Ai että mitä järkeä velan otossa tässä maailmantilanteessa? No, velkaa ollaan jouduttu ottamaan koronan aiheuttamien suorien kulujen lisäksi nimenomaan estääkseen konkurssiaallon pyyhkäisy Suomen yli. Sillä konkurssiaalto olisi aiheuttanut työttömyysaallon ja sitä kautta valtion verolähteiden kuivumisen, samaan aikaan kun tukien tarvitsijoiden määrä olisi moninkertaistunut. Ja ostovoimansa menettäneen kansan kiusaksi olisi sitten tullut vielä tämä koronan sodan synnyttämä maailmanlaajuinen inflaatio.
minä olen talousnero
Anonyymi
2
122
Vastaukset
- Anonyymi
Niitä tukia on tämänkin kylän hyvin pärjääville yrityksille jaettu. Tuttu erään kumialan yrityksestä oikein yllättyi kun huvikseen kokeili että saisiko mitään. No 30t€ sieltä räpsähti meidän veronmaksajien rahoja eikä tarvitse maksaa takaisin.
- Anonyymi
Mikä firma?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3925837Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit161759Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http421211- 1211043
Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko97938Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss46922- 56914
Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?133909- 44871
- 78861