puhumattakaan?
Vihreiden kannattajat ovat terveitä ja hyväkuntoisia vähän kuin hitler-nuoret.
He eivät tunne pienintäkään sääliä vanhuksia tai vammaisia kohtaan vaan vaativat heidän kuolevan kotiinsa, jos ei enää pysty pyörällä liikkumaan kesät tarvet.