Olen aina pitänyt itseäni lihavana ja rumana, ja muutama kuukausi sitten päätin aloittaa oksentamisen. Ihan vain, että laihtuisin, uskon pystyväni hallitsemaan tätä. En oksenna usein, mutta ainakin kerran viikossa. Joskus muutaman kerran päivässä. Mitä pidemmälle olen jatkanut, sen enemmän ajattelen pelkkää lihomista ja kaloreita. Vähän aikaa sitten tuli kamala pakko ostaa suklaata, ja ostaessani sen, tiesin, että oksennan sen pois. Se vain "iskee" yhtäkkiä, kamala himo ostaa jotain hyvää, jonka tiedän oksentavani kuitenkin. Seuraavalla kerralla määrä jonka ostin, suureni hieman. Ja seuraavalla taas hieman.. Ei varmaan normaalia? Varsinkin, kun tuntuu, etten voi sille mitään, kun tulee yhtäkkiä kamala himo ostaa, minä myös ostan, vaikka tiedän, että rahat on tarkoitettu johonkin tärkeämpään. Ennen en tehnyt tällaista. Sekin tuntuu oudolta, kun yksi ilta en voinut oksentaa iltapalaani pois, kun porukat olivat kotona, itkin huoneessani vaikka kuinka kauan, miettien, kuinka kalorit imeytyvät minuun. Usein tulee kamalan ahdistava ja paha olo. Harrastan myös nykyään liikuntaa joka päivä, enkä siedä ajatusta, että yksikin liikkumis-kerta jäisi väliin. Toivottavasti jaksoitte lukea :) kuulostaako tämä teistä normaalilta teini-iältä vai olenko sairastumassa bulimiaan?
olenko sairastumassa?
lilyflower
6486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
että et ole vain sairastumassa, vaan olet jo sairastunut. Alussa on vielä helpompi päästä irti jos haluaa, mutta se on vain sinusta kiinni.
itsestäni ei oikeastaan tunnu, että minulla olisi bulimia, ainakaan en myönnä sitä :) haluan korjata yhden jutun aikaisemmasta viestistä: kun oksennan kerran viikossa, tai muutaman kerran päivässä, ne eivät välttämättä aina ole "pakko-ostamisen" seurauksia, vaan esim. jos olen syönyt jätskin kaverin kanssa tai muuten vain karkkia, tai jotain muuta, oksennan ne pois. noita kauppareissuja olen tehnyt vasta ihan vähän. joskus tulee pieni paniikki, vaikka hampaiden kunnosta ja päätän lopettaa, mutta sitten alan taas ajatella kuinka läski olen, tai muuten vain tulee ahdistunut olo, tai paha mieli ja jatkan kuitenkin. joskus jopa suunnittelen etukäteen! kuulostaa tyhmältä... :D
Mustakaan ei koskaan tuntunu et olisin ollu sairas. Sitähä sanotaanki et niin kauan on terve ku itte ei tunne olevansa sairas... Syömishäiriöiden kohdalla se vaan ei taida pitää paikkaansa. Jossain vaiheessa ku sit tajusin missä mennään. Oli jo myöhästä. Hampaat näky läpi, paino oli pudonnu rankasti, pyörtyilin lenkkipoluille, masennuin, en pystyny lopettamaan... Mulla oli bulimareksia neljän vuoden ajan. Jätin syömättä ja juoksin hulluna. Joskus saatoin ahmia kaikkee kivaa ja laatata sen jälkee, mut yleensä ku söin nii söin "normaalisti". Aina kuitenki laattasin kaiken ulos. Tällä hetkellä jos voisin nii kääntäisin aikaa taakse päin ja tekisin asiat toisin. Sellanen helvetti se oli ja vaikuttaa mun terveyteen edelleen.
Koita pärjätä ja onnea eteenpäin!! :)
kuulostaa kauhealta! toivon, etten ikinä joudu samanlaiseen tilanteeseen :S Jollain sairaalla tavalla en halua lopettaa, mutta toisaalta taas haluan. Välillä tuntuu etten pysty. Olen varmaan jakautunut persoona :D kiitos sinullekin vastauksesta :)
tajusin juuri, että olet varmaan sama joka kirjoitti aiemman viestin :D
mut eipä se mittää haittaa!! :) Sattuuhan näitä...