Me allekirjoittaneet vaadimme, että pääministeri Sanna Marin erotetaan luottamuspulan vuoksi. Lisäksi vaadimme, että ennenaikaiset eduskuntavaalit järjestetään mahdollisimman pian.
SDP ei nauti kansan luottamusta, mikäli heidän täytyy asettaa jo kolmas pääministerinsä hallituskautensa aikana.
Vaadimme, että eduskunta antaa pääministeri Sanna Marinille epäluottamuslauseen, sillä emme luota pääministerin arviointikykyyn johtaa Suomea näin kriittisessä tilanteessa (Venäjä-suhde, NATO-jäsenyyshakemuksen epävarmuudet, kasvava inflaatio, sote- ja energiakriisi), Jauhomyllärit päässeet kauttansa eduskunnan tiedostoihin. Salasanat heti vaihtoon.
Ministereitä on vaadittu lähteväksi pienemmästäkin mm. Antti Rinne, Katri Kulmuni, Ilkka Kanerva, Timo Soini, Anneli Jäätteenmäki ja Alexander Stubb.
Kansalaisina olemme huolissamme siitä, onko pääministeri Sanna Marin kykenevä hoitamaan tehtäväänsä nyt, kun julkisuuteen tulleiden tietojen valossa vaikuttaa siltä, että hänen arviointi- ja työkykynsä ovat heikentyneet?
Jauhogate viimeisenä
12
84
Vastaukset
- Anonyymi
SDP on kiero puolue, valehtelua ja toisten syyttämistä, miksi Marinin jatkuvat kännisekoilut painellaan villaisella? Kysyn vaan.
- Anonyymi
"SDP ei nauti kansan luottamusta"
ja mistäs sinä tämän tiedät?- Anonyymi
Näkeehän sen nyt vanha Erkkikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näkeehän sen nyt vanha Erkkikin.
Jo on vanhalla Erkillä tarkka silmä.
- Anonyymi
Minkä kansan? Sinä ja pari muuta kaveriasi?
- Anonyymi
Persulla on kova yritys päällä, säälin sinua.
Yrittäkää tehdä uskottavaa politiikkaa ja lopettakaa populistinen tyhmemmän kansanosan harhauttaminen ja äänien kerääminen, niin voitte olla edes jotenkin vakavasti otettavia. - Anonyymi
Mites tää sitten liittyy kepuun?
- Anonyymi
Julkaise "teidän allekirjoittaneiden" nimet, ole hyvä.
Jo aikoinaan ryssän keisari aloitti: Me........
.- Anonyymi
50000
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
50000
Nimet!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
50000
Eihän aiheesta ole kansalaisaloitettakaan tai adressia!
- Anonyymi
Testit tehty. Case closed. Pulinat pois.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks315308Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si633916Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut313439Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?933221Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää423177- 682641
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1242132En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri542119Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti
Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit261367- 1801237
