Kasvaminen epävakaan äidin kanssa

Anonyymi

Äiti on ollut epävakaa siitä lähtien kuin synnyin lähinnä masennusta agressio ongelmia huutamista ilman isompaa syytä väkivallalla uhkaamista. Äiti nolasi minua kauppakeskuksissa kun olin lapsi hän huusi ja sai raivareita. Pahin oli 12 vuotiaana kun olin käynyt yhellä pienoismalli kurssilla ja jätin vahingossa liuotintansisältävää liimapulloa auki koska unohdin. Sen jälkee. Iski mun elämässä koettu pahin paniikkikphtaus huimasi ja kaikki muut paniikkioireet iski. No jouduin lähtemään oli talvi ja olin niin paniikissa että vaikka äidin piti hakea niin kävelin reippaasti pakkaskelillä vastaan. Luuli että olisi saanut lohdutusta ja turvaa mutta olin niin shokissa että en pystynyt puhua ja kotiin tultua niin huomasin unohtaneeni repun kaverille joka asui n 500 metrin päässä oltiin autolla liikenteessä ja tästä äiti huusi ja haukkui kaikki mitä kurkusta lähtee mä itkin ja sanoin että lopeta mua pelottaa. Sit käytiin hakemaan reppua ja äiti huusi koko matkan kaverille ja takaisin ja vielä autoa parkkeerattua niin piti viimeiset vihat saada omaan lapseen ulos. Tämän jälkeen menin meidän keittiöön ja yritin syödä ei onnistunu koska olin niin paniikissa mun isoveli ja isosisko nauroi mulle ja ke on 4 ja 6 vuotta vanhempia nenei varmaan käsittäny mitä olin just kokenut. Tämä tapahtuma dai minua sairastumaan vakavaan ocd:hen vältin vaatteita ja pyyhkeitä mitä olin käyttänyt samana iltana. Ja jouduin väistää niitä aina monta senttimetriä ja tarkistaa että en varmasti koskenut niihin. Mun traumatologi kenen kanssa puhuin 7 vuotta tapahtuneesta myöhemmin sanoi että nää oli psykoottisia oireita koska tunsin dissosiaatioa vähintään kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen. Äiti soitti psykologille ja minä häpesin ongelmaa yli kaiken ja tuntui että äiti jollain sairaalla tavalla nautti tästö kun katsoi minua silmiin ja hän sanoi että psykan mielestä kuullostaa erittäin vakavalta.
En kestä sitä faktaa että epävakaan äidin takia olen sairastunut mielenterveysongelmiin. Jos olen fyyysisesti sairastunut vaikka ei olisi tosi vakavaa mutaöta vaatii sairaalahoitoa niin äiti on aina reagoinut huutamalla en ymmärrä miksi sen pitää olla näin. En haluaisi olla äitini kanssa tekemisissä silloin kun hänen persoona muuttuu muuten kyllä.
Hän syö mielentasaajia mutta lääkitys ei selkeesti kohdallaan ja hän ei ymmärrä tätä itse, väittänyt kuulevansa välillä ystävän ääntä päässä mutta ei koe tätä ongelmana. Mitä voi tehdä?? 😮‍💨

5

160

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minkä ikäinen olet nyt? Tuletko jo toimeen ilman äitiä? Onko isää?

      Mielestäni mitään ihan hirveitä traumoja ei taustallasi ole. Olet vain tavanomaista herkempi. Kuten äitisikin. Jokaiselle lapselle äiti on ollut joskus vihainen, mutta ei sitä koko loppuikää podeta.

      Olisiko sinun jo mahdollista irrottautua äidistä, vaalia omaa rauhaa ja olla hyvä itsellesi. Voit myös itse lohduttaa itsessäsi sitä lasta joka lapsena ollessasi jäi lohtua vaille. Se varmasti tuntuisi hyvälle.

    • Anonyymi

      Hetkinen, äitisi soittanut psykologillesi ja puhuneet mistä? Jos olet täysi ikäinen niin terveys asiasi ei kuulu äidillesi. Toivottavasti voit pian muuttaa kotoasi ei tuollaista huutamista jaksa kukaan. Äitisi kuuluisi saada oikeanlainen lääkitys ja apua. Toivottavasti myös sinä saat purkaa sydäntäsi pätevälle ammattilaiselle ja pääset elämässä eteenpäin. Voimia paljon!

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne! Tilanteesi vaikuttaa raskaalta. Voit kuitenkin saada tukea ja apua itsellesi. Ammattilaisen ja myös vertaisten kanssa keskusteleminen voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia. On olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Niistä voi saada vinkkejä myös muuhun avun hakemiseen.

      - Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

      Tukinetin tukisuhdepalveluissa voit keskustella tilanteesta auttajan kanssa kahden kesken esim. Mieli Tukisuhteessa https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/ ja Tukea psyykkisesti oireilevien tai sairastavien omaisille ja läheisille -tukisuhteessa https://tukinet.net/teemat/tukea-psyykkisesti-oireilevien-tai-sairastavien-omaisille-ja-laheisille/tukisuhteet/

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkiksi joka viikko maanantaista torstaihin klo 15-19 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • Anonyymi

      Äitisi on täysin kohtuuton ylireagoija ja purkaa kiukkua sinuun. Mikäli hän vielä kaiken lisäksi kuulee ääniä, jotka "eivät haittaa" häntä, on paras katkaista välit.

    • Anonyymi

      Just nyt on vaikeaa sinulla mutta muista ettei mikään ikuisesti kestä.
      Pölvästejä ovat naureskelevat sisaruksesi sekä äitisi kerran raivoo ylikorostuneesti pikkuasioiden vuoksi. Kerran hän kuulee omiaan, hänelläkin on omia vaikeuksiaan joiden takia taidat sinä kärsiä, ei hän. Yritä kestää ja jaksaa. Pysy vahvana.
      Näin hankalassa tilanteessa ei sinun tarvitse kauaa olla. Elämäsi on arvokas eikä sitä saa pilata kukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      760
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      576
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      63
      548
    5. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      546
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      46
      540
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      66
      536
    8. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    9. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    10. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      520
    Aihe