Siis nylkyttää missin haaroissa kuin koira. Dry humping. Muualla olisi turvammiehet vieneet muassaan,ettei altistaisi itseään, ties mille.Kotibileet omassa piirissä eri asia.
Pääministeri tanssii
4
168
Vastaukset
- Anonyymi
Hirveän noloa Suomelle ja antaa pääministeristä kavereineen todella huonon kuvan maailmalle. Sivistymätöntä ja tyhmää.
- Anonyymi
Marin tekee brändäystä itsestään, niin tekee mutta harvinaisen omituisella tavalla. Tuota käytöstä ei voi ymmärtää Marin kohta 40 v ja perheen äiti. Puhumattakaan pm virassa. Antaa todella huonon esimerkin nuorisolle. On kuitenkin ylintä valtaa käyttävä henkilö. Marin käyttää valta asemaansa väärin ja häikäilemättömästi. Se että huumetesti oli negatiivinen ja hän on juhlinut yksityisasunnossa, se ei merkitse mitään. Hän on julkisella paikalla ollut humalassa aamuun asti. Käytös on ollut moraalitonta. Marin on sellainen henkilö, että vetää arvot ja moraalin vessasta alas. Tällaisena aikana olisi suotavaa, että maamme johtaja käyttäytyisi arvovalantansa mukaisesti. Vaaditaanko moraalia ainoastaan mies pääministereiltä. Naisena häpeän tällaista käytöstä.
- Anonyymi
Siinä on kiihkeetä hieromista suomen pääministeriltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127- 501100
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182930Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867- 89857
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu107831Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713