Sanna osaa itkeä

aivan aidon näköisesti. Mutta väkisin tulee epäilys, että niitä ns krokotiilin kyyneleitä ne saattavat olla. Jos Sannalta loppuu poliitikon ura, niin ei tarvitse mennä kaupan kassalle. Näyttelijäksi hän kelpaa ilman koulutustakin.
7225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuommoista tekstiä syntyy, kun ei ole enää minkäänlaista asiantynkääkään, jolla yrittäisi mollata Marinia.

Äänestä
  • Mielipide kuitenkin.

    Äänestä

Ei kännissä voi mennä yleisön eteen esiintymään..

Äänestä

Huomoin arvoista on sannan kohdalla milloin hän itkee. Toisaalta kovaksi kerrottu ja päättäväiseksi, mutta itkun aiheuttaja on ilmiselvästi hänen alkoholinkäyttö, joka saa itkemään. Ne jotka ovat perillä sairaudesta nimeltä alkoholismi, niin tunnistavat helposti kaikki merkit.
Keskustelu on paljolti, kuten alkoholistin ympärillä olevien ihmisten, siis mahdollistajien puhetta ja sairastavan puheet ikävä kyllä kuullostavat sopivan sannan suusta tuleviin puheisiin.
Tämän kirjoituksen tehtävä ei ole mollata sannaa, vaan toivottavasti se herättää huolta hänestä. Nykytiede on kehittynyt valtavasti sairauden nimeltä alkoholismin tiimoilta ja se on yhteiskunnan tarkein haaste, että ymmärretään alkoholismi sairautena, jota thl ja monet tahot eivät tunne tajuavan.

Äänestä
  • Hienosti kirjoitettu. Sanna tarvitsee tosiaankin apua. Ja Suomi oikean pääministerin.

    Äänestä

Näyttelijän ainesta, pääministerin ei.

Äänestä
  • Sanna on todellakin loistava näyttelijä. Pääministerin rooliakin hän on esittänyt välillä vallan hyvin. Hän on oikeasti manio puhumaan ja selittelemään asioita uskottavasti, vaikka puheessa ei olisi päätä ei häntää. Se uppoaa tyhmään kansaan kuin häkä ja Sannaa ihaillaan. Sehän on niin, että suurin osa kansasta, varsinkin vihreistä ja vasemmistosta, ei ymmärrä politiikasta ja yhteiskunnan asioiden hoidosta yhtään mitään. Riittää kun vakuuttavasti puhuu ja selittää. Ei sillä asiasisällöllä ole mitään väliä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

aivan aidon näköisesti. Mutta väkisin tulee epäilys, että niitä ns krokotiilin kyyneleitä ne saattavat olla. Jos Sannalta loppuu poliitikon ura, niin ei tarvitse mennä kaupan kassalle. Näyttelijäksi hän kelpaa ilman koulutustakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu