Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa talontyttäret nukkauivat kesän aitassa, jonne miehet sitten jonottivat. Jos kulkumies, tukkilainen, renki, mäkitupalainen tai loinen oli pyrkimässä aittaan jo isäntä hääteli heitä pyssyn kanssa ja uhkaillen. Jos onnistuivat kuitenkin aitan ovelle, tyttäret antoivat sellaisen lähdön, että muistivat. Pilkkasivat ja haukkuivat päälle. Ei ollut toiste tulemista.
Jos oli isontalon perijä, metsänhoitaja tai tukkifirman omistajan poika, isäntä katseli pirtin luukusta, että tie varmasti pysyi vapaana. Näinhän se edelleen on, ei edes riitä, että annetaan rukkaset, vaan vielä pilkataan ja haukutaan. Kerrotaan ympäriinsä, että se luuseri luuli kelpaavansa minulle.
Näin ei toki kaikki menettele, mutta monet menettelevät. Siksi rakkautensa tunnustava ei koskaan voi arvata, onko reaktio ihastus vai pilkka.
Aava 14 wee ja Luka 16 wee olivat sisaruksia. Molemmilla oli jo seurustelukumppani. Saatettiin jo huokaista helpotuksesta, mutta rennommin keskustellakin.
Aava: "Must on ruvennu tuntuun, et seuraustelun alkuu vaivaa kauhee pelko. Pitää koko ajan varoo, ettei liikaa paljasta tunteistaan, koska joka yrittämällä on mahollisuus, et toinen suhtautuu kivasti tai peemäisesti."
- "Sit sitä vielä vastataan niin epämääräsesti, et siitei ota selvää ees nainen Gruusiasta. On se kyl kauheeta, PELKOO."
Luka: "Ihan sama täälläi. Mä en koskaan voinu sanoo mun Riitalle, et mä tykkään siitä, kummä koko ajan pelkäsin, et se syytää mulle herjoi ja kertoo muillekkin, Sillei palloili Riittaki, mut sit ku oltiin tuttui, kävi ilmi, et moltas jo kaks vuotta sitte oltu ihan valmiit seurusteleen. Aattele ny, kaks vuotta mäni ihan harakoille."
Aava: ”Siinäpä se. Ja jos mää en ois pelänny sun kamaloittavaa reaktiota, nii mää oisin jo aineski kolme vuotta sitten sanonu, et mää tykkään sust hirveesti, ja mun kaiken suurempi toive on ollu, et sä oisin hypsyttäny mun vittuu ja tuntenu, kun sää herttasest työnnät sinne kyrpäski."
- "Ja mää olin MELKEIN VARMA, kun sul otti eteenkin, ku mä näytin sulle vittuu ja herttailin supistelemalla emätintä. Mut koska mä en ollu IHAN VARMA, mä en uskaltanu sanoo mitään, vaan kirjottelin nettiin epämääräsii kirjotuksii ’ihastukselle’. "
- "Tällei jälkikäteen on ihan selvä, et koska sulla otti eteen, sää pidit mua viehättävänä. Ja nahtiinhän me muuteski, miten me tykätään toisistamme. Vaan ei USKALLETTU olla varmoi.”
Luka: ”Tosi on. Kaiken kivan sotkee PELKO. Määkin oon aina tykänny sust enämpi kun punasest mopost, ja kaiken enämpi siit, mitä just nyt teet, ku taas avaat vitun ihan auki ja herttailet niin nätisti. Nymmää uskallan sanoo, et mun tekee ältsisti mieli suudella sitä ihan klottusesti ja työntää sit kyrpä sinne sisälle.”
Sisarukset sulivat yhteen Aavalukaksi, menettivät todellisuuden tunteen, tunsivat pelkkää YHTEISTÄ hyvänoloa ja saivat niin kiihkeän orgasmin, etteivät vielä koskaan olleet saaneet.
Aava: ”Mehän ei koskaan erota, mut jos romanssit meniskin pieleen, niin ei uutta ainakaan vitkutella PELON takia, vaan puhutaan heti suoraan ilman pallotteluu. Muuten. Sä oot maailman ihanempi veli. Mää rakastan sua.”
Luka: ”Ja sä maailman ihanempi sisko. Mää rakastan sua.” ■ 🌹👀
Sisarukset Aava ja Luka juttelevat
2
2950
Vastaukset
Taustoja
Minulla oli erittäin laadukas luokkakaveri, joka ihastui vuotta nuorempaan siskooni. Siskoni sanoi: "Luuleeks se jätkä, et sil ois vartsuu saaha mut?" Ei riittänyt kun antoi tiedon rukkasista. Piti vielä häväistä.
Netti on täynnään kysymyksiä, miten voisi saada selville vastapuolen tunteet paljastamatta omiaan. Eihän siihen voi olla mahdollista vastata, kuin että se on mahdotonta. No, useimmathan sen muutenkin käsittävät. Seurauksena on jatkuva herjatuksi ja juorujen aiheeksi tulon pelko, ja hermoja raastava palloilu.
Useat jopa tulevat kulkeneeksi peloissaan onnensa ohi.
Ihmisen iljettävimpiä ominaisuuksia on halu syytää herjoja ja ilkeillä häviäjille. Tällainen iljettävyys vielä laajalti nauttii suojaa huumorin varjolla. 🌹👀Muistui mieleeni myös tapahtuma, ennen kuin löysin suloisen vaimoni seurakuntanuorista. Eräs hyvin miellyttävä tyttö, johon itsekin olin rakastunut, purjehti salin laajan lattian poikki suoraan ja näkyvästi luokseni ja antoi minulle suukon poskelle onnitteluksi tulostani seurakunnan jäseneksi.
En vielä silloinkaan ollut varma, että laatutyttö oli minuun rakastanut. Siksi en tehnyt mitään. Kun jo olin naimisissa, tapasin tytön ja asia selvisi minullekin hitaalle, mutta oli jo liian myöhäistä.
Vaan tuskinpa hänkään olisi jaksanut kestää vuosien vierailuani alkoholismin pohjalla. Harva sellaista jaksaa niin kuin herttainen vaimoni. 🌹👀
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583713Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723095Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin602300Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141520Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651299- 871159
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä291009Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55955- 47942