EU faktaa kepulaisille

Suomen liittyminen Euroopan unioniin ja euroalueeseen ovat johdonmukainen jatke Kekkosen ulkopoliittiselle linjalle. Kansainvälinen järjestelmä voi perustua joko yhteistyöhön tai voimankäyttöön. Euroopan unioni edustaa – paitsi presidentti Kekkosen johdonmukaisesti ajamaa Suomen suhteiden tiivistämistä läntiseen Eurooppaan – myös sellaisen maailmanjärjestyksen luomista, jossa kansainvälinen oikeus ja instituutiot turvaavat myös pienten valtioiden aseman. Voiman sijaan laki ratkaisee.

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan suurin saavutus onkin ollut lakiin ja instituutioihin nojaavan valtioiden yhteenliittymän, Euroopan unionin perustaminen. Se on laajentunut kattamaan 25 maata ja yli 450 miljoonaa ihmistä. Euroopan unionin vahvin valtti on sotilaallisen voiman sijaan sen olemus siviilivaltana, jolla on vahva vetovoima naapurustossaan. Jäsenyyden perspektiivi kannustaa hakijamaita uudistamaan yhteiskuntiaan ja noudattamaan oikeusvaltion ja demokratian periaatteita.
5338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä kepulaiset tietävät EU:n ansiot. Me liityimme unioniin keskustalaisen pääministerin johtaman hallituksen aikana. Aho käännytti aluksi vastahakoisia kepulaisia unionin kannattajiksi.

Keskusta ja nykyinen kepulaisen pääministerin johtama hallitus vain haluaa pitää kiinni siitä, mitä kansanäänestyksen aikana luvattiin, että unioni pidetään itsenäisten kansakuntien välisenä liittona eikä siitä kehitetä Lipposen lailla liittovaltiota.

Äänestä
  • näytä minulle, missä kohtaa kansanäänestyksessä oli vastakkain nimenomaan "itsenäisten kansakuntien välisenä liitto eikä Lipposen lailla liittovaltio.

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

  • Lopettiko muut EU-maat EU:n kehittämisen liittovaltioksi silloin, kun Jäätteenmäestä tuli pääministeri? Kirjoituksesi mukaan olet päätellyt pienessä päässäsi juuri näin.

    Oiva, sinä ja sinun pähkähullu ajatuksenjuoksusi ei jaksa olla yllättämättä minua. Voi tuota kepulaista vainoharhaisuutta... :-D

    Wiljami

    Äänestä

jakaa faktaa. Kuinka käy tutijalta rokkenroll?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kepututija kirjoitti:

Suomen liittyminen Euroopan unioniin ja euroalueeseen ovat johdonmukainen jatke Kekkosen ulkopoliittiselle linjalle. Kansainvälinen järjestelmä voi perustua joko yhteistyöhön tai voimankäyttöön. Euroopan unioni edustaa – paitsi presidentti Kekkosen johdonmukaisesti ajamaa Suomen suhteiden tiivistämistä läntiseen Eurooppaan – myös sellaisen maailmanjärjestyksen luomista, jossa kansainvälinen oikeus ja instituutiot turvaavat myös pienten valtioiden aseman. Voiman sijaan laki ratkaisee.

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan suurin saavutus onkin ollut lakiin ja instituutioihin nojaavan valtioiden yhteenliittymän, Euroopan unionin perustaminen. Se on laajentunut kattamaan 25 maata ja yli 450 miljoonaa ihmistä. Euroopan unionin vahvin valtti on sotilaallisen voiman sijaan sen olemus siviilivaltana, jolla on vahva vetovoima naapurustossaan. Jäsenyyden perspektiivi kannustaa hakijamaita uudistamaan yhteiskuntiaan ja noudattamaan oikeusvaltion ja demokratian periaatteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu