Rakkaat haapavetiset. Meitä odottaa todella vaikea talavi!
Sähkön hinta nousee ja energiasta tulee pulaa. On odotettavissa pitkiä sähkökatkoja. Myös puun hinta nousee kamalasti, jolloin saunominen kaikkien kohdalla kallistuu huomattavasti.
Jotta voit säästää energiaa muuhun tarpeelliseen ja välttämättömään, kehoitan luopumaan saunasta. Jos ei ole mahdollisuuksia laittaa saunaa matalaksi, tai muuttamalla sen käyttötarkoitusta, voit pitää sen kylmänä.
Paras vaihtoehto tietysti on, että luopuu saunasta aivan kokonaan.
Pihasaunan voi esimerkiksi lyödä polttopuiksi ja lahjoittaa ne vaikkapa energiayhtiöille, jotka tekevät saunastasi sähköä.
Jos emme luovu saunoistamme ja saunomme entiseen malliin, sähkö uhkaa loppua jo marraskuun puolessa välissä. Tällöin iskee täydellinen pimeys ja todennäköisesti koko Haapavesikin siinä pimenee. Olkiluoto ehditään avata vasta Joulukuun loppuhujakoilla, mutta sekään ei riitä tuottamaan riittävästi energiaa. Sittenkin täytyy luopua saunoista ja kun joskus koittaa paremmat ajat, saunan voi rakentaa aina uudelleen. Parempi olisi kuitenkin, ettei niin tekisi, sillä saunoja ei tulevaisuudessa liene tarvitsevan enää kukaan. Esim Filippiineillä ja Napolissakaan ei saunota. Miksi siis pitäisi Suomessakaan?
Luopukaa saunoistanne!
8
111
Vastaukset
- Anonyymi
Joo toteutetaan vaan vihreää siirtymää loppuun asti ja lopetetaan me suomalaiset syöminen, juominen ja saunominen, niin maailma pelastuu!
Tietysti muualla ihmiset jatkaa elämää entiseen tapaan, mutta se onkin eri asia eikä perustu vihreään uskontoon! - Anonyymi
Kaupunki se ei säästä,uuden koulu pihavalot porottaa päivälläkin.
- Anonyymi
Miten puulla lämmitettävä ulkosauna,jossa myös vesi lämpiää puulla,kuluttaa sähköä?Lyhdyt valaisee ja silleen.Sille viherpiipitykselle pyllistän!
- Anonyymi
Kaupungeissa vihreät eivät ole nähneet, mutta he ovat kuulleet, että puun polttamisesta voi pölähtää joskus hieman savua ja se on pahinta mitä ihminen voi tehdä maailman pelastumisen estämiseksi.
- Anonyymi
Luetun ymmärtämistä olisi hyvä harjoitella. Eihän puusauna kulutakkaan sähköä, mutta kun ne puut voi lahjoittaa voimalaitoksiin, jotka tekevät niistä sähköä. Puutakaan ei loputtomiin ole. Jos lisäämme puun käyttöä, niin ku monet ovat nyt kallistuneen sähkön aikana tehneet, häviää äkkiä metsät ympäriltämme. Kohta Suomikin on kuin joku Iso-Britannia, jossa ei ole metsiä hiilinieluina lainkaan. Iso-Britanniahan on kaikilta niiltä osin pelkkää peltoa, minne ei olla rakennettu. Metsät siellä loistaa poissa olollaan, ku ihmiset ahneuksissaan kaatoivat ne ja laittoivat maan viljelyskäyttöön.
- Anonyymi
Hallitus on unessa, Hallitus on hoitanut tehtävänsä ihan päin Per### !! Ja tää vihervouhotus sais jo loppua. Nyt ne ihan kaikki voimalaitokset käyntiin. Kivihiili ja turve myös, ja heti !
- Anonyymi
Itse peräänkuulutan myös turvevoiman takaisinottoa ainakin seuraavaksi 50-vuodeksi. Sitten kun ydinvoimaloita on riittävästi ja tuulisähköön on kehitetty järkevä varastointitapa, voidaan turvevoimalat alasajaa. Tällä hetkellä tuulivoima on… tuulista. Eli hyvin epävakaata.
- Anonyymi
Kaatuis jo tää suvakki-kepujen ja sosdemin vihervouhotushallitus..
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain827671Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1293059- 1561923
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha741731Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1311579Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1731511- 1321212
- 80904
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko50834- 53784