Mitä tehdä huonosti tuottavalle rahastolle? (OP-vuokratuotto)

Anonyymi

Itse olin saanut ison perinnön ja minulta löytyi 20.000 euroa varaa laittaa sjijoituksiin. Noin vuosi sitten pankkivirkailija soitti ja suositteli ostamaan Op-Vuokratuottoa rahastoa. Koko summa pistettiin samaan rahastoon yhdellä kertaa. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun en ymmärtänyt näitä rahastoja.

Nyt olen kuitenkin lukenut ja katsonut videoita rahastoista ja ymmärrän niistä enemmän. Ja haluaisin päästä eroon tästä huonosta rahastosta, jossa isot kulut syövät kaikki voitot.

Tällä hetkellä se on miinuksella vain -10,69 € (-0,05%). Mutta kun yritän myydä rahaston pois, siinä onkin lunastuspalkkio 5%, joka tarkoittaa 999,47 euroa! Kaiken lisäksi hyvityspäiväksi on pistetty 30.01.2023. Eli vasta 5 kuukauden päästä!

Näin lukee Op-vuokratuottoa rahaston esitteessä: "Mikäli sijoitusaika on alle 4 vuotta, peritään lunastuksen yhteydessä 3 prosentin palkkio ja alle 2 vuoden sijoituksista peritään 5 prosentin palkkio"

Mitähän tälle rahastolle tekisi??? Onko rahallisesti kannattavaa myydä rahasto vaan pois, ja ottaa se melkein 1000 euron menetys. Vai jäänkö vain vielä odottamaan jos rahasto nousisikin plussan puolelle, että saisi edes omansa pois. Pahimmassa tapauksessa se menee vielä enemmän miinukselle.

Nuo rahathan on ihan jumissa tuolla rahastossa!

Mielipiteitä?

75

9003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen aloittaja.

      Lisäyksenä vielä tuohon, että minulla on OP:ssa indeksirahasto Amerikka ja Indeksirahasto Pohjoismaat. Ne ovat jatkuvatsi plussalla ja joihin minulla on kuukausisäästösopimus. Että tarkoitus olisi siirtää noita rahoja sitten joskus, näihin indeksirahastoihin.

      • Anonyymi

        Osuuspankin merkki on venäjän kirjain


      • Anonyymi

        Viisas valinta nuo indeksirahastot ja hajasijoittaminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osuuspankin merkki on venäjän kirjain

        Älä KOSKAAN sijoita rahastoihin. Siinä tienaa vain rahaston pitäjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä KOSKAAN sijoita rahastoihin. Siinä tienaa vain rahaston pitäjä.

        Ei varsinkaan Osuuspankin rahastoihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä KOSKAAN sijoita rahastoihin. Siinä tienaa vain rahaston pitäjä.

        Älä puhu puppua, et taida itse olla mikään sijoittaja. Saan voittoa jatkuvasti kun olen hajauttanut, mikään ei juurikaan miinuksella. On kyllä hyvä vähän niistä tietää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osuuspankin merkki on venäjän kirjain

        Älkää koskaan laittako OP.n rahastoihin, siinä tienaa vain rahaston pitäjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osuuspankin merkki on venäjän kirjain

        Ei koskaan mihinkään rahastoon kannata laittaa vähiä rahoja. Ei varsinkaan OP.n rahastoihin.


    • Anonyymi

      Katso vielä muutama vuosi. Rahaa se vain on.

      • Anonyymi

        joka vuosi käsittelykuluja ?


    • Anonyymi

      Ja jokupäivä nuo indeksitkin voivat käydä miinuksella.

    • Anonyymi

      Oppirahat joutuu maksamaan jokainen. Sinulla nyt kyse on tuntuvista summista, kun alkupanos oli niin suuri.

      Seuraavalla kerralla toivottavasti muistat tutustua sijoituskohteeseen jo etukäteen.

    • Anonyymi

      Kun olet perehtynyt tarkemmin sijoitusmaailmaan niin mikä olisi nyt hyvä sijoituskohde.
      Käsittääkseni aikamoinen kuohunta tulossa.
      Kaverini joka on sijoittanut pörssissä jo parikymmentä vuotta on vetänyt jo alkuvuodesta rahoja pois.
      Oma-aloitteisesti ehdotti yhden minun projektin rahoittamista kun ei ne rahat korkoa kasva pankkitilillä.

      Eli jos myyt pois tuon ei nyt hyvin tuottavan sijoituskohteen niin mistä tilalle varma tuottava kohde, siihen tuskin kukaan osaa tällähetkellä antaa vinkkejä.

      • Anonyymi

        Annat noiden olla ja kuukausisäästät maltillista summaa valitsemaasi indeksiin.
        10v kuluttua tämä päivä on jo helpompi ennustaa.


    • Anonyymi

      Eikös tuo rahasto ole tarkoitettu pidempi aikaisempaan sijoittamiseen. Ei ole varmaan tarkoituskaan, että vielä olisi plussan puolella. Vuosikulut on tosin aika isot.

      • Anonyymi

        eikös ne slummit ränsisty ?


    • Anonyymi

      Pankkivirkailija ei ole ystäväsi sijoitusasioissa, virkailija tavoittelee vain pankille voittoa eikä sinun etu kiinnosta häntä pätkääkään. Pankki voittaa aina, hävisitpä sinä tai et. Systeemi on epäreilu ja pelkkää kusetusta.

      • Anonyymi

        Osuuspankin merkki on venäjän kielen kirjain oletteko sokeita


    • Anonyymi

      Mulla tuota OP-vuokratuottoa kanssa. Kannattaako nyt myydä pois, kun asuntojen hinnat romahtaa? apua

    • Anonyymi

      Minä sijoitin kymppitonnin elon muskin Tesla rahastoon. Tuli mainos facebookissa. Lupasivat huimia tuottoja. Jos nyt edes 30prossan tuoton saa niin mulle riittää. Nyt en vaan jostain syystä sitä sijoitus salkkuani löydä sieltä.

      • Anonyymi

        2019 olisit ostanut teslan osaketta 38e ja 2021 myynyt 1150e pois 🤣
        Ei kai kukaan niin hullu ollut että odotti yli tonniin 🤔


    • Anonyymi

      Metsä ym. rahastot ovat kalliita. Vähintään viiden vuoden sijoitusaika, jos noihin on jotakin laittanut. Kyllä markkinat löytävät parempaa jälleen 2024, kun tämä inflaatiosoppa saadaan ensin eliminoitua.

      • Anonyymi

        S-pankin metsärahasto on tuottanut aika hyvin lyhyen olemassaolonsa aikana. Minun omistukseni on 35% plussalla. Enkä tietenkään ole sijoittanut isoa kertasummaa, vaan neljä kertaa vuodessa laitan 1000-5000€, koska uskon ammatttilaisten neuvon ajallisen hajauttamisen merkityksestä. Tietysti vaihtoehto olisi ostaa suoraan itse metsäpalstoja, minun tilanteessani lainarahalle, mutta sen valtavan työmäärän välttääkseni maksan mieluusti ko. rahaston kulut. Eikä nekään nyt mahdottoman isot ole, kun ottaa huomioon kyseessä olevan aktiivisesti, ja vieläpä varsin hyvin, hoidetun rahaston.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        S-pankin metsärahasto on tuottanut aika hyvin lyhyen olemassaolonsa aikana. Minun omistukseni on 35% plussalla. Enkä tietenkään ole sijoittanut isoa kertasummaa, vaan neljä kertaa vuodessa laitan 1000-5000€, koska uskon ammatttilaisten neuvon ajallisen hajauttamisen merkityksestä. Tietysti vaihtoehto olisi ostaa suoraan itse metsäpalstoja, minun tilanteessani lainarahalle, mutta sen valtavan työmäärän välttääkseni maksan mieluusti ko. rahaston kulut. Eikä nekään nyt mahdottoman isot ole, kun ottaa huomioon kyseessä olevan aktiivisesti, ja vieläpä varsin hyvin, hoidetun rahaston.

        Elanto on s pankki Osuuspankin kerro venäläinen aakkonen löytyykö Kreikasta mutta Venäjältä löytyy kirjain


    • Anonyymi

      Minulla samanlainen tilanne OP
      Vuokratuotto miinuksella ❓alusta asti
      Tunnen itseni huijatuksi piti olla
      Hyvä TUOTTO taidan nostaa rahat
      Piironkin laatikkoon Jos vielä jotain
      Jäljellä ⁉️

    • Anonyymi

      Mulla oli pari vuotta ja ihan koko ajan oli vaan miinuksella. Myin pois. Ainut vaan, että rahat tulee tilille vasta useamman kuukauden päästä. Huh. Ja tämä oli pankkivirkaililijan suosittelema rahasto! Kai tuo olis varman 5 vuoden päästä plussan puolelle hieman mennyt.

      Suututtaa, kun lähdin mukaan pankkivirkailijan suositteluihin. EN enää vastaa pankkien huijauspuheluihin.

    • Anonyymi

      seuraava myyntipäivä 30.6.2024, jos teet toimeksi annon 31.12.2023.
      se milloin saat rahasi kestää 20-45 päivää ellei enemmänkin

    • Anonyymi

      rahaston laina osuus noussut 23%- 28%. ilmeisesti rahasto raha vaikeuksissa, joutunut myymään, että saa rahaa valmistuviin kohteisiin.

    • Anonyymi

      Mää myin tuon pois. 2 kuukautta kesti ennenkuin rahat tuli ulos. Meni miinukselle 1500 euroa. Pankkivirkailijan suosittelema rahasto. :(

      • Anonyymi

        Minulle virkailija vielä kertoi, ettei lunastuspalkkiota enää eräässä toisessa rahastossa mene. No, menipä kumminkin. Asuntorahastosta saatu aina oikeaa tietoa ja on vielä plussalla. Ei ole tarkoitus nostaa lähiaikoina. Pitää olla vähän sitä pinnaa kun ryhtyy sijoittelemaan.


    • Anonyymi

      Tässä keskustelussa ei ole tuotu esiin mitään sellaista asiaa rahastosta, joka ei olisi selvinnyt jo etukäteen lukemalla rahaston avaintietoesite.

      Vaikka sijoituskohteen suosittelijana olisi oma äiti, se ei vapauta sijoittajaa omasta vastuustaan sijoituspäätöksessä.

      • Anonyymi

        Keskusta puolue käyttää osuus pankin pop pankkia


      • Anonyymi

        Ei asia niin ole, kyllä vastuuta täytyisi löytyä pankin virkailijoilta ja "sijoitusneuvojilta". todella huijauista tuo OP Vuokratuotto. Pitäisi aloittaa Pankkien virkailijaremontti ohjelma TV:ssä, missä heidän vastuunsa asiakaspalvelijana on? Aina kuulutetaan sijoittajan vastuuta, mutta pankin ja "sijoitusneuvojien" vastuuta ei kuuluteta missään!


    • Anonyymi

      Ja asuntosijoitusrahasto ei ole päiväkauppaa vaan vuosien/kymmenien vuosien säästökohde.

      • Anonyymi

        lunastus on hidasta joa alkaa alamäki niin et ehdi lunastaa.....eikö rahastolla ole tarkoitus tehdä voittoa ja uudelleen nosu on taas hidasta...ja valtio nappaa 30% veroa...enempi tienaa kun ostaa osakeen rempaa sitä ja myy parinvuodenpäästä...eräs tuttu teki 70.000 tilin kun hieman remppas taloa ja myi voitolla..


    • Anonyymi

      Op vuokratuotto sijotukseni oli
      suuri virhe takkiin tulee se on varma
      Pankki huijas Koko ajan miinuksella

    • Anonyymi

      Täällä kans tarkoitus päästä op vuokratuotosta heti eroon kun mahdollista, eli vasta 30.6.2024. Hölmönä sijoitin sinne suht ison summan rahaa ja luulin että saan ne pois muutaman kuukaude sisällä. Nyt menee melkein vuosi! :(

      • Anonyymi

        Siis Keskustapuolue ja elanto Sokos Osuuspankki s pankki asumisoikeus bisnes vuokra bisnes


    • Anonyymi

      Minä luin, että kannattaa sijoittaa ainoastaan kasvurahastoihin. Itse aion ostaa Helsingin pörssistä ETF- rahastoa eli Seligson & Co OMX Helsinki 25 UCITS ETF. Se on ainut ETF mitä Helsingin pörssistä voi ostaa. Siinä on 25 suurinta yritystä Helsingin pörssistä eli Kone, UPM, Nordea ym. Tämä on ainakin kasvanut koko olemassaolonsa ajan ja uskon että kasvaa edelleen. Se ei maksa osinkoja vaan ne sijoitetaan automaattisesti uudelleen samoihin osakkeisiin. ETF:ää ostetaan niin kuin osakkeitakin arvo-osuustilillä.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Pörssinoteerattu_rahasto


      Pankkien sijoitusneuvojat tosiaan ajattelevat vain omia tulojaan ja pankin voittoja. Ei kannata mennä heiltä kysymään yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Mä olen ihan persaukinen. joskus 2000 luvun lopussa sitten aloin miettimään ja testaamaan. Säästin pienestä summasta vuodessa kivan summan jota pankkikin ihmetteli ja kunnioitti.

      Pankkineuvoja sanoi, että :"kaikkea näkee ja kuulee, mutta joskus tälläinkin"

      Ostin 2010 vuoden lopussa rahaston johon laitoin alkuun osan tuosta säästöstä. Se meni aika nopeasti miinukselle ja menin pankkiin. Halusin lopettaa rahaston. Toinen pankkineuvoja kuitenkin suositteli muuttamaan rahastoa toiseen. Nyt 2023 (2010-2023) on tapahtunut paljon ja olen muuttanut rahastoa pari kertaa ja lisännyt pääomaa. Nyt minulla on 6-7 kertaa isompi pääoma ja tuotto on pankin sivun mukaan reilu 6% säästän nyt vajaan satasen kuussa ja viimeksi olen tehnyt myyntiä viimeksi vuosi sitten ja siloinkin hyvin vähän.

      Lasken koko ajan päässäni mitä tarvitsisi tässä nykyisessä maailmassa.

    • Anonyymi

      Minä en ymmärrä vuokratuoton sijoitus jakausta. Minun laskuopin mukaan ,jos minä sijoitan eri kohteisiin saan summaksi 100%.
      Vuokratuotolla on näin
      Osakesijoitukset 0.6 %
      Muut 0.3%
      Käteinen 5.6%
      Kiinteitösijoitukset 127.5%
      Lainat, prosenttilukua ei ole ilmoitettu
      Miten voi sijoittaa yli 100%????

      • Anonyymi

        Oletko lukenut avaintietoesitteen ja rahaston säännöt? Sieltä varmaankin löytyy selitys myös tuolle ihmettelemällesi asialle.


      • Anonyymi

        Nyt oli
        Osakesijoitukset 0.6 %
        Muut 0.2%
        Käteinen 3.7%
        Kiinteistösijoitukset 130.5 %
        Lainat -34.9%
        Korkosijoitukset -0.1%


    • Anonyymi

      uusi sääntömuutos vuoden alussa, voi keskeyttää lunastukset.
      vuosittain sijoittajille maksettava osuus pienenee, mutta pankin perimään palkiioon ei tulos vaikuta

      • Anonyymi

        Pienensivät palkkiotaan jokin aika sitten. Pitää lukea ne pankista tulevat kirjeet.


    • Anonyymi

      Jos saa perinnön josta on varaa varaa laitaa 20 kiloa rahastoon niin sitä rahaa pitää olla muutenkin.

      Mitä tehdä huonolle rahastolle. Jos se on ollut huono jo pitkään, niin senhän voi myydä jos sille tuntuu. Se on ihan oma päätös ja vastuun kantaa omistaja.

    • Anonyymi

      OP Vuokratuotto on maksanut historiansa aikana korkotuottoa keskimäärin 1,5 %. Se on paljon enemmän kuin käyttötililtä saatava 0 - 0,25 %, mutta paljon vähemmän kuin korkeakorkoiselta tililtä saatava 3 - 4 %. Korko on myös paljon heikompi kuin hyvistä korkorahastoista saatava 6 - 9 % korko.

      Rahaston merkintäpalkkio on 2 %, vuotuinen hallinnontipalkkio 1,9 % ja lunastuspalkkio 1,0 %. Jos sijoitusaika on alle 4 vuotta, peritään lunastuksen yhteydessä 3 prosentin palkkio ja alle 2 vuoden sijoituksista peritään 5 prosentin palkkio. Merkintä- ja lunastuspalkkiot hyvitetään rahastolle. Rahaston arvo lasketaan 4 kertaa vuodessa.

      Tyypillisen kohtuutuottoisen rahaston kulut ovat 0,15 - 0,5 % vuositasolla. Erinomaisesti (yli 20 % vuosituotto) historiassaan tuottaneet rahastot voivat ottaa kuluttaja-asiakkailta kuluina jopa 2 - 2,5 %.

      Jos avaaja on sijoittanut OP-rahastoon vuoden 2021 syksyllä, rahaston yhden osuuden arvo on ollut noin 126€; näin kahta vuotta myöhemmin osuuden arvo on ollut lähes sama. Rahaston sääntöjen mukaan seuraavan kerran arvo noteerataan vasta 31.12.2023. Tänä vuonna rahasto on tuottanut tappiota -3,6 %.

      --

      Aina löytyy (väitetysti) henkilöitä, jotka ovat ostaneet Nokiaa, Soneraa, BitCoinia, Applea ja Teslaa huippuhalvalla ja myyneet, kun hinta on tapissa. Hienoa heille - rahaa ei kuitenkaan luoda tyhjästä, joten jossakin on vastaavat varallisuuden häviäjät. Ellei ole ennustajan kykyjä ko. ylä- ja alahuipuille, kannattaa sijoittaa säännöllisesti, jolloin huono ostos korvautuu automaattisesti hyvällä ostoksella. Tämä tietenkin olettaen, että historia toistaa lyhyessä juoksussa itseään, mutta ei silti toista 1920-luvun Yhdysvaltojen Suurta Lamaa. Se oli suurelle osalle sijoittajista katastrofi, vaikka osa rikastuikin juuri silloin ostamalla halvalla ja muiden tekemien tappioiden jäljiltä.

      --

      Avaaja on luonnollisesti huomannut, että Ukrainan hyökkayssota, koronavirus, energia-, kaasu- ja sähköongelmat, korkoheilahdukset, kruunun kurssi sekä inflaatio ovat tehneet 2020-luvusta tähän saakka sijoittajalle yhtä vuoristorataa. Jos avaaja olisi sijoittanut pari vuotta sitten syksyllä OMX Helsinki 25 (OMXH25) -indeksin mukaisesti kurssilla 4800, kurssi olisi juuri tänään 4495: tappiota olisi reilussa parissa vuodessa tullut vajaa 6,5 %. Suomi, samoin kuin Ruotsi ja osittain muutkin Pohjoismaat, on ollut indeksin mukaisesti oikein huono sijoituskohde. Lähialueella Puola on ollut erinomainen sijoituskohde.

      Olisit siis voinut tehdä paremmin, mutta olisit voinut tehdä huonomminkin - kaikki sijoittaijen perusopeilla. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa sijoittaa, ja historiaa on parasta tulkita vasta jälkikäteen.

      • Anonyymi

        "rahaa ei kuitenkaan luoda tyhjästä, joten jossakin on vastaavat varallisuuden häviäjät"

        Tämä on taas tämä perinteinen valhe, mitä vapaan markkinatalouden vihaajat jaksavat viljellä. Maailman kaikki varallisuus ei ole absoluuttinen ja muuttumaton määrä rahaa, vaan se kasvaa pitkässä juoksussa. Eli markkinat ja pörssi eivät ole nollasummapeliä. Ne luovat uutta varallisuutta talouskasvun myötä. Se, minkä joku voittaa, ei todellakaan ole joltain toiselta pois. Toki usein joku häviääkin, mutta vielä useampi voittaa.


    • Anonyymi

      joko tänä vuonna pankki joutuu myymään asuntoja , että saa omat hallinnointikulunsa maksettua?????

    • Anonyymi

      Palataan 10v päästä asiaan. Toivottavasti tämä ketju on vielä olemassa silloin, jotta voin kertoa olevani asuntorahastomiljonääri.

      • Anonyymi

        LAINAUS ALKAA:
        "rahaa ei kuitenkaan luoda tyhjästä, joten jossakin on vastaavat varallisuuden häviäjät"

        Tämä on taas tämä perinteinen valhe, mitä vapaan markkinatalouden vihaajat jaksavat viljellä. Maailman kaikki varallisuus ei ole absoluuttinen ja muuttumaton määrä rahaa, vaan se kasvaa pitkässä juoksussa. Eli markkinat ja pörssi eivät ole nollasummapeliä. Ne luovat uutta varallisuutta talouskasvun myötä. Se, minkä joku voittaa, ei todellakaan ole joltain toiselta pois. Toki usein joku häviääkin, mutta vielä useampi voittaa."
        LAINAUS LOPPUI

        Miksi erotat asiat asiayhteydestään; jos sinusta tulee miljonääri, minusta tulee USA:n presidentti.

        Sanoin: "Aina löytyy (väitetysti) henkilöitä, jotka ovat ostaneet Nokiaa, Soneraa, BitCoinia, Applea ja Teslaa huippuhalvalla ja myyneet, kun hinta on tapissa. Hienoa heille - rahaa ei kuitenkaan luoda tyhjästä, joten jossakin on vastaavat varallisuuden häviäjät. Ellei ole ennustajan kykyjä ko. ylä- ja alahuipuille, kannattaa sijoittaa säännöllisesti, jolloin huono ostos korvautuu automaattisesti hyvällä ostoksella. "

        Jos tuntisit lainkaan kansantaloustiedettä, tietäisit että Nokia Mobile Phones loi Suomeen satoja ellei tuhansia miljonäärejä 20-30 vuotta sitten, mutta varallisuutta ei luotu tyhjästä. Voisit luoda laskentaketjun jossa tuotteisiin ja tehtaisiin tarvitut raaka-aineet lasketaan yhteen, yhdistetään maailman miljardit ihmiset ja heidän tarpeensa, Nokian insinöörien älyt ja taidot sekä sijoittajien varat ja katsotaan, paljonko osakkeen omistajat ja varsinkin Microsoft lopulta kaupoissaan otti tappiota.

        Maailma ei pyöri pelkästään devalvaation ja korkojen ympärillä. Vaikka pankeilla on oikeus luoda rahaa tyhjästä, aina on voittajat ja häviäjät. Varallisuus lasketaan vähentämällä henkilön, oikeushenkilön, yrityksen tai yhteisön kokonaisvaroista kaikki velat. Yksilön nettovarallisuus lasketaan yhteenlaskemalla kaikki hänen omistamansa omaisuuden arvot, kuten kiinteistöt, ajoneuvot, sijoitukset ja käteisvarat. Rahaa syntyy näennäisesti tyhjästä, talous kasvaa ja voi hyvin – ainakin niin kauan, kun lainanottajat pystyvät maksamaan velkaansa. Ongelmia tulee, jos kaikki asiakkaat haluavat samanaikaisesti nostaa rahansa, sillä pankilla ei ole varantoja kuin tietyn pääomareservin verran.

        Osakekaupassa on ostaja ja myyjä, voittaja ja häviäjä. Sama koskee suurta mittakaavaa: miksi Suomen talous polkee paikallaan ja sillä on valtionvelkaa noin 162 miljardia. Yhdysvaltain velka on nyt 33 000 miljardia dollaria. Voit miettiä, onko raha luotu tyjästä ja onko vastaava varallisuus olemassa.

        Kyse on siitä, että raha on pelkkä lupaus. Kun lupaukset pettää, velka onkin vihollinen.


    • Anonyymi

      Just tuli mukavasti vuokratuottoa. Muutama muu rahasto mennyt miinuksella huomattavasti ennemmin ja aiemmin. Tuottanut muutamien vuosien aikana hyvin, nyt ollut laskua kun aika hieman erikoinen ja hätähousut nostavat rahojaan pois. Mutta sama tilanne on joka paikassa muuallakin. Jatketaan harjoituksia:)

      • Anonyymi

        Sijoitin Nasdaqin USA-teknologiaan.Pärjäsin hyvin.


    • Anonyymi

      Yleensä jos on kyseessä rahasto niin kannattaa odottaa että on paremmat ajat.

    • Anonyymi

      Nyt yhden osuuden arvo 119.20€ , laskua alle 3%

    • Anonyymi

      Op vuokratuotto .Kalliit hallintokulut ,noin 7% miinuksella ja pankki pakottaa pitämään rahat siellä kohtuuttoman kauan.Lunastus nykyään kaksi kertaa vuodessa ,niin vaikeuttaa rahan kotiuttamista ja ennakointia.Eli tappiot kasvaa koko ajan ,siis on todella hyvä bisnes pankille mutta täysi kusetus sijoittajalle!! Se myös ihmetyttää miksi tuottamattomien asuntojen määrää väkisin kasvatetaan ja kuitenkin myydään alle kymmenen vuotta vanhoja taloja halvan hinnan aikaan .Mitähän se herra Tenhunen oikein funtsailee? Tuntuisi ,että ei kannata rakentaa uusia vaan keskittyisi nähin olemassa olevien reilun 5000 asunnon tuottoihin. Nyt jo näkyy sijoittajien miljoonien kato rahastosta. Mikähän tulee olemaan lopputulos ?

    • Anonyymi

      eikö tilinpäätöstä ole viel tehty? Tänä vuonna maksettavaa osinkoa ei ole vilelä ilmoitettu, vai maksetaanko ollenkaan ???

    • Anonyymi

      lainitusaste 29.3% osinko tänä vuonna 1.29e viime vuonna 2.01e ja 2022 3.89e alas tullut kuin lehmän häntä

    • Anonyymi

      Eikös jokaiseen myytyyn osuuteen pitäisi kuulua 30% velka osuus ?
      muutenhan viimeisille jää pelkkää velkaa.
      Jos minä myyn 100 000 asunnon josta 30 000 velkaa, niin minulle jää 70 000 käteen

    • Anonyymi

      Hei tuttu rahasto !
      Juuri näin kuten kerroit rahastossa on kerrssaan järkyttävät kulut ja Antero Tenhusella (rahaston salk. hoi.) puheet jotka eivät pitäneet paikkaansa ja lyhyellä aikavälillä on suuri joukko ihmisiä tässä rahastossa jotka ovat nyt tyytymättömiä. OP:n kuvottavan heikko asiakaspalvelu suositteli ihmisille tätä rahastoa ja nyt ihmiset ovat siellä jumissa, vaikka itse en enää ole. Suurella kärsivällisyydellä luultavasti saat omasi pois mahdollisesti pienen tuoton kanssa jos olet siellä hyvin pitkään. Rahasto on sinänsä hyvin hoidettu ja vakaa rahasto ja ajan kanssa mahd. lähivuosina alkaa hieman tuottamaan. Joskin koko Suomen taloudessa on sellaisia riskejä, että perinteinen näkemys siitä kun uutta tuotantoa ei rakenneta niin vanhat kiinteistöt alkavat kallistumaan ei välttämättä tulevaisuudessa pidä enää samalla tavalla paikkaansa. On kuitenkin todennäköisempää, että ainakin jossain määrin pitää paikkansa ja ainakin joidenkin vuosien sisällä rahasto lähtee nousemaan. Mutta koska palkkiot ovat niin suuret tässä järkyttävän pienituottoisessa rahastossa niin saat olla siellä pitkään ennenkuin pääset plussalle. Sanoisin että vuosikymmenen lopulle vähintään!!!!! Riskinä on, että tulee uusia suuria taloudellisia kriisejä jotka heikentävät yleistä tilannetta ja tuotto rahastossa jää erittäin pieneksi tulevaisuudessakin. Huono vaihtoehto ei ole se, että vedät ulos tappioista huolimatta, mutta luulen että yleinen suositus olisi kuitenkin sinulle se, että pysyisit kuitenkin ainakin siihen asti, että et joudu maksamaan sitä lisäprosenttia nopeasta ulosvedosta.

    • Anonyymi

      Op vuokratuotto on perseestä ,älkää hyvät ihmiset sekaantuko siihen Minä hölmö sekaannuin siihen pankkivirkailijan esittelyn jälkeen .Nyt ollut reilu kahdeksan vuotta ja sen minkä välillä tuotti niin nyt menee tuotot ja Op poonukset ja alkupääomasta hävisi tonni ja parhaimmasta arvostaan katosi nyt yhdeksän tonnia kyllä vituttaa.Kyllä salkunhoitaja ei tunnu oikein pätevältä kun näin paljon on heittoa oletetusta arvosta.

    • Anonyymi

      hyvin on tullut alas 30.9.2022 arvo 128.94e
      28.6.2024 arvo 114.56e

      • Anonyymi

        Tappiota siis 12,5 % vajaassa parissa vuodessa.

        OMXH eli suomalaiset osakkeet ovat vastaavassa ajassa kasvaneet 0,0 % eli polkeneet tasan paikallaan. Osa teknologiaindekseistä on tuottanut 40 % vastaavassa ajassa ja NVidian osakkeen kurssi on 8-kertaistunut.

        Mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen, varsinkaan tulevaisuuden ennustaminen. Jos vain olisi tiennyt 90-luvulla ostaa Nokian osakkeita ja sitten myydä sopivalla hetkellä pois.


    • Anonyymi

      Noin käy varallisuudelle näinä aikoina melkein kaikissa tilanteissa .

      • Anonyymi

        Siis miten käy?


    • Anonyymi

      Joku talousviisas joskus sanoi, että asunto/kiinteistö sijoittamisen kvartaali on 25 vuotta. Pitänee paikkansa. Eli näihin rahastoihin on selvästi sijoittanut henkilöitä, joilla ei ollut rahkeita lähteä takavuosien asuntosijoitusbuumiin mukaan, ja ajattelivat saavansa sitten pikavoitot näistä rahastoista. Pieleen meni. Oppirahat tuli maksettua.
      Älkää nyt ymmärtäkö väärin, myös itselläni on useampia asuntorahastoja salkussani. En kyllä koskaan ajatellutkaan niiden tuottoja realisoivani kuin vasta joskus 2030-luvulla, kun (toivottavasti) eläköidyn. Toki muutama amerikkalainen REIT maksaa osinkoja kuikkausittain, että hiukan kassavirtaa niistä tulee joka päiväiseen elämiseen.

    • Anonyymi

      Lopetin tupakoinnin 35v. sitten, aski Marlboroa meni päivässä. Kysyn, että onko kenelläkään kokemusta pitkäaikaisesta tupakkarahojen sijoittamisesta. Mikä voisi potti olla tänä päivänä keskimääräisellä tuotolla? Minulla on sijoituksia, mutta en ymmärtänyt aikanaan lähteä testaamaan kyseistä asiaa.

    • Anonyymi

      rahaston arvo laskenut 3/24 0.65% arvo on nyt 113.81
      lainoitus aste 31.1%

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Osuuspankki on isoista pankeista kaikkein kallein. Tuulipukukansaa vedätetään bonuksilla. Takavuosina sieltä sai helposti isonkin asuntolainan, mutta sitten olikin seuraavat 20-30v käytännössä naimisissa kyseisen firman kanssa. Vakuutukset näennäisen oli järkevää siirtää myös OP Pohjolaan. Koko osuuskunta-aatteen ideahan ei ole koskaan ollutkaan tarjota halpaa, vaan luotettavaa ja ennustettavaa palvelua. Rahastaan tarkka valitsee esimerkiksi yhdistelmän S-Pankki ja Nordnet.

      • Anonyymi

        S-Pankki on täysin onneton, turvallisuus on tasolla nolla. Iso osa rahastoista täysin onnettomia, ja oma kokemus koski juuri niitä rahastoja (metsä + kiinteistö), joissa lunastus kesti viiveineen lähes 8 kuukautta. Sitten oli rahat tilillä. Surkeaa touhua, mutta omakin vika kun olisi pitänyt lukea se pienellä painettu präntti.

        Nordea on kärsinyt (Venäjän) palvelunestohyökkäyksistä, mutta sillä on erinomaisia rahastoja, joissa on pienet kulut ja toimivat app:it. Nordnetin kulut ovat ok, mutta se ei olekaan pankki. Sama koskee Mandatum Traderin tarjouksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        S-Pankki on täysin onneton, turvallisuus on tasolla nolla. Iso osa rahastoista täysin onnettomia, ja oma kokemus koski juuri niitä rahastoja (metsä kiinteistö), joissa lunastus kesti viiveineen lähes 8 kuukautta. Sitten oli rahat tilillä. Surkeaa touhua, mutta omakin vika kun olisi pitänyt lukea se pienellä painettu präntti.

        Nordea on kärsinyt (Venäjän) palvelunestohyökkäyksistä, mutta sillä on erinomaisia rahastoja, joissa on pienet kulut ja toimivat app:it. Nordnetin kulut ovat ok, mutta se ei olekaan pankki. Sama koskee Mandatum Traderin tarjouksia.

        "Turvallisuus tasolla nolla" vaatii kyllä perusteluja. Nordean järjestelmät ovat huomattavasti haavoittuvammat johtuen vuosien laiminlyönneistä liittyen niiden uudistamiseen.
        S-Pankin rahastot ovat pääosin entisen FIM:n rahastoja, eikä ne uudetkaan S-rahastot nyt ihan huonoimmasta päästä ole. Joulukuussa on tarjolla myös Handelsbankenin rahastot. Itse olen toki enemmän indeksirahasto- ja ETF-sijoittaja, mutta sijoittajan vuosikymmenten mittaisen taipaleeni aloitin nimenomaan FIM:n rahastoilla. Parempi kuitenkin, että S-Pankin ummikko asiakas sjioittaa edes niihin, eikä makuuta rahojaan säästötilillä. Eikä varsinkaan osta koko potilla OneCoinia tai Talvivaaraa...
        Yleensäkään kiinteistö- ja metsärahastoihin tai vastaaviin ei sijoiteta pikavoitto mielessä. Tuollaiset rahastot kuuluu eläkesalkkuun. Tai, jos ei eläkkeelle jäädessä ole pikkurahasta pulaa, ne jätetään perikunnan lunastettaviksi. Aktiivisemmalle kiinteisrahastosijoittajalle löytyy esim. Amerikasta mielenkiintoisia REIT-rahastoja ja valtavasti ETF:iä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Turvallisuus tasolla nolla" vaatii kyllä perusteluja. Nordean järjestelmät ovat huomattavasti haavoittuvammat johtuen vuosien laiminlyönneistä liittyen niiden uudistamiseen.
        S-Pankin rahastot ovat pääosin entisen FIM:n rahastoja, eikä ne uudetkaan S-rahastot nyt ihan huonoimmasta päästä ole. Joulukuussa on tarjolla myös Handelsbankenin rahastot. Itse olen toki enemmän indeksirahasto- ja ETF-sijoittaja, mutta sijoittajan vuosikymmenten mittaisen taipaleeni aloitin nimenomaan FIM:n rahastoilla. Parempi kuitenkin, että S-Pankin ummikko asiakas sjioittaa edes niihin, eikä makuuta rahojaan säästötilillä. Eikä varsinkaan osta koko potilla OneCoinia tai Talvivaaraa...
        Yleensäkään kiinteistö- ja metsärahastoihin tai vastaaviin ei sijoiteta pikavoitto mielessä. Tuollaiset rahastot kuuluu eläkesalkkuun. Tai, jos ei eläkkeelle jäädessä ole pikkurahasta pulaa, ne jätetään perikunnan lunastettaviksi. Aktiivisemmalle kiinteisrahastosijoittajalle löytyy esim. Amerikasta mielenkiintoisia REIT-rahastoja ja valtavasti ETF:iä.

        Mahdollisti jättimäisen petos­sarjan: S-Pankki paikkasi ”miljoona-aukon” vasta 3 kuukauden päästä asiasta kuultuaan – näin pankki selittää

        Pankki korjasi haavoittuvuuden vasta 3 kuukautta siitä kuulemisen jälkeen. Petossarjaan kuuluu myös mobiilivarmenteiden tehtailu varastetuilla pankkitunnuksilla.

        https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000010705551.html

        FIM on aina ollut kallis, ei edes hyvä, S-Pankki turvaton. OP on parempi.


    • Anonyymi

      Taitaa OP Vuokratuoton Rahoituksella mennä todella huonosti, kun pitää palelluttaa asukkaat omistamaansa kiinteistöön. Yritetään kai säästää lämmityskuluissa! Muutin asuntoon, jossa on 3 v valmistumisen jälkeen asunut kolme asukasta, jota en enää ihmettele. Talohuoltokaan ei pysty ilman isännöitsijän lupaa tekemään mitään. Tosi törkeää!

    • Anonyymi

      Seligson Brands sisältää 25 maailman huippuyhtiötä, kuukausittain satanen tuonne jo vuodesta 2011. Kyllä toimii yksinkertainen tyyli hyvin ja saa välillä tulevista laskujaksoista halvempia ostoja mukaan, vaikka pitkän vuosien aikavälin suunta on aina ylöspäin. Pärjää hyvin ilman suuria kertasummiakin kun on aikaa ja malttia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      201
      3011
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2033
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1682
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      181
      1579
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      171
      1519
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      183
      1430
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1278
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1231
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1208
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1121
    Aihe