Kiitos Keskisuomalainen tämän päivän lehdestä

Tänään perjantaina 26.8.2022 lehden artikkelit olivat todella hyviä Keskisuomalaisessa ja niitä oli paljon. Ehkä tärkein niistä oli asiasta kuinka Jyväskylässä lämmitetään ensi talvena (lukuisia muitakin hyviä artikkeleita oli myös).
Missä vaiheessa muut kunnat ottavat kopin ja kertovat miten omassa kunnassa kaukolämmön tuontato toteutetaan ensi talvena?
Juttua voisi jatkaa kertomalla myös miten mm. Jyväskylän energia ajatteelee tulevan lämmityskauden hinnan nousevan vai nouseeko?

Jos saa toivoa niin artikkeleita kierrätyksestä - usein jokin muovia sisältävä tuote kädessä ja pyöritän sitä - mihinkä roskikseen sen laitan. Myös luultavasti kierrätystä lisäisi, jos kansalaiset tietäisivät mihinkä erilaiset roskat (mm. biojäte kotitalouksista tai kaupoista päätyy tai vaikkapa miten sähköromu käsitellään - missä sitten se tehdäänkin vai tehdäänkö sille mitään?).
9136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Et taida käydä ihan satasta.

Äänestä

Siinäpä aamun avaus mullilehdestä

Äänestä
  • Aamen.

    Äänestä

Mervolan "nimellä" kirjoitus lauantain mullikassa on niin tyhjänpäiväistä jauhamista, että sen olisi yhtä hyvin voinut kirjoittaa painotalon siivooja.
Ties vaikka on kirjoittanutkin.

Äänestä

Citymarketin mainosjulkaisu tämä keskisuomalainen.

Äänestä
  • Jännää ihanko totta

    Äänestä

Voisko näitä Turvepötkylöitä myydä sekalapeina.

Äänestä

No nyt oli Pääkirjoitus täyttä asiaa ti 31.8.2022 lehdessä. Auvo Hamaruksen kirjoittamana. Tähän asti kun on toitotettu, että metsiä pitää suojella ja niihin ei saa koskea. Hän ottaa hyvän ja realistisen otteen asiaa. Metsiä pitää uudistaa ja niitä pitää hoitaa ja miettiä mitkä puulajit ovat järkeviä. Toivon, että myös vihreät voisivat avartaa katsettaan, enenkuin Suomen metsät ovat kuusivaltaista höttöä, jotka lahoavat pystyyn ja kuolevat mm. kirjanpainajien toimesta hiilen lähteeksi.

Äänestä

Kirjojen painaminenkin on jo automatisoitu niin pitkälle, ettei niiden painajia enää montaa ole. Paksua kirjaa voi toki käyttää painona.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tänään perjantaina 26.8.2022 lehden artikkelit olivat todella hyviä Keskisuomalaisessa ja niitä oli paljon. Ehkä tärkein niistä oli asiasta kuinka Jyväskylässä lämmitetään ensi talvena (lukuisia muitakin hyviä artikkeleita oli myös).
Missä vaiheessa muut kunnat ottavat kopin ja kertovat miten omassa kunnassa kaukolämmön tuontato toteutetaan ensi talvena?
Juttua voisi jatkaa kertomalla myös miten mm. Jyväskylän energia ajatteelee tulevan lämmityskauden hinnan nousevan vai nouseeko?

Jos saa toivoa niin artikkeleita kierrätyksestä - usein jokin muovia sisältävä tuote kädessä ja pyöritän sitä - mihinkä roskikseen sen laitan. Myös luultavasti kierrätystä lisäisi, jos kansalaiset tietäisivät mihinkä erilaiset roskat (mm. biojäte kotitalouksista tai kaupoista päätyy tai vaikkapa miten sähköromu käsitellään - missä sitten se tehdäänkin vai tehdäänkö sille mitään?).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu