Keskustapuolue/bile-Sanna?

Eikö puolueemme reagoi millään muotoa jotta pääministeri vaihdetaan? Hyssyttelylinja tulee vaikuttamaan kielteisesti myös keskustapuolueen kannatukseen vaaleissa. Mitä pitemmälle aika kuluu, sen huonompi juttu.
11147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itse keskustalaisena vaikuttajana olen sitä mieltä, ettei keskustalaisten ole mitään syytä olla pääministerin ajojahdin takana.

Onhan se selvää, että paras poliitinen vaikuttamismahdollisuus Keskustalle on juuri hallituksessa. Mitään extra-hyötyä ei Keskustalle olisi siitä, että sellaisella syyllä kuin nyt ilmeisesti jotkut harvat fanaatikot haluaisivat, sillä, että pääministeri on vapaa-aikanaan juhlinut, ei Keskustalle näillä kannatusluvuilla olisi.

Hallituksesta irtaututuminen ja uudet vaalit eivät olisi Keskustalle hyödyksi.

Koko maan onni on, että nykyinen hallituspohja jatkaa.

Äänestä

Keskusta jatkaa, vaikka hammasta purren.
Maakuntahallinto viedään loppuun, ei nyt jätetä kesken kun se jo vaiheessa että on valmis. Kyllä Yliväpeli Orhonenkin on toisaalta aloittajan kannalla, kuin myös vastaajan kannalla. Nyt jo hallitustaipaleella ollaan loppusuoralla, sikäli ei muutenkaan ole jättää hallitusta. kesksuta vielä ajaa SDPtukenana energiaa lisää omavaraisuutta, joka pakko tehdä, siinä vihreät haluaisi yhä kurjistaa, sekin yksi syy kekustan jatkoon. Meillä tulee muutenhuutava pula lämmöstä ja sähköstä talvella jos kei vähän kohenneta, mitä kohennettavissa on mm Fortumin iso kivihiililaitos laittaa tulille, kuin turpeellekkin jokin parempi ohjelma, jotta tekijöitä saadaan kesiksi sinnekkin. Helsingin hiiltä ei voi lopettaa, saattaa mennä jopa vuosikymmeniä hiili pääasiallisena polttoaineena. Helsingin Helenin voimalaitoksissa myös sähköntuotantoa. Nyt tarvitaan osaamista, ei vihreää ideologiaa.
SDP:n varmaan päivittää puheenjohtajansa parempaan, kun asiat tulevaisuudessa on paljon energian ympärillä, ei kalliissa vihreässä siirtymässä, jolla jo tullut hintaa erilaskelmissa miljardi. mm kesksuta ajaa turvepeltojen viljelemistä, ei joutomaaksi vihreitten vaatimuksesta, maailmalla on suuri nälkä, ja omassa maassakin on vailinkia, vaikka viljan suhteen ollaan liki omavaraisia. Kotimaan puhdas ruoka aina vie voiton kuluttajissa.


Uusi aika, uudet askeleet, kun Venäjä ei tukena energiassa. Edetään nousevin hinnoin muutenkin, inflaatio nousee siihen malliin.

Äänestä

Persu höpisee kepulaisena. Voi kilin kellit.

Äänestä

Ei hallitus hajoa jos pääministeri vaihtuu. Rinne joutui vaihtoon kun puolusti Postin työntekijöitä. Kepu oli siinä taustapiruna. Siksi kepu on nyt suu supussa.

Äänestä
  • Marinin trolliarmeija taas sensuroimassa keskustelua.
    Tämä trolliarmeijan toiminta osoittaa kuinka vaarallisia sossut ovat valtaan päästessään. Kansalaisten vapaa keskustelu estetään.
    Sossujen paskakasaan ei tosiaan kannata edes kepillä koskea.

    Äänestä

Persu ei muista kun Sipilän porvarihallituksessa perussuomalaiset repesivät kahtia ja kyhättiin eduskuntaan sininen uni, joista ministeriaitioon peräti viisi nukkujaa.

Eikä silloinkaa hallitusheittänyt kuperkeikkaa.
Miten sitten siihen kun pääministeri tanssii iltasella, ollessaan vapaalla?
Olis Soinikin mennyt tanssiin, Tähtien Kanssa.

Äänestä
  • Marin ei ollut vapaalla riehuessaan jauhojengin kanssa Kesärannassa vaan oli keskeyttänyt lomansa ja töissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Marin ei ollut vapaalla riehuessaan jauhojengin kanssa Kesärannassa vaan oli keskeyttänyt lomansa ja töissä.

    Pölhöpopulistia jyrsii yhä edelleen kuin pientä oravaa, kun likasankokampanja meni täysin perseelleen?

    Äänestä

Näin on näreet.

Äänestä
  • Pankolla tuulee.....

    Äänestä

Bile-Sannalla on nainen jonka kanssa kuhertelee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö puolueemme reagoi millään muotoa jotta pääministeri vaihdetaan? Hyssyttelylinja tulee vaikuttamaan kielteisesti myös keskustapuolueen kannatukseen vaaleissa. Mitä pitemmälle aika kuluu, sen huonompi juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu